Kosto on kesyttämätöntä oikeutta, jos niin sanoisimme, jota lain on
kitkettävä pois sitä mukaa kuin se pääsee rehottamaan ihmisluonnossa.
Sillä mitä tulee ensimäiseen vääryyteen, on se loukkaus lakia vastaan,
mutta tuon pahan kostaminen merkitsee itse lain syrjäyttämistä.
Ryhtyessään kostoon ihminen varmasti on vihollisensa tasalla, mutta
antaessaan vihansa lauhtua hän on vihollisensa yläpuolella, sillä
anteeksiantaminen on ruhtinaallista. Jo Salomo lienee varmasti sanonut,
että "ihmiselle on kunniaksi antaa loukkaukset anteeksi". Se, mikä on
sivuutettu, on mennyttä eikä koskaan palaa, ja viisailla ihmisillä on
kylliksi tekemistä olevissa ja tulevissa asioissa; niin että ne ihmiset,
jotka ahertavat menneissä asioissa, tekevät pilkkaa itsestään. Ei kukaan
tee pahaa pahan itsensä vuoksi, vaan ostaakseen sillä itselleen hyötyä,
tai huvia, tai kunniaa tai muuta sellaista; niin että mitä ansaitsee
minun olla vihanen ihmiselle, joka rakastaa itseänsä enemmän kuin minua?
Ja jos joku tekee pahaa pelkästä ilkeydestä, niin tapahtuu se senvuoksi,
että hän on niinkuin ohdake tai orapihlaja, joka pistelee ja naarmii,
sillä se ei voi toisin tehdä. Siedettävin laji kostoa on se, mikä koskee
sellaista vääryyttä, mitä ei voi laillisesti rangaista. Mutta
sellaisessa tapauksessa on tarkoin pidettävä silmällä, että se
kostonmuoto, jota käytetään, on sellainen, että laki ei pysty siihen,
sillä muuten meidän vihollisemme on yhä vielä paremmalla puolella, ja
meillä tulee olemaan vastassamme kaksi yhden sijasta. Muutamat haluavat
kostaessaan, että se, jolle kostetaan, tietäisi, mistä päin se tulee.
Niin tekevät jalomieliset ihmiset. Ja kostoa seuraava tyydytys ei johdu
niin paljo siitä loukkauksesta, mikä aiheutetaan viholliselle, kuin
siitä, että saatetaan hänet katumaan tekojaan. Mutta katalat ja
juonikkaat pelkurit ovat niinkuin pimeässä singahtelevat nuolet.
Cosmuksella, Firenzen ruhtinaalla, oli tapana sanoa petollisista ja
välinpitämättömistä ystävistä, ikäänkuin jos siltä taholta tuleva paha
olisi anteeksiantamatonta: "Meille sanotaan sanassa, että meidän on
annettava anteeksi vihollisillemme, mutta siellä ei missään sanota, että
meidän tulee antaa anteeksi ystävillemme." Mutta kauniimpi on Jobin
lausuma ajatus: "Onko meidän", hän sanoi, "otettava vastaan hyvä Jumalan
kädestä, ilman että me tyytyväisellä mielellä otamme vastaan myöskin
pahan." Ja sama on totta osiksi myöskin mitä tulee ystäviin. -- Varmaa
on, että mies, joka miettii kostoa, pitää tuoreina omat haavansa, jotka
muuten paranisivat ja arpeutuisivat.