EREHDYS

"Kostaja" viiletti pohjoista kohti kaikki purjeet levällään. Se oli

jättänyt takaa-ajajansa kauas taakseen, eikä pilkkuakaan ollut

näkyvissä taivaanrannalla, kun Francisco, joka jälleen oli muuttanut

asumaan päällikön kajuuttaan, seuraavana aamuna tuli kannelle. Vaikka

Kain oli sitä vaatinut, hän oli kieltäytynyt ottamasta mitään

päälliköntehtäviä ja piti itseään vain matkustajana tai vankina, joka

kunniasanaansa vastaan sai vapaasti liikkua.

Hän oli oleskellut kannella muutamia minuutteja, kun hän huomasi señor

Cumanoksen väkeen kuuluvien kadonneiden kalastajien puhelevan

keskenään. Miesten vangitseminen oli kokonaan haihtunut hänen

muististaan, mutta nyt hän meni puhuttelemaan heitä. Suuri oli heidän

hämmästyksensä heidän nähdessään hänet merirosvolaivassa, kunnes

Francisco ilmoitti miten kaikki oli käynyt. He puolestaan kertoivat,

mitä heille oli tapahtunut ja kuinka heitä oli koetettu pakottaa

ilmaisemaan totuus kiduttamalla peukaloruuveilla -- he näyttivät

hänelle peukalonsa. Franciscoa pöyristytti julma näky, mutta hän

lohdutti heitä luvaten, että he pian pääsisivät palaamaan takaisin

entisen isäntänsä luo.

Mennessään jälleen perälle päin Francisco kohtasi kannella Hawkhurstin.

Heidän katseensa iskivät yhteen vihasta säihkyen. Hawkhurst oli kalpea

verenvuodosta ja nähtävästi vielä heikko, mutta hän oli kuullut, että

kapteeni ja Francisco olivat tehneet julkisen sovinnon eikä hän voinut

enää kauemmin jäädä vuoteeseen lojumaan. Hän tiesi myös että kapteeni

oli karttanut ryhtyä taisteluun "Enterprisen" kanssa ja aavisti, että

Kainin mielessä oli tapahtunut muutos muissakin suhteissa. Vaikka hän

olikin sairas, hän päätti kuitenkin tarkoin valvoa, mitä tapahtui. Hän

tunsi veristä vihaa niin Franciscoa kuin Kainiakin kohtaan ja odotti

vain sopivaa tilaisuutta kostaakseen. Tällä hetkellä heidän valtansa

oli kuitenkin liian suuri, mutta hän tunsi, että vielä koittaisi aika

jolloin hänen vuoronsa olisi riemuita voitostaan.

Francisco meni hänen ohitseen mitään sanomatta.

-- Olette jälleen vapaa kuten näen, sanoi Hawkhurst pilkallisesti

hymyillen.

-- Siitä minun ei tarvitse kiittää ainakaan teitä, vastasi Francisco.

Eikä siitäkään, että olen vielä hengissä.

-- Ei kylläkään, mutta luulen, että minä saan kiittää teitä luodista,

joka on olkapäässäni, virkkoi perämies.

-- Niin saattekin, myönsi Francisco tyynesti.

-- Olkaa varma siitä, että maksan teille velkani korkoineen.

-- En lainkaan epäile, että teette niin jos joskus saatte siihen

tilaisuuden. Mutta en pelkää teitä!

Samassa kapteeni kiipesi kajuutanportaita kannelle. Hawkhurst kääntyi

poispäin ja meni keulan puolelle.

-- Tuolla miehellä on paha mielessä sinua kohtaan, Francisco, lausui

kapteeni hiljaa. Tiedän tuskin, kehen saatan luottaa, mutta häntä

täytyy pitää silmällä. Hän lietsoo tyytymättömyyttä ja uppiniskaisuutta

miesten keskuudessa ja on tehnyt niin jo jonkin aikaa. Eipä silti, että

se merkitsisi mitään, jos hän vain pysyy aloillaan vielä vähän aikaa.

Pian hän kyllä voi saada minun puolestani päällikkyyden tässä laivassa,

mutta jos hän koettaa anastaa sitä ennen aikaansa...

-- Minä tiedän kehen voi luottaa, sanoi Francisco. Mennään pois

kannelta.

Francisco lähetti sanan Pompeiukselle ja antoi hänelle käskynsä

päällikön läsnä ollessa. Kaikkien kummastukseksi Hawkhurst hoiti

vahtivuoronsa jo samana yönä ja näytti ponnistuksista huolimatta päivä

päivältä toipuvan haavastaan. Kului monta päivää, mitään erikoista ei

tapahtunut, ja "Kostaja" purjehti kaiken aikaa samaan suuntaan. Mitä

kapteeni tuumi, siitä ei kukaan saanut selkoa. Francisco oli ainoa,

joka tiesi hänen suunnitelmistaan.

-- Vedestä alkaa olla puute, kapteeni, ilmoitti Hawkhurst eräänä

aamuna. Riittääköhän sitä niin kauan kuin ehdimme määräpaikkaamme?

-- Kuinka moneksi päiväksi on vielä täysi vesivarasto?

-- Korkeintaan kahdeksitoista päiväksi.

-- Siinä tapauksessa meidän täytyy tulla toimeen puolella vesimäärällä.

-- Miehet haluavat tietää, mihin olemme menossa.

-- Ovatko he valinneet teidät tekemään tätä kysymystä?

-- Eivät oikeastaan valinneet, mutta minä itse haluan tietää sen,

vastasi Hawkhurst röyhkeällä äänellä.

-- Kutsukaa väki kannelle, virkkoi Kain. Koska kuulutte tähän laivaan

ja olette käskyvaltani alainen, saatte haluamanne tiedon samalla kertaa

kuin muut.

Rosvolaivan miehistö kokoontui peräkannelle.

-- Pojat, aloitti Kain, arvelen, että haluatte tietää, mihin olemme

menossa. Kun meillä on niin paljon haavoittuneita laivassa ja niin

paljon saalista ruumassa, on aikomukseni purjehtia Caicos-saarille,

vanhaan tapaamispaikkaamme. Onko vielä muuta, mitä tahdotte kysyä

minulta?

-- On, vastasi Hawkhurst. Tahdomme tietää, mitä aiotte tehdä tälle

nuorelle miehelle, Franciscolle. Olemme jääneet vaille äärettömiä

rikkauksia, jotka olivat jo melkein käsissämme; yhdeksän kuollutta jäi

joukostamme ja kolmekymmentä haavoittunutta makaa vuoteessa. Siihen

kaikkeen on Francisco syypää. Me vaadimme oikeutta!

Useat merirosvot ilmaisivat yhteen ääneen olevansa samaa mieltä, ja

monet huusivat tahtovansa oikeutta.

-- Hyvät ystävät, te vaaditte oikeutta, ja sitä saatte, vastasi Kain.

Kaikki tunnette tuon nuorukaisen. Minä olen kasvattanut hänet pienestä

poikapahasesta. Hän ei ole koskaan voinut tottua siihen elämään, jota

me vietämme, ja on usein tahtonut erota meistä mutta sitä ei ole

sallittu. Hän vaati minua vastuuseen meidän oman lakimme mukaan ja

haavoitti minua, mutta en kuitenkaan vihaa häntä, sillä hänellä oli

oikeus puolellaan. Jos olisin tiennyt, että hänet aiottiin jättää

maihin nääntymään nälkään, en olisi koskaan sallinut sitä. Minkä

rikoksen hän on tehnyt? Ei mitään. Jos hän on rikkonut, hän on rikkonut

minua vastaan. Vaikka hän oli viaton, hänet tuomittiin kuolemaan, ja te

itse vastustitte tuomiota. Eikö asia ollut niin?

-- Oli, vastasivat useimmat merirosvot.

-- Hän pelastui ikään kuin ihmeen avulla ja joutui hoitamaan toisen

omaisuutta. Tämän omaisuuden puolustaminen ei ole rikos. Hän joutui

vangiksi, ja nyt te vaaditte oikeutta. Sen te saatte. Jos otaksumme,

että hänen täytyy hengellään sovittaa rikoksensa, niin onhan teillä

tällä kertaa velvollisuus armahtaa hänet, koska te jo aikaisemmin

tuomitsitte hänet syyttömänä ja jätitte hänet kuolemaan. Minä vaadin

sitä, hyvät ystävät, enkä vaadi sitä ainoastaan hänen itsensä tähden,

vaan suosionosoituksena päälliköllenne.

-- Siihen suostutaan, se on puhdasta peliä kaikki tyynni, huusi suurin

osa miehistä.

-- Kiitos, hyvät ystävät! Palkinnoksi teidän myöntyväisyydestänne jaan

osuuteni laivassa olevasta saaliista teille niin pian kuin tulemme

Caicos-saarille.

Hänen sanansa saivat miesten mielessä aikaan täydellisen muutoksen

kapteenin eduksi, ja nekin, jotka ennen olivat pitäneet Hawkhurstin

puolta, siirtyivät Kainin kannattajiksi. Hawkhurst oli sillä hetkellä

kuin ilmetty paholainen.

-- Ottakoot ne, jotka suostuvat myymään itsensä, teidän kultanne, huusi

hän; minä en sitä huoli. Veri verestä, sen tahdon saada, ja sanon

teille ennakolta; pojan henki on minun. Minä tahdon ottaa sen, ja

estäkää minua jos voitte, jatkoi perämies ja pui nyrkkiään ihan

kapteenin kasvojen edessä.

Mutta nyt nousi Kainillekin veri päähän. Silmänräpäyksessä hän

oikaisihe suoraksi, tempasi käteensä sorkkaraudan ja iski Hawkhurstia

niin että tämä kaatui pitkäkseen laivan kannelle.

-- Siitä saat, petturi! karjaisi Kain laskien jalkansa Hawkhurstin

niskalle. Vetoan teihin, miehet. Ansaitseeko tämä mies enää olla

perämiehenä täällä? Saako hän elää?

-- Ei! ei! huusivat merirosvot. Kuolkoon!

Francisco astui silloin esiin. -- Hyvät ystävät, hän aloitti, olette

myöntäneet päälliköllenne suosionosoituksen. Sallikaa minun nyt pyytää

teitä antamaan tämän miehen elää. Muistakaa, kuinka usein hän on

johtanut teidät voittoon ja kuinka urhoollinen ja luotettava hän on

tähän saakka ollut. Muistakaa, että haava vielä vaivaa häntä ja että se

on tehnyt hänen mielensä ärtyisäksi. Hän ei voi enää olla perämiehenä,

sillä hän ei voi nauttia päällikkönne luottamusta, mutta antakaa hänen

elää ja lähteä pois laivasta.

-- Olkoon menneeksi, jos suostutte siihen, sanoi Kain silmäillen

väkeään.

Rosvot myöntyivät. Hawkhurst kohosi verkalleen seisoalleen ja hänet

autettiin hyttiinsä. Toinen perämies korotettiin ensimmäiseksi

perämieheksi ja hänen seuraajansa vaali jätettiin miehistön tehtäväksi.

Tämän tapauksen jälkeen vallitsi merirosvolaivassa kolmen päivän ajan

järjestys ja rauha. Kain, joka nyt tiesi aivan varmasti miten hänen

tuli menetellä, ilmoitti tuumansa Franciscolle, ja hänen aikeittensa

vakuutena oli lahja, jonka hän oli antanut miehilleen luvattuaan heille

oman osuutensa laivassa vielä olevasta saaliista.

Kainin ja Franciscon välille kehittyi tuttavallinen, jopa sydämellinen

suhde, mutta Franciscon äidistä ja omista entisistä elämänvaiheistaan

Kain ei tahtonut koskaan puhua mitään. Kun Francisco useasti kyseli

häneltä noita asioita, hän vastasi aina: -- Pian saat sen tietää, mutta

et vielä. Rupeaisit vihaamaan minua liiaksi.

"Kostaja" purjehti nyt heikossa myötäisessä pitkin Puerto Ricon

rannikkoa. Saman päivän iltana, kun maata oli ilmestynyt näkyviin, tuli

aivan tyven kuunarin ollessa kolmisen mailin päässä rannasta, ja uusi

ensimmäinen perämies ehdotti, että hän menee veneellä maihin noutamaan

vettä joensuusta, joka oli kaukoputkella huomattu. Koska asia oli

tärkeä, Kain myöntyi ja vene lähti maata kohti lastinaan joukko tyhjiä

vesilekkereitä.

Nyt sattui niin, että "Kostaja" oli juuri vastapäätä saaren kuvernöörin

don Alvarezin maatilaa. Clara oli huomannut kuunarin ja tavalliseen

tapaansa ripustanut valkoisen liinan ikkunaan, sillä niin pitkän matkan

päästä ei merimieskään olisi voinut erottaa "Kostajaa" "Enterprisestä".

Clara oli sitten rientänyt rannalle rotkoon odottamaan Edvard

Templemorea. Merirosvojen vene laski maihin juuri heidän

tapaamispaikkansa kohdalla ja perämies hyppäsi rannalle. Clara juoksi

vastaan, mutta ennen kuin hän oli huomannut erehdyksensä, perämies oli

jo kopannut hänet syliinsä.

-- Pyhä neitsyt! Kuka te olette ja mitä aiotte tehdä? huusi tyttö

koettaen riuhtoa itseään irti.

-- Olenpa vain mies, joka on kovin mieltynyt kauniisiin tyttöihin,

vastasi perämies pidellen kiinni saalistaan.

-- Päästäkää irti, lurjus! huusi Clara. Tiedättekö kuka minä olen?

-- En tiedä, enkä siitä välitäkään, vastasi merirosvo.

-- Kenties kuitenkin välität, kun kuulet, että minä olen kuvernöörin

tytär! huusi Clara koettaen työntää miestä luotaan.

-- Totta vieköön, olette oikeassa, kaunis neiti! Siitä minä todellakin

välitän, sillä kuvernöörin tyttärestä saa aina runsaat lunnaat. Hei,

pojat, auttakaapa tekin. Tämä on äksy ja uppiniskainen kuin muulivarsa.

Älkää välittäkö vedestä, vaan heittäkää lekkeri takaisin veneeseen;

tätä saalista emme saa millään muotoa päästää käsistämme.

Clara huusi ja riuhtoi, mutta hänen suulleen sidottiin nenäliina ja

hänet nostettiin veneeseen, joka lähti heti takaisin.

Kun perämies palasi kuunariin ja kertoi, millaisen saaliin hän oli

saanut, ihastuivat rosvot ikihyväksi, koska he toivoivat lisää

ryöstörahoja. Kain ei tietenkään voinut tehdä vastaväitteitä, koska se

olisi ollut vastoin hänen tapojaan. Hän käski viedä tytön kajuuttaan,

nostatti veneen laivaan ja levitytti jälleen purjeet, koska alkoi taas

tuulla.

Sillä välin Francisco koetti lohduttaa Clara raukkaa vakuuttaen, ettei

hänen tarvinnut pelätä mitään, ja lupasi suojella häntä.

Tyttö parka itki aivan menehtyäkseen, kunnes Kain tuli kajuuttaan ja

vahvisti Franciscon vakuutukset. Olihan vähän lohtua siitäkin, että

tapasi ystäviä siellä, missä oli odottanut osakseen vain loukkauksia ja

kaikenlaisia nöyryytyksiä -- Francisco oli näet ilmoittanut, että laiva

oli merirosvoalus -- ja nuorukaisen ystävällisyys ja huomaavaisuus

vaikutti tyttöön rauhoittavasti.

Seuraavana päivänä hän ilmaisi Franciscolle minkä vuoksi hän oli mennyt

rantaan ja erehtynyt laivoista. Francisco ja Kain lupasivat suorittaa

lunnaat hänen puolestaan odottamatta, että isä lähettäisi ne, ja

huvittaakseen tyttöä nuorukainen kuunteli hänen jutteluaan Edvard

Templemoresta. Siitä aiheesta Claralla riitti aina puhumista, ja kohta

Francisco tunsi heidän rakkaustarinansa.

Mutta "Kostaja" ei ehtinyt tapaamispaikkaan niin aikaisin kuin oli

aiottu, sillä tullessaan Puerto Ricon pohjoispuolelle se kohtasi

englantilaisen fregatin, joka alkoi ajaa sitä takaa, ja "Kostajan"

täytyi pyrkiä pakoon. Mutta kuunari purjehti huonommin peräntakaisessa

tuulessa ja takaa-ajoa kesti kolme päivää, kunnes oli ehditty

Bahama-saarten ohi.

Merirosvot kärsivät kovaa juomaveden puutetta, niin että heidän oli

pakko yhä vähentää annoksia. Fregatti, joka oli jäänyt yhä enemmän

jälkeen, kun tuuli rupesi heikkenemään, oli vielä näkyvissä. Vihdoin

tuuli lakkasi kokonaan ja oli tyventä kaksi päivää. Toisen päivän

iltana fregatti lähetti veneensä tekemään hyökkäystä viiden mailin

päässä olevaa kuunaria vastaan, mutta silloin alkoi tuulla pohjoisesta,

ja "Kostaja" jätti fregatin kauas jälkeensä.

Vasta seuraavana päivänä Kain uskalsi jälleen kääntää laivan etelään

yrittääkseen hankkia vettä. Vihdoin se onnistuikin, vaikka perin

vaivalloisesti ja aiheutti paljon ajanhukkaa, kun vettä oli vain

niukasti.

Sitä paitsi viivyttivät kuunaria vastatuuli ja merivirrat, niin että he

vasta kolmen viikon kuluttua siitä, kun olivat lähteneet Puerto Ricon

rannikolta, näkivät sen maan, joka ennen oli ollut heidän

kokoontumispaikkansa.

Edvard Templemore ja "Enterprise" olivat jääneet Etelä-Amerikan

rannikolle etsimään "Kostajaa", joka oli niin merkillisellä tavalla

livahtanut heidän käsistään.

Edvard oli etsinyt kaikkialta ja suunnannut sitten matkansa

Windward-saarille, etsien yhä vihollistaan. Hän oli tiedustellut

jokaisesta laivasta, joka kohdattiin, mitä niissä tiedettiin

"Kostajasta", mutta ei saanut kuulla mitään. Vihdoin hän saapui Puerto

Ricon kohdalle.

Nyt ei tosin ollut aikaa ajatella Claraa, mutta koska hän kerran oli

menossa sinne päin, hän purjehti pitkin saaren rannikkoa, ja kun hänen

aluksensa oli hämärän tullessa ihan kuvernöörin asuinpaikan edustalla,

hän laski niin lähelle rannikkoa, että saattoi kaukoputkella tarkastaa

ikkunoita. Sovittua merkkiä ei kuitenkaan näkynyt. Odotettuaan pimeän

tuloon saakka hän jatkoi matkaansa aivan menehtymäisillään

levottomuudesta ajatellessaan, että kuvernööri oli kai saanut kaiken

tietoonsa. Mutta hän saapui paikalle kaksi päivää sen jälkeen kun Clara

oli ryöstetty.

Vielä hän yritti löytää rosvolaivan, ja tarkastettuaan kahden viikon

aikana kaikki San Domingon satamansuut ja lahdelmat hän palasi Port

Royaliin kaikkea muuta kuin iloisena.

Sillä välin oli Claran ryöstö herättänyt Puerto Ricossa suurta

hämmästystä, ja kun kuulusteltiin hänen kamarineitsyttään sekä

tutkittiin häntä yhdessä vanhan hoitajattaren ja munkin kanssa, tuli

Claran rakkaus selville. "Kostajan" ilmestyminen rannikolle samana

iltana antoi tukea luulolle, että englantilainen meriväenluutnantti oli

vienyt Claran mukanaan, ja don Alvarez lähetti heti Jamaicaan laivan

viemään valitusta häntä kohdanneesta loukkauksesta ja vaatimaan tyttöä

takaisin.

Laiva saapui Port Royaliin muutamia päiviä ennen "Enterpriseä".

Amiraali hämmästyi kovin, mutta lähetti hyvin kohteliaan vastauksen

jossa sanottiin, että asiasta pidetään kuulustelu heti kun kuunari

palaa satamaan ja että hän lähettää laivan tuomaan kuvernöörille

ilmoitusta tutkimuksen tuloksista.

-- Niin, kylläpä tämä on kaunis juttu! harmitteli amiraali

adjutantilleen. Minä lähetän tuon nuoren rajupään etsimään merirosvoa,

ja hän tuhlaa aikaansa valloittaakseen kuvernöörin tyttären. Mutta ei

tämä asia vielä tähän lopu.

-- Minä tuskin voin uskoa, että se on totta, herra amiraali, sanoi

adjutantti, mutta epäilyttävältä se vain näyttää. Niin lyhyen

tuttavuuden jälkeen...

-- Kukapa sen tietää, herra Hadley. Tuokaa tänne hänen

laivapäiväkirjansa, tarkastetaan ne tyystin. Ehkäpä hän on jo pitkänkin

aikaa pitänyt tuota tuttavuutta vireillä.

"Enterprisen" päiväkirjat tarkastettiin, ja niissä esiintyi usein tuo

kovan onnen Puerto Rico; saaren luona oli käyty jok'ikisellä

risteilymatkalla, jopa silloinkin kun kuunarilla oli ollut tärkeitä

tiedonantoja vietävänään.

-- Asia näyttää selvältä, sanoi amiraali. Hiton veitikka, kun saattoi

minut tällaiseen pulaan! Eipä silti; mitäpä se minua koskee, jos hän

vain nai tytön, mutta rangaistuksen määräykseni rikkomisesta annan joka

tapauksessa. Asetan hänet sotaoikeuteen, se on varmaa.

Adjutantti ei vastannut; hän tiesi kyllä, ettei amiraali ajatellutkaan

vakavissaan sotaoikeutta.

-- "Enterprise" on laskenut ankkuriin, herra amiraali, ilmoitti

adjutantti pari päivää myöhemmin amiraalin istuessa aamiaispöydässä.

-- Entä missä luutnantti Templemore on?

-- Odottaa kuistilla. Hänelle on kerrottu, mistä häntä syytetään, ja

hän vakuuttaa, ettei siinä ole perää. Uskon häntä, sillä hän näyttää

olevan aivan murtunut siitä, mitä on täällä kuullut.

-- Odottakaa hetki. Oletteko tarkastanut hänen laivapäiväkirjansa?

-- Olen, herra amiraali. Hän näyttää olleen Puerto Ricon edustalla

viime kuun 19. päivänä, mutta espanjalainen kuvernööri sanoo

kirjeessään, että "Enterprise" on käynyt siellä ensin seitsemäntenä- ja

sitten yhdeksäntenätoista päivänä. Mainitsin hänelle siitä, ja hän

vakuuttaa kunniasanallaan, että hän oli siellä ainoastaan

yhdeksäntenätoista päivänä, kuten laivapäiväkirja todistaa.

-- No niin, kutsukaa hänet sisään, niin hän saa itse puhua puolestaan.

Edvard astui sisään mielenliikutuksen vallassa.

-- No, luutnantti Templemore, tepä huvittelette hauskalla tavalla. Mitä

tämä kaikki merkitsee, hyvä herra? Missä on kuvernöörin tytär?

-- Missä tyttö on, sitä minun on mahdotonta sanoa, herra amiraali. Olen

varma siitä, että merirosvot ovat ryöstäneet hänet.

-- Merirosvot! Tyttö raukka, surkuttelen häntä. Ja surkuttelen myös

teitä, Edvard. Kas niin, istukaa ja kertokaa koko tapaus.

Edvard tunsi niin hyvin amiraalin luonteen, että tunnusti hänelle

suoraan kaikki, mitä oli tapahtunut Claran ja hänen välillään. Sitten

hän kertoi, miten "Kostaja" oli päässyt pujahtamaan pakoon

petkuttamalla rohkeasti fregatin päällikköä, miten hän oli sopinut

Claran kanssa uudesta tapaamispaikasta, sekä varman luulonsa, että

merirosvokuunari, joka oli "Enterprisen" sisarlaiva ja aivan sen

näköinen, oli käynyt ennen häntä Puerto Ricossa ja vienyt hänen

rakastettunsa.

Vaikka Edvard olisi voinut joutua ankaraan vastuuseen puuhistaan,

amiraali tunsi kuitenkin sääliä häntä kohtaan eikä lausunut mitään

siitä, että hän oli niin usein poikennut Puerto Ricossa. Kun aamiainen

oli syöty, hän käski, että "Comukselle", pienenpuoleiselle korvetille,

oli annettava määräys olla valmiina nostamaan ankkurinsa, ja käski,

että laivaston veneillä oli vietävä "Enterpriseen" tarpeelliset

muonavarat.

-- Nyt on teidän, Edvard, yhdessä "Comuksen" kanssa lähdettävä ajamaan

takaa tuota kirottua merirosvoa, ja toivon, että sitten annatte minulle

tyydyttävän meriselityksen. Rohkeutta, poikani! Luottakaa siihen, että

he kyllä yrittävät saada tytöstä hyvät lunnaat, ennen kuin tekevät

hänelle mitään pahaa.

Samana iltana "Enterprise" ja "Comus" lähtivät retkelleen ja

poikettuaan Puerto Ricoon ja jätettyään kirjeen saaren kuvernöörille ne

purjehtivat pohjoiseen päin ja saivat seuraavana aamuna näkyviinsä

Caicos-saaret juuri kun "Kostaja" viiletti saariston edustalla

kohoavien särkkien ohi ja suuntasi kulkunsa ahdasta satamansuuta kohti.

-- Tuolla se on! huudahti Edvard. Jumalan nimessä, tuolla se on! Ja hän

antoi merkin "Comukselle", joka vastasi heti.