Korkeissa asemissa olevat miehet ovat kolminkertaisia palvelijoita --
hallitsijan tai valtion palvelijoita, maineen palvelijoita ja
virkatehtäväinsä palvelijoita, siihen katsoen, että heillä ei ole
vapautta, ei persoonansa, toimensa eikä aikansa suhteen. Se on omituinen
halu, joka etsii valtaa kadottaakseen vapautensa; tai pyrkii
vallitsemaan toisia kadottaakseen valtansa oman itsensä suhteen.
Korkeaan asemaan kohoaminen on työlästä; ja vaivan kautta ihmiset
tulevat vielä suurempaan vaivaan. Ja sangen usein se on kaiken muun
lisäksi alhaista, niin että usein ihmiset kulkevat arvottomia teitä
arvoasemiin. Paikallaan seisovan jalka helposti luiskahtaa, ja
peräytyminen merkitsee alas putoamista joko kohtisuoraan tai ainakin
kaaressa, mutta ikävätä se on kumpaisessakin tapauksessa: "Cum non sis
qui fueris, non esse cur velis vivere."[1] Sellainen on elämä, että
ihminen ei voi vetäytyä syrjään milloin haluaa, eikä toiselta puolen
tahdo silloin, kun olisi siihen syytä, vaan vielä vanhoillaankin ankaran
tarkasti noudattavat salaperäisyyttä, mikä edellyttää piilottelemista.
Heitä voisi verrata kylän vanhuksiin, jotka aina vaan haluavat
istuskella kadunpuoleisella, portaalla, vaikka he siten saattavat
vanhuuden pilkan esineeksi. Mahtavain miesten täytyy lainata toisten
ihmisten mielipide, jos mielivät päästä siihen käsitykseen, että he ovat
onnellisia, sillä jos he päättelevät omien tunteittensa mukaan, eivät he
mitään sellaista löydä itsestään. Mutta jos he ajattelevat itsestään
samaa kuin toiset ihmiset ajattelevat heistä ja että toiset ihmiset
hartaasti haluaisivat olla sitä, mitä he ovat, silloin he ovat
onnellisia -- maailman edessä, jos niin sanoisimme, jotavastoin he
omassa mielessään ehkä tuntevat kaikkea muuta mutta eivät onnea, sillä
he ensiksi löytävät omat surunsa ja kärsimyksensä, jos kohtakin viimeksi
huomaavat omat vikansa. Varmaa on, että isoiset ja mahtavat miehet ovat
vieraita itselleen ja suurissa asioissa puuhaillessaan heiltä ei liikene
aikaa huolehtimaan terveydestään, ruumiinsa enempää kuin henkensäkään
terveydestä. "Illi mors gravis incubat qui notus nimis omnibus, ignotus
moritur sibi."[2] Korkeassa asemassa olevalla on tilaisuus tehdä sekä
hyvää että pahaa, joista juuri jälkimmäinen on hänen kirouksensa, sillä
mitä pahaan tulee, niin mahdollisimman paras suhde on olla tahtomatta
sitä, siis haluttomuus pahaan, ja lähinnä paras on olla voimaton,
kykenemätön sitä tekemään. Mutta oikein ja paikallaan on pyrkiä
vaikutusvaltaiseen asemaan, voidakseen sieltä käsin tehdä hyvää. Sillä
hyvät ajatukset, vaikkakin ne kelpaavat Jumalalle, eivät ihmisiin nähden
ole paljoa parempia kuin hyvät unet, paitsi jos ne pannaan käytäntöön.
Ja sitä ei voi huomattavammassa määrässä tehdä ilman voimaa ja
vaikutusvaltaista asemaa, jotka ovat tässä suhteessa välttämättömiä
edellytyksiä. Ansiot ja hyvät työt kelpaavat ihmisen pyrkimysten
päämääräksi, ja tietoisuus siitä takaa ihmiselle levon ja rauhan. Sillä
koska ihminen voi olla osanottajana Jumalan teatterissa, niin voi hän
niinikään ottaa osaa Jumalan lepoon. "Et conversus Deus, ut aspiceret
opera, quae fecerunt manus suae, vidit quod omnia essent bona nimis"[3].
Ja niin tuli sapatti.
[1] Koskapa et ole sitä, mitä olit, sinulla ei ole syytä toivoa eläväsi
edelleen.
[2] Kuolema painaa raskaasti sitä, jonka kaikki muut tuntevat, mutta
joka kuolee tuntematta itseään.
[3] "Ja Jumala katsoi tekojansa, joita Hänen kätensä olivat tehneet, ja
hän näki, että kaikki oli hyvin." 1 Mos. 1. 31.
Virkavelvollisuuksia täyttäessäsi käytä paraita esimerkkejä hyväksesi,
sillä jäljittelemisessä on paljo hyvää opittavana. Ja jonkun ajan
kuluttua, ala seurata omaa esimerkkiäsi sekä tutki itseäsi tarkoin,
saadaksesi selville, teitkö paraiten ensimmäisellä kerralla. Eläkä
liioin laiminlyö niiden esimerkkiä, jotka ovat huonosti käyttäytyneet
samassa virassa, ei niin, että sinä heidän muistollaan imartelisit
itseäsi, vaan että sen johdolla oppisit paremmin tietämään, mitä sinun
on vältettävä. Niinpä tee uudistuksia ja korjauksia kerskailematta ja
häpäisemättä entisiä aikoja ja henkilöitä. On otettava tarkoin huomioon,
että hyvien esimerkkien luominen on yhtä arvokasta kuin niiden
seuraaminenkin. Seuraa asioita niiden alkujuuriin saakka ja tarkasta,
missä ja miten ne ovat rappeutuneet. Mutta kysy sentään neuvoa
molemmilta ajoilta, menneeltä ajalta, mikä on parasta, ja myöhemmältä
ajalta, mikä on sopivinta. Pyri säännöllisyyteen toiminnassasi, jotta
ihmiset tietäisivät jo edeltäpäin sen, mitä heillä on syytä odottaa;
mutta, elä ole liian positiivinen ja ehdoton päätöksissäsi, ja selitä
kantasi hyvin silloin, kun teet poikkeuksen varsinaisesta säännöstäsi.
Pidä kiinni virkasi oikeuksista, mutta elä herätä kysymyksiä, joita
ratkaistaessa täytyisi vedota lakiin. Koeta, mikäli mahdollista,
saavuttaa oikeutesi hiljaisuudessa ja de facto[1]. Niinikään ylläpidä
alaistesi virastojen oikeuksia, ja ajattele, että on kunniakkaampaa
ohjata asioiden menoa kuin olla itse käsin kaikissa. Pyydä ja ota
vastaan apua ja neuvoja, mitkä soveltuvat sinun virkatehtäviisi, eläkä
karkota luotasi tunkeilijoina sellaisia, jotka tuovat sinulle tietoja,
vaan ota heitä runsaasti vastaan.
[1] Niinkuin konsanaankin itsestään selvät asiat.
Viranomaisten väärinkäytökset ovat pääasiallisesti neljää lajia:
laiminlyömiset, lahjottavaisuus, töykeä esiintyminen ja liian helppo
luoksepääsy. Oltakoon täsmällisiä määräaikojen suhteen; vietäköön
perille asti se, mikä on käsillä, elköönkä tehtäkö keskeytystä
asiallisissa toimissa ja tehtävissä, jollei se ole välttämätöntä. Mitä
tulee lahjomisiin, niin elä ainoastaan sido omia ja palvelijoittesi
käsiä lahjomisia vastaan, vaan pidätä myöskin anojain kädet tarjoomasta
lahjuksia. Vilpittömyys ja suoruus käytännössä saa aikaan edellisen,
mutta julkisesti julistettu ja vakuutettu vilpittömyys, jonka yhteydessä
ilmaistaan hyvin räikeällä tavalla inho lahjomisia vastaan, aiheuttaa
lahjomisyrityksiä. Ja paras on välttää sekä itse vika että sellainen
epäluulo. Jokainen, joka on vaihtelevainen ja muuttuu huomattavassa
määrässä ilman huomattavaa syytä, saattaa itsensä epäluulonalaiseksi
lahjusten ottamisesta. Senpä vuoksi aina, kun muutat mielipiteesi tai
suuntasi, ilmaise se selvästi ja tee tunnetuksi ynnä ne syyt, mitkä
saivat sen aikaan, eläkä yritäkään salata sitä. Palvelijaa tai
suosikkia, joka on hyvin läheinen, ilman mitään näkyvää ansiota,
yleisesti pidetään välikätenä, joka toimittaa lahjukset määräpaikkaansa.
Mitä tulee töykeään esiintymiseen, herätetään sillä tarpeetonta
tyytymättömyyttä, sillä: ankaruus siittää pelkoa, mutta töykeys vihaa.
Niinpä esim. virallisten nuhteitten tulisi aina olla vakavia, mutta ei
pilkallisia. Mitä tulee liian suureen taipuvaisuuteen, on se pahempi
kuin lahjusten ottaminen, sillä lahjat tulevat kysymykseen verrattain
harvoin; mutta jos suosion kosimiset ja joutavat kunnianosotukset
johtavat ihmistä, niin ei hän pääse niistä koskaan erilleen. Salomo
sanoi, että sellainen mies, joka erityisellä suosiollisuudella kiintyy
johonkin tuntemattomaan henkilöön, antaa lahjoa itsensä leipäpalasella.
Erinomaisen sattuva on se vanhojen kreikkalaisten sana, että asema
osottaa mikä mies on miehiään. Ja se paljastaa sekä hyvät että pahat.
"Omnium consensu, capax imperii, nisi imperasset", sanoo Tacitus
Galbasta;[1] mutta Vespasianuksesta[2] hän sanoi: "Solus imperantium,
Vespasianus mutatus in melius." Tosin edellisen suhteen tarkotetaan
pystyväisyyttä ja jälkimmäisen suhteen tapoja ja tunne-elämän suhteita.
Se, että kunnia ja maine parantaa sen tapoja ja siveellistä olemusta,
jonka osalle se tulee, on jalon ja ylevän mielen varma merkki. Sillä
kunnia näet on, tai sen ainakin tulisi olla, hyveitten varsinainen
olinpaikka. Aivan niin kuin esineet luonnossa rajulla liikkeellä
pyrkivät lepoasemiinsa ja niihin päästyään tyyntyvät, samoin hyve
pyrkivän mielen kannustamana on raju, mutta tarkotuksensa saavutettuaan
tyyni ja rauhallinen.
[1] "Kaikkien mielestä hän olisi ollut hyvä hallitsija, jollei hän olisi
koskaan hallinnut." -- Servius Sulpicius Galba, Rooman sotajoukkojen
päällikkö Saksassa ja Espanjassa, nousi kapinaan keisari Neroa vastaan
v. 68 j. Kr. Nero surmasi itsensä ja Galba julistettiin keisariksi,
mutta ennen pitkää hän jättäytyi kokonaan suosikkiensa ohjattavaksi,
kukistettiin ja murhattiin.
[2] "Vespasianus oli keisareista ainoa, joka muuttui paremmaksi
valtaistuimelle nousemisensa perästä". Vespasianus oli syntynyt v. 9
j. Kr. ja tuli keisariksi v. 69.
Korkeaan asemaan nouseminen tapahtuu kiertoportaita pitkin; ja tärkeätä
on nousussa olevalle miehelle osata päättää, mille puolelle milloinkin
on edullisinta asettua. Ja yhtä tärkeätä on tasapainon lakien tunteminen
sille, joka jo on saavuttanut sellaisen aseman.
Käytä edeltäjäsi muistoa oikein ja hellävaroen, sillä jollet sitä tee,
karttuu siitä sinulle velka, joka tulee varmasti maksettavaksi sinun
erottuasi. Jos sinulla on virkatovereita, pidä heitä arvossa, ja
kunnioita heitä vierailullasi silloin, kun heillä on vähimmän syytä
odottaa sellaista kunnianosotusta. Yksityisessä keskustelussa varo
olemasta kärkäs tekemään viittauksia virka-asemaasi, vaan pikemminkin
esiinny niin, että ihmiset sanovat: "Virastossa ollessaan hän on vallan
toinen mies."