»Terveheks'«, sanoi pukki,
»Kuten keitit«, niin kokki,
Nöyrin kunnia, kapteen Puks,
Mikäs tuo onpi lukki?
KAPTEENI PUKS _(katsojille)._ Kuulkaas, miten suupalttia muutamat voivat
olla, vaikka istuvatkin jalkapuussa! Mutta nyt tarjoaa kuningas meille
simaa, rusinoita ja manteleja, ja huomenna hyvät ystävät, pyydän minä
kuninkaan nimessä teitä kaikkia olemaan tervetulleet häihin!
_(Esirippu laskee)._
Neljäs seikkailu.
_(Valtiosali kuninkaan linnassa. Pytt yksin, varovasti sisään hiipien.)_
PYTT. Minä menen tänne piiloon pöydän alle, että saan nähdä hääkulkueen.
Kirkossa oli niin paljo väkeä ja kaikki ne olivat minua pitempiä! En
saanut nähdä mitään muuta kuin hiukan Hyrrän morsiushuntua ...
prinsessan huntua, piti minun sanoa. Nyt minun täytyy piiloutua,
ennenkuin kukaan ehtii tulla. _(Kömpii yhden pöydän alle.)_ Täällä ei
minua kukaan näe. Hiljaa, siellä tulee joku!
KAPTEENI PUKS _(tulee sisään leuka sileäksi ajeltuna.)_ Vihdoinkin
minuutin lepoaika! Uks, sanoi Puks, kuninkaalliset häät ovat pahemmat
kuin sota. _Heittäytyy tuolille Pyttin pöydän viereen.)_ Missähän minun
poika-veitikkani lienee? _(Pytt nipistää häntä jalasta.)_ Mitä? Onko
täällä koiranpenikka?
PYTT _(pilkistää esiin)._ Hiljaa, isä, minä olen täällä incognito[1].
[1] Salaisesti, salanimellä. Suom. muist.
KAPTEENI PUKS. Oletko sinä siellä, riivattu velikulta! Ajattelen
onnetointa partaani. Vieläköhän prinsessa voinee olla vaiti?
PYTT. Ei, hän on puhunut.
KAPTEENI PUKS. Niin, enkös sitä ajatellut! Hän on puhunut! Ja nyt näytän
hänen tähtensä aivan vastasyntyneeltä lapselta.
PYTT. Hän on sanonut _otan_ vihillä seisoessaan.
KAPTEENI PUKS. Eikö muuta? Sana _otan_ vihillä ollessa ei ole sana, se
on muiskaus.
HÄMÄHÄKINJALKA _(tulee sisälle kiiruhtaen)._ Seurue tulee kirkosta. Onko
kaikki kunnossa? Kaikki kutsutut?
PUKS. Niin, koko sepän perhe, paitsi niitä, jotka istuvat jalkapuussa.
Toivokaamme, että seppä on peseytynyt. Uusi prinssimme tarvitsee suopaa
ja pesoa.
HÄMÄHÄKINJALKA. Tulevatko haltijattaret?
PUKS. Haltijattaret ovat lähettäneet terveisiä ja käskeneet sanoa, että
heillä on este; heidän täytyy punnita sanoja tänään. Mutta Ruusuposki on
luvannut lentää tänne ennenkuin he alkavat... Vartijat, aseisiin! Seurue
saapuu.
_(Vartijasto sisäänkäytävässä. Torventoitotusta. Hääseurue saapuu soiton
kaikuessa ja asettuu paikoilleen. Nuorta pariskuntaa onnitellaan. Läsnä
ovat myöskin kuningatar; Hannu-mestari, Hannun vaimo ja Liisa. Pytt
tirkistelee uteliaana pöydän alta._
_Seuraa baletti, jonka saa sovittaa tilaisuuden ja varojen mukaan._
_Baletin loputtua astuu Ilkisiipi sisään, kummallisessa höyhenillä ja
kulkusilla koristetussa puvussa, niiaa, kaikille suunnille ja asettuu
istumaan morsiamen viereen. Hovilaiset kuiskailevat keskenään ja
osoittelevat Ilkisiipeä. Pytt pilkistelee pöydän alta Ilkisiipeä,
koettaa paeta, mutta joutuu vartijoin käsiin ja kömpii vavisten pöydän
alle takaisin)._
HÄMÄHÄKINJALKA. Kutsumatoin vieras! _(Ilkisiivelle)._ Ettekö häpeä! Kuka
te olette, ja kuka on teidät tänne kutsunut?
ILKISIIPI _(ylpeästi)._ Minä kutsun itse itseni oman tyttäreni häihin.
HÄMÄHÄKINJALKA. Oletteko hullu? Menkää tiehenne!
ILKISIIPI. Menkää itse! Tässä istun ja tässä aijon istua. _(Yleinen
hämmästys ja sekasorto)._
KUNINGAS. Hiljaa! Kuvernööri Hämähäkinjalka, kuullustelkaa tuota hullua
ihmistä!
HÄMÄHÄKINJALKA. Hänen majesteettinsa on kovin armollinen. No,
selittäkää, rouva näsäviisas!
ILKISIIPI _(lörpöttäen)._ Selittäkää? Selittäkää? Mitä siinä on muuta
selittämistä, herra utelias, kuin että minä ensimäisenä yönä prinsessa
Kielevän syntymisen jälkeen kiipesin ikkunan kautta kuninkaalliseen
lapsenkamariin ja panin lapseni prinsessan kätkyeen. Eikö hän nyt
ymmärrä, että morsian on minun oma lapseni ja että minä en
käskemälläkään lähde pois oman tyttöni häistä? Ja koska minä en aijo
antaa käskeä pois itseäni, niin aijon istua täällä, ja kun istun täällä,
niin aijon istua täällä kuninkaallisen huoneen sukulaisena.
PUKS _(puoliääneen)._ Aivanhan tuo muistuttaa Hyrrän puhetta
ennenaikaan!
KUNINGATAR. Onneton! Ja minne panitte _minun_ lapseni?
ILKISIIPI. Kuninkaan lapsen? Niin, se oli kai kuollut, luullakseni. Mitä
sellaiset kurjat pienokaiset eläisivät?
KUNINGATAR. Sinä valhettelet. kurja! Sinä olet surmannut minun lapseni!
ILKISIIPI. En, niin totta kuin ratsastan luudalla; kun viimeksi hänet
näin, eli hän vielä.
RAATIMIES TEIRI. Tässä on sattuma, ristiinpuhelu, otaksutaan ...
sallikaa minun tuumia!
KUNINGAS. Pitäkää suunne, Teiri, ja antakaa poliisin tutkia.
HÄMÄHÄKINJALKA. Ensin sanotte, että lapsi oli kuollut, ja sitte sanotte,
että se eli.
ILKISIIPI. Sanon ja sanon! Minä sanon, että morsian on minun oma
lapseni.
PRINSESSA _(hyökkää lörpöttäen ylös ja seuraa Ilkisiipeä kerran salin
ympäri. Hovilaiset pitelevät korviaan)._ Omani, omani, omani, onko
koskaan kuultu niin omamaisia valheita, kuin tuo omamainen noita takoo
ja lörpöttää ja lörpöttää ja lörpöttää, aivan kuin minä olisin ollut
kuollut ja kuitenkin minä elän vielä tänäänkin, ja aivan kuin minä
olisin ollut hänen noitapenikkansa ja minä olenkin kuninkaallista verta,
ja tuota kehtaa koko hovi kuulla, ja tuo saa lörpötellä ja valhetella
eikä kukaan vastusta hänen tyhmiä juttujaan, ja tässä täytyy minun
istua, enkä saa avata suutani, että hän saisi oikein solvaista
kuninkaallista vertani, ja...
LIISA. Harakat nauravat!
_(Prinsessa vaikenee ja kätkee itkien päänsä Ollin syliin)._
_(Ruusuposki tulee sisälle. Kaikki kumartavat kunnioittavasti)._
RUUSUPOSKI. Ilkisiipi on noita ja hänen lapsensa on noidan lapsi.
_(Hämmästys ja huudahtuksia: prinsessa on noidan lapsi!)_ Älä itke,
nuori morsian! Totuuden täytyy tulla ilmi, mutta sinä olet viatoin, sinä
tulet vielä hyväksi ja onnelliseksi. Ja älä itke, kuningatar, lapsesi
elää!
KUNINGAS. Puhu, korkeasukuinen, jalomielinen haltijatar! Me uskomme
sinua kuten totuutta itseään!
RUUSUPOSKI. Ilkisiipi pani lapsensa kätkyeen, ratsasti pois
kuningattaren lapsen kanssa ja heitti sen virtaan. _(Huudahtuksia ja
äänettömyys. Vartijat ottavat kiinni Ilkisiiven)._ Sieltä löysin lapsen
vielä hengissä, otin sen käsivarsilleni ja kannoin sen hyvien ihmisten
luokse.
RAATIMIES TEIRI. Niin, tuossa on jälleen sattuma! Prinsessa elää, eikä
elä, prinsessa on olemassa, eikä ole olemassa...
KUNINGAS. Pidä suusi, Teiri!
KUNINGATAR. Lapseni! Missä on lapseni?
HÄMÄHÄKINJALKA. Jonkun täällä hovissa täytyy olla prinsessa!
_(Huudahtuksia ja kysymyksiä. Kolme hovineitiä niiaa, kukin vuorostaan
Ruusuposkelle ja kysyvät: teidän armonne, olenko se minä?)_
RUUSUPOSKI. Kärsivällisyyttä! Minä käärin alastoman, värisevän, märän
lapsen huntuuni, vein sen Hannu-mestarin pajaan ja panin sen yhteen
koppaan ahjon päälle, joka oli vielä lämmin.
HANNU-MESTARI. Se on totta. Seuraavana aamuna löysin minä korin, jossa
oli lapsi. Minä annoin kastaa lapsen Liisaksi. Hänen armonsa Ruusuposki
oli lapsella kummina.
KUNINGATAR. Missä on lapseni? _(Liisa viedään hänen eteensä. Hän
syleilee Liisaa)._ Oma, rakas, kadonnut lapsiraukkani!
HANNUN VAIMO _(tarttuu Liisan käsivarteen ja tahtoo vetää häntä
luokseen)._ Ei, suokaa anteeksi! Minä en anna minkään noidan varastaa
lastani! Hannu, mitä hullutuksia tämä on!
KUNINGATAR _(vetää Liisan luoksensa)._ Eikö rouva kuule, että tyttö on
minun lapseni, eikä rouvan! Tahdotteko päästää Kielevän?
HANNUN VAIMO _(vetää Liisaa puoleensa)._ Päästättekö irti Liisani. _(He
kiistelevät lujasti Liisasta)._
RUUSUPOSKI. Uskollinen kasvatusäiti! Tämä lapsi ei tule koskaan
unhottamaan sinun hellää huolenpitoasi, mutta nyt sinun täytyy antaa
Liisa hänen oikealle äidillensä. Teidän majesteettinne, lapsenne nimi ei
ole enää Kielevä, hänen nimensä on Elisabeth. _(Liisa jätetään
kuningattarelle)._
MONI ÄÄNI. Eläköön prinsessa Elisabeth!
ILKISIIPI _(vartioituna)._ Simpele, timpele, missä on luutani?
HÄMÄHÄKINJALKA. Onko teidän majesteettinne tahto että hirtämme tämän
noidan nyt heti tahi paistamme hänet hiljaisella tulella?
RUUSUPOSKI. Minä pyydän armoa Ilkisiivelle. Minun sisareni Ukonjylinä
tarvitsee häntä palveluksessaan.
KUNINGAS. Minä olen saanut jälleen kadotetun lapseni. Noita saapi armon,
jalkapuussa istuvat miehet saavat vapautensa.
ILKISIIPI _(joka viedään pois.)_ No hyvä, minua tarvitaan vielä, niin
kauvan kuin maailmassa on pahoja sanoja.
RUUSUPOSKI. Hyvästi jääkää! Velvollisuuteni kutsuu minua sinisille
vuorille. Jos läsnäolevat tahtovat nähdä, mitä ihmisten sanoista kerran
tulee, tahdon hetkiseksi muuttaa siniset vuoret tänne.
KUNINGAS. Mahtava haltijatar, sen kyllä tahdomme nähdä! Sinä yksin olet
kyllin voimakas vuoria paikoiltaan siirtämään.
RUUSUPOSKI. Sinä erehdyt! On olemassa kaksi voimaa, jotka voivat vuoret
siirtää ja ne ovat: satu ja usko! _(Hän katoaa.)_
PUKS _(huoaten.)_ Ei mikään voima voi enää minun partaani kasvattaa.
KUNINGAS. Kyllä, aika, uskollinen kapteenini. Muistoksi tästä iloisesta
päivästä nimitän minä sinut majuriksi _(Pytt kömpii esiin)_ ja sinun
poikasi luutnantiksi sodassa, kääpiöitä vastaan.
PUKS JA PYTT. Eläköön kuningas tuhannen vuotta!
KUNINGAS. Parahultaisesti, rakas Puks, parahultaisesti! Mitä sanoisikaan
seuraajani, jos hän saisi odottaa niin kauvan? Mutta kuule nyt Olavi
tahi Olli, sinä, josta ei enää tule kuningasta ja Kielevä, joka et enää
ole prinsessa, mitä te kaksi sanotte tästä kaikesta? Mitä nyt teistä
tulee tässä maailmassa?
OLLI _(jäykästi)._ En minä kelpaa kuninkaaksi enkä siitä välitäkään.
Minä olen seppä ja aijon elättää vaimoani sepäntyöllä. Se, joka vielä
uskaltaa nimitellä Kielevää Hyrräksi, saapi tuntea moukariani.
KIELEVÄ _(kiivastuen.)_ Hyrrätä ja hyrrätä, ne hyrräävät, enkä minä, ja
se, joka hyrrää minun kunniallista nimeäni, sitä minä hyrrään niinkuin
rukin pyörää, seitsemän kierrosta ja seitsemäntoista ja
seitsemänkymmentä seitsemän ja seitsemänsataa seitsemänkymmentä
seitsemän...
LIISA. Harakat nauravat!
KIELEVÄ _(hillitsee itseään)._ Ei ... minä annan anteeksi kaikille,
jotka ovat antaneet minulle pilkkanimiä. Minä olen ne ansainnut. Mutta
nyt on Hyrrä kuollut, ja noitapenikka on kuollut, ja tässä on jäljellä
vaan sepän onnellinen vaimo, joka kiittää prinsessa Elisabethia siitä,
että hän on opettanut hänelle nuo hyvät sanat.
KUNINGATAR. Ja mitä sanoo jälleen löydetty lapseni? Oletko sinä
onnellinen, Elisabeth?
LIISA _(suutelee kuningattaren kättä)._ Olen, onnellinen kuin
keltasirkkunen kultaisessa häkissä.
KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Armollinen pikku prinsessa pelkää,
ettei hän osaa oikein keskustella hovissa. Mutta älkää peljätkö,
armollinen prinsessa; minä annan teidän korkeudellenne aivan erinomaisia
oppitunteja.
KUNINGAS. Ei, millään muotoa, niistä minä tahdon päästä.
HÄMÄHÄKINJALKA. Nyt on ainoastaan löydettävä kyllin arvokas prinssi
tälle ihmeen ihanalle prinsessalle. Onko täällä joku nuori ritari, joka
haluaa kilpailla prinsessa Elisabethin kädestä? _(Katselijoiden paikalta
kuuluu kaksi ääntä)._
ENSIMÄINEN ÄÄNI. Minä tahdon kilpailla.
TOINEN ÄÄNI. Minä myöskin.
ENSIMÄINEN ÄÄNI. Ota sinä Hyrrä, niin otan minä tuon toisen!
TOINEN ÄÄNI. Hiljaa sinä, sinä tulet jalkapuuhun!
MAJURI PUKS. Mitäs asiaankuulumattomia siellä on! Te ette kuulu satuun.
Olkaa hiljaa siellä, siniset vuoret siirtyvät.
_Torventoitotusta. Peräseinä katoaa ja näkyviin tulevat siniset vuoret
ja haltijat. Ylinnä istuu enkeli, joka kirjoittaa suureen kirjaan.
Alempana ovat haltijattaret Ruusuposki, Lumihiutu ja Ukonjylinä,
kaikilla ojennetussa oikeassa kädessään vaaka. Ruusuposken jalkojen
juurella on kultamalja, Lumihiudun jalkojen juurella hopeamalja ja
Ukonjylinän jalkojen juurella kuparimalja. Ukonjylinän edessä alempana
istuu noita Ilkisiipi ja hänen edessään tulella seisoo rautapata)._
_(Kuvaelma, soittoa, melodraama)._