JOHANNES (virkistyen): Minun tulokseni? — (Ottaa päällystakin yltään
ja asettaa matkalaukun päälle ovensuuhun): No kiitos, kiitos, tytöt!
Kuinka kaunista, ovi köynnöksissä ja koivuja portailla. Ja mikä ihana
ilta, meri päilyy... (Katse hakevana muualla)
1:NEN VAIMO (ei ilman syrjätarkoitusta): Ja Jyrki on hänkin terveenä.
JOHANNES (ottaa pöydältä toisen paketeista): Toin kotimaan postin
mukanani. (Heittää tytöille): Tässä!
TYTÖT ilohuudahduksin tavoittavat paketin ja aukaisevat sen
malttamattomasti hakien kukin omaa kirjettään.
HYVÄRINEN: On se vanha kotimaa rakas.
1:NEN TYTTÖ: Hyväriselle ensimmäiseksi. (Kurottaa kirjeen Hyväriselle).
HYVÄRINEN (ottaa kirjeen, näppäsee merkitsevästi sormillaan): No nyt,
pojat! (Menee kirje kädessä kiirehtien).
1:NEN TYTTÖ: Mennään jakamaan portaille.
Menevät portaille ja häviävät mikäli saavat kukin kirjeensä.
Postinjaon aikana kuuluu portailta 1:SEN TYTÖN ääni: "Helmi
Laaksoselle", "Alina Tihoselle", "Toini Terholle" j.n.e. sekä
kunkin vastaukset ja ilonhuudahdukset: "Minulle!" tai "Tänne!".
JOHANNES (on sillävälin avannut toisen paketin, jonka kohottaa
voitokkaasti ilmaan): Ja tässä uusi numero lehteämme.
VAIMOT siirtyvät yksitellen postinjakoon portaille ja vähitellen
poistuvat.
JOHANNES (jakaa lehtiä miehille): Uusia tilauksia on kotimaasta tullut
tukuttain, tukuttain! Olen tässä numerossa esittänyt suuren
suunnitelman miten lehteä vastedes painatamme. Emme tarvitse enää
kapitalistien kirjapainoja rukoilla. Lukekaapa, lukekaapa. Onko
kaikilla?
MIEHET ottavat lehden vähän veltosti vastaan, ensin jääden seisten
lukemaan, nojallaan siellä täällä pitkin tupaa, mutta vähitellen
siirtyen mukavammin pöydän ympärille, toiset joskus haukotellen, joskus
myös kuunnellen seuraavaa keskustelua.
JYRKI tulee Johanneksen häntä huomaamatta, jää taaemmas.
Portailta ovat kaikki kadonneet.
ALPERTI (Johannekselle): Onkos sitä uutta lainaa saatu?
JOHANNES: En ole onnistunut.
HUHTIALA (täytellen piippuaan): Vai ei olle uutta lainaa saatukaan.
ALPERTI (painavasti): Mitenkäs _sitte_?
JOHANNES: Ensimmäistä kiinnitystä vaativat kaikki pankit, toisesta
eivät tahdo kuullakaan.
JYRKI: Ilman sitä lainaa...
JOHANNES: Jaha, Jyrki. Terve mieheen. (Ojentaa kätensä Jyrkille): Miten
_täällä_ on jaksettu?
JYRKI (ojentaa kätensä lyhyeen tervehdykseen): Ilman uutta lainaa,
sanon, emme laskuistamme selviä.
JOHANNES (leikillisen merkitsevästi): Jokohan olisi niin hullusti?
JYRKI: Ei hullummin kuin että vararikko on edessämme.
LUKIJAT nostavat päänsä, sittemmin alkavat jälleen lukea ja haukotella.
HUHTIALA sytyttää piippunsa.
ALPERTI: Mettä on myytävä.
JOHANNES: Hongikko on ylpeytemme, sitä emme kaada.
ALPERTI Kaattavaksi puu kasvaa.
JOHANNES: Maltahan, Alperti. Minulla on hyviäkin uutisia. Ensiksi
kerron teille, että aatteemme tekee työtään. Tänne on ilmoittautunut
paljon uusia tulijoita. Saamme tänne lääkärinkin, tutkinnot
suorittaneen miehen. Mitä siihen sanotte? — Sitten: tänne tulee muuan
ystäväni, joka soittaa mainiosti, olen ostanut pianon, sen asetamme
tähän tupaan ja niin on meillä henkistä nautintoa nuorisollekin, ettei
aina vain tanssia ja tanssia. Mitä? — Onpa toivo saada tänne muuan
insinöörikin. No, miehet, mitä sanotte? Sanokaa toki jotain.
HUHTIALA (hetken kuluttua): Täällä olisi hyvä saara pappikin joskus
käymään.
JYRKI: ja LUKIJAT naurahtavat.
JOHANNES: Oliko tuo pistokseksi aijottu?
HUHTIALA: Ei mar ollutkaan, sitä Väinön asiaa minä, kun ei niitä kahta
saa millään yhteen kytkettyä.
JOHANNES: Kytkettyä? Ei täällä ketään yhteenkytketä. Jotka eivät
rakasta toisiaan, erotkoot, ja jotka rakastavat, yhtykööt, siinä
kaikki.
HUHTIALA: Kukapa sen aina tietää?
JYRKI ottaa piipun Huhtialan kädestä, vetää syviä rintasavuja.
JOHANNES: _Minä_ sen tiedän. Jätä vain minun huolekseni.
ALPERTI: Pane sitten liperit kaulallasi.
JOHANNES tarkastelee hämmästyneenä Alpertia.
ALPERTI katsoo häntä silmiin, kädet lukkarissa.
JOHANNES kääntyy katsomaan Jyrkiä, odottaen pahinta.
JYRKI palauttaa piipun Huhtialalle.
JOHANNES ja JYRKI mittelevät toisiaan katsein.
HUHTIALA (juuri ennenkuin Jyrki on räjähtämässä, piippua imien): Ja
velkavaroillako ne lääkärit ja insinöörit olisi täällä meininki
elättää?
JOHANNES: Minulla on vielä yksi uutinen, se olisi ehkä pitänyt
ensimmäiseksi sanoa. Nimettömältä lähettäjältä olen vastaanottanut
suuremmoisen lahjoituksen Sointulamme hyväksi.
MIEHET pöydän ääressä nostavat veltosti päätänsä kuunnellakseen. Joku
miehistä sanoo esiintymättä: "Nyt tulee vissiin urutkin". Toiset
nauravat.
JOHANNES: Meillä on kotimaassa tosi ystäviä, sanon minä, ja niiden
joukko on laajenemistaan laajeneva. (Ottaa suuren setelitukon
povitaskustaan): Kas tässä!
MIEHET (hyökkäävät kiihkeinä pöydän äärestä): Rahaa!
JOHANNES (heittää rahatukon pöydälle): Tuossa on, laskekaa itse.
MIEHET asettuvat pöydän ääreen rahoja laskemaan, äännellen: 10 tuhatta,
8 tuhatta, 15 tuhatta, j.n.e.
ALPERTI istuutuu vasemmalta puolen nojalleen pöydän reunalle.
HUHTIALA katselee rahanlaskua seisten ja poltellen.
JYRKI istuutuu entiselle paikalleen pöydän päähän, ottaa vastaan
miesten yhteenlaskemia seteleitä.
JOHANNES katselee kauempaa vasemmalta, vähän ivallisesti hymyillen.
HUHTIALA: Oli meillä siellä kotipuolessa rikas kauppias, rahoja
säkittäin. Lienee hän tämän teon tehnyt.
JYRKI: Johan nyt kauppiaat! — 16:ko näitä oli? — Se voi olla
paremminkin se Tammisaaren apteekkari, minä luulisin.
JOHANNES: Jos antaja on tahtonut pysyä salassa, jääköön
arvoitteleminen. Minullakin voi olla ystäviä kotimaassa.
JYRKI: Yhteensä 40 tuhatta taalaa.
JOHANNES (innostuneesti): Nyt hankimme oman kirjapainon lehdellemme.
JYRKI: Siitä asiasta kai äänestetään.
ALPERTI (kääntyen päin Johannesta): Tuommoinen lehti paha, menee se
vieraasakin painosa.
JOHANNES: Lehtemme on laajennettava nelikertaisesti.
ALPERTI: Saha on laajennettava neliraamiseksi. Mettää on ostettava,
tukit uitettava ennen talven tuloa.
MIEHET (hyväksyen, toiset): Oikein puhuttu! (Toiset): Tukit uitettavat.
(Kolmannet): Saha neliraamiseksi.
ALPERTI: Sinä Huhtialan neuvosta kuokitat uutismaita, ja ostovilja on
puolta halvempaa. Ei semmoinen elätä.
MIEHET: Ei semmoinen elätä!
HUHTIALA: Oma leipä ensin. Mutta menkööt miehet tukkitöihin, viekööt
vaikka hevosetkin, me palkkaamme rahoilla vieraat kyntäjät.
ALPERTI (Jyrkille): Korjaa rahat! (Muille): Saha on suurennettava
kuusiraamiseksi.
MIEHET (innokkaasti): Saha kuusraamiseksi!
JOHANNES (pakottavalla voimalla): Lehti suurennetaan kuusipalstaiseksi!
Äänettömyys.
JOHANNES: Mitä kuulenkaan! Sinä Alperti puhut kuin paatunut
metsäkauppias. Ja sinä Huhtiala olet valmis tänne jo palkkaväkeä
tuottamaan! Otatte liikekannalta koko Sointulan. Missä on aatteemme?
Metsäyhtiönäkö me tahdomme kilpailla vanhan maailman kanssa?
Kiroilemaan ja syljeskelemäänkö me olemme tänne paenneet? Ei, vaan
veljeyden tietä maailmalle raivaamaan. Ei, miehet, lehti suurennetaan,
minä en niinkään vain jätä asiaani.
ALPERTI: Se nährähän.
JOHANNES katsoo hämmästyneenä Alpertiin.
HYVÄRINEN (tulee tyytyväisenä, avonaista kirjettä heilutellen, huomaa
jännittyneen tilanteen, päätään pudistaen, huolestuneena itsekseen):
Aih, aih, aih, aih... (Pistää kirjeen povitaskuunsa).