Voi kuink' on ... j.n.e.
ALPERTI (huutaa ikkunasta): Töihin, töihin, poiat!
HYVÄRINEN: Antaa nuorten iloita. Taitavatpa sen laulun sitten kun
johtajamme kaupungista palaa. Semmoisen läksyn oli hän heille
lähtiessään antanut.
ALPERTI: Eipä ole nyt kiekonheiton aika! (Huutaa ankarammin ja
kovemmin): Töihin!
HUHTIALA (pehmentäen): Töissä näkyivät olevan vielä kyntäjätkin.
HYVÄRINEN: Se Sointulan laulu on toki minulle kuin pyhä virsi ikään,
niin käypi sydämelle ja kyynel kihoo silmään. (Hyräilee): "Voi kuinka
sointuisaa, voi kuinka ihanaa..." no, no!
Miehet alkavat koota kapistuksiaan.
Jahah, veljet, nythän tämä alkaa osapuilleen olla valmis.
HUHTIALA istuutuu, panee tulen piipun nystyräänsä.
HYVÄRINEN: Kunhan ei tuli lastuihin päässe. Tupakastahan se vanhakin
tuleen syttyi ja poroksi paloi. Ja silloin jo päätettiin, että nyt ei
Sointulassa enää tupakoiakkaan.
HUHTIALA: Ei lähre se tapa enää tän ikäisestä.
HYVÄRINEN: No, no, kuhan et muien nähen, ettei pahat himot nuoriin
pääse.
ALPERTI: Tämä talo vakuutetaan Nyyjorkin paloyhtiösä.
HYVÄRINEN: Vielä se mitä vakuutetaan. Parempi ois olla tupakoimatta.
Johan sitte taas tultais kiinni siihen kapitaaliseen yhteiskuntaan.
HUHTIALA: Kiinnipä siihen tultiin, kun se lainakin otettiin.
Hypoteekissä ovat Sointulan maat. Ja uutta velkaa on Mooses
hommaamassa. Alvaria vaan asioissa mannermaalla.
HYVÄRINEN: Se nyt on minkä hätä on pakottanna. Ei, veljet, vahinko
tulee, jos on tullakseen.
HUHTIALA: Mikä on Jyrkin mieli tässä asiassa?
JYRKI: Siitä asiasta kai — äänestetään.
ALPERTI Mutta tämä talo vakuutetaan.
JYRKI: Siihen puoleen minäkin äänestän, kun äänestämään päästään. Vielä
kerran sellainen palovahinko ja vielä kerran vakuuttamaton tukkilautta
tuuliajolle, niin ollaan hukassa. Näitä hiton laskuja ja numeroita ei
selvitä enää mikään. Tuskan hiki nousee otsalleni.
HYVÄRINEN: Kuuleppas, veli Jyrki, Sointulassa asiat puhutaan suoraan.
Ei ne nuo laskut sinunlaisellesi älyniekalle vaivaa tuota. Jokin muu
asia se sinun mieltäsi painaa.
JYRKI: Jos painanee se, ettet vieläkään ole luvattua talonhintaa
suorittanut.
HYVÄRINEN: No nytpä jo suutuit.
JYRKI (hillittömästi): Puhu sinä Moosekselle siitä "muusta asiasta",
viaton on siihen minun rintani.
HYVÄRINEN: Kah, miksenkä minä puhuisi. Suoraan sanon hänelle, niinkuin
sanoin sinullekin.
ALPERTI: Sanoo sen hälle kerta tämäkin poika.
HUHTIALA: Puhuen asiat selvenevät. Parempi suoraan kuin juoruamalla.
JYRKI (Hyväriselle): Jos sanot, niin tuohon käteen.
HYVÄRINEN (Jyrkiä kädestä pitäen): No saatpahan nähä, kun hän vain
kaupungista palaa, suoraan sanon ja varotan, ihan suoraan.
ALPERTI (ikkunaan): Tytöt hoi, tulkaa lastut korjaamaan!
JYRKI (kokoaa paperinsa): Tässä metelissä ei hittokaan numeroita
kirjoittele. (Menee oikealle).
Lähestyvän nuorison iloisia ääniä.
HYVÄRINEN: Kuulkaapas sitä vikinätä! Kinastelustamme älkööt nuoret
saako vihiä. Päivänpaisteena lempeänä on täällä vanhain nuorille
säteiltävä. Mitäs sinä Alperti siinä. Jo tulevat.
ALPERTI: Mutta tämä talo vakuutetaan.
AILI (peräovella): Hei tytöt, uusi kokoussali on valmis! (Tulee
sisälle): Ja kuinka pitkät penkit! Ihanaa!
Nuoriso syöksähtää sisälle, hajoten eri paikkoihin tupaa.
1:NEN TYTTÖ: Valmis, hurraa!
MUUT: Hurraa!
1:NEN POIKA: Nyt tässä kelpaa... (Sieppaa 1 tytön vyötäisistä, tanssiin
vaatien).
2:NEN ja 3:S POIKA: Tanssimaan, pojat! (Sieppaavat kukin tyttönsä): Ja
tintulintulitii...
TYTÖT vastustelevat.
2:NEN TYTTÖ: Malttakaa, malttakaa!
3:S TYTTÖ: Lastuthan ensin korjataan.
POJAT: No lastut korjataan, mutta sitte...
TYTÖT: Sitte, sitte... (Toiset lakaisevat lastuja kokoihin, joita pojat
nostelevat heidän helmoihinsa, toiset korjaavat miesten kapistukset
oikeanpuoleiseen huoneeseen).
AILI: Tiedättekö tytöt mitä? Pannaanpas tämä tupa kukkiin ja
köynnöksiin. Että kun hän tulee...
3:S TYTTÖ: No onpa se Aili iloinen tänään, kun se Juho palaa!
TYTÖT (nauravat): Hyvä, hyvä, kauankos me! — Juostaan hakemaan! —
Sepä hauska tuuma! — Ai sitä Ailia!
AILI: No eikös pitäisi?
POJAT: Ensin tanssitaan. — Pyhä lupaus annettiin. — Tanssimaan!
TYTÖT ja AILI (hetken keskenään kuiskuteltuaan pyrähtävät äkkiä ulos):
Ottakaapas kiinni!
POJAT: Petoskauppaa! — Tavoitetaanpas! — Peijakkaat! (Juoksevat ulos
tyttöjen jäljessä).
EEVA, joka piiloutui tupaan muiden tyttöjen ja poikain juostessa ulos,
aikoo livahtaa ovesta.
RISTO (joka pojista eroten jäi vahtimaan Bevaa ovipielen taa, ottaa
hänet kiinni, aikoo suudella): Ähä, kiinni olet, kyyhkyläinen!
EEVA (riuhtaisekse irti): Etpäs vielä saanut! (Juoksee Riston
ahdistamana miesten turviin, väistyen toisen takaa toisen taa, sitten
pöydän taakse penkille, sieltä koettaa jälleen päästä miesten luo,
mutta joutuu kiinni).
RISTO: No onkos tässä nyt paha olla, tui, tui?
VÄINÖ (peräovella): Jaha, siinäpä olette molemmat!
RISTO ja EEVA erkanevat äkkiä.
HUHTIALA (lähdössä Alpertin ja Hyvärisen kanssa): Taisitpa sinä Risto
siinä Väinön morsianta nauratella?
RISTO: Oma tämä on.
VÄINÖ: Älkääpäs lähtekö. Nyt näette itse, minkä vuoksi häämme ovat näin
pitkälle jääneet. Todistajiksi kutsun teidät.
EEVA: Ettäs kehtaatkin!
HYVÄRINEN: Kumpaakos sinä Eeva oikein rakastat?
RISTO: "Kumpaako"! Johan sen näitte.
VÄINÖ: Mutta minulla on Eevan lupaukset. Johtajan ja Jyrkin edessä
naimakaupasta sovittiin. Ja kun ei Sointulassa vihille pääse, niin
mitkä valat täällä pitää?
ALPERTI: Vanhasa Kyröösä ennen aikaan poiat puukolla tekivät
semmoisista selvää...
HYVÄRINEN: Ei riiellä, lapset. Sointulassa asiat ratkaistaan sovussa.
Onhan teitä kolme, — äänestäkää.
VÄINÖ: Äänestetään vaan, mutta hetken minä määrään.
HUHTIALA: Taitaa se likka olla välistä sinullekin hellänä.
VÄINÖ: Vai ettei olisi! Niin painaa välistä päänsä olkaani vastaan, kun
rantakivellä istumme, katse ulapalla, hiljaa haastelee korvaani ja
vastaisen elämämme kuvat eteeni piirtelee.
HYVÄRINEN: Eeva vastatkoon itse omasta kohdastaan: Kumpaako sinä
rakastat, Väinöäkö vai Ristoa?
EEVA (vähän kiihkeästi): Jos suoraan puhutaan, niin minähän tuota
Väinöä alun pitäin kosinkin. Sellainen vätys se on. Mutta nyt rakastan
tätä Ristoa, ja sillä hyvä.
RISTO: Nyt sen kuulitte.
HYVÄRINEN: Rakkaus on kyllä Sointulassa yli kaiken muun.
ALPERTI: Eikö annettu lupaus mitään paina — Sointulasa?
Hetken äänettömyys, jonka kestäessä miehiä kovasti ajatelluttaa.
HUHTIALA: Me ei olla tämän asian tuomareita. (Panee piippuunsa, jonka
sytyttää alkaessaan seuraavan lauseen): Mutta eikös Sointulassa ole
semmoinenkin laki — oho — (muistaa nuorten läsnäolon, painaa piipun
sammuksiin ja pistää takintaskuun): meinaten semmoinenkin laki, että
jos syntyy riita, niin...
HYVÄRINEN: Niin aivan, että jos syntyy mikä riita, niin asiapuolet
valitkoot kaksi sovintotuomaria kumpikin, jotka sitten riian
ratkaiskaat.
HUHTIALA: Ei ole siihen mutisemista, vaan tuomioon on tyyryttävä.
VÄINÖ: No siihen saatan mennä, jos vaan Jyrki rupeaa minun puolestani.
RISTO: Jyrkikö? (Kuiskuttelee Eevan kanssa).
VÄINÖ: Jaa-a, Risto ja Eeva, Jyrki juuri. Ja Alperti toiseksi.
ALPERTI nyökkää myöntyvästi.
RISTO: Sitten Hyvärinen puhukoon meidän puolestamme.
HYVÄRINEN: Ka miksi en minä rupeaisi. Entäpä toiseksi?
RISTO: No jos vaikka tämä Huhtiala.
HUHTIALA: Minä en niihin asioihin koske. Sopikoot keskenään.
ALPERTI: Ei sovintotuomarin auta kieltää.
HUHTIALA: No, jos lain pakko pannaan...
RISTO: Jyrkiä ei me sentään hyväksyttäis.
ALPERTI: Ei vastapuolen miestä jäävätä. Jyrki pysyy.
HYVÄRINEN: Mutta puheenjohtajaksi valitsemme johtajan, kun hän saapuu.
Pysykääpäs te nuoret loitommalla, kun me tässä vähän neuvotellaan.
VÄINÖ, RISTO ja EEVA menevät.
HYVÄRINEN (hiljaa, huolestuneesti): Sitä Jyrkiä en minäkään oikein...
Asia on arkaluontoinen Ailin tähden. Ei pitäisi Jyrkiin ollenkaan
koskettaa tässä jutussa.
ALPERTI: Vähemmänkös asia Johannekseen koskee, jota puheenjohtajaksi
ehdotit? Kannalleen sama jäävi.
(Menee ovelle oikealle).
HUHTIALA: Sitä minäkin meinasin sanoa, että... (sytyttelee piippuaan).
ALPERTI (aukasee oven): Tulepahan tänne, Jyrki.
HYVÄRINEN (kuin olisi sormensa polttanut): Aih, aih, aih...
HUHTIALA: Että tuota noin, meinaten...
JYRKI (tulee oikealta, ilman papereita): Mikäs nyt?
HYVÄRINEN: Eihän tässä mitään erikoisempaa, vaan se vanha iänikuinen
Väinön ja Riston välinen jupakka olisi lopulleennii selvitettävä.
HUHTIALA: Kun ovat, meinaten, meirät sovintotuomareiksi valinneet.
ALPERTI: Jyrkin Väinön puolesta, ja minut.
JYRKI (Huhtialalle): Annappas kun vetäsen tuosta piipustasi.
HUHTIALA antaa piippunsa Jyrkille, istuutuu penkille pöydän ääreen.
HYVÄRINEN (istahtaa Huhtialan viereen): Mutta mikäpä kiire tällä
asialla. Jospa oiskin heittää tuonnemma, kunhan johtajakin saapuu.
JYRKI (vetäistyään jonkun syvän rintasavun): Risto on ajettava
Sointulasta ulos. (Istuutuu pöydän päähän, yhä taajaan savutellen).
ALPERTI istuutuu penkille Jyrkin viereen, heittää lakkinsa keskelle
pöytää.
HUHTIALA ja HYVÄRINEN: paljastavat päänsä. Kaikki lakit läjään.
HUHTIALA (pitkän ja vaikean äänettömyyden jälkeen): En ole minä tähän
istunut _sitä_ asiata ratkaisemaan, vaan _sovinto_tuomariksi
pyyrettynä.
JYRKI (ojentaa piipun Huhtialalle): Tuossa, ota piippus. (Alpertille):
Mekö ollaan Väinön puolesta?
ALPERTI: nyökäyttää päätään.
HUHTIALA jatkaa vienoa polttamista.
HYVÄRINEN (mietittyään): Rakkaus ja sovinto olkoot Sointulassa ylinnä
tuomarina.
HUHTIALA: Vallankin sovintotuomareilla.
HYVÄRINEN: Muistuu tässä mieleeni valtamerilaiva, kun maat jo oli
taaksemme jääneet eikä eessä, ei sivulla muuta näkynyt kuin aavaa
ulappaa yltympäriinsä. Ylinnä vain perämies seista jökötti. Ei viittaa,
ei karia, mistä suunnan arvoaisi, ei nientä, ei loistoa, aallot vain
loiskuu, toinen tullen toinen mennen.
HUHTIALA: Mutta tunsipa perämies suunnan, tunsi viitoittakin.
HYVÄRINEN: Eessään vain kuin lautasella ikään tuollainen pieni viisari.
ALPERTI: Kompassiksi sitä sanotaan. Kärki näyttää pohjoiseen.
HYVÄRINEN: No niinpä niin, kompassiksi. Aallot loiskuu mistä
milloinnii, mutta kompassin kärki aina pohjoiseen viittaa.
HUHTIALA: Meinaten, ei ota merkkiä erestä, ei takaa, vaan itte
kohrastansa.
HYVÄRINEN: Niinpä olkoon Sointulassakin lakina rakkaus ja sovinto.
Ihmisiksi! Ihmisiksi!
JYRKI: Senpä sovinnon vuoksi sanoinkin: joka ei voi Sointulassa elää
ihmisiksi, hän täältä lähteköön.
ALPERTI: Parempi riita kuin kiero sovinto.
HUHTIALA: Tätä riitaa, jonka päälle me sovintotuomareiksi asetetut
olemme, ei Alperti selvitä niinkuin tavallista rajariitaa, koska
naapuri ei salli viemäriojaa peltonsa halki kaivettaa. Syrämen asioita
nämä ovat, hienoja kuin verkon säikeet, joita hämähäkki yöllä
airanseipäitten väliin kutoo. Ja olenkin minä järin sopimaton mies
näine kopukourineni niitä säikeitä tunnustelemaan — katkasematta
meinaten. Ei niitä riiralla selvitetä, nuorukaisten ja herkän neiron
asioita.
HYVÄRINEN: Johan me tässä riitelemään, lasten lemmenseikkailujen
vuoksi! Oho!
JYRKI (kiivaasti): Sinä tiedät hyvin, mistä tässä on kysymys. Joutavia
kieräilet!
MIEHET jäävät sanattomiksi.
VANHEMPIA VAIMOJA tulee yksitellen peräovesta, tupaa tarkastelemaan.
HUHTIALA pistää piippunsa taskuun.
1:NEN VAIMO: Valmishan _tämä_ on. Ja penkitkin jo paikoillaan.
2:NEN VAIMO Tilavalta tuntuu.
3:S VAIMO: Jaksaneeko yksi muuri talvella lämpimänä pitää. No kun on
paljon kansaa koolla.
4:S VAIMO: No on tuossa pöydässä pituutta!
5:S VAIMO: Entäpä tuossa tuvan rakentajat.
1:NEN VAIMO: Kah, kahvitta istua jököttävät.
2:NEN VAIMO: Kun ei huomattu, olisi toki pitänyt vaikka kaljatuopit...
Lähdenkö hakemaan? Pian minä ne käyn.
6:S VAIMO: Mutta istuttehan siinä totisina kuin lautakunta
käräjäsaarnan aikana.
1:NEN VAIMO: Taisimmekin tulla sopimattomasti, jos miehillä oli mitä
tähellistä eessään.
HYVÄRINEN: Ei toki, rakkaat sisaret, tulitte juuri parhaiksi. Meillä
oli tässä... (Katsahtaa Jyrkiin): Saako tuota sanoakaan?
JYRKI (naurahtaen): Sano, sano.
HYVÄRINEN: Oli tuota esillä pulmallinen kysymys, kaikessa sovussa ja
rauhassa, — jota me miehiset miehet, pököpäät, saanemmeko ollenkaan
ratkaistuksi ilman naisten hellää osanottoa.
HUHTIALA: Vallankin kun riita koskee naista.
VAIMOT (ovat istuutuneet vieri viereen vasemmalle penkille ja tulevat
uteliaiksi viimeisen sanan kuultuaan): Naista?
4:S VAIMO (koettaen saada miehet paremmalle tuulelle): Ai, ai, kun
kohta tupaantuliaisiksi akkain asiat esille!
HUHTIALA: Oikein Eevan asia onkin.
5:S VAIMO: Niinkö sen _meitän_ Eevan?
HUHTIALA: Ei Aatamin.
HYVÄRINEN: Ratkaistavanamme on Väinön ja Riston asia.
1:NEN VAIMO (pilkallisesti): No onpa siinä ratkaisemista!
2:NEN VAIMO: Ja sellaisen tyttöletukan tähdenkö päänkopua aikamiehille!
VAIMOT ovat yhtä mieltä ja antavat siitä toisilleen tiedon.
HYVÄRINEN: Se vyyhti näyttää kyllä päältä kahtoin sileältä, mutta
aukaskeepas! ei päätä, ei perää, kaikki yhtenä mykkyränä.
ALPERTI: Asia on päivääkin selvempi. Kun täällä ei ole vihkijätä, astuu
lupaus tilalle. Lupaus on pirettävä.
4:S VAIMO: Ajetaan Sointulasta mokomat Eevat!
ALPERTI: Eeva on Väinön, ei Eevaa ajeta, vaan kun ajetahan, niin
ajetahan Risto.
5:S VAIMO: Sitä poika raukkaa? Mitä hän sille mahtaa, että on
rakastunut!
HYVÄRINEN: Ja Eevakin puolestaan on Ristoon mieltynyt. Josta nyt
näette, rakkaat sisaret, ettei asiaa niinkään vain summamutikassa
ratkaista. Tässä on kysymys — _periaatteesta_, nii-in,
_periaatteesta_!
VAIMOT alkavat seuraavan kuluessa keskustella keskenään, ensin
hiljaisella äänellä, sitten yhä kiihkeämmin ja äänekkäämmin,
yksimielisesti, mutta lopulta yhtaikaa. Heidän keskustelussaan
toistuvat usein sanat: "Risto", "Väinö" ja "Eeva", "Rauhanhäiritsijä",
"Mitä siitä tulisi, jos...", "Tänään sitä, huomenna toista",
"Sointulassa", "Sopusointua", "Lupaus pitää", "Erotettava Sointulasta".
MIEHET kuuntelevat tarkkaavasti Hyväristä.
HYVÄRINEN: Niinpä niin, tämä kysymys on periaatteellista laatua.
Johtajamme sanoo kirjoituksessaan... Mutta se oman lehtemme numero
sattuu olemaan povitaskussani. Malttakaapas, kun luen teille sen kohan.
(Ottaa esille pienen lehden povitaskustaan, nousee seisaalleen):
Johtajamme sanoo ... malttakaapas... Johtajamme sanoo... (Löytää
kohdan. Vaimojen yltyvän äänekkyyden vuoksi hänen on lukiessaan yhä
korottaminen ääntänsä): Kuulkaa. Näinikäästi: "Vanhan yhteiskunnan
kurjat taloutelliset olot pyrkivät estämään ihmistä kohoamasta
eläimellistä tasoa ylemmäksi, ristallisoitumasta luonnollisiin,
mahtaviin, yhteiskuntaa luoviin muotoihinsa. Mutta" — malttakaapas —
"ei ainoastaan" — kuulkeepas tätä — "ei ainoastaan veljesrakkaus ole
siellä kätkyeesensä kuristettu, vaan myöskin su-" (kääntää lehteä): —
"kupuolirak-" jaha: "sukupuolirakkaus" — kuulkeepa tätä — "Myöskin
sukupuolirakkaus on siellä alennettu eläimelliseksi vietiksi,
toimeentulosta ja rahasta riippuvaksi ylellisyystavaraksi.
Sukupuolirakkaus on luonnon herra. Sen tahtoa vastaan ei mikään mahti
ole vielä koskaan rankaisutta rikkonut. Sitä mestaroimaan älkööt
mitkään kätet ryhtykö. Se on nostettava yksinmäärääväksi, hallitsevaksi
voimaksi, se on tehtävä yhteiskunnan kulmakiveksi, se on Sointulassa
tunnustettava pyhäksi, se on saatettava valta-asemaansa, se on..."
JYRKI (lyö nyrkkinsä pöytään, kavahtaa pystyyn): Sioille karsinaan minä
sellaiset periaatteet heittäisin!
VAIMOT ja HYVÄRINEN vaikenevat äkkiä. Syvä äänettömyys ja
liikkumattomuus.
1:NEN VAIMO (hiljaa): Ei tässä _Väinön_ ja _Eevan_ asiaa ratkaistu.
JYRKI: Tai koirien valtakuntaan. Siellähän rakastellaan vapaasti ja
tappelut ovat luvalliset.
2:NEN VAIMO (hiljaa): Johan sitä ajattelinkin, muuta tuossa on alla.
Lähestyvien tyttöjen iloisia ääniä.
HYVÄRINEN: Nyt pois myrkkymieli, nuoret tulevat. (Tulee pöydän takaa
vaimojen luo).
Vaimojen puolella mieliala keventyy hänen sanojensa johdosta.
He nousevat seisaalleen.
ALPERTI siirtyy vasemmalle estääkseen Hyvärisen vaikutusta vaimoihin.
HUHTIALA seuraa Alpertia piippuunsa katsahtaen, mutta pistää sen
jälleen taskuunsa.
JYRKI jää paikoilleen pöydän päähän, katselee tarkkaavasti oikean
ikkunan kautta ulos.
TYTÖT tulevat kukkineen.
TOISET TYTÖISTÄ (vaimoille iloisesti): Me kukitamme tämän tuvan.
TOISET: Pojat meni tuomaan koivuja portaille.
AILI (ulkoa portaille juoksu jalassa): Laivan savu näkyy, Nyt kiiruusti
tytöt! (Tulee ilosta säteillen sisälle, heittää köynnökset tytöille,
kääntyy itse kukkia helmassa oikean ikkunan puolelle): Ja kiertäkää nuo
köynnökset...
Mykkä kohtaus AILIN ja JYRKIN välillä: Aili huomaa Jyrkin
läsnäolon ja äkkiä pysähtyy epäröiden. Jyrki katselee häntä
tiukkaan, liikahtamatta jäsentäkään. Ailin kukat valahtavat
maahan. Voimatta kestää Jyrkin katsetta hän menee pää painuksissa
ensin hitaasti, sitten kiiruummin portaille. Kaikki keskustelu
on laannut vaimojen ja miesten kesken. Useat nuoristakin ovat
kääntäneet huomionsa välikohtaukseen ja seuranneet sitä
jännittyneen uteliaasti.
1:NEN TYTTÖ (oli noussut jakkaralle asettamaan köynnöstä ikkunan yli ja
sen vuoksi tilanteesta tietämättömänä): Mihinkäs sinä Aili menet?
AILI (portailta, kääntymättä, vavahtavalla äänellä): Lisää kukkia
hakemaan. (Menee alas kiirehtien).
JYRKI hetken kuluttua seuraa häntä hitain askelin.
1:NEN VAIMO (hiljaa muille): Nyt ei Ailille valkene hyvä huomen.
ALPERTI ja VAIMOT menevät seuraavan kuluessa yksitellen ulos.
HYVÄRINEN (nuorille): No mikäs tytöt noin nyrpeiksi sai? Eihän tässä
mikä! Heleästi vielä päivänen paistaa. Nostetaanpa köynökset yli oven,
ja kun astuu johtajamme uuteen tupaan, käy hän kuin kunniaportista.
Niin! Entäs kukat? Sirotellaanpa niitä köynnösten sekaan.
TYTÖT nostavat sanaakaan sanomatta köynnökset oven ympärille ja
kiinnittelevät niihin kukkasia. Toiset ripottelevat korista katajan
hakosia permannolle.
HYVÄRINEN: Hei, hei, tuolla jo pojatkin tulivat.
TYTÖT (sen kuultuaan vilkastuvat toimissaan): Mihinkä näitä kukkia
vielä? Ruiskukat erikseen. Anna minulle noita leinikkejä.
Höyrylaivan mörähtävä vihellys.
HYVÄRINEN: Nyt sukkelaan, tytöt. Jo juoksevat kyntömiehetkin rantaan.
POJAT (portailla koivuineen, iloisesti): Tässä näitä on! Mihinkä näitä
pannaan?
HYVÄRINEN: Ka, sitokaa vaikkapa jokaisen tolpan kohalle.
POJAT sitovat kiireessä koivut pylväisiin iloisesti nauraen ja
huudahdellen.
TYTÖT (eloisuus ja äänteliäisyys entisellään): Tässäkö me lauletaan se
laulu? Tässäkö?
POJAT (ulkoa): Missä lauletaan?
HYVÄRINEN: No laivasillalla, laivasillalla. Virittäkää laulunne kohta
kun maihin astuu. Ja nyt rantaan sukkelaan!
POJAT ja TYTÖT (juosten pois): Rannalle, rannalle! Sukkelaan!
Kiiruusti! Joutuun! Sievään!
HYVÄRINEN istuutuu väsähtäneenä oikeanpuoleiselle penkille, pyyhkii
hikeä otsaltaan.
HUHTIALA (on jäänyt istumaan vasemman penkin keskikohdalle, jalat
ristikkäin, panee piippuunsa): Katos kun vaimoväet jätti meirät kahren.
HYVÄRINEN: Ei ois nuorten pitännä saaha koko asiasta vihiä mitään.
HUHTIALA: Olisi toki joku emäntä jäänyt tupaantulijata tervehtimään!
HYVÄRINEN: Ohhoh. Paljon meillä on vielä oppimista Sointulassa.
HUHTIALA: Paljon. Paljon on tavoissamme korjattavaa, onpa tietenkin.
Mutta opitaan ajan mennen, opitaan meillä niinkuin muuallakin.
HYVÄRINEN (elpyen): Tuopa puhe on kuin palsamia minun rinnalleni. Ka
opitaanhan, miksei opittaisi! Aika sen tekee. Aika, se on, tiiättekö
Huhtiala, aika se on niinkuin vuolas virta, joka särmäkkäätkin kalliot
sopuisiksi silittää.
HUHTIALA: Aika, aika.
HYVÄRINEN (ripotellen loput hakosista permannolle): Tuntuupa joskus,
kun rajut voimat temmeltää, kun tapaukset yhteen törmää ja ihmistä
vastaan kaikki pystyyn nousee, tuntuupa että nyt ihmissydän jo suruun
pakahtuu. Mutta annappa ollakaan! Tulee huomen, koittaa ylihuomen,
viikko vierähtää: Ka meneehän tuo hiljalleen, menee kuin meneekin! Ja
jo surunlapsi hymyilee. (Ottaa lakkinsa, katsoo ulos): Eivätpä laulaa
joutaneetkaan. Joukolla tulevat. No eikö se Huhtiala lähekkään?
HUHTIALA (nousee seisaalleen): Hämeessä isäntäväki tupansa ovella
tulijata tervehtii. Jäänmähän tuonne portaille.
HYVÄRINEN: Kah, kun jäät, niin jääne. (Menee).
HUHTIALA painaa piippunsa sammuksiin, ottaa lakkinsa seinältä ja
asettuu selin, avopäin oven ääreen portaille.
JOHANNES (nousee nopeasti käyden portaille, ilakoiva nuoriso
jäljessään. Hänellä on hattu päässään, päällystakki avoinna, kukka
rinnassa. Iloisesti): No päivää Huhtiala! Uusi kokoussalimme taitaa
olla valmis? Kaunis ilma tullakseni!
HUHTIALA (vähän juhlallisesti, lakki kourassa): Tervetuloa. Ja
paistakoon Herran kaunis sää sisällekin, niinkuin paistaa...
JOHANNES astuu tupaan hattu päässä, Hyvärisen seuraamana, katsahtaa
ympärilleen kummastuneena, menee hakien oikealle ovelle, jonka
aukaisee, ja kurkistaa huoneeseen, pettyen odotuksessaan.
HYVÄRINEN: Tuo puoli se ei ole vielä lopulleen valmiina.
TYTÖT tulevat pyrähtäen sisälle, 1:sellä käsissään Johanneksen pieni
matkalaukku, jonka laskee ovensuuhun, 2:sella kaksi pakettia, jotka
tämä asettaa pöydälle.
POJAT asettuvat ikkunalaudoille tai jäävät portaille.
VAIMOT tulevat yksitellen.
MIEHET myös kyntö- ja ajomiehet, paitahihasillaan, jäävät peremmälle.
JOHANNES (yhä kuin hakien katselee tyttöjen parveen): Tässä ette ole
kaikki. Eihän kukaan liene sairaana?
TYTÖT (melkein yhtaikaa): Aili meni lisää kukkia tuomaan.
JOHANNES (katsahtaen ensi kertaa ympärilleen): Niin, niin, olettehan
koristaneet uuden kokoushuoneemme. (Ottaa hatun päästänsä): Taisinpa
osua juuri vihkiäisjuhlaanne.