(Neitsyt Marian avainpiika).
Neitsyt Maria oli yhdeksän vuoden vanha, kun hänen äitinsä Anna sanoi
hänelle: -- Mene tätisi Elisabethin luo Bethaniaan ja pyydä takaisin
minun kultainen avaimeni, jonka unohdin eilen hänen luokseen. Mutta elä
suinkaan hukkaa avainta, sillä se on niin merkillinen avain, että se
avaa kaikki sydämet.
Neitsyt Maria meni ja oli onnellinen koska oli saanut sellaisen
luottamustoimen. Hänellä oli kiire, hän melkein juoksi koko matkan.
Aurinko paahtoi kuumasti Jerusalemin kaduilla ja pieni tyttö väsyi,
mutta hän jatkoi yhä juoksemistaan. Matkalla oli silta Kidronin puron
yli ja hän kuuli puron aaltojen lorisevan: -- Miksikä sinä menet sillan
yli? Kahlaa mieluummin meidän kirkkaiden laineidemme poikki! Sinun
silmissäsi loistaa lapsuuden nelikärkinen tähti: sinä olet niin totinen,
niin hyvä, niin kuuliainen, niin nöyrä, että me mielellämme tahtoisimme
suudella sinun jalkojasi.
-- Minulla ei ole aikaa, -- vastasi neitsyt Maria ja jatkoi matkaansa
levähtämättä.
Puron aallot jäivät yksin perhoisten ja kaikkien ilman pienten
siivekästen kanssa, jotka surisivat vedenpinnalla viikunapuun varjossa.
-- Mitä merkitsee _olla totinen_? -- kysyi pieni kovakuoriainen, jolla
oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään, ja joka kömpi
pajupensaassa.
-- Se merkitsee, että on aina olevinaan parempi, kuin mitä on, --
vastasi hämähäkki kutoen verkkoansa niin tavattoman ohueksi, etteivät
kärpäset sitä näkisi.
-- Mutta mitä merkitsee _olla hyvä_? -- jatkoi kovakuoriainen, joka ei
ollut oikein tyytyväinen ensimäiseen vastaukseen.
-- Se merkitsee, että on hyvä itseään kohtaan, mutta pistää kuoliaaksi
kaikki muut, -- vastasi ampiainen.
-- Mitä merkitsee _olla kuuliainen_?
-- Se merkitsee, että tekee mitä itse tahtoo, -- vastasi paarma ja lensi
niin päättömästi tiehensä, että hän putosi puroon ja oli vähällä hukkua.
-- Ai, ai, -- sanoi kovakuoriainen. -- Mutta mitä merkitsee _olla
nöyrä_?
-- Mitä muuta se merkitsisi, kuin että pukea itsensä koreaksi, niin että
koko maailma saapi ihailla? -- vastasi kultakärpänen levittäen
korskeasti loistavia siipiään auringonpaisteessa.
-- Anteeksi, että kysyn niin tyhmästi, -- sanoi kovakuoriainen
surullisena. -- En ymmärrä paremmin.
-- Sellaisen kurjan matosen ei pitäisi koskaan vaivata viisaampaa väkeä
tyhmillä kysymyksillään, -- surisi sontiainen maaten seljällään liassa
ja koettaen turhaan kömpiä ylös.
Illemmalla tuli Neitsyt Maria takaisin vielä entistä väsyneempänä ja
istahti lepäämään sillan viereen.
-- Tule, kahlaa puron ylitse, me vilvoitamme polttavia jalkojasi, --
lorisivat jälleen pienet aallot.
-- Oi, tosiaan, sepä olisi ihanaa, -- sanoi pieni tyttö, kohotti
hameensa ja kahlasi puron yli. Se oli ihastuttavan raitista, ja aallot
suutelivat iloisesti loiskien hänen paljaita jalkojaan.
-- Kiitos, -- sanoi hän ja jatkoi virkistetyin mielin matkaansa
kaupunkiin.
Mutta pitkän ajan perästä tuli hän levottomana takaisin; aurinko oli jo
lähellä laskuansa. -- Rakkaat pienet aaltoset, oletteko nähneet minun
kultaista avaintani? Se oli minulla hameeni taskussa, ja minä hukkasin
sen varmaan tänne, kun kohotin hamettani. Minä olen kysynyt auringolta
ja aurinko vastasi: -- Onko minulla nyt aikaa ajatella sinun avaimiasi,
kun viikunat kypsyvät? Olen kysynyt vuorelta ja vuori vastasi: --
Minulla on muuta tehtävää; minä tähystän nähdäkseni, jos roomalaiset
tulevat! Tahdoin kysyä kuulta, mutta hän vastasi: -- Hassu tyttö,
minähän en ole vielä noussutkaan! -- Sinä puro, tiedät sen varmaankin,
sillä täällä minä juuri kohotin hamettani.
Mutta Kidronin puro ei tiennyt avainta paremmin kuin aurinko, vuori ja
kuukaan. -- Onko minulla aikaa ajatella sinun avaintasi nyt, kun minun
täytyy kastella kaikki lummekukat kuuman päivän jälkeen?
Pienet siivelliset olivat avuliaampia. Kaikki rupesivat hakemaan.
Perhoset pistivät siipiänsä veteen, hämähäkki etsi verkostaan,
kultakärpänen unohti koristuksensa. Sontiainen, joka nyt vihdoinkin oli
päässyt jaloilleen, kömpi hitaasti rantaa kohti. Kaikki elävät hakivat.
Kotka kysyi kyyhkyseltä, leijona kysyi jänikseltä ja viikunapuu kysyi
lummekukalta: -- Etkös ole nähnyt Neitsyt Marian kultaista avainta?
Ei, kukaan ei ollut nähnyt avainta, paitsi se pieni kovakuoriainen,
jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään. Se oli nähnyt
avaimen kiiltävän pienten kivien välissä puron rannalla ja rupesi
surisemaan:
Aalloissa kiiltää,
Silmiä viiltää,
Kulta jo hohtaa,
Toiset ei kohtaa.
Tyhmin ja pienin
Huomasi ensin
Kullan kiillon,
Silmien viillon.
Neitsyt Maria kuuli kovakuoriaisen heikon surinan, juoksi rannalle ja
löysi todellakin pienen avaimensa kahden vähäisen punaisen ja valkoisen
kiven välistä. Hän tuli hyvin iloiseksi ja sanoi kovakuoriaiselle: Tule
tänne, istu hameelleni ja vartioitse avaintani! Sinä saat olla minun
avainpiikani.
-- Mutta minä olen niin pieni, niin köyhä ja niin tyhmä, -- sanoi
kovakuoriainen.
-- Juuri senvuoksi, että sinä pidät itseäsi köyhänä, vähäisenä ja
tyhmänä, tulet sinä minun uskotuksi palvelijakseni ja saat seurata
minua, minne minä ikänä menen.
Pieni kovakuoriainen lensi iloisena paikalleen hameenliepeelle ja
seurasi sitte haltijatartaan kaikkialle, ollen hänen avainpiikansa. Ja
pienestä tytöstä Kidronin puron luona tuli suuri, nöyrä, kaikkien
ihmisten tuntema ja rakastama Neitsyt Maria; hän kasvoi pitkäksi ja sai
kultaisen avaimen äidiltään. Sillä avasi hän kaikki sydämet maailmassa.
[Kuva]
Mutta hämähäkki ja ampiainen ja kultakärpänen ja paarma ja sontiainen
eivät voineet kyllin kummastella sitä kunniaa, joka tuli niin kurjan
elukan, kuin tuon pienen kovakuoriaisen osaksi. Vielä tänäänkin istuu
Neitsyt Marian avainpiika eli leppäkerttu pajupensaassa, ja vielä
tänäänkin pitää hän itseänsä pienimpänä ja tyhmimpänä olentona koko
maailmassa. Oletko sinä nähnyt häntä, oletko? Niitä on kokonainen suuri
suku, jolle oppineet ovat antaneet latinalaisen nimen _coccinella_;
muutamilla niistä on keltaiset kuorisiivet, joissa on valkoisia
pilkkuja, toisilla on ainoastaan kaksi tahi kolme mustaa pilkkua. Mutta
oikea »avainpiika» on se, jolla on punaiset kuorisiivet ja niissä kuusi
mustaa pilkkua. Hän on kyllä hyvä tuttu monen lapsen kanssa, jotka
leikkivät ruohostossa. Kukaan ei voi varmuudella tietää, jos
»avainpiikaa» vielä tavataan Jerusalemin luona olevan Kidronin puron
rannoilla. Siitä on jo niin kauan, kun Neitsyt Maria oli yhdeksänvuotias
ja kahlasi tuon puron yli palatessaan kotiin Bethaniasta.
[Kuva]