Me astumme lapsuuden keväällä näin
Nyt seppele otsilla kouluhun päin.
Me kuljemme syksyt ja talvien säät,
Me kuljemme hanget ja järvien jäät.
On tupa ahdas, vaan
Siis tietä marssimaan
Nyt kilvalla kouluhun riemuisaan.
Siell' Luojamme töist' aina tietoja saa,
Siellä totuudet eteemme aukeaa.
Me olemme Suomelle aamun koi,
Se voima, mi vastukset voittaa voi.
Me maan oomme viljoa kukkivaa.
Miss' rakkauden kylvö nyt kukoistaa.
Kasva rauhassa vaan,
Oi, syntymämaan!
Pian joudumme eestäsi taistelemaan.
Pian kannamme vaivan ja teemme me työn,
Ja poistamme varjot ja pimeän yön.
Niin lähdemme kodista maailmahan,
Kuin haapojen siemenet kulkemahan,
Ja matkamme johtaja taivahinen
Vie tyynehen meit' läpi myrskyjen.
Nyt laulu kajahda
Kuin lähde raitisna!
Viel', viel' onpi aikamme joutuva!
Käy vuottaen matka ja rukouksin...
Viel' kukkiva tähkä tuo satoakin.
[Kuva] ENKELIEN JOULULAHJA.
Kaukana tähtitaivaan yläpuolella seisovat suuret, lumivalkeat
enkeliruhtinaat Jumalan valtaistuimen ympärillä ja odottavat hänen
käskyjänsä, jotka heidän tulee panna toimeen maailmassa. Niiden takana
seisovat pitkissä riveissä lasten vaaleansiniset enkelit, joista Jesus
on sanonut, että ne aina näkevät Jumalan kasvot taivaassa.
Ilma pimenee maanpallon pohjoisosissa, ilma pimenee Betlehemissä.
Myrskyt riehuvat, sade lankeaa virtoina etelämaissa, mutta kaukana
pohjoisessa peittää valkoinen lumi kuolleet kukat ja kuihtuneet lehdet.
Joulu lähestyy: eivätkö enkelit muistaisi joulua! Kuinka voisivat ne
koskaan unohtaa, että maailman Vapahtaja syntyi ikivalkeudeksi maan
pimeimmässä yössä? Kuinka he eivät aina muistaisi iloista sanomaa, jonka
he ilmoittivat Betlehemin paimenille ja ihanata kiitoslauluansa, joka
sen yön jälkeen on yli maailman kaikunut ja joka kaikuu joka joulu
kaikissa kirkoissa, kaikissa kodeissa, joissa Jumalan ylistys asuu, ja
kaikkien lasten sydämissä, jotka rakastavat Vapahtajaansa?
Nyt seisovat lasten vaaleansiniset enkelit kokoontuneina keskenään
tuumimaan, miten he tänä jouluna valvoisivat, varoittaisivat,
lohduttaisivat ja ilahduttaisivat lapsia, niin että kaikissa kodeissa
olisi oikea jouluilo Jumalan rakkaudessa ja että Jesus voisi olla
kutsuttuna kaikkialle jouluvieraaksi. Sillä missä ei Jesus ole läsnä,
siellä ei ole oikein iloinen joulu, siellä eivät enkelit laula, siellä
ei ole todellista sydämen iloa täysinäisten pöytien ympärillä, siellä
sammuvat kynttilät kuusesta ja pimeys katselee sisään lumisten
akkunaruutujen läpi synkkiin ihmissieluihin.
Enkelit neuvoittelevat keskenään ensiksikin siitä, miten he valvovat
pyhänä yönä, jolloin ei mikään elävä olento maan päällä saa tehdä
toiselle pahaa, ja sitte siitä, millä lahjoilla he tänä vuonna
ilahduttaisivat rakkaita lapsiaan. Muutamat sanovat: -- Me tahdomme
mennä köyhien, sairasten, kodittomien, hyljättyjen, onnettomien ja
surevien luo. Toiset sanovat: -- Me tahdomme mennä vankiloihin,
sydänmaiden kinoksiin, pimeällä, myrskyisellä merellä oleviin laivoihin,
erämaiden polttaville hieta-aavikoille ja maan-alaisiin kaivoksiin.
Toiset jälleen sanovat: -- Me tahdomme mennä iloisiin ja onnellisiin
koteihin, missä Jumalan ylistys asuu. Miksi ne unohtaisimme? Eikös hyvä
ilokin ole taivaallinen lahja maan suruissa?
Kun he näin kertoilevat aikomuksistansa toisilleen, seisoo kaksi
loistavaa enkeliruhtinasta auringon säteen tavoin heidän keskellään ja
sanoo heille: -- Meidän on käsketty valvoa oikeutta ja laupeutta
maailmassa. Mitä olette opettaneet lapsille näistä Jumalan käskyistä?
Vaaleansiniset enkelit vastaavat: -- Olemme usein kuiskanneet lasten
omaan tuntoon kehoituksen olemaan hyvät ja oikeutta rakastavat kaikkia
eläviä olentoja kohtaan maailmassa, ihmisiä, eläimiä ja maan kasvia. Ja
useimmat lapset tahtovat mielellään totella kehoitustamme, mutta heidän
mielensä on niin kevyt, heidän tahtonsa heikko, ja he unohtavat sen heti
seuraavassa hetkessä.
-- No hyvä, -- sanovat enkeliruhtinaat, -- antakaa niille tänä vuotena
sellainen joululahja, joka alituisesti muistuttaa niitä teidän
äänestänne heidän omissatunnoissaan! Niinkuin jokaisella lapsella on
suojelus-enkelinsä, tulee jokaisella lapsella olla myöskin hoidokkaansa.
Antakaa niille jokaiselle hoidettavaksi ja rakastettavaksi joku elävä
olento, joka on niitä itseään heikompi! Sanokaa heille: On pelkurimaista
ja kauheaa tehdä turvattomalle olennolle pahaa, mutta rohkeata ja
kunniakasta on puolustaa häntä!
Vaaleansiniset enkelit katselevat hämillään toisiinsa ja vastaavat: --
Korkeat ruhtinaat, olemme opettaneet lapset _ymmärtämään_ sitä, mikä on
oikein, ja _tahtomaan_ sitä, mikä on hyvä; mitä toivotte vielä? --
Menkää, -- sanovat enkeliruhtinaat, -- menkää Jumalan rakkaudessa ja
opettakaa lapset myöskin _tekemään_ sitä, mikä hyvä on!
Samassa ovat loistavat auringonsäteet poissa ja enkeliruhtinaat jälleen
näkymättömissä. Vaaleansiniset enkelit seisovat hetkisen neuvotoinna.
Mistä he löytävät hoidokkaan, joka on heikompi heikkoa lasta, köyhempi
köyhää, sairaampi sairasta ja onnettomampi onnetointa?
Silloin on heidän seassaan eräs enkeli, joka on vaaleampi kuin toiset,
ja hän on sen lapsen enkeli, joka kerran istui Vapahtajan sylissä ja sai
hänen siunauksensa. Tämä enkeli keksii keinon, hän sanoo neuvottomille:
-- Ettekö käsitä Jumalan rakkautta? Voisiko ihmislapsi koskaan olla niin
heikko, niin turvaton, niin avuton, ettei se löydä jotain elävää
olentoa, joka on vielä turvattomampi ja avuttomampi kuin se itse? Tehkää
kaikki kuten minä aijon tehdä, kun joulu tulee, ja sanokaa kaikissa
kodeissa, kaikkien lasten sydämiin samat sanat, jotka minä tulen
sanomaan siinä kodissa, jonne minä menen jouluvieraaksi! Huomatkaa nyt,
älkääkä unohtako, että Jumala on antanut lapsille joululahjan oikeuden
ja laupeuden enkeliruhtinasten kautta, ja onnellinen se, joka kylvää
nämä sanat lapsena sydämeensä tulevaisuuden satoa varten!
Niin tahdon minä tehdä, -- jatkoi enkeli. -- Kun kuusi on sytytetty
jouluiltana ja lapset ovat kokoontuneet, menen minä sellaiseen kotiin,
jossa Jesus on jouluvieraana, ja sanon muutamia sanoja sen kodin isälle
ja äidille, kun he ovat lopettaneet joulurukouksensa. Ja isä tahi äiti
saapi kertoa minun sanani lapsille, ja lapset saavat valita vapaasti,
mutta jos ovat kahdella päällä, saavat vanhemmat neuvoa heitä. Minä
tulen sanomaan näin:
1. Jumala antaa jokaiselle lapselle hoidokkaan, jota hän saapi rakastaa
ja puolustaa, niin että lapsi rakastaessaan tätä yhtä olentoa oppisi
olemaan hyvä kaikkia kohtaan.
2. Jokaisen kaksi vuotiaan tahi sitä vanhemman lapsen tulee
hoidokkaakseen valita joku elävä olento, ihminen, eläin tahi kasvi, joka
on heikompi kuin lapsi itse.
3. Tätä olentoa tulee lapsen hoitaa niin hyvin kuin voi, puolustaa sitä
voimiensa mukaan, mutta ei hemmoitella, ei suositella toisten
vahingoksi, ei sallia mitään vääryyttä, pahaa tahi sopimatonta.