Ulkokultaisuuteen turvautuvat raukkamaiset ihmiset, jotka arkaillen
toimivat, sillä siltä, joka tietää, milloin totuus on sanottava ja joka
sen lausuu julki, vaaditaan terävää järkeä ja rohkeata mieltä. Senvuoksi
heikoimmat politikot tavallisesti ovat suurimpia teeskentelijöitä.
Tacitus sanoi: "Livia osasi nerokkaasti tehdä erotuksen miehensä
taitavuuden ja poikansa teeskentelytaidon välillä ja käyttää niitä
molempia kummallekin sopivalla tavalla, antaen taitoa vaativia toimia
Augustuksen suoritettavaksi ja Tiberiukselle sellaisia, joihin
vaadittiin etupäässä teeskentelyä ja salakähmäisyyttä." Niinpä Mucianus,
yllyttäessään Vespasianusta kapinaan keisari Vitelliusta vastaan, sanoo:
"Meitä ei tule kohtaamaan Augustuksen läpitunkeva arvostelukyky eikä
liioin Tiberiuksen äärimmäinen varovaisuus ja tarkka salaperäisyys." On
näet tehtävä tarkka erotus taitavuuden ja kyvykkäisyyden sekä
teeskentelyn ja salaperäisyyden välillä; ne ovat kokonaan eri asioita.
Sillä jos jollakulla on sellainen läpitunkeva arvostelukyky, että hän
voi ilman muuta päättää, mitkä asiat on jätettävä peittämättä, ja mitkä
salattava ja peitettävä, ja mitkä näytettävä puolittain, ja kenelle ja
milloin (joka todella on tärkeä kyky sekä valtion että yksityisen elämän
aloilla, niinkuin Tacitus sanoi), niin sellaiselle ihmiselle teeskentely
ja salaperäisyys on haitaksi ja vahingoksi. Mutta jos ihmiseltä puuttuu
sellainen arvostelukyky, silloin hänen yleensä ei auta muu kuin olla
salaperäinen ja teeskennellä, sillä sellaisen henkilön, jolla ei ole
käytettävänään useammanlaisia menettelytapoja, on paras valita varmin ja
varovaisin keino, niinkuin sen, joka ei näe hyvin, on parasta kulkea
hiljaa. Totta on, että kaikkina aikoina kyvykkäimmät miehet ovat olleet
avomielisiä ja vilpittömiä toimissaan, varmoja ja luotettavia; mutta
hepä ovatkin niinkuin hyvin opetetut hevoset, jotka arvaavat tarkoin
määrätä, milloin on pysähdyttävä, milloin käännyttävä. Ja jos he joskus
tulivat siihen johtopäätökseen, että ulkokultaisuus on välttämätöntä
heidän asialleen, ja jos he sellaisessa tapauksessa sitä käyttivät, ei
se tullut yleisemmin tunnetuksi, senvuoksi että heidän maineensa
avonaisen ja suoran pelin miehinä oli niin syvästi juurtunut ihmisten
mieliin, tehden heidät milt'ei näkymättömiksi.
Voisimme jakaa kolmeen osaan tämän itsensä piilottamisen ja verhoamisen.
Ensimmäiseen luokkaan kuuluisivat: varovaisuus, varaaminen ja
salaperäisyys, kun ihminen ei anna toisille tilaisuutta tehdä itsestään
huomioita tai ottaa selkoa siitä, mikä hän on. Toiseen luokkaan kuuluu
ulkokultaisuus, teeskentelyn kielteinen muoto, kun ihminen peittää
kaikki merkit ja todistuskappaleet, joista voitaisiin päättää, mikä hän
on miehiään, kuka hän todellisuudessa on, kun hän tahtoo uskotella, että
hän ei ole sitä, mikä hän on. Ja kolmanteen luokkaan lukisimme sellaisen
teeskentelyn, jonka tarkotuksena on uskottaa ja vakuuttaa ihmisille,
että joku on se, mikä hän todellisuudessa ei ole.
Mitä tulee ensinmainittuun, salaamiseen nimittäin, on se rippi-isän
hyve; ja varmaa on, että salaava mies saa kuulla monta tunnustusta,
sillä kukapa tahtoisi mitään ilmaista juorulle ja lörpöttelijälle. Mutta
jos jotakuta pidetään salaperäisenä, on se jo viittaus hänen
ilmitulemiseensa, samoinkuin tiiviimpi ilma imeytyy ohuempaan; ja
niinkuin ripissä salaisuuden paljastamista ei tehdä maailmallisessa
tarkotuksessa, vaan sydämen keventämiseksi, niin pääsevät
salaisuudenpitävät miehet monen sellaisen asian perille. Ihmiset näet
mieluummin tyhjentävät mielensä kuin ammentavat sinne asioita. Lyhyesti
sanottuna, mysteeriot saavat kiittää olemassaolostaan juuri
salaperäisyyttä. Sitäpaitsi, totta puhuen, alastomuus on rumaa sekä
henkisessä että ruumiillisessa suhteessa; ja ihmisten tapojen ja toimien
arvokkuutta on omansa lisäämään se, että he eivät ole kokonaan
avonaisia. Niinkuin esim. suunpieksäjät ja joutilaat ihmiset ovat
yleensä turhamielisiä ja jonninjoutavia, sillä se, joka juttelee, mitä
tietää, hän myöskin juttelee sellaista, mitä hän ei tiedä. Senvuoksi
huomattakoon, että salaperäisyys on sekä viisasta että siveellistä. Ja
tähän katsoen on suotava, että ihmisen kasvot jättävät kielelle
puheenvuoron, sillä suurta heikkoutta ja itsensä pettämistä on tulla
paljastetuksi kasvonilmeittensä kautta, niistä kun näet useinkin
päätetään enemmän ja niihin pannaan enemmän painoa kuin sanoihin.
Mitä taas tulee toiseen kohtaan, nim. ulkokultaisuuteen, niin se
useinkin suorastaan johtuu salaperäisyyden noudattamisesta asioiden
omasta pakosta; niin että sen, joka mielii säilyttää salaisuuksia,
täytyy olla jossakin määrin ulkokullattu; sillä ihmiset ovat liian
juonikkaita salliakseen jonkun olla täydellisesti tasapainossa,
horjumatta puolelle tai toiselle. He ahdistelevat ihmistä kysymyksillään
ja vetävät ja kiskovat häntä siinä määrässä, että hänen on taivuttava
puoleen tai toiseen, jollei mieli turvautua naurettavaan vaitioloon; tai
jollei hän sitä tee, teeskentele nimittäin, niin he saavat selville
hänen vaikenemisensa kautta yhtä paljo kuin jos hän puhuisi. Mitä tulee
kaksimielisyyksiin tahi arvoituksellisiin sanamuotoihin, ei niilläkään
pitkälle pääse, joten siis kukaan ei voi suojella salaisuuksia
harjottamatta jossakin määrin ulkokultaisuutta, mikä on ikäänkuin
salaisuuden peite eli verho.
Mutta mitä tulee kolmanteen luokkaan, johon luimme teeskentelyn ja
väärät esitykset, niin minä pidän sitä enemmän rikollisena kuin
taitavuutena, paitsi milloin se esiintyy suurenmoisissa ja erittäin
harvinaisissa asioissa; ja senvuoksi yleinen teeskentelemisen tapa on
pahe; joka johtuu joko luontaisesta valheellisuudesta tai pelokkuudesta
tahi suurista luonteenvioista, jotka saattavat ihmisen harjottamaan
teeskentelyä, muissakin paitsi sellaisissa asioissa, joissa naamarin
käyttäminen on välttämätöntä.
Ulkokultaisuuden ja teeskentelemisen kautta voidaan saavuttaa
kolmenlaisia etuja: Ensiksi, nukutetaan vastustajat ja yllätetään, sillä
se, joka ilmaisee aikomuksensa, hätyyttää vastaansa kaikki ne, jotka
niitä vastustavat. Toiseksi saavutetaan sen kautta kunnollisen
peräytymisen mahdollisuus, sillä jos ihminen julkisesti julistaa
ryhtyvänsä johonkin asiaan, täytyy hänen se viedä läpi, jollei halua
luopion nimeä. Ja kolmanneksi, paremmin saadakseen selville toisen
aivoitukset ja mielipiteet, sillä sille, joka avaa itsensä, ihmiset
eivät mielellään tee samallaista vastapalvelusta, vaan useimmiten
antavat hänen puhua suunsa puhtaaksi, itse käyttäen ajatuksen vapautta
sananvapauden asemasta. Siksipä onkin erinomaisen sattuva se
espanjalainen sananlasku, joka sanoo: "Puhu valetta, jos tahdot tietää
totuuden", ikäänkuin se, joka osaa oikein teeskennellä, ei koskaan voisi
paljastua.
Mutta on niinikään kolme haittaa, mitkä johtuvat ulkokultaisuudesta ja
teeskentelystä, ollen tasapainona äskenmainituille eduille. Ensiksikin,
ne yleensä kantavat pelkuruuden leimaa, joka on omansa hankaloittamaan
kysymyksessä olevan henkilön toimia ja tarkotuksia. Toiseksi, se siinä
määrin hämmentää ja sekottaa monien käsitystä, että sellaisetkin, jotka
muuten olisivat ryhtyneet yhteistoimintaan kysymyksessä olevan henkilön
kanssa, luopuvat hänestä ja hän saa useinkin ypö yksin kulkea teitään
päämääriänsä kohti. Kolmanneksi -- mikä on kaikkein tärkeintä -- se
riistää ihmiseltä toiminnan oleellisimman välikappaleen, luottamuksen ja
uskon. Ohjesäännöksi kelpaa: avonaisuus julkisissa toimissa ja
mielipiteissä; salaperäisyys elämäntavoissa; ulkokultaisuutta, milloin
sellainen on paikallaan; sekä taito osata teeskennellä, milloin muita
keinoja ei voi käyttää.