"No niin, kerronpa siis... Mutta tahdotteko todella?"
Toistin, että mielelläni tahdoin. Hän oli hetkisen vaiti, hieraisi
käsillään kasvojaan ja alotti:
"Minun täytyy alottaa kertomukseni alusta asti: kertoa, miten ja
miksi menin naimisiin ja millainen sitä ennen olin.
"Elin ennen naimisiinmenoani samoin, kuin kaikki meidän piirissämme
elävät. Olin tilanomistaja ja yliopiston kandidaatti ja
aatelismarsalkka. Elin ennen naimisiinmenoani samoin kuin kaikki,
t.s. siveettömästi, ja samoin kuin kaikki meidän piirimme ihmiset,
uskoin eläessäni siveettömästi eläväni kuten tuleekin. Itsestäni
ajattelin, että olin herttainen olento, että olin täysin siveellinen
mies. En ollut viettelijä, minulla ei ollut luonnottomia haluja, en
tehnyt siveettömyyttäni elämäni päätarkoitukseksi, kuten monet muut
ikäiseni vaan antauduin siveettömyyteen kohtuullisesti, sopivaisuutta
noudattaen, terveydekseni. Vältin sellaisia naisia, jotka saamalla
lapsen tahi kiintymällä minuun olisivat voineet sitoa minua. Saattoi
silti olla lapsia ja kiintymystäkin, mutta minä menettelin, ikäänkuin
näin ei olisi ollut. Ja tätä en ainoastaan pitänyt siveellisenä, vaan
olin siitä ylpeäkin..."
Hän vaikeni hetkeksi ja äännähti omalla tavallaan, kuten aina kun hän
sai jonkin uuden ajatuksen.
"Ja sehän se kuitenkin on pahinta koko jutussa!" huudahti hän.
"Siveettömyyshän ei ole mitään fyysillistä, -- eihän mikään
fyysillinen säädyttömyys ole siveettömyyttä: siveettömyys, todellinen
siveettömyyshän on juuri sitä, että vapauttaa itsensä moraalisesta
suhteesta naiseen, jonka kanssa ryhtyy lihalliseen yhteyteen. Ja
tätä vapauttamista minä pidin ansionani. Muistan kuinka, kerran
kärsin, kunnes olin maksanut naiselle, joka arvatenkin rakastuneena
minuun oli antautunut minulle. Rauhoituin vasta, kun olin lähettänyt
hänelle rahat, osoittaen sillä, ettei minua mielestäni mikään sitonut
häneen moraalisesti... Älkää nyökyttäkö päätänne, ikäänkuin olisitte
kanssani samaa mieltä", ärjäisi hän minulle. "Kyllä minä tuon asian
tunnen. Teillä kaikilla, parhaassa tapauksessa teilläkin siinä,
ellette ole usein sattuva poikkeus, teillä on samat ajatukset, kuin
oli minulla. No, vähät siitä, suokaa anteeksi", jatkoi hän, "mutta se
on kaikki niin kauheaa, kauheaa, kauheaa!"
"Mikä on kauheaa?"
"Se erehdysten lukinverkko, jossa me pyristelemme, ajatellessamme
naista ja suhdettamme häneen. En voi puhua siitä rauhallisesti, ei
siksi, että minulle sattui tuo _välikohtaus_, kuten hän sanoi, vaan
siksi, että vasta sen jälkeen silmäni avautuivat ja näin kaiken
uudessa valaistuksessa, kaikki ylösalaisin!"
Hän sytytti savukkeen ja nojaten kyynärpäitään polviinsa alkoi puhua.
Pimeän tähden en voinut nähdä hänen kasvojaan, kuulin vaunun tärinän
läpi vain hänen miellyttävän äänensä, joka teki minuun syvän
vaikutuksen.