TEESKENTELYSTÄ JA ULKOKULTAISUUDESTA.

Ulkokultaisuuteen turvautuvat raukkamaiset ihmiset, jotka arkaillen

toimivat, sillä siltä, joka tietää, milloin totuus on sanottava ja joka

sen lausuu julki, vaaditaan terävää järkeä ja rohkeata mieltä. Senvuoksi

heikoimmat politikot tavallisesti ovat suurimpia teeskentelijöitä.

Tacitus sanoi: "Livia osasi nerokkaasti tehdä erotuksen miehensä

taitavuuden ja poikansa teeskentelytaidon välillä ja käyttää niitä

molempia kummallekin sopivalla tavalla, antaen taitoa vaativia toimia

Augustuksen suoritettavaksi ja Tiberiukselle sellaisia, joihin

vaadittiin etupäässä teeskentelyä ja salakähmäisyyttä." Niinpä Mucianus,

yllyttäessään Vespasianusta kapinaan keisari Vitelliusta vastaan, sanoo:

"Meitä ei tule kohtaamaan Augustuksen läpitunkeva arvostelukyky eikä

liioin Tiberiuksen äärimmäinen varovaisuus ja tarkka salaperäisyys." On

näet tehtävä tarkka erotus taitavuuden ja kyvykkäisyyden sekä

teeskentelyn ja salaperäisyyden välillä; ne ovat kokonaan eri asioita.

Sillä jos jollakulla on sellainen läpitunkeva arvostelukyky, että hän

voi ilman muuta päättää, mitkä asiat on jätettävä peittämättä, ja mitkä

salattava ja peitettävä, ja mitkä näytettävä puolittain, ja kenelle ja

milloin (joka todella on tärkeä kyky sekä valtion että yksityisen elämän

aloilla, niinkuin Tacitus sanoi), niin sellaiselle ihmiselle teeskentely

ja salaperäisyys on haitaksi ja vahingoksi. Mutta jos ihmiseltä puuttuu

sellainen arvostelukyky, silloin hänen yleensä ei auta muu kuin olla

salaperäinen ja teeskennellä, sillä sellaisen henkilön, jolla ei ole

käytettävänään useammanlaisia menettelytapoja, on paras valita varmin ja

varovaisin keino, niinkuin sen, joka ei näe hyvin, on parasta kulkea

hiljaa. Totta on, että kaikkina aikoina kyvykkäimmät miehet ovat olleet

avomielisiä ja vilpittömiä toimissaan, varmoja ja luotettavia; mutta

hepä ovatkin niinkuin hyvin opetetut hevoset, jotka arvaavat tarkoin

määrätä, milloin on pysähdyttävä, milloin käännyttävä. Ja jos he joskus

tulivat siihen johtopäätökseen, että ulkokultaisuus on välttämätöntä

heidän asialleen, ja jos he sellaisessa tapauksessa sitä käyttivät, ei

se tullut yleisemmin tunnetuksi, senvuoksi että heidän maineensa

avonaisen ja suoran pelin miehinä oli niin syvästi juurtunut ihmisten

mieliin, tehden heidät milt'ei näkymättömiksi.

Voisimme jakaa kolmeen osaan tämän itsensä piilottamisen ja verhoamisen.

Ensimmäiseen luokkaan kuuluisivat: varovaisuus, varaaminen ja

salaperäisyys, kun ihminen ei anna toisille tilaisuutta tehdä itsestään

huomioita tai ottaa selkoa siitä, mikä hän on. Toiseen luokkaan kuuluu

ulkokultaisuus, teeskentelyn kielteinen muoto, kun ihminen peittää

kaikki merkit ja todistuskappaleet, joista voitaisiin päättää, mikä hän

on miehiään, kuka hän todellisuudessa on, kun hän tahtoo uskotella, että

hän ei ole sitä, mikä hän on. Ja kolmanteen luokkaan lukisimme sellaisen

teeskentelyn, jonka tarkotuksena on uskottaa ja vakuuttaa ihmisille,

että joku on se, mikä hän todellisuudessa ei ole.

Mitä tulee ensinmainittuun, salaamiseen nimittäin, on se rippi-isän

hyve; ja varmaa on, että salaava mies saa kuulla monta tunnustusta,

sillä kukapa tahtoisi mitään ilmaista juorulle ja lörpöttelijälle. Mutta

jos jotakuta pidetään salaperäisenä, on se jo viittaus hänen

ilmitulemiseensa, samoinkuin tiiviimpi ilma imeytyy ohuempaan; ja

niinkuin ripissä salaisuuden paljastamista ei tehdä maailmallisessa

tarkotuksessa, vaan sydämen keventämiseksi, niin pääsevät

salaisuudenpitävät miehet monen sellaisen asian perille. Ihmiset näet

mieluummin tyhjentävät mielensä kuin ammentavat sinne asioita. Lyhyesti

sanottuna, mysteeriot saavat kiittää olemassaolostaan juuri

salaperäisyyttä. Sitäpaitsi, totta puhuen, alastomuus on rumaa sekä

henkisessä että ruumiillisessa suhteessa; ja ihmisten tapojen ja toimien

arvokkuutta on omansa lisäämään se, että he eivät ole kokonaan

avonaisia. Niinkuin esim. suunpieksäjät ja joutilaat ihmiset ovat

yleensä turhamielisiä ja jonninjoutavia, sillä se, joka juttelee, mitä

tietää, hän myöskin juttelee sellaista, mitä hän ei tiedä. Senvuoksi

huomattakoon, että salaperäisyys on sekä viisasta että siveellistä. Ja

tähän katsoen on suotava, että ihmisen kasvot jättävät kielelle

puheenvuoron, sillä suurta heikkoutta ja itsensä pettämistä on tulla

paljastetuksi kasvonilmeittensä kautta, niistä kun näet useinkin

päätetään enemmän ja niihin pannaan enemmän painoa kuin sanoihin.

Mitä taas tulee toiseen kohtaan, nim. ulkokultaisuuteen, niin se

useinkin suorastaan johtuu salaperäisyyden noudattamisesta asioiden

omasta pakosta; niin että sen, joka mielii säilyttää salaisuuksia,

täytyy olla jossakin määrin ulkokullattu; sillä ihmiset ovat liian

juonikkaita salliakseen jonkun olla täydellisesti tasapainossa,

horjumatta puolelle tai toiselle. He ahdistelevat ihmistä kysymyksillään

ja vetävät ja kiskovat häntä siinä määrässä, että hänen on taivuttava

puoleen tai toiseen, jollei mieli turvautua naurettavaan vaitioloon; tai

jollei hän sitä tee, teeskentele nimittäin, niin he saavat selville

hänen vaikenemisensa kautta yhtä paljo kuin jos hän puhuisi. Mitä tulee

kaksimielisyyksiin tahi arvoituksellisiin sanamuotoihin, ei niilläkään

pitkälle pääse, joten siis kukaan ei voi suojella salaisuuksia

harjottamatta jossakin määrin ulkokultaisuutta, mikä on ikäänkuin

salaisuuden peite eli verho.

Mutta mitä tulee kolmanteen luokkaan, johon luimme teeskentelyn ja

väärät esitykset, niin minä pidän sitä enemmän rikollisena kuin

taitavuutena, paitsi milloin se esiintyy suurenmoisissa ja erittäin

harvinaisissa asioissa; ja senvuoksi yleinen teeskentelemisen tapa on

pahe; joka johtuu joko luontaisesta valheellisuudesta tai pelokkuudesta

tahi suurista luonteenvioista, jotka saattavat ihmisen harjottamaan

teeskentelyä, muissakin paitsi sellaisissa asioissa, joissa naamarin

käyttäminen on välttämätöntä.

Ulkokultaisuuden ja teeskentelemisen kautta voidaan saavuttaa

kolmenlaisia etuja: Ensiksi, nukutetaan vastustajat ja yllätetään, sillä

se, joka ilmaisee aikomuksensa, hätyyttää vastaansa kaikki ne, jotka

niitä vastustavat. Toiseksi saavutetaan sen kautta kunnollisen

peräytymisen mahdollisuus, sillä jos ihminen julkisesti julistaa

ryhtyvänsä johonkin asiaan, täytyy hänen se viedä läpi, jollei halua

luopion nimeä. Ja kolmanneksi, paremmin saadakseen selville toisen

aivoitukset ja mielipiteet, sillä sille, joka avaa itsensä, ihmiset

eivät mielellään tee samallaista vastapalvelusta, vaan useimmiten

antavat hänen puhua suunsa puhtaaksi, itse käyttäen ajatuksen vapautta

sananvapauden asemasta. Siksipä onkin erinomaisen sattuva se

espanjalainen sananlasku, joka sanoo: "Puhu valetta, jos tahdot tietää

totuuden", ikäänkuin se, joka osaa oikein teeskennellä, ei koskaan voisi

paljastua.

Mutta on niinikään kolme haittaa, mitkä johtuvat ulkokultaisuudesta ja

teeskentelystä, ollen tasapainona äskenmainituille eduille. Ensiksikin,

ne yleensä kantavat pelkuruuden leimaa, joka on omansa hankaloittamaan

kysymyksessä olevan henkilön toimia ja tarkotuksia. Toiseksi, se siinä

määrin hämmentää ja sekottaa monien käsitystä, että sellaisetkin, jotka

muuten olisivat ryhtyneet yhteistoimintaan kysymyksessä olevan henkilön

kanssa, luopuvat hänestä ja hän saa useinkin ypö yksin kulkea teitään

päämääriänsä kohti. Kolmanneksi -- mikä on kaikkein tärkeintä -- se

riistää ihmiseltä toiminnan oleellisimman välikappaleen, luottamuksen ja

uskon. Ohjesäännöksi kelpaa: avonaisuus julkisissa toimissa ja

mielipiteissä; salaperäisyys elämäntavoissa; ulkokultaisuutta, milloin

sellainen on paikallaan; sekä taito osata teeskennellä, milloin muita

keinoja ei voi käyttää.

Filosofiset mietelmät · 第 7 / 26 题