Ne _sa_tua _ta_koo,
Niin _pit_kää, kuin _ra_ko,
Kuin _ov'_ _leveää_.
Onks'[1] _tut_tua _tää_.
Jos _sa_dustain _et_ saa,
Sä _mie_lelles _vit_saa,
Niin _kuun_nella, _oi_.
Sen _tois_te_kin_ _voi!_
[1] Lyhennys sanasta _onkos_.
HANNU-MESTARI. No, pojat, nyt on lauvantai-ilta, äiti odottaa
puuropatoineen, voimme lopettaa päiväntyömme. Vai niin, Matti ei ole
vielä valmis. Minä odotan sinua ja pistän tupakkata piippuun. _(Panee,
tupakkaa piippuun, polttaa ja katsoo ikkunasta)._ Hakaset ja lehtiäiset!
Mitä väkeä on tuo _(osoittaa sormellaan katselijoita)_, joka istuu
tuolla kuun valossa ja tirkistelee tänne pajaan.
PEKKA. Ne ovat säkeneitä savupiipusta. Isä luulee, että ne ovat silmiä,
kun ne loistavat pimeässä.
LIISA. Ei ne ole säkeniä. On olemassa paljo muuta, mikä säihkyy pimeässä
lauantai-illoin.
HANNU-MESTARI. Jumala siunatkoon sinua, lapseni, sinä olet haltijatarten
kummilapsi, sinä näet enempi kuin toiset. Mitä, jos tuolla ulkona olisi
väkeä! _(Katsojille)._ Kernaasti minun puolestani. Olkaa hyvä ja
katsokaa meitä, kyllä meitä kannattaa katsella. Minä olen Hannu,
mestariseppä, joka olen takonut hopeakengät kuninkaan hevoselle,
Tulenkorskujalle. Muori on tuvassa, mutta tässä näette lapseni. Tässä on
sukkela Pekka; hän osaa takoa hyrriä ja soittaa harmonikkaa. Tässä on
viisas Matti; hän takoo konstilukkoja ja on niin tavattoman ovela, että
hän voi pettää ketunkin. Tässä on Olli, sanovat tyhmäksi Olliksi
senvuoksi, että hän puhuu vaan kuusi tahi seitsemän sanaa viikossa,
mutta hän osaa matkia kukkoa. No niin, tässä on Liisa; lapsi, jonka
löysimme eräänä sunnuntai-aamuna pajasta. Meillä on kolme poikaa, sanoi
vaimoni, me tarvitsemme kyllä tytön. Olkoon menneeksi, sanoin minä, ja
kas, hänestä tuli voinsilmä puuroon. Niin, katsokaa nyt vaan, sellaista
väkeä me olemme. _(Ovelle koputetaan)._ Luulen, että väki rupeaa
pyrkimään kuutamosta huoneeseen. Kapene ja kömmi sisään, sanoi lukko
avaimelle.
_(Pytt astuu huoneeseen, naurettavaan upseerinpukuun puettuna, ja
tervehtii sotilaan tavoin)._
LIISA. Ah, sehän on Pytt! Mistä sinä tulet? Me olemme vanhoja tuttuja,
isä. Pytt vetää minua talvella kelkassa haltijattarien kouluun
Sinivuorille. Hän aikoo ruveta sotilaaksi, sillä hän on niin pitkä ja
reipas.
PEKKA. Caesar Aleksanteri Napoleon Pytt!
MATTI. Minä lähden pakoon. Julma herra sotamies, älä tapa minua!
HANNU-MESTARI. Hiljaa, Matti! No, mitä suurella Pytt-herralla nyt on
ilmoitettavaa?
PYTT _(tehden kunniaa)._ Armollinen herrani ja kuninkaani käskee
ilmoittaa sinulle, mestariseppä, että hän tarvitsee maanantai-aamuna sen
lukon, jonka hän on sinulta tilannut.
MATTI. Suuri Pytt, tuon lukon taon minä ja se on pian valmis.
HANNU-MESTARI. Minne tarvitsee kuningas niin suuren, tiirikalla
avaamattoman lukon?
PYTT. Uuteen lasikaappiinsa, jonka isäni, kapteeni Puks, hänen
käskystään rakentaa.
HANNU-MESTARI. Ne ovat varmaankin kallisarvoisia aarteita, joita
kuningas siellä aikoo tallentaa. Kenties kruunuansa?
PYTT. En uskalla kertoa. Se on valtiosalaisuus.
LIISA. Minä tiedän, isä, olen kuullut sen haltijattarilta. Kuningas
rakennuttaa lasikaapin säilyttääkseen siellä tytärtään prinsessa
Kielevää, jota kansa sanoo Hyrräksi.
HANNU-MESTARI. Mitä ihmettä! Ainoata lastansa, joka tulee perimään
kruunun ja valtakunnan!
PYTT. _(Olkapäitään kohottaen)._ Hänen täytyy!
HANNU-MESTARI. Miksi hänen täytyy? _(Pytt vaikenee kohottaen jälleen
olkapäitään)._ Miksi hänen täytyy, Liisa?
LIISA. Siksi...[1] _(puoleksi itkien)._ Ei, minä en tahdo puhua pahaa
Hyrrästä.
[1] Kolme pistettä merkitsee vähäistä vaitiolon aikaa.
HANNU-MESTARI. Älä istu ja värise, tyttö-letukka! Totuus esiin! Miksi
hänen täytyy?
LIISA _(itkien)._ Hän lörpöttelee.
HANNU-MESTARI. Mitä niin? Täytyykö prinsessan istua lasikaapissa sen
vuoksi, että hän lörpöttelee.
LIISA _(vastenmielisesti)._ Kas, asia on niin, että kuninkaalla oli
ennen kaksi kilttiä prinsessaa, mutta hänen mielestään olivat ne aivan
liian hiljaisia, sillä hän tahtoo, että hovissa on iloista elämää.
Silloin ottivat haltijattaret pois ne kaksi kilttiä prinsessaa ja
lähettivät kuninkaalle Hyrrän niiden sijaan. Ja vuosi vuodelta lisääntyi
Hyrrän lörpöttelemishalu kaksinkertaiseksi. Mutta nyt, kun hän jo on
viisitoistavuotias...
HANNU-MESTARI. No, nyt kun hän jo on viisitoistavuotias?
LIISA _(itku kurkussa)._ Ei kukaan enää jaksa häntä kuulla. Jokainen
työntää puuvillaa korviinsa ja kaikki käyvät paksut liinat pään ympäri
käärittyinä, aivan kuin hammastaudissa. Ja sitte eivät he myöskään voi
kuulla mitä toiset sanovat.
HANNU-MESTARI. Ja sitte?
LIISA _(entiseen tapaansa)._ Nyt täytyy kuninkaan sulkea hänet
lasikaappiin, jollei kukaan tahdo olla niin armelias ja mennä hänen
kanssansa naimisiin.
PEKKA. Saako se, joka menee Hyrrän kanssa naimisiin, myöskin
valtakunnan?
MATTI _(takoen)._ Niin, saako hän myös valtakunnan?... Ai, ai, sormeni!
Löin sormeeni! Hiisi vieköön Hyrrän ja valtakunnan myös!
LIISA. Häpeä, Matti! Etkö tiedä, että kun Hiittä huutaa, tapahtuu heti
jotain pahaa?
_(Ilkisiipi tulee pajaan ratsastaen luudalla, piiska, kädessä ja säkki
selässä)._
[Kuva: Hyrrä.]
ILKISIIPI. Kiitoksia paljo! Ken oli niin hyvä ja pyysi minut sisälle?
Uh, olen ratsastanut itseni väsyksiin; olen matkalla Hiitolaan. Onko
täällä joku, joka riitelee? Minä tarvitsen haukkumasanoja, paljo
haukkumasanoja tänä iltana, sillä minä aion jauhaa ne kahviksi -- en
sano kenelle.
HANNU-MESTARI. Mikä marakatti te olette?
ILKISIIPI _(haukkaa ilmaa)._ Kiitän nöyrimmästi! Se oli hyvä sana.
Jokainen sellainen sana on kahvinpapu minulle. Eikö täällä ole enempää?
MATTI. Voitteko parantaa minun sormeni, senkin pohjaanpalanut, nokinen
noita-akka?
ILKISIIPI _(haukkaa ilmaa)._ Kiitos, kiitos, sekin oli hyvä sana. Mutta
nyt ei minulla ole aikaa, minun täytyy aamulla anivarhain rientää
kuninkaan hoviin, minulla on asiaa Hyrrälle, ja siellä saan minä paljo
mainioita kahvinpapuja. _(Vainuten ilmaa)._ Ptsih! _(Aivastaa)._
Varjelkoon, luulenpa, että täällä haisee pakanan veri! Varpusen
poikanen! _(Tarttuen Pyttiin)._ Hänen täytyy mun pussiini aamiaiseksi
huomenna.
_(Pytt pakenee ja kätkeytyy palkeen taakse)._
PEKKA. Uljas Pytt, lävistä akka miekallasi!
ILKISIIPI _(ahdistaen Pyttiä)._ So, so, so, varpusen poikanen, älä ole
olevinasi! Säkkiin sinun täytyy, vartaaseen sinun täytyy, minä höyhennän
sinut, minä paistan sinut, sipulissa ja pippurissa minä sinut paistan,
paistan, kunnes tulet mureaksi! _(Olli vastustaa häntä)._ Mitä nyt,
nuohojapoika? Tahdotkos nähdä pitkiä kynsiäni? Minun täytyy saada
käsiini tuo kääpiö!
OLLI _(kukkoa matkien)._ Kukko kiekuu!
ILKISIIPI _(pelästyneenä)._ Hui, mikä se oli! Kukko laulaa, minä tulen
liian myöhään Hiitolaan. Ja ainoastaan kaksi kahvinpapua olen minä
saanut tässä kurjassa pajassa. Simpele, timpele, murra palurra, hei,
ilmaan, hei, mun hevosein! _(Lyö luutaansa ja ratsastaa ulos)._
HANNU-MESTARI. No, olipa toki hyvä että pääsimme tuosta noidasta. Tunsin
merkillistä halua paistaa hänet ahjossani. _(Pytt kömpii esiin)._ Hänhän
tahtoi syödä sinut, siivo poikaseni.
PYTT _(uljaasti)._ Miekkani oli liian lyhyt. Jos hän olisi tullut vaan
hiukan lähemmäksi, olisin naulannut hänet seinään kiinni.
HANNU-MESTARI. No niin, pojat, äiti odottaa ja puuro jähtyy.
_(Torventoitotus kuuluu ulkoa)._ Mitäs se mahtaa olla? Kuninkaan airut
niin myöhään lauantai-iltana! Nyt on varmaankin aika kiire. _(Kuuntelee
ikkunan luona)._ Oikein! Airut lukee kuninkaallisen julistuksen...
_(kuuntelee ja kertoo)._ Koska hänen korkeutensa prinsessa Kielevä
kärsii huolestuttavassa määrässä liian suuren kaunopuheliaisuuden tautia
... ja koko valtakunnan onni ja menestys täten on vaarassa ... niin ...
mitä hän sanoo?... niin julistaa kuningas kaikkein armollisimmin
kilpailun, johon kaikki valtakunnan naimattomat miehet, mistä säädystä
ovatkin, saavat osaa ottaa ... ja tulee kilpailijoiden ensi
maanantai-aamuna saapua kuninkaan kartanoon... Ja se, jonka onnistuu
saada hänen korkeutensa vaikenemaan viisi minuuttia, -- kuulkaas vaan:
viisi minuuttia! -- se saa hänet puolisokseen ja saapi periä valtakunnan
kuninkaan kuoleman jälkeen. _(Pekka ja Matti hypähtävät ylös)._ Mutta
se, joka koettaa, mutta ei onnistu, ... hän saa istua jalkapuussa,
kunnes on oppinut ulkoa kaikki, mitä hänen kuninkaallinen korkeutensa
kahdentoista päivän kuluessa on armollisesti suvainnut hänelle lausua.
Annettu meidän kuninkaallisessa linnassamme aika ja paikka j. n. e.
j. n. e.
PEKKA ja MATTI _(yht'aikaa)._ Minä tahdon myöskin mennä, isä!
HANNU-MESTARI. Kuulkaa nyt pojat! Ettekö häpeä! Pekka, miten sinä aijot
tulla toimeen kaunopuheliaan Hyrrän kanssa?
PEKKA. Minä suututan häntä, niin että hän halkeaa.
HANNU-MESTARI. Ja sinä, Matti? Aiotko takoa hänet nauloiksi?
MATTI. Ei, mutta minä taon hänelle lukon suulle.
HANNU-MESTARI. No, kyllä siis valtakunta saa kauniita kuninkaita aikaa
myöten. On toki hyvä, että minulla on Olli jälellä.
OLLI _(jäykästi)._ Minä ... tahdon ... mennä ... myös!
HANNU-MESTARI. Olli myös! Nuo olivat ensimäiset sanat, jotka kuulin
pojan suusta sitte keskiviikon! No, miten sinä aijot saada prinsessan
vaikenemaan? _(Olli panee sormen suullensa)._ Vai niin, vai niin, onnea
vaan, sinä tahdot opettaa hänelle oman taitosi. Se on minusta viisaasti,
jollei se vaan satu olemaan tavattoman tyhmästi. Minä jään aivan ilman
pajarenkiä. Kuka täällä nyt lietsoo? Kenties Liisakin tahtoo mennä
mukaan?
LIISA. Ei, isä. Minun täytyy huomenna auringon noustessa mennä
haltijattarien jumalanpalvelukseen sinisille vuorille.
HANNU-MESTARI _(katsojille)._ Tuossa kuulette itse, hyvät ihmiset!
Kaikki lapseni karkaavat luotani. Mitä minun pitää tehdä? Pitääkö minun
pönkittää ovi kiinni ja sanoa heille: lasten tahto on isän
housuntaskussa! Tahi annanko heidän mennä nenänsä mukaan? No, menkööt
vaan, tulevat ne varmaankin vielä takaisin kotiin, kun mielensä rupeaa
tekemään äidin puuropadan ääreen. Ohhoh! mitä kaikkea saa kuulla ja
nähdä yhtenä lauantai-iltana! Mutta nyt on jo aika saada leipäpala
suuhunsa ja päästä levolle. _(Katsojille)._ Hyvää yötä, rakkaat ystävät,
nukkukaa hyvin, niin saatte nähdä Hyrrän huomenna ja kuninkaan
ylihuomenna.
_(Esirippu laskeutuu)._
Toinen seikkailu.
_Varhain aamulla kuninkaan puistossa. Puita ja ruusupensaita. Niiden
takana perällä siniset vuoret. Kuuluu pienten kellojen helinä. Pytt,
sotilaspuvussa, kastelee ruusupensaita._
PYTT. Aurinko nousee. _(Haukoittelee)._ Ja näin aikaisin hennoo
kuvernööri Hämähäkinjalka lähettää sotilas-poloisen niin mitättömään
työhön, kuin ruusujen kastelemiseen! Kaikki täytyy, mukamas, olla niin
hienoa huomeneksi, kun prinsessa myydään huutokaupalla. _(Kuuntelee)._
Mikä siellä soittaa? Vai niin, nythän on sunnuntai ja sinikellot
soittavat haltijattarien jumalanpalvelukseen tuolla vuoristossa... Ai,
nyt pistin käteni ruusunpiikkiin!... Mutta eilen olinkin urhokas, kun
tuo kauhistuttava noita tahtoi paistaa minut sipulissa ja syödä
elävältä. Uks, sanoi Puks! Syödä, niin! Olisipas hän vaan tullut puoli
tuumaa lähemmäksi minua, niin olisi hän ollut kuoleman oma. _(Vetää
miekkansa ja lyö sillä ilmaa)._ Jos hän tulisi vielä kerran, niin
lävistäisin minä hänet näin ... ja näin... _(hän pistää puuhun)._
_(Ilkisiipi tulee takaperin vasemmalta, askel askeleelta, puolustaen
itseään hengästyneenä luudalla, jota hän pitää ojennettuna edessään.
Pytt piiloutuu vavisten pensaan taakse)._
ILKISIIPI _(huutaen saadakseen äänensä kuulumaan Hyrrän ääntä kovemmin.
Hyrrä, seuraa häntä puhuen samalla aikaa)._ Suloinen, armas prinsessa,
olenhan sanonut sinulle, että sinä olet minun rakkahin pikku lapseni, ja
nyt sinä olet viisitoista vuotta, ja pian tulee sinun mennä naimisiin,
ja siis täytyy minun toki saada suudella sinua, ennenkuin joku toinen
vie sinut mukanaan.
HYRRÄ _(lörpöttäen lakkaamatta ja helistäen variksenpäristintä, silloin
kuin hänen täytyy vetää henkeä)._ Ja sitte sinä tulet luokseni keskellä
yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani ja sanot, että sinä olet
minun äitini, aivan kuin olisi soveliasta tulla kuninkaallisen henkilön
luo keskellä yötä, kun hän nukkuu suloisimmassa unessaan, ja aivan kuin
sellaisen repaleisen eukon, kuin sinun, olisi sopivaa sanoa, että olet
minun äitini, ja sitte et sinä olekaan minun äitini, sammakkojen äiti
sinä olet, mutta et minun äitini, sillä minä olen kuninkaan tytär, ja
sinä et ole kelvollinen lattiatani lakaisemaan, ja sitte sinä tulet
minun luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani,
sillä minun täytyy levähtää, ja minun täytyy levähtää, sillä minulla on
koko päivän suuri työ opettaessani tyhmille hovineitsyille heidän
tehtäviään, ja jollen minä saa levätä, miten voisi kukaan muu saada
levätä, ja miksi saisivat muut levätä, enkä minä saisi levätä? Mutta
sinä suriset kuin kärpänen, niin etten minä saa sanoa sanaakaan, sillä
sinä suriset ja suriset ja suriset...
_(Hengästyy ja helistää päristäjää. Molemmat poistuvat näyttämöltä ja
jatkavat puhettaan näyttämön, takana)._
PYTT _(kömpien varovasti esiin)._ Suriset ja suriset! Siinä sai noita
yhden, joka tarttuu hänelle kurkkuun. Sinkadus, sanoo isä, olen aivan
kuuro _(kuuntelee)_, en kuule enää sinikellojen soivan... Tuolla ne
juoksevat, noita takaperin, Hyrrä jälestä... Nyt ne tulevat lammikolle,
noita ei katso taaksensa ... plums, siellä hän nyt on! Ei hätää,
sellainen heittiö kelluu kyllä veden päällä... Mutta kas, tuolla tulee
Liisa! On hauskaa, saada taas olla oikeitten ihmisten seurassa. Mistä
tulet näin aikaisin, Liisa?
LIISA _(astuu esille)._ Tulen haltijattarien kirkosta tuolta vuorilta.
Siellä oli niin kaunista... Kun aurinko nousi, rupesivat sinikellot
soimaan.
PYTT. Niin, kuulin ne kyllä tänne asti.
LIISA. Silloin lauloivat siellä kaikki linnut, kukkaset ja perhoset
aamuvirttä. Sininen taivas oli kirkkona, vuori oli alttarina, satakieli
messusi, hyttynen soitti urkuja, laulurastas oli lukkarina ja alkoi
virren, vanha tammi, joka kasvaa vuorella, oli pappina ja saarnasi niin
ihmeen kauniisti, kun itätuuli humisi sen latvassa. Kaikki haltijattaret
ja puut ja kukkaset kumartuivat tuulessa rukoukseen, pieni karitsa
nukkui suden vieressä, ja suuren maakotkan siiven alla lepäsi pieni
kyyhkynen.
PYTT. Oi, niin kaunista! Jospa minä kerran saisin olla mukana!
LIISA. Tule kanssani huomis-aamuna, kun haltijattaret punnitsevat
ihmisten sanoja!
PYTT. Mitä se on: punnitsevat sanoja?...
LIISA. Ne punnitsevat puntareillaan kaikki sanat, jotka sinä ja minä ja
kaikki ihmiset sanovat.
PYTT. Mitä, kuinka ne kestävät sellaisen työn? Mutta kas, tuolla tulee
isä!
_(Kapteeni Puks astuu esiin, vetäen perässään hirttä, kirvestä ja
nuijaa. Hän on pieni, lihava, sotilaspukuun puettu ukko. Hänellä on
vyötäisille asti ulottuva parta)._
KAPTEENI PUKS. Uks, sanoi Puks. Auttakaa minua, lapset! Minä aivan
näännytän itseni tuolla kauhealla puulla.
LIISA. Eikö kapteeni tiedä, että nyt on sunnuntaiaamu? Ei pidä koskaan
tehdä työtä sunnuntai-aamuna, sillä silloin tapahtuu jokin onnettomuus.
KAPTEENI PUKS. Onko minulla aikaa olla jouten sunnuntai-aamuna?
Kuninkaan uusi lasikaappi on valmis, mutta siinä täytyy myöskin olla
sellainen puu, jota ei kukaan muu, paitsi minä osaa valmistaa. Se täytyy
halkaista ja siihen pitää tehdä reijät, sillä siinä täytyy niiden istua,
jotka huomenna koettavat saada prinsessaa vaikenemaan, eivätkä onnistu
saamaan.
LIISA. Voi niitä raukkoja, jotka saavat siinä istua!
KAPTEENI PUKS. Pitäkää nyt kiinni hirrestä, että saan sen halaistuksi!
_(Hakkaa)._ Oo, vielä kerran! Se on aika sitkeä, junkkari! Minun täytyy
lyödä siihen kiila. _(Hän lyö kiilan)._ Eikö se rupea halkeamaan?
_(Kumartuu alas katsomaan)._ Niin, kyllä se halkesi vähän, mutta ei
tarpeeksi... luullakseni _(kumartuu yhä enempi)._ Onkohan kiila liian
paksu? _(Paneutuu vatsalleen nähdäkseen paremmin. Kiila putoaa ja
kapteenin parta tarttuu halkeamaan)._ Mitä ihmettä? Luulenpa, että
partani... _(Koettaa nousta, mutta turhaan)._ Sinkadus! Olenhan kiinni;
auttakaa minua; lapset! _(Pytt ja Liisa vetävät häntä jaloista)._ Ai,
ai, ai, tehän vedätte minut palasiksi! Pääni lähtee irti ruumiista!
LIISA. Kiilaa isäsi irti, Pytt!
PYTT _(kohottaa nuijan)._ Isä, kiilaanko minä?
KAPTEENI PUKS. Oletko sinä aivan mieltä vailla, poika? Tahdotko lyödä
nuijalla omaa isääsi?
PYTT _(huutaa)._ Isä on hirressä! Onko täällä joku, joka voisi kiilata
isän irti?
PEKKA _(astuu sisään soittaen harmonikkaa)._ Kuka täällä huutaa? Vai
niin, onko se ukko Puks pitkine partoineen? Hänhän surisee niinkuin
ampiainen hämähäkinverkossa. Pysy siinä vaan ja riemuitse, ukkoseni,
minä soitan sinulle hanhenmarssia. _(Soittaa)._
LIISA. Elä ole nyt tyhmä, Pekka! Kiilaa heti ukko irti!
PEKKA. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy mennä kuninkaankartanoon
soittamaan Hyrrälle, että hän pitäisi minusta huomenna. _(Menee)._
LIISA. Tuolla tulee Matti. Hän kyllä auttaa meitä. _(Matti tulee)._ Ole
niin hyvä, Matti, ja kiilaa irti kapteeni Puks!
MATTI _(nauraen)._ Hah, hah, hah, haa! Onko hän nyt tuossa kiinni, se
vanha variksenpelätin! Suuri Pytt, sinä, joka olet sotamies, vedä esiin
miekkasi ja lyö sillä pää poikki isältäsi, niin pääsee hän varmaan
vapaaksi.
LIISA. Matti, Matti, voitko olla niin armotoin?
MATTI. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy ottaa mitta huomiseksi Hyrrän
suusta. _(Menee)._
KAPTEENI PUKS _(itkien)._ Oi, mitä valtionkavaltajia, tähän ne jättävät
minut kuolemaan, kuin jäniksen satimeen! Toivon, että Pekka ja Matti
kerran saisivat istua samassa hirressä! Mutta mitä sanoo kuningas, kun
hän ja koko valtakunta saavat käydä surussa kapteeninsa jälkeen?
_(Olli tulee paikalle)._
LIISA. Älkää itkekö, kapteeni! Täällä tulee Olli, hän on hyvä, hän kyllä
auttaa meitä. Rakas Olli; tässä on kapteeni Puks-parka kiinni hirressä.
Kiilaa hänet irti.
OLLI _(tarkastaa partaa ja hirttä)._ Saksit.
LIISA. Minulla on keritsimet taskussani. _(Ojentaa hänelle keritsimet.
Olli kumartuu alas ja leikkaa poikki kapteenin pitkän parran)._
OLLI. Irti.
KAPTEENI PUKS. Mitä sinä teet, miehen tappaja? Minun verratoin,
kunnianarvoinen, peloittava partani! Mutta olenko todellakin vapaa?
_(Hyppää ylös)._ Vapaa! Vapaa! Minä elän, minä lennän, kuninkaan ei
tarvitse käydä surussa uskollisen kapteeninsa tähden! Ja kuitenkin...
_(Itkien)._ Minun kunniani, minun ylpeyteni, minun erinomainen,
ihmeteltävä, majesteetillinen partani.
PYTT _(pyörii ympäri isänsä kanssa)._ Älä nyt itke, älä nyt toru, isä!
Kuninkaan pukilla on erinomaisen komea parta. Tänä iltana ajan minä
parran häneltä ja liimaan sen sinun leukaasi. Miksi ei kapteeni Puks
voisi käyttää tekopartaa, koska kuvernööri Hämähäkinjalka käyttää
tekotukkaa?
LIISA. Kiitos, Olli. Oletko sinäkin täällä prinsessaa katsomassa,
ennenkuin koetat onneasi huomenna?
_(Olli nyökäyttää päätään)._
KAPTEENI PUKS. Hyväntekijäni, henkeni pelastaja. jos olet yksi
kilpailijoista, niin kuiskaan sinulle palkinnoksi jotain korvaasi. Mutta
oletko sinä myöskin viisas?
_(Olli puistaa arvelevaisesti päätään)._
LIISA. Niin, kapteeni, Olli tietää kyllä, että kaikki nimittävät häntä
tyhmäksi Olliksi, senvuoksi, että hän on niin hiljainen, mutta ei hän
ole niin tyhmä, kuin miltä hän näyttää!
KAPTEENI PUKS. No, siis pitää sinun huomenna panna mieleesi yksi asia.
_(Kuiskaten)._ Hyrrä puhelee, sillä hän ei tahdo, että kukaan muu
puhuisi. Älä sano huomenna yhtään sanaa!
_(Olli nyökäyttää päätään)._
PYTT. Ei mutta katsos, isä, katsos, Liisa, kuka tuolla tulee?
LIISA. Siellähän tulevat Pekka ja Matti.
KAPTEENI PUKS. Ja heidän jälestään Hyrrä. Heidän rangaistuksensa alkaa.
_(Pekka ja Matti juoksevat paeten näyttämön ylitse ja heidän jälestään
Hyrrä, helistäen variksenpäristäjällä)._
LIISA _(itkien)._ Ruusuposki, rakas Ruusuposki, sinähän olet luvannut
kuulla minua, kun huudan sinua! Tule!
HALTIJATAR RUUSUPOSKI. _(nousee perältä)._ Mitä tahdot minulta?
LIISA. Minä häpeän Hyrrän vuoksi. Tuolla näet, miten pahoin hän
käyttäytyy! Kaikki tytöt häpeävät hänen tähtensä. Muuta hänet pojaksi!
RUUSUPOSKI. Jos kaikki pienet tytöt muistaisivat Hyrrän, niin
lörpöttelisivät he vähempi sekä koulussa että kotona. Hyrrä ei ole
mikään oikea tyttö. Pojaksi en voi häntä muuttaa, mutta tahdon koettaa
opettaa häntä vaikenemaan. _(Katoaa jälleen)._
KAPTEENI PUKS. Opettaa Hyrrä vaikenemaan, sen tahdon minä nähdä. Jos
sellainen ihme tapahtuisi, niin lupaan ajella pois koko partani.
_(Kuiskaten Ollille)._ Pidä suusi kiinni huomenna!
_(Olli nyökäyttää päätään)._
KAPTEENI PUKS _(katsojille)._ Hyvästi nyt, hyvät ystävät, meillä ei ole
nyt aikaa teidän kanssanne! Jalkapuun täytyy olla valmiina aamulla
varhain, ja jos joku tahtoo nähdä, ken siinä saa istua, niin on hän
tervetullut katsomaan! Silloin saamme myöskin nähdä sen ihmeen, saako
joku Hyrrän vaikenemaan viideksi minutiksi. En minä sen usko onnistuvan,
mutta mitä te luulette?
_(Esirippu laskeutuu)._
Kolmas seikkailu.
_Maanantai-aamu. Sama puisto. Istumasijoja on valmistettu kuninkaalle ja
ylhäisille katselijoille. Jalkapuu on näkyvissä ja siinä istuu jo kaksi
epäonnistunutta kilpailijaa._
KAPTEENI PUKS _(marssii sisälle vartion kanssa. Hänellä on nyt
pukinparta)._ Yks' kaks', yks' kaks', yks' kaks', seis'. Tähän asettuu
kaksi miestä kaikessa alamaisuudessaan valvomaan hänen kuninkaallista
korkeuttaan, jos hän koettaisi paeta. Ja tähän jälleen asettuu kaksi
miestä ottaakseen kiinni kilpailijoita, jos heidän päähänsä pistäisi
lähteä käpälämäkeen. Minä komennan reserviä. Kivääri olalle, mars!
_(Vahdit asettuvat määrätyille paikoilleen)._
_(Kuvernööri Hämähäkinjalka, hovipukuun puettu laiha herra, astuu
sisään. Hänellä on paksu, liina pään ympäri käärittynä. Hän katselee
varovasti ympärilleen)._
HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän täällä? Uskallanko tulla?
KAPTEENI PUKS _(huutaen hänen korvaansa)._ Hän on vielä linnaan
suljettuna.
HÄMÄHÄKINJALKA _(ottaa huivin pois korviltaan ja vetää puuvillaa pois
korvistaan.)_ Hengitän. Onko hän saanut opastusta? Tietääkö hän, että
jollei hän taivu hyvällä, hänet ilman armoa suljetaan lasikaappiin?
KAPTEENI PUKS. Hän ei tiedä muuta, kuin että hänen tulee ottaa vastaan
kosioita; ja hän on luvannut olla siivo.
HÄMÄHÄKINJALKA. Minä ihailen sinua, Puks. Sinä olet ainoa, joka jaksat
kuulla tuota kauheata lörpöttelijätä ilman mitään varokeinoja.
KAPTEENI PUKS. Minä olen henkivakuutettu, teidän armonne.
HÄMÄHÄKINJALKA. Mitä mä näen? Tuollahan istuu jo kaksi miestä
jalkapuussa.
KAPTEENI PUKS. Niillä oli niin kiire, että ne ilmoittausivat jo
ennenkuin prinsessa oli noussut. Hän oli utelias näkemään niitä, ja hän
puhui ne niin perinpohjin kumoon, että ne vapaaehtoisesti kömpivät
jalkapuuhun pelastaakseen henkensä. Eikö teidän armonne kuule, miten ne
laulavat?
_(Nuotti: »Minä köyhä maanmies.» Jalkapuussa olevat miehet laulavat
vuoroon joka toisen rivin.)_
Me istumme tukkiin,
Saamme reikiä takkiin.
Eipä hyppiä harakkaa
Kuluks' aikansa täss' saa.
HÄMÄHÄKINJALKA. Hyvä, hyvä. Rakas Puks, minä ehdoitan sinut sopivassa
tilaisuudessa majuriksi. Mutta mikä merkillinen parta sinulle on
ilmestynyt?
KAPTEENI PUKS. Se on kuninkaallinen pukinparta ja kuuluu olevan nykyään
muodissa. Mutta kas, tuolla tulee hänen majesteettinsa, raatimies Teiren
seuraamana.
HÄMÄHÄKINJALKA. Kuule nyt, Puks. Anna kaikella muotoa meille merkki, kun
prinsessa lähestyy, että tiedämme valmistautua ajoissa!
_(Kuningas astuu sisään. Häntä seuraavat raatimies Teiri, kuvernöörin
rouva Eau de Cologne sekä seurue ja osa hoviväkeä. Kaikilla muilla,
paitsi kuninkaalla, on pään ympärillä liinoja ja paksuja tanuja. He
asettuvat paikoilleen. Muuta väkeä kokoontuu myöskin paikalle. Niiden
joukossa Liisa.)_
KUNINGAS _(huoaten.)_ Oi, että asioiden täytyi mennä näin pitkälle!
Isällinen sydämeni vuotaa verta, mutta mitäpä en tekisi valtakunnan
menestyksen vuoksi? Kuvernöörin rouva, kuvernöörin rouva, miten te
olette kasvattanut tyttäreni?
KUVERNÖÖRIN ROUVA _(ottaa tanun pois päästään)._ Keskusteluun, teidän
majesteettinne, keskusteluun. Teidän majesteettinne tietää, että
keskustelu on seuraelämän kukka, ja hänen kuninkaallisella korkeudellaan
on mitä parhaimmat keskustelun lahjat.
KUNINGAS _(huokaa.)_ Niin, liiankin »parhaat.» Minä olen ajatellut, että
kun keskustellaan, niin on siinä kaksi, jotka puhuvat vuorotellen --
eikä ainoastaan yksi.
KUVERNÖÖRIN ROUVA. Luonnollisesti teidän majesteettinne on aina
oikeassa. Mutta toinen voipi sanoa: vai niin, ja antaa toisen puhua.
Tahi voivat ne puhua molemmat yht'aikaa.
HÄMÄHÄKINJALKA. Koska teidän majesteettinne suvaitsee käskeä kilpailun
alkaa?
KUNINGAS _(huoaten.) _ Antakaa sen alkaa heti.
AIRUT _(kolmen torven toitotuksen jälkeen.)_ Armollisen käskyn mukaan on
jokaisen nuoren, naimattoman miehen, joka tahtoo julistetuilla ehdoilla
kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Kielevän kädestä,
nyt astuttava esiin, yhden kerrallaan, ja aloitettava koetuksensa.
_(Pekka astuu esiin kumartaen)._
HÄMÄHÄKINJALKA _(pistäen puuvillaa korviinsa)._ Tahtooko kapteeni Puks
olla niin hyvä ja tuoda tänne hänen kuninkaallisen korkeutensa.
_(Väliaika, jolloin kaikki hovilaiset, paitsi kuningas, panevat päänsä
kääreisiin)._
KAPTEENI PUKS _(huutaen)._ Hänen kuninkaallinen korkeutensa tulee!
_(Yleinen levottomuus ja uteliaisuus)._
KUNINGAS _(Teirelle, joka tahtoo myöskin tukkia korvansa)._ Raatimies on
palkintotuomari, hän ei saa tukkia korviaan!
TEIRI _(huoaten). _ Tämä vie minut manalle!
PRINSESSA _(katsoen hämmästyneenä ympärilleen)._ Mitä tämä merkitsee?
Jos tämä jotain merkitsee, niin merkitsee tämä varmaan, että täällä on
jonkinlainen ilveily, koska kerran hovi pitää ilveilystä, jossa minun
itseni täytyy ilveillä, ja jos tämä on ilveily, jossa minun täytyy
ilveillä, niin tahdon tietää mikä ilveily tämä on, jossa minä olen
mukana, ja jos tämä on ilveily, jossa minua pidetään pilkkana, niin teen
minä totisesti ilveilyn tällaisesta ilveilystä ... ja mitä tuo narri
tuossa ilveilee. _(Hengittää)._
_(Pekka on ottanut taskustaan esiin hyrrän ja antaa sen surista
ruohokossa)._
PEKKA. Kaikkein armollisin prinsessa, olkaa niin armollinen ja ottakaa
vastaan vähäinen sopiva lelu; _(Huutaen, kun prinsessa rupeaa
puhumaan)._ Minulla on kaksitoista hyrrää taskussa ja viisisataa varalla
kotona. Ja kun hyrrät saavat armosta pyöriä armollisen prinsessan
edessä, niin pidän minä huolen soitosta. _(Soittaa harmonikkaa)._
PRINSESSA. Mitä tuo sittiäinen huutaa, etten minä saa puhua sanaakaan,
ja mitä sammakon poikasia se panee maahan hyppimään, aivan kuin pannaan
kuparirahoja pyörimään pienille lapsille, ja aivan kuin minä välittäisin
hänen eläväisistään. _(Potkaisee, pois yhden hyrrän jalallaan. Pekka
panee uuden hyrrän liikkeelle)._ Ja tuolla virnastelee joukko syrjäisiä
ja kenties ne virnastelevat minulle, mutta minä sanon niille, ettei
kunnon ihmisten seassa virnastella ja vielä vähempi siellä, missä
kuningas on läsnä, ja jos ne virnastelevat minulle _(potkaisee jälleen
yhtä hyrrää. Pekka panee uuden, jälleen pyörimään)_, niin sanon heille,
että he ovat aaseja ja rakkikoiria, jotka uskaltavat, virnistellä
kuninkaalliselle henkilölle, ja mitä väkeä Puks komentaa
pukinpartoineen, joka ei ymmärrä _(potkaisee, kolmatta hyrrää. Pekka
panee uuden liikkeelle)_, opettaa roskaväelle kuinka kuninkaallista
henkilöä kunnioitetaan, ja hän tuossa kurjine hyrrineen, mitähän sekin
on olevinaan, onkohan muka aikomus solvata sillä minua, mutta saakoon
hän silloin hyrränsä vastoin tyhmää naamaansa _(poimii hyrrät ja heittää
ne Pekan päälle)_, niin että hän tulee kasvoistaan ruohonpäiseksi kuin
tuore pinaatti, ja kenties hän tahtoo nyt mennä syrjään ja pitää tyhmää
suutansa kiinni, että minäkin saan sanoa yhden sanan, sillä minähän en
ole saanut sanoa yhtään sanaa noilta hänen surkeilta hyrriltään, mutta
minäpäs tulen niin hyrräämään hänelle, että hänen korviensa ympärillä
hyrisee seitsemänsataa hyrrää. _(Seuraa Pekkaa hyrrät kädessä. Pekka
pakenee ja molemmat katoavat sivulle)._
RAATIMIES TEIRI _(läähättäen). _ Jalkapuuhun tuo mies, jalkapuuhun! Hän
on kumoonpuhuttu!
USEAT ÄÄNET. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun!
_(Vahtisotilas tuo Pekan, joka pannaan jalkapuuhun)._
AIRUT _(toitottaa torvella)._ Onko täällä vielä joku nuori mies, joka
tahtoo kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä?
_(Matti astuu kumartaen esiin)._
HÄMÄHÄKINJALKA _(kapteenille)._ Tuokaa sisälle prinsessa!
_(Puks tuo prinsessan sisään, joka istahtaa hetkiseksi hengähtääkseen)._
MATTI _(viekkaasti)._ Teidän korkeutenne ei pidä peljätä minua, minä
olen aivan kuuro, teidän korkeutenne saa kertoa, niin paljo kuin teidän
korkeuttanne haluttaa. Minä olen kultaseppä, joka teen mitä kaunehimpia
koristeita ja korvarenkaita, ja _(lähestyy)_ nyt minä pyydän teidän
korkeutenne armollisesti antamaan minun ottaa mittaa kaulakoristeeseen,
jommoista ei toista löydy koko maailmassa...
_(Samalla kun hän on ottavinaan mittaa, kiinnittää hän nopeasti
prinsessan huulille suunsalvan ja sitoo sen nauhalla niskaan. Prinsessa
hyppää ylös, koettaa turhaan päästä vapaaksi salvasta ja mutisee
epäselviä sanoja)._
USEAT ÄÄNET. Hän voittaa! Hän voittaa!
MATTI _(pilkaten)._ Hiljaa, suuni, niin saat sokeria! Miksi ei koski
kohise? Miksi ei mylly jauha? Pää, pää, pää, missä on nyt räystäsvesi,
joka pelästytti meidät eilen niin hävittömästi paolle? Tule tänne,
Liisa, ja niiaa tulevalle kälyllesi! Katsos, miten kiltiksi hän nyt on
tullut! Kun minä tulen kuninkaaksi, paistan minä hänet voissa.
LIISA _(tulee nopeasti esiin ja avaa solmun prinsessan niskassa)._ Ei
mitään petosta! Hyi häpeää, Matti, tuollaista viekkautta!
_(Katsojat taputtavat käsiään)._
[Kuva: Hyrrä.]
PRINSESSA _(vapaana, raivoaa ja lyö Mattia salvalla, liukuu
tukehtuneilla, puolinaisilla sanoilla)._ Sinä ... sinä ... sinä ...
käärmeenkieli, ketunpaula, myrkyllinen skorpiooni ... sinut minä poljen
jalkojeni alle niinkuin hämähäkin ... ja sinä tahdot tulla kuninkaaksi,
sinä, joka tulet riippumaan korkeimmassa tammessa tuolla vuorella...
Varikset tulevat kaivamaan silmät sinun päästäsi ... muurahaiset tulevat
puremaan sinun myrkyllistä kieltäsi ... kaikki harakat seitsemän
peninkulman laajuudella tulevat nauramaan sinulle ... sinä ... sinä ...
sinä. _(Hän seuraa Mattia, joka pakenee, ja molemmat katoavat näyttämön
taa. Kuningas ja hovi nousevat paikoiltaan.)_
RAATIMIES TEIRI _(läähättäen)._ Pannaan mies jalkapuuhun!
MONI ÄÄNI. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun! _(Vartijat tuovat sisälle Matin,
joka hämillään ja vastustamatta antaa panna itsensä jalkapuuhun.)_
AIRUT _(toitottaa torveen)._ Onko täällä vielä joku nuori mies, joka
rohkenee kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä?
MONI Ääni. Ei kukaan rohkene.
_(Väliaika. Olli astuu esiin kumartaen jäykästi.) _
HÄMÄHÄKINJALKA _(Puksille)._ Tuokaa prinsessa sisään!
KAPTEENI PUKS. Hän tulee vapaasti.
PRINSESSA _(astuu hiljoilleen sisään, horjuvin askelin ja lausuu
katkonaisia sanoja)._ Petetty ... häväisty ... solvaistu ... myyty
huutokaupalla kuninkaan ja hovin läsnäollessa! Kaikki pakenevat minua
... kaikki nimittelevät minua ... kaikki minulle nauravat ... eikä
yksikään armelias ystävä puolusta minua... _(Hän heittäytyy nyyhkyttäen
ruohopenkereelle.)_
LIISA. Älkää itkekö, prinsessa! Onhan olemassa hyviäkin ihmisiä!
PRINSESSA. Sinäkö se olit, joka irroitit salvan suultani?
LIISA. Minä ja tässä on veljeni Olli. Hän on hyvä poika. Hän ei tahdo
solvaista prinsessaa, vaan hän tahtoo päinvastoin puolustaa.
PRINSESSA _(Ollille)._ Tahdotko sinä puolustaa minua? Kuka sinä olet?
Mitä sinä tahdot? Mitä sinä voit? Mene kuoliaaksi paleltuneen
talvikärpäsen luo ja kuvittele hänelle, että olet auringon paiste.
_(Olli on ääneti.)_ Puhu, minä en keskeytä sinua! _(Olli on vaiti.)_
Ymmärrän, hän on kuuromykkä.
LIISA. Ei, kyllä hän puhuu, mutta hän puhuu harvoin ja ymmärtäväisesti.
PRINSESSA. Ymmärtäväisesti! Mitä on ymmärtäväisesti? Kiekuuko kukko
ymmärtäväisesti? Visertääkö varpunen ymmärtäväisesti? Mene, sinä
ymmärryksinesi, ja salli toisten puhua omalla tavallaan! Tahi onko
parempi olla vaiti?
LIISA. Luulen, että on parempi olla vaiti.
PRINSESSA. No, sitte minä olen vaiti, vaikka vaan suututtaakseni niitä,
jotka minulle nauravat. Liisa, jos unohtaisin päätökseni ja rupeaisin
jälleen puhumaan, niin sano sinä heti: harakat nauravat.
LIISA. Sen kyllä sanon.
PRINSESSA _(sormi suulla)._ Vaiti! Hyrrä!
RAATIMIES TEIRI _(kääntää tiimalasia)._ Hän vaikenee.
KUNINGAS. Saamme nähdä mitenkä kauan.
OLLI _(alussa jäykästi sitte sujuvammin)._ Kuule nyt ... yksi sana
täytyy sinun vielä sanoa ... sano *otan* vihillä oltaessa. Sinulla on
rohkeutta... Minä pidän sinusta... Sinä olet morsiameni... Kukaan ei saa
enää nauraa sinulle. _(Prinsessa nyökäyttää päätään äänettömänä)._
LIISA _(lyö hämmästyneenä kätensä yhteen)._ Prinsessa on vaiti ja Olli
puhuu!
HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän vaiti?
MONI ÄÄNI. Onko hän vaiti?
KAPTEENI PUKS. Aivan kuin kuollut paarma.
RAATIMIES TEIRI _(näyttäen tiimalasia)._ Hänen kuninkaallinen
korkeutensa prinsessa Kielevä on, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, on
suvainnut olla vaiti viisi minuuttia! Eläköön prinsessa Kielevä ja hänen
tuleva puolisonsa, prinssi...
KAPTEENI PUKS. Prinssi tyhmä Olli!
RAATIMIES TEIRI Prinssi Olavi! Eläköön! Eläköön! Eläköön!
MONI ÄÄNI. Eläköön!
KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Rohkeneeko ottaa jo päähineen pois
päästänsä?
HÄMÄHÄKINJALKA. Kapteeni Puks, te vastaatte meidän hengestämme ja
turvallisuudestamme, jos hän jälleen alkaa.
KAPTEENI PUKS. Vaara on ohitse. Hyrrä vaikenee. Oi, tuhat tulimmasta!
Nyt kadotan toisen kerran partani!
_(Kaikki riisuvat pois kääreet päänsä ympäriltä ja vetävät puuvillan
korvistaan.)_
KUNINGAS. Mikä riemu! Mikä onni minulle ja koko valtakunnalleni! Lapseni
tulkaa syliini! _(Hän syleilee prinsessaa ja Ollia.)_
OLLI. Ei kuninkaan tarvitse pelätä nokeutuvansa. Minä tulen suoraapäätä
saunasta.
KAPTEENI PUKS _(puoliääneen)._ Tuossa pisti tyhmä Olli esiin.
KUNINGAS. Juokaamme nyt näiden kihlattujen malja, ja huomenna pidetään
häät. Kuinka iloiseksi puolisoni tuleekaan! Hänen majesteettinsa ei
mitenkään suvainnut kunnioittaa kilpailua läsnäolollaan... Mutta mitäs
laulua tuolta etäämpää kuuluu?
_(Katsojat syrjäytyvät. Jalkapuussa istuvat Pekka, Matti ja kaksi
tuntematointa tulevat näkyviin. Nyt he laulavat vuororivin lauluunsa.)_
Me istumme tukkiin,
Saamme reikiä takkiin.
Eipä hyppiä harakkaa
Kuluks' aikansa täss' saa.
Ui tukki ja heiluu.
Neljä miestäpä keiluu
Laivan kannella kohta,
Tuuli purjeita pohtaa!
KAPTEENI PUKS. Terveydeksenne, tukkijunkkarit! Se on sama tukki, jossa
minä olin kiinni, kun te nauroitte minulle.