Minä tarkotan hyvyydellä sitä, mikä koskee ihmisten hyvää, eli sitä,
mitä kreikkalaiset sanoivat "filanthropiaksi"; ja sana humanisuus
(ystävällisyys, ihmisyys) on jossakin määrin riittämätön sitä
tulkitsemaan. Hyvyyttä minä nimitän tottumukseksi ja luonteen hyvyyttä
taipumukseksi. Se on ihmismielen kaikista avuista ja hyveistä korkein,
ollen jumalallinen ominaisuus; ja ilman sitä ihminen on kiusottava,
ilkivaltainen, viheliäinen olento, ei syöpäläisiä parempi. Hyvyys vastaa
sitä, mitä jumaluusoppineet tarkottavat kristillisen rakkauden hyveellä,
ja se ei salli muuta hairahdusta paitsi liiallisuutta, hyvyyden
ylellisyyttä.
Vallanhimo liiallisuudessaan aiheutti enkelien lankeemuksen; tiedonhalu
liiallisuudessaan aikaan sai ihmisen lankeemuksen; mutta hyvyydessä ei
liiallisuus voi tulla kysymykseenkään; se ei saata vaaraan ei enkeliä
eikä ihmistä. Taipumus hyvyyteen on painunut syvälle ihmisluontoon, niin
että jos se ei suuntaannu ihmisiä kohtaan, niin se kiintyy muihin
eläviin olentoihin, niinkuin näemme turkkilaisista, jotka, niin julmia
ihmisiä kuin ovatkin, kohtelevat eläimiä sangen hellästi ja antavat
almuja koirille ja linnuille. Ja Busbechius[1] kertoo, että eräs
kristitty poika oli vähällä joutua kivitettäväksi Konstantinopelissa
senvuoksi, että hän läheisellä suolla oli sitonut kiinni muutaman
pitkänokkaisen linnun nokan.
[1] Augier Chislain de Busbecq (lat. nimi Busbechius), kuuluisa
valtiomies ja Rumanian kuninkaan lähettiläs sulttaanin hovissa, syntyi
v. 1522; kirjotti Turkin keisarikunnan historian, joka käännettiin
kaikille Europan kielille.
Tietysti voidaan tämän hyvyyden eli rakkauden hyveen harjottamisessa
hairahtuakin ja mennä harhaan. Italialaisilla on tällainen, vähemmän
miellyttävältä kuuluva sananlasku: "Tanto buon che val niente" -- niin
hyvä, ettei kelpaa mihinkään. Ja muudan Italian oppineimpia miehiä,
Nicolo Machiavelli[1], meni niin pitkälle, että melkein suorin sanoin
lausui, että kristinusko on jättänyt hyvät miehet ryöstösaaliina niiden
käsiin, jotka ovat tyrannimaisia ja valheellisia. Ja hän puhui näin
senvuoksi, että todellakaan ei ole olemassa lakia, tai lahkoa tai
mielipidettä, joka olisi siinä määrin pannut painoa uhraavaiselle
hyvyydelle kuin tekee kristillinen kirkko. Senvuoksi, välttääkseen sekä
häväistyksen että vaaran, on parasta ottaa selkoa sellaisen oivallisen
harrastuksen varjopuolista.
[1] Firenzeläinen valtiomies. Hän kirjotti selityksiä Liviuksen Rooman
historian ensimmäisestä osasta tullen sen kautta kuuluisaksi
vapaamielisistä ajatuksista sekä asiallisista ja selvistä
johtopäätöksistään. Tätä teosta seurasi maailman mainio tutkielma "Il
Principe" (Ruhtinas) -- jossa hänen suosijansa Caesar Borgia oli hänen
kuvaamansa mallikelpoinen ruhtinas. Koko tämän kirjan yksinomaisena
tarkotusperänä on esittää ne keinot, joiden avulla voi säilyttää
valtansa ja asemansa, olipa sen sitte saavuttanut miten hyvänsä. Mutta
vieläkään ei varmuudella tunneta Machiavellin vaikuttimia eikä tämän
kirjan varsinaista tarkotusta -- jonka monet arvelevat olleen niiden
katalain oppien ja periaatteiden paljastaminen, jotka kirjottaja on
hyväksyvinään. M. kuoli v. 1527 suuressa köyhyydessä.
Harrasta toisten ihmisten hyvää, mutta elä silmänpalvelijan lailla äläkä
heidän milloin minkinlaisten päähänpistojensa mukaan, sillä se on
liikanaista herkkyyttä eli pehmeyttä. Eläkä liioin anna jalokiveä
kukolle, joka olisi ollut hyvillään ja onnellisempi, jos olisit hänelle
antanut ohranjyvän. Suuri viisaus piilee siinä Jumalan esimerkissä, mikä
meille tässä suhteessa tarjoutuu ohjeeksi, nim. että "Hän lähettää
säteensä ja sallii aurinkonsa paistaa hyville niinkuin pahoillekin";
mutta Hän ei sada rikkauksia eikä säteile kunniaa ja suuria
hengenlahjoja kaikille yhtä paljo. Yleiset tarpeet kuuluvat kaikille,
mutta merkillisemmät antimet vain valituille. Niinikään varo, että
mallin mukaan jotakin tehdessäsi myöskin mallia tarkoin noudatat, sillä
jumaluus on asettanut meihin itseemme kohdistuvan rakkauden malliksi eli
kaavaksi, jonka mukaiseksi meidän rakkautemme lähimmäisiämme kohtaan
tulee muodostua. "Myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille ja
seuraa minua[1];" mutta elä myy kaikkea, mitä sinulla on jollet tule ja
seuraa minua, s.o. jollei sinulla ole tiedossasi sellaista kutsumusta,
missä sinä voit tehdä yhtä paljo hyvää vähillä kuin suurillakin
varoilla, sillä muuten käy niin, että paisuttamalla virtoja sinä kuivaat
lähteet.
[1] Vapahtajan sanat "rikkaalle nuorukaiselle." -- Mark. 10: 21.
Mutta paitsi sellaista totunnaista hyvyyttä, mikä perustuu ihmisen
oikeudentuntoon, on muutamissa ihmisissä, yksinpä luonnossakin, taipumus
hyvään; samoinkuin toiselta puolen on olemassa luontainen häijyys, sillä
on olemassa sellaisiakin, jotka luonnossaan eivät toivo eivätkä harrasta
lähimmäisensä hyvää. Lievempi laji häijyyttä ilmenee pelkkänä
äkäisyytenä, uppiniskaisuutena, riidanhaluna, tielletulemattomuutena,
tai muuna sellaisena; mutta syvällisempi laji sensijaan muodostuu
kateudeksi ja jatkuvaksi ilkeydeksi. Sellaiset ihmiset ovat ikäänkuin
omassa elementissään onnettomuuksien kohdatessa toisia ihmisiä, ollen
aina lisäämässä heidän onnettomuuttaan, jos se suinkin on heille
mahdollista. He eivät ole niin hyviä ja jalomielisiä kuin ne koirat,
jotka nuolivat Latsaruksen haavoja, vaan sopii heitä verrata kärpäsiin,
jotka surisevat makupalansa vaiheilla. Ihmisvihollisuus saattaa heidät
syöksemään ihmisiä epätoivoon, ajattelemaan sopivata oksaa ilman että
heillä koskaan on tarjottavana tarkotukseen sopivaa puuta puistossaan,
niinkuin Timonilla oli[1]. Sellaiset mielipiteet ovat ihmisluonteen
suurimpia erehdyksiä, mutta silti juuri sellaisia taipumuksia omaavista
luonteista enimmäkseen sukeutuvat suuret politikot, niinkuin puu, joka
on varreltaan kasvettunut taivutetun polven muotoiseksi, soveltuu
mainiosti emäpuuksi alukseen, jolle keinuminen ja huojuminen on
ominaista, mutta ei rakennushirreksi taloon, jonka on seistävä vakavasti
asemillaan.
[1] Timon Atenalainen, jolla nimellä Shakespeare esittää hänet
samannimisessä näytelmässään, tunnetaan "Misantropin", ihmisvihaajan,
liikanimellä. Hänen hengenheimolaisensa ja toverinsa oli filosofi
Apemantus, eräs toinen atenalainen, jolla oli samallaiset käsitykset
ihmisistä ylipäänsä. Timon oli suosivinaan niinikään Alkibiadesta, jonka
hän aavisti vielä jonakin päivänä syöksevän perikatoon isänmaansa.
Kerran hän yleisessä kansankokouksessa sanoi, että hänellä on
puistossaan viikunapuu, jonka oksaan moni kunnon kansalainen on
hirttänyt itsensä, mutta että hänen muka täytyy nyt hakata tuo
merkillinen puu poikki, hän kun käy rakentamaan sille paikalle, ja sen
vuoksi kehottaa kaikkia sellaisia, jotka haluavat käyttää tilaisuutta
hyväkseen, kiiruhtamaan, ennenkuin se on myöhäistä.
Hyvyyden merkkejä ja ominaisuuksia on useammanlaisia. Jos joku on
sydämellinen ja kohtelias muukalaisille, osottaa se, että hän on
maailman kansalainen ja että hänen sydämensä ei ole emämaasta erillään
oleva saari, vaan samaa yhtenäistä mannerta. Jos hän ottaa osaa toisten
suruihin, osottaa se, että hänen sydämensä on sen jalon puun kaltainen,
joka haavottuu itse antaessaan palsaminsa[1]. Jos hän helposti antaa
anteeksi ja unohtaa loukkaukset, osottaa se, että hänen mielensä on
loukkaantumisien yläpuolella, niin että häntä ei voi haavottaa. Jos hän
on kiitollinen pienimmistäkin ystävyydenosotuksista, on se omansa
osottamaan, että hän punnitsee ihmisten mieliä eikä niitä runsaita
antimia, mitä he yltäkylläisyydessään jakelevat. Mutta ennen kaikkea,
jos hän on yhtä täydellinen kuin pyhä Paavali, niin että haluaisi olla
Kristuksen lähettämänä sijaisuhrina veljiensä vapahtamiseksi, niin
kuvastaa se jumalallista luonnetta ja jonkillaista samankaltaisuutta
Kristuksen kanssa.
[1] Mirhamipuu.