Minä olisin taipuvainen ennemmin uskomaan tosiksi "Kultaisen
Legendan"[1], Talmudin[2] ja Alcoran[3] kuin että Kaikkeus on vailla
sielua; ja senpä vuoksi Jumala ei ole tehnytkään yhtään ihmettä
kumotakseen ateismin, sillä kaikki hänen tekonsa jo sellaisinaan sen
tekevät. Totta on, että vähäinen määrä filosofiaa on omansa taivuttamaan
ihmisen mielen ateismiin, mutta filosofiaan syventyminen palauttaa
ihmisen takasin uskontoon[4], sillä kun ihminen tarkastelee toisarvoisia
syitä hajallaan, niin hän joskus pysähtyy niihin eikä pyri kauvemmaksi,
mutta kun hän näkee niiden yhdistyneen ketjun, näkee ne yhtenäisissä
sarjoissa, niin hänen täytyy paeta kaitselmukseen ja Jumaluuteen. Niinpä
yksin se koulukunta, jota enimmän syytetään ateismista, on antanut tukea
uskonnolle. Minä tarkotan sitä koulukuntaa, jonka tunnetuimpia
ajattelijoita ovat Leucippus[5], Democritus[6] ja Epicurus[7]. Minusta
on tuhat kertaa uskottavampaa se, että neljä muuttuvaista alkuainetta ja
viidentenä muuttumaton henki ijankaikkisesti paikoilleen sijotettuina
eivät tarvitse Jumalaa, kuin se, että lukematon joukko pieniä hiukkasia
tai siemeniä, ilman mitään järjestävää henkeä, olisi aikaansaanut tämän
luomakunnan kaiken järjestyksen ja kauneuden.
[1] Kokoelma pyhimystaruja, kirj. Jacobus Varagine 13:nnella
vuosisadalla.
[2] Juutalaisten pyhien kertomusten ja lakien kokoelma.
[3] Muhametin uskontunnustus- ja lakikirja.
[4] Nämä sanat nähtävästi sisältävät aiheen Popen kuuluisiin säkeisiin:
"A little learning is a dangerous thing,
Drink deep, or taste not the Pierian spring."
("Vähä tieto on vain vahingoksi, juo syvälti, tai elä lainkaan maista
Pierian lähteestä.")
[5] Abderalainen filosofi, joka ensimmäisenä opetti atomijärjestelmää,
jota myöhemmin edelleen kehittivät Democritus ja Epicurus.
[6] Leucippuksen oppilas ja hengenheimolainen. Häntä nimitettiin
aikoinaan nauravaksi filosofiksi.
[7] Epicurus, viimeksi mainitun oppilas ja aatetoveri. Hän kielsi sielun
olemassaolon kuoleman jälkeen. Häntä pidetään kokeilevan filosofian
isänä, ja hän se ensimmäisenä opetti sitä, minkä nyttemmin tiede on
vahvistanut, nim. että n. s. Linnunrata on sarja tähtiä.
Raamattu sanoo: "Tyhmät sanovat sydämessänsä, ei Jumalata olekaan";
mutta siinä ei sanota, että tyhmät niin ajattelevat sydämessänsä, niin
että sellaiset ihmiset näin puhuvat oikeastaan ulkopuolelta sydäntään
eivätkä niin, että he sitä itsekään uskoisivat tai olisivat siitä täysin
vakuutetut. Kukaan näet ei kiellä Jumalaa, paitsi ne, joille siitä on
etua. Sitä, että ateismi on ihmisten huulilla enemmän kuin sydämellä, ei
mikään ole niin omansa osottamaan kuin se, että ateistit pakkaavat
alinomaa puhumaan mielipiteistään, ikäänkuin jos he itsekin olisivat
horjuvalla kannalla ja etsisivät toisilta vahvistusta. Ja vieläpä kaiken
lisäksi usein nähdään ateistien haalivan itselleen opetuslapsia niinkuin
kaikellaiset lahkot yleensä tekevät. Mutta kaikista merkillisintä on se,
että on sellaisiakin, jotka kärsivät ateisminsa tähden, mutta eivät
silti pyörrä takaisin uraltaan, josta päättäen tuntuu kummalliselta,
että he vaivaavat itseään, jos kerran ajattelevat, että sellaista kuin
Jumalaa ei ole olemassa. Epicuruksen väitetään vain kujeilleen
raha-asioittensa vuoksi silloin, kun hän myönsi, että on siunattuja
luonteita, mutta sellaisia, jotka elävät onnellisina omaa elämäänsä
välittämättä maailman hallituksesta, jota lausuessaan Epicuruksen
sanotaan toimineen asianhaarojen pakottamana, vaikka muka hän
sydämessään oli vakuutettu siitä, että Jumalaa ei ole. Mutta totisesti
häntä on väärin tulkittu, sillä hänen omat sanansa ovat jalot ja
jumalalliset: "Non deos vulgi negare profanum; sed vulgi opiniones diis
applicare profanum."[1] Plato ei olisi voinut sanoa enempää. Hänellä ei
ollut voimaa kieltää luontoa, vaikka hän olikin valmis kieltämään sen
hallinnon. Lännen indiaaneilla on omat nimensä erinäisille jumalilleen,
mutta mitään erityistä nimeä heillä ei ole Jumalalle -- ikäänkuin jos
pakanoilla olisi ollut nimitykset Jupiter, Apollo, Mars y. m., mutta ei
sanaa Deus -- mikä osottaa, että näillä luonnonkansoillakin on
jonkillainen käsitys, vaikkakin siitä puuttuu koko sen varsinainen
laajuus ja valtavuus, joten siis ateisteja vastaan nousevat yksin
villitkin, käsi kädessä suurimpien ajattelijoiden kanssa. Harvoin
todelliset ajattelijat ovat ateisteja. Saattaa kyllä olla joku
Diagoras[2], Bion[3], Lucian[4] ja muutamia muita. Mutta heitä tuntuu
olevan enemmän kuin todellisuudessa onkaan, syystä siitä, että kaikki
ne, jotka vastustavat jotakin vallitsevaa uskontoa tai taikauskoa,
leimataan vastustajain taholla ateisteiksi. Mutta suuret ateistit
todellakin ovat teeskentelijöitä, jotka alinomaa vatkaavat pyhiä
asioita, tunteettomasti, josta he ennen pitkää joutuvat "kuumille
raudoille".
[1] "Jumalien pilkkaamista ei ole alhaisten jumalien olemassaolon
kieltäminen, mutta pilkkaamista on omistaa jumalille alhaison heistä
saamia käsityksiä."
[2] Ateenalainen filosofi, jonka Areopagi tuomitsi karkotettavaksi
maanpakoon jumalien pilkkaamisesta.
[3] Skytialainen filosofi, tunnettu pilantekijä ja satirikko. Hänet
tunnettiin ateistisista mielipiteistään, mutta siitä huolimatta hän
ennen kuolemaansa tunnusti Kaitselmuksen olemassaolon ja voiman. Kuoli
v. 241 e. Kr.
[4] Kreikkalainen kirjailija, kotoisin Samosatasta, keisari M.
Aureliuksen suosikki. Hän ruoski sekä pakanuuden että kristinuskon
taikauskoa.
Ateismin syitä ovat: hajaantuminen uskonnollisella alalla, jos nimittäin
sellaisia puolueita ilmestyy lukuisasti; toinen on pappien paheellinen
elämä, kun sillä alalla on menty niin pitkälle kuin siihen aikaan, josta
Bernard Clairvauxilainen sanoi: "Meidän ei käy enää sanominen, että
sellainen on seurakunta kuin on pappi, sillä kansa ei ole niin
viheliäistä kuin ovat papit;" kolmantena syynä on pyhien asioiden
joutuminen pilkallisten huomautusten esineiksi, jonka kautta uskonnon
kunnioitus vähitellen murenee; sekä vihdoin opilliset, valistuneet ajat,
vallankin jos rauha ja hyvinvointi vallitsee, sillä rettelöt ja
vastoinkäymiset ovat omansa taivuttamaan ihmisten sydämiä uskontoon.
Ne, jotka kieltävät Jumalan, hävittävät ihmisen jalosukuisuuden, sillä
eihän käy kieltäminen, että ihminen ruumiinsa kautta on eläimille sukua;
ja jollei hän ole henkensä kautta Jumalalle sukua, niin hän on alhainen
ja viheliäinen olio. Se hävittää samalla jalomielisyyden ja ehkäisee
ihmisluonnon kohoamisen. Ottakaamme esimerkiksi koira, niin me
huomaamme, miten suurta jalomielisyyttä ja rohkeutta se on valmis
osottamaan sellaiselle miehelle, joka hänelle on Jumalan sijaisena, ja
mikä rohkeus silminnähtävästi on mahdollinen ainoastaan sen vuoksi, että
se näkee ihmisessä itseään korkeamman ja paremman olennon. Niinpä
ihminen ikään, kun hän panee luottamuksensa ja turvansa jumalalliseen
suojelukseen ja suosioon, saavuttaa sen kautta sellaisen voiman ja
uskon, mitä ihmisluonto sellaisenaan ei voisi saavuttaa; joten ateismi
on sitäkin hylättävämpi, kun se riistää ihmiseltä keinot, joiden avulla
hänelle kävisi mahdolliseksi kohota mitättömyyden yläpuolelle. Ja sama
kuin yksilöjen on kokonaisten kansakuntain laita. Ei ole koskaan ollut
suurenmoisempaa valtiota kuin oli Rooma. Kuulkaahan mitä Cicero sanoi
tästä valtakunnasta: "Me saatamme ihailla itseämme miten paljo tahansa,
me patres conscripti (senatorit); mutta varmaa on, että me emme suurella
lukumäärällämme lannistaneet espanjalaisia, tahi gallialaisia
ruumiillisella voimallamme, tahi kartagolaisia ovelalla
taitavuudellamme, tahi kreikkalaisia taiteellamme, samoin kuin sekin,
että me emme alistaneet valtamme alle italialaisia ja muita latinalaisia
tämän meidän kansamme ja rotumme synnynnäisellä älykkyydellä, vaan
hartaudellamme ja uskonnollisuudellamme; juuri tämä ainoa todellinen
viisaus, nim. käsitys siitä, että kaikkea vallitsee ja järjestää
kuolemattomain Jumalien Kaitselmus, on tehnyt meille mahdolliseksi
pakottaa vallanalaisuuteemme kaikki kansakunnat ja rodut."