"Niin, vasta kärsittyäni, mitä olen kärsinyt, vasta sen vaikutuksesta
tajusin, missä kaiken juuri on, käsitin, kuinka täytyy olla, ja näin
olevaisen koko kauheuden.
"Kuulkaahan siis, kuinka ja koska alkoi se, mikä johti minulle
sattuneeseen välikohtaukseen. Se alkoi silloin kuin en vielä ollut
täyttänyt kuudettatoista ikävuottani. Olin silloin vielä lukiossa,
ja vanhin veljeni oli ensimäisen vuosiluokan ylioppilas. En vielä
tuntenut naisia, mutta, kuten kaikki säätymme onnettomat lapset,
en enää ollut viaton poika; nainen, ei henkilö, vaan nainen,
naisen alastomuus oli kiusannut jo minua. Yksinäiset hetket olivat
epäpuhtaita. Minua vaivasi sama tuska kuin 99 prosenttia pojistamme.
Minä kauhistuin, kärsin, rukoilin ja aina lankesin. Minä olin jo
turmeltunut ajatuksissa ja teoissa, mutta viimeistä askelta en
vielä ollut ottanut. Minä turmelluin yksin, satuttamatta kättäni
toiseen ihmisolentoon. Mutta kerran veljeni toveri, ylioppilas, aika
iloveikko, n.k. kunnon poika, t.s. pahin heittiö, joka oli opettanut
meidät juomaan ja pelaamaan korttia, ehdotti juomingin jälkeen, että
menisimme sinne. Me lähdimme. Veljenikin oli silloin vielä puhdas ja
lankesi samana yönä. Ja minä, viidentoistavuotias poika saastutin
itseni ja olin mukana naisen saastuttamisessa, lainkaan käsittämättä,
mitä tein. Enhän ollut keneltäkään vanhemmalta ihmiseltä kuullut,
että se, mitä tein, oli pahaa. Eikä kukaan sitä nytkään saa kuulla.
Tosinhan se on käskyissä, mutta käskythän luetaan vain sitä
varten, että voitaisiin tutkinnossa vastata papille, eikä niitä
pidetä kovinkaan tärkeinä, ei läheskään niin tärkeinä kuin sääntöä
_ut_-sanan käyttämisestä ehtolauseissa.
"En siis ollut kuullut niiltä vanhemmilta ihmisiltä, joiden
mielipiteitä kunnioitin, ainoaltakaan, että tekoni olisi ollut
paha. Päinvastoin, kuulin henkilöiltä, joita pidin arvossa, että
se oli hyvä. Kuulin, että taisteluni ja kärsimykseni tyyntyvät
sen jälkeen, kuulin sen ja luin, kuulin vanhemmilta, että se oli
terveydelle edullista; tovereiltani taas kuulin, että siinä oli
jotakin ansiokasta, miehekästä. Siitä ei siis ollut odotettavissa
muuta kuin hyvää. Sairastumisen vaara? Mutta sitäkään ei tarvitse
pelätä. Isällinen hallitus pitää siitä huolen. Se valvoo porttolain
toiminnan säännönmukaisuutta ja tekee epäsiveellisyyden lukiolaisille
turvalliseksi. Myöskin lääkärit valvovat sitä, saaden siitä palkkaa.
Niinhän heidän täytyykin. He vakuuttavat, että siveettömyys
on hyödyksi terveydelle ja niin he järjestävät säännöstellyn,
säännöllisen siveettömyyden. Tunnen äitejä, jotka huolehtivat siinä
mielessä poikiensa terveydestä. Ja tiede lähettää nämä porttoloihin".
"Miksi tiede?" kysyin minä.
"Mitäpä lääkärit ovat, elleivät tieteen palvelijoita? Kuka turmelee
nuorukaiset vakuuttamalla, että siveettömyys on tarpeellinen
terveyden pysyttämiseksi? He juuri. Ja sitten he suunnattoman
tärkeinä parantavat kuppatautia."
"Miksikä he eivät sitä parantaisi?"
"Siksi, että jos sadas osa niistä ponnistuksista, jotka on
uhrattu kuppataudin parantamiseen, olisi käytetty siveettömyyden
hävittämiseen, ei kuppataudista enää moniin aikoihin olisi tarvinnut
puhuakaan. Mutta ponnistuksia ei ole uhrattu siveettömyyden
poistamiseen, vaan sen edistämiseen, siveettömyyden tekemiseen
vaarattomaksi. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä,
että minun, samoinkuin yhdeksän kymmenesosan, ellei vielä
useammankin, ei ainoastaan meidän säätymme poikien, vaan kaikkien,
talonpoikaistenkin, on käynyt niin kauheasti, että lankeamiseni
ei johtunut jonkun naisen sulojen luonnollisesta lumosta, --
ei, minua ei vietellyt kukaan nainen, vaan minä lankesin siksi,
että ympäristöni näki siinä, mihin lankesin, toiset -- täysin
luvallisen ja terveydelle hyödyllisen toimituksen, toiset -- aivan
luonnollisen, ei ainoastaan anteeksiannettavan, vaan kerrassaan
viattoman huvituksen nuorelle miehelle. Minä en ymmärtänytkään sitä
miksikään lankeemukseksi, antauduin yksinkertaisesti vain niihin
nautintoihin ja niiden tarpeiden tyydyttämiseen, jotka, kuten minulle
oli opetettu, olivat ominaisia määrätyssä iässä oleville, antauduin
siveettömyyteen, samoin kuin olin alkanut juoda ja tupakoida. Mutta
tässä ensimäisessä lankeemuksessa oli kuitenkin jotakin erikoista ja
liikuttavaa.
"Heti senjälkeen, ennenkuin vielä olin poistunut huoneestakaan, tuli
mieleni alakuloiseksi, niin surulliseksi, että olisin tahtonut itkeä.
Itkeä viattomuuteni kadottamista, iäksi turmeltua suhdettani naiseen.
Luonnollinen, yksinkertainen suhde naiseen oli iäksi turmeltu.
Sen jälkeen en ole ollut enkä ole voinut olla puhtaassa suhteessa
naisen kanssa. Minusta oli tullut _irstailija_. Ja irstailijan
tila on samankaltainen, fyysillinen kuin morfinistin, juomarin,
tupakoitsijan. Samoinkuin morfinisti, juomari ja tupakoitsija
jo on epänormaali, niin on sellainenkin mies, joka on etsinyt
nautintoa useammista naisista, epänormaali, iäksi turmeltunut
ihminen -- irstailija. Samoinkuin juomarin ja morfinistin voi heti
tuntea kasvoista, eleistä, aivan samoin voi tuntea irstailijankin.
Irstailija voi pidättäytyä, taistella; mutta hän ei voi enää
milloinkaan olla yksinkertaisessa, selvässä, puhtaassa suhteessa
naiseen. Irstailijan voi heti tuntea tavasta, jolla hän katsahtaa
nuoreen naiseen ja silmäilee häntä. Minusta tuli irstailija ja pysyin
sellaisena, ja se minut tuhosi."