Alakuloisina merirosvot palasivat laivaan. Kuunariin jääneet, jotka
olivat odottaneet saavansa lastata siihen kultaharkkoja, saivatkin
ottaa vastaan ainoastaan haavoittuneita, ja moni kumppani makasi
kuolleena rannalla. Päällikkö oli murheellinen ja synkkämielinen.
Hawkhurst oli pahasti haavoittunut, hänet oli vietävä kannen alle heti
laivaan tultua. Ainoa saalis oli heidän entinen toverinsa Francisco,
jonka Hawkhurst viimeiseksi työkseen käski panna rautoihin. Veneet
nostettiin laivaan hiljaisuuden ja synkeän mielialan vallitessa.
Kuunari tarvitsi sitten kaikki purjeensa, ja aamun sarastaessa
espanjalaiset näkivät sen kaukana saaresta purjehtimassa pohjoiseen
päin.
Kuunarissa levisi nopeasti huhu, että Francisco oli ollut syynä
rosvojen häviöön, ja vaikka se olikin vain arvelu, heillä oli kuitenkin
hyvät syyt epäluuloihin ajatellessaan, etteivät espanjalaiset olisi
mitenkään tienneet varustautua taistelemaan, jollei Francisco olisi
tuntenut merirosvolaivaa. Epäluulot muuttuivat pian lujaksi
vakaumukseksi. Siitä syystä rupesi moni merirosvo vihaamaan häntä
katkerasti ja he odottivat vahingoniloisina hetkeä, jolloin hänet
surmattaisiin. Vangiksi oton he katsoivat vain rangaistuksen
alkusoitoksi.
-- Hiljaa, herra Francisco! sanoi syvä ääni ihan sen arkun vieressä,
jolla Francisco nukkui. Tämä kääntyi katsomaan ja näki vanhan ystävänsä
neekerin.
-- Kas vain, Pompeius. Oletteko kaikki vielä laivassa?
-- Ei olla kaikki, vastasi neekeri pudistaen päätään. Muutama kuollut
-- muutamat mennä tiehensä -- neljä neekeri vain jäljellä. Herra
Francisco, kuinka te tule takaisin? Kaikki luule, että te kuoli. Minä
sano ei, ei kuollut -- on noitakeino -- on kirja!
-- Se noitakeino minulla on vielä jäljellä, vastasi Francisco ja otti
esille Raamatun takkinsa taskusta. Omituista kyllä Francisco itse tunsi
jonkinlaista taikauskoista luottamusta Raamattuun, ja hän oli pannut
sen povitaskuunsa ennen kuin merirosvot tekivät hyökkäyksen.
-- Se hyvin hyvä, herra Francisco, silloin te turvassa varmaan. Tässä
tule Johnson... hän kovin ilkeä mies. Minä mene pois.
Kain oli mennyt kajuuttaansa mielentilassa, jota tuskin voi kuvailla.
Hän oli suunnattomasti hämmästynyt. Huolimatta Franciscon luodista
saamastaan haavasta hän ei olisi koskaan sallinut Hawkhurstin jättää
poikaa maihin sellaiseen paikkaan, jossa ei ollut odotettavana muuta
kuin surkea kuolema. Vaikka nuoren miehen uhkarohkeus oli häntä
suututtanut, hän kuitenkin rakasti tätä paljon enemmän kuin itsekään
aavisti; ja kun hän oli toipunut haavastaan ja kuullut, minne Francisco
oli jätetty, hän oli nuhdellut Hawkhurstia niin kiivaasti ja
katkerasti, ettei Hawkhurst ollut unohtanut eikä antanut anteeksi sitä.
Nälkään nääntyneen nuorukaisen kuva kummitteli alinomaa Kainin silmissä
ja teki hänet onnettomaksi. Hänen rakkautensa Franciscoon oli kasvanut
kymmenkertaiseksi nyt kun nuorukainen oli, niin kuin hän luuli,
ainaiseksi mennyt häneltä, eikä sen jälkeen ollut kertaakaan nähty
Kainin hymyilevän. Hän kävi yhä synkemmäksi ja rajuluontoisemmaksi,
niin että miehet vapisivat hänen ilmestyessään kannelle.
Franciscon salaperäinen ilmaantuminen esiin niin pitkän ajan perästä ja
semmoisessa maapallon osassa, jossa ei olisi hevin voinut luulla hänen
olevan, teki Kainiin lannistavan vaikutuksen. Kun hänet talutettiin
veneeseen, hänen ajatuksensa olivat vielä sekaisin ja vasta sitten, kun
he jo olivat ihan laivan luona, hän huomasi nuorukaisen todellakin
olevan aivan lähellään. Ja mielellään hän olisi syleillyt ja suudellut
tätä, sillä Francisco oli Kainista arvokkaampi saalis kuin kaikki
Intian aarteet. Yksi hyvä, yksi ainoa jalo tunne eli vielä Kainin
rinnassa. Vaikka hän oli syyllistynyt kaikkiin rikoksiin mitä suinkin
saattaa ajatella, vaikka hänen kätensä olivatkin veren tahraamat ja hän
itse sotakannalla koko maailmaa vastaan, tuo tunne leimusi kuitenkin
puhtaana hänen sielussaan, eikä sitä voinut tukahduttaa. Mahdollisesti
siitä olisi voinut tulla se majakkatuli, joka opastaisi hänet takaisin
katumuksen ja hyveen tielle.
Mutta toisiakin tunteita tunkeutui merirosvokapteenin mieleen. Hän
tunsi Franciscon mielenlujuuden ja päättäväisyyden. Jollakin
selittämättömällä ja hänen mielestään yliluonnollisella tavalla
Francisco oli saanut tiedon äitinsä kuolemasta. Kenties hänen
rakkautensa kohtasi nuorukaisen puolelta vihaa ja epäluuloa? Hän oli
liiankin varma siitä, että niin kävisi. Silloin pääsi hänen synkkä raju
luonteensa voitolle ja hän tahtoi kostaa Franciscon hyökkäyksen. Mutta
hänen kummastuksensa tämän ilmestyessä jälleen näkyviin oli tavaton ja
hän vapisi Franciscon nähdessään, ikään kuin nuorukainen olisi ollut
hänen syyttäjänsä ja tuomarinsa. Siten hän siirtyi ajatuksissaan
kauheasta äärimmäisyydestä toiseen, kunnes vihdoin rohkaisi mielensä ja
lähetti noutamaan Franciscoa.
Päällikön käskyn toimitti mustapartainen, tylynnäköinen mies, jota
Francisco ei ennen ollut kuunarissa nähnyt. Francisco vapautettiin
kahleista ja vietiin kajuuttaan. Kapteeni nousi ja sulki oven.
-- Tuskinpa uskoin enää näkeväni täällä sinua, Francisco, sanoi Kain
aluksi.
-- Ettepä tietenkään luullut, vastasi Francisco. Mutta nyt olen jälleen
vallassanne ja voitte tyydyttää kostonhimonne.
-- Minulla ei ole mitään sellaisia ajatuksia, enkä olisi suinkaan
sallinut sinua päästettävän maihin, jos vain olisin tiennyt siitä
ennakolta. Niin tälläkään hetkellä, juuri kun yrityksemme on rauennut
tyhjiin sinun takiasi, en tunne lainkaan vihaa sinua kohtaan, vaikka
käy vaikeaksi suojella sinua toisten raivolta. Olen vilpittömästi
iloinen nähdessäni sinut hengissä; katkerasti olen surrut kuolemaasi.
Ja Kain ojensi kätensä.
Mutta Francisco laski käsivartensa ristiin rinnalle ja oli vaiti.
-- Onko sinun niin vaikea antaa minulle anteeksi? sanoi kapteeni.
Tiedäthän, että puhun totta.
-- Luulen, kapteeni Kain, että puhutte totta; olette siksi rohkea mies,
ettette valehtele. Omasta puolestani annan teille anteeksi kaiken mikä
on mahdollista; mutta käteenne en voi tarttua.
-- Mitä sinä vielä vaadit? Eikö meistä voi jälleen tulla ystävät?
Sinulla on valta mennä mihin tahdot. Kas niin, Francisco tartu käteeni
ja unohda mitä on tapahtunut!
-- Samaanko käteen, joka kenties on tahrautunut äitini vereen! huudahti
Francisco. En koskaan!
-- Asia ei ole niin, niin totta kuin Jumala elää! huudahti Kain
kiivaasti. Ei! Ei, aivan niin pahasti ei asia sentään ole. Vihapäissäni
satutin tosin käteni äitiisi, myönnän sen. En tahtonut tehdä hänelle
pahaa, mutta tahtomattani tulin tehneeksi, ja hän kuoli. Niin on asia
todellisuudessa. Totta on myös, että itkin häntä, sillä rakastin häntä
niin kuin nyt sinua. Se oli minulle kamala, katkera isku, jatkoi Kain
puhuen kuin itsekseen, nojaten päätään käteensä ja lyhyeksi hetkeksi
unohtaen Franciscon läsnäolon. Se teki minusta sen mikä nyt olen, se
teki minut kovasydämiseksi. -- Francisco, jatkoi Kain kohottaen
päätään, merirosvo en ollut, niin kauan kuin äitisi eli. Kirous on
pääni päällä; niitä, joita rakastan eniten, minun täytyy kohdella
huonoimmin. Rakastin äitiäsi enemmän kuin mitään muuta, ja kuitenkin
tein hänelle paljon pahaa ja tulin syypääksi hänen kuolemaansa. Lähinnä
äitiäsi, jonka muistoa rakastan ja kunnioitan ja jota ajatellessani
sydämeni heltyy -- olen rakastanut sinua, ja kuitenkin olen kohdellut
sinua pahoin. Sinä vastustit minua ja siinä teit oikein. Jos olisit
ollut väärässä, en olisi pitänyt siitä lukua; mutta juuri se että olit
oikeassa sai minut hurjistumaan. Sinun rukouksesi päivällä, äitisi
rukoukset unissa...
Franciscon sydän heltyi. Jollei Kain katunutkaan tekojaan, hän oli
kuitenkin murtunut.
-- Säälin teitä sielustani ja sydämestäni.
-- Sinun pitää tehdä vielä enemmän, Francisco, sinun pitää tulla
ystäväkseni, sanoi Kain, ojentaen jälleen kätensä.
-- En voi puristaa kättänne; se on liiaksi veren tahraama, vastasi
Francisco.
-- Niin, niin, samaa olisi äitisikin sanonut. Mutta kuule minua,
Francisco, jatkoi Kain hiljentäen ääntänsä kuiskaukseksi, jottei kukaan
kuulisi heitä. Olen väsynyt tähän elämään -- kenties murheissani siitä,
mitä olen tehnyt, aion luopua siitä -- minulla on kätkössä suuria
rikkauksia, eikä kukaan muu kuin minä itse tiedä missä ne ovat. Sano
minulle, Francisco, emmekö lähde molemmat pois laivasta ja rupea
elämään onnellista elämää tekemättä kenellekään mitään pahaa? Sinä
saat osuuden kaikesta mitä minulla on. Sano, oletko tyytyväinen
ehdotukseeni?
-- Minusta tuntuu hyvältä kuulla, että te, kapteeni Kain, aiotte luopua
laittomasta elämästänne. Mutta ottaisinko osan teidän rikkauksistanne?
Sitä en voi, sillä ne on hankittu väärällä tavalla.
-- Niitä ei voi jättää takaisin omistajilleen, mutta haluan tehdä
niillä hyvää. Aion todellakin tehdä niin. Minä -- tahdon -- katua. Ja
jälleen hän ojensi kätensä.
Francisco oli kahden vaiheilla.
-- Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, kadun rikoksiani! Minä
kadun, Francisco! huudahti merirosvopäällikkö.
-- Ja minä annan kristittynä teille kaiken anteeksi, vastasi Francisco.
Antakoon Jumala myös teille anteeksi!
-- Amen! vastasi Kain juhlallisesti ja kätki kasvonsa käsiinsä.
Siinä asennossa hän oli muutamia minuutteja, ja Francisco katseli häntä
äänettömänä. Vihdoin kapteeni otti kädet kasvoiltaan, ja Franciscon
hämmästykseksi hänen silmänsä olivat aivan kosteat ja poskella näkyi
kyynel. Francisco ei enää odottanut, että käsi uudelleen ojennettaisiin
hänelle, vaan meni kapteenin luo, tarttui hänen käteensä ja puristi
sitä sydämellisesti.
-- Jumala siunatkoon sinua, poika! Jumala siunatkoon sinua, poika!
Jumala siunatkoon sinua! sanoi Kain. Jätä minut nyt yksin!
Francisco meni jälleen kannelle sydän keventyneenä ja kiitollisena.
Hänen ilmeestään huomasivat heti kaikki, ettei häntä ollut tuomittu
rangaistukseen, ja useat, jotka aikaisemmin eivät olleet uskaltaneet
katsoa häneen, tervehtivät häntä nyt. Se mies, joka oli päästänyt hänet
kahleista, oli Hawkhurstin käskyläisiä eikä tiennyt miten käyttäytyä,
mutta Francisco, joka huomasi hänet, viittasi kädellään että hän menisi
kannen alle, ja mies teki niin. Heti huomattiin, että Franciscolla oli
jälleen sananvaltaa laivassa, ja ensimmäisen todistuksen antoi siitä
uusi toinen perämies ilmoittamalla hänelle, että ylähangan puolella oli
näkyvissä purjelaiva.
Francisco otti kaukoputken katsellakseen vierasta alusta lähemmin. Se
oli hyvin varustettu kuunari, jolla oli kaikki purjeet levällään. Koska
hän ei halunnut kenenkään muun menevän kajuuttaan, hän meni sinne itse,
koputti ovelle, ennen kuin astui sisään ja ilmoitti, että laiva oli
näkyvissä.
-- Kiitos, Francisco! Sinun pitää nyt joitakin päiviä hoitaa
Hawkhurstin virkaa -- sitä ei kestä kauan -- äläkä luule, että aion
enää anastaa ainoatakaan alusta. En enää hätyytä yhtäkään laivaa,
vannon sen. Mutta tuo kuunari -- tiedän tarkalleen, mikä se on -- on
risteillyt etsimässä meitä jonkin aikaa, ja vielä viikko sitten olin
hyvin halukas kohtaamaan sen saadakseni vuodattaa vielä enemmän verta.
Nyt aion tehdä mitä voin karttaakseni sitä ja päästäkseni itse pakoon.
Enempää en voi tehdä. Itse en aio antautua vangiksi.
-- Siitä en voi teitä moittia. Lienee helppoa päästä erilleen
hätyyttäjästä. "Kostaja" jättää kyllä kaikki muut jälkeensä.
-- Paitsi "Enterpriseä", sisarlaivaansa; mutta Jumalan nimessä tässä
alkaa puhdas peli, jatkoi Kain, jonka taisteluinto taas heräsi
silmänräpäykseksi. Minua pidettäisiin pelkurina, jos karttaisin
taistelua. Älä kuitenkaan pelkää, Francisco. Olen antanut sanani ja
aion sen pitää.
Kain meni kannelle ja katseli vierasta laivaa kaukoputkella.
-- Niin, kyllä se epäilemättä on "Enterprise", hän sanoi kovalla
äänellä, niin että merirosvot kuulivat hänen sanansa. Amiraali on vasta
vasten lähettänyt sen merelle ja antanut siihen täysilukuisen
miehistön, parhaat miehet mitä hänellä on. Mikä vahinko, että meillä on
niin vähän väkeä!
-- Meitä on tarpeeksi monta, kapteeni, sanoi yksi rosvoista.
-- Niin kyllä, virkkoi Kain, jos olisi toivossa muuta kuin kova
selkäsauna; mutta se olisi lorun loppu, enkä voi uhrata enempää väkeä
kuin jo olen menettänyt. Valmiina kääntämään! hän jatkoi ja meni perän
puolelle.
"Enterprise" oli silloin vain noin neljän mailin päässä ja laski
suoraan "Kostajaa" kohti, joka purjehti laitatuuleen. "Kostajan"
kääntyessä "Enterprise" vähensi latvapurjeen ja luovasi ylös tuuleen
sekä tuli sillä tavoin hyvän matkaa ylätuuleen "Kostajasta", joka nyt
levitti kaikki purjeensa. Merirosvot, jotka olivat kyllästyneet
tappelemiseen ja joita ei ollut innostamassa Hawkhurstin läsnäolo
eivätkä päällikön kehotukset, olivat nyt yhtä innokkaita karttamaan
taistelua kuin ennen sitä etsimään.
Kumpikaan kuunari ei näkynyt alussa olevan toistaan parempi
purjehtimisessa; puolen tunnin ajan molemmat kulkivat laitatuulta, ja
kun Edvard Templemore toisen kerran mittasi välimatkan sekstantilla,
hän ei voinut huomata voittaneensa edes kaapelinmittaa "Kostajalta".
-- Meidän on laskettava puoli piirua, sanoi Edvard lähimmälle
miehelleen. Siihen meillä kyllä on varaa, meidän ei silti tarvitse
joutua tuulen alapuolelle takaa-ajettavastamme.
"Enterprise" laski puoli piirua, vauhti parani, ja välimatka lyheni
runsaan neljännesmailin.
-- Rupeavat tavoittamaan, huomautti Francisco. Meidän täytyy laskea
piirun verran.
Niin tehtiin, ja "Kostaja" olisi voittanut takaisin, minkä oli
menettänyt, jollei "Enterprise" olisi laskenut vielä enemmän.
Tällä tavoin kumpikin kuunari muutteli suuntaansa, kunnes niiden asema
oli muuttunut siten, että "Enterprise" nyt oli "Kostajan" oikean
puoleisen peräpartaan kohdalla. Välimatka pysyi kuitenkin samana kuin
ennen, noin kolmena ja puolena mailina, ja näytti siltä, että
takaa-ajon täytyisi joka tapauksessa muodostua "Enterpriselle"
pitkälliseksi ja väsyttäväksi. Viimeksi mainittu laski jälleen piirun
päästäkseen lähemmäksi "Kostajaa". Molemmat kulkivat nyt itään päin.
Noin tuntia ennen pimeän tuloa näkyi suoraan "Kostajan" keulan edessä
toinen purjelaiva, joka selvästi huomattiin fregatiksi. Merirosvot
säikähtivät, koska oli melkein varmaa, että laiva oli englantilainen
risteilijä, ja siinäkin tapauksessa ettei asian laita olisi niin,
heillä oli täysi syy otaksua, että uusi laiva tekisi puolestaan
voitavansa auttaakseen heidän kiinniottamistaan. Fregatista oli
nähtävästi huomattu molemmat kuunarit, sillä pian se levitti kaikki
purjeet ja se kääntyi aina neljännestunnin perästä pysyäkseen entisessä
asemassaan noihin toisiin nähden. "Enterprisestä", josta fregatti myös
oli huomattu, alettiin ampua pitkällä tykillä ainoastaan siinä
tarkoituksessa, että se huomattaisiin fregatissa, sillä "Kostaja" oli
siksi kaukana, ettei tulella ollut lainkaan tehoa.
-- Tästä tulee kiusallinen juttu, huomautti Kain.
-- Ei ole enää tuntiakaan siihen kun tulee pimeä, vastasi Francisco; se
yksin voi pelastaa meidät.
Kain mietti silmänräpäyksen.
-- Pitkä tykki kuntoon, pojat! Me vastaamme ampumiseen ja nostamme
Amerikan lipun, siitä saa fregatin päällikkö ainakin vähän
ajattelemista, ja sitten yö saa tehdä loput.
"Kostajan" pitkä tykki oli nyt kunnossa.
-- Minä en käyttäisi tätä tykkiä, huomautti Francisco. Se ilmaisee
selvästi meidän vahvuutemme, ja silloin olisi mahdoton selittää, miksi
pyrimme pakoon. Mutta jos ammumme laitatykeillä, on meidän tykistömme
paukkeen ja tuon toisen kuunarin voimakkaampien laukausten välillä
siksi suuri ero, että fregatissa ehkä uskotaan meidän laivaamme
amerikkalaiseksi.
-- Se on totta, vastasi Kain, ja kun Amerikka elää nykyisin sovussa
muun maailman kanssa, on vihollisemme tietysti merirosvo. Avatkaa
oikean laidan tykkiportit! Pitäkää huoli, että lippu on kunnossa.
"Kostaja" alkoi nyt ampua silloin tällöin muutamia laukauksia
laitatykistöllään, mutta niiden pauke tuskin kantoi fregattiin asti.
Sitä vastoin "Enterprisen" keskilaivatykin jyrinä kiiri kumeana pitkin
merenpintaa ja ankarat pamaukset kuuluivat tuulen kantamina selvästi
suureen laivaan, joka oli "Enterprisestä" tuulen alapuolella.
Sellainen oli tilanne auringon vaipuessa aaltoihin, ja kohta esti
pimeys näkemästä laivasta toiseen muutoin kuin yökaukoputkella.
-- Mitä arvelette? Mitä meidän on nyt tehtävä, kapteeni Kain? kysyi
Francisco.
-- Olen päättänyt tehdä uhkarohkean yrityksen. Purjehdin fregatin luo
ikään kuin etsiäkseni suojaa, ilmoitan, että tuo toinen laiva on
merirosvo, ja pyydän apua. Sitten on oma asiani vetäytyä pois loukosta;
kuu ei nouse ennen kuin kello yhden tienoissa.
-- Tosiaankin rohkea ja ovela juoni! Mutta jos fregatista ruvetaan
meitä epäilemään, kun olemme heidän tykistönsä kantomatkalla?
-- Silloin käännämme sille selkämme. En pelkäisi sen pattereita, jollei
tuota kuunaria olisi lähellä.
Sen jälkeen kun pimeä oli tullut, "Kostaja" oli aivan fregatin
vieressä. Kain vähennytti purjeita vain vähitellen, ikään kuin hänellä
olisi ollut vähän väkeä.
-- Kuunari ohoi! Mikä on kuunarin nimi?
-- "Eliza of Baltimore" Cartagnesta, vastasi Kain ja luovi ylös
sotalaivan suojanpuolelle, jonka jälkeen hän lisäsi: Tuo laiva, tuo
tuolla kauempana, joka ajaa meitä takaa, on merirosvo. Lähetänkö veneen
sinne fregattiin?
-- Ei tarvitse; pysytelkää likellämme.
-- Selvä on! vastasi Kain.
-- Valmis kääntämään! huudettiin nyt fregatista; ensimmäinen perämies
puhalsi pilliin, ja muutaman silmänräpäyksen perästä laiva kääntyi jo
toiselle kyljelle. "Kostaja" kääntyi myös ja pysytteli ihan lähellä
fregattia.
Sillä välin oli "Enterprise" pitämällä suuntansa muuttamattomana
vähitellen joutunut tuulen alapuolelle. Edvard Templemore ja hänen
miehistönsä ällistyivät suuresti nähdessään alusten liikkeet. He
luulivat jo erehtyneensä ja arvelivat ettei se laiva, jota he olivat
ajaneet takaa, ollutkaan merirosvoalus; sitten taas otaksuivat, että
merirosvot olivat nousseet kapinaan päällikköään vastaan ja antautuneet
fregatille. Edvard käänsi kuunarin laitatuuleen ja purjehti suoraan
toisia kohti saadakseen selville miten asian laita todella oli.
Fregatin päällikkö, joka oli pitänyt laivoja silmällä, hämmästyi nyt
puolestaan yhtä suuresti -- niin kuin hän luuli -- merirosvojen
rohkeutta.
-- Eihän tuo roisto vain aikone yrittää vallata meidän laivaamme! hän
ihmetteli perämiehelle.
-- Ei ole takeita; tunnettehan, millainen hän on miehiään. Vakuutetaan,
että hänellä on kolmesataa miestä laivassaan, siis juuri saman verran
kuin meilläkin. Tai ehkä hän aikoo ampua meitä täydeltä laidalta ja
sitten puikahtaa jälleen tuulen puolelle.
-- Joka tapauksessa meidän on oltava valmiit ampumaan, vastasi
päällikkö. Oikean laidan tykit valmiiksi, niiden suutulpat pois!
Käskekää ylähangan vahti kannelle.
"Enterprise" oli nyt ihan lähellä fregattia tuulen puolella ja aikoi
mennä sen ohi peränpuolelta ja siten luovata laitatuuleen.
-- Se ei vieläkään vähennä purjeita, sanoi perämies samassa, kun
kuunari keula kohisten hyvää vauhtia ilmaantui tuulen puolelle noin
kaapelinmitan päähän laivasta.
-- Se on täynnä miehiä, sanoi fregatin purjehdusupseeri, joka katseli
sitä yökaukoputkella.
-- Ampukaa siihen laukaus! komensi päällikkö.
Tykinlaukaus pamahti. Kun savu hälveni, huomattiin kuunarin
etumärssypurjeen, jota juuri levitettiin, roikkuvan partaalla. Luoti
oli osunut keulamastoon ja katkaissut sen.
"Enterprise" tuli hetkeksi kykenemättömäksi jatkamaan matkaansa.
-- Kuunari ohoi! Mikä on kuunarin nimi?
-- Hänen majesteettinsa kuunari "Enterprise".
-- Lähettäkää heti tänne vene.
-- Selvä on!
-- Kutsukaa väki kannelle ja vähentäkää purjeita!
Fregatin ala- ja prammipurje koottiin ja isomärssypurje käännettiin.
-- Lippu-upseeri, missä toinen kuunari on?
-- Toinen kuunariko? Tuossa aivan lähellä, vastasi lippu-upseeri, joka
samoin kuin kaikki muut oli niin kiintynyt seuraamaan "Enterprisen"
liikkeitä, että oli unohtanut pitää silmällä "amerikkalaisen" kuunarin
puuhia. Hän oli vastannut umpimähkään ja hyppäsi nyt lippuarkulle
katsomaan tarkemmin, missä kuunari oli. Mutta se ei ollutkaan enää
näkyvissä! Kain, joka oli visusti tarkannut, mitä oli tapahtunut
toisten laivojen kesken, jok'ikinen silmänräpäys valmiina pujahtamaan
pakoon, oli kääntynyt niin pian kuin fregatti laukaisi tykkinsä toiseen
kuunariin päin, ja lasketti nyt laitatuuleen kaikki purjeet levällään.
Yökiikarilla saattoi kuunarin nähdä noin puolen mailin päässä fregatin
perän takana ja silloin oivallettiin heti sen ovela juoni. Fregatti
käänsi, lisäsi purjeita, antoi Edvardin palata takaisin kuunariinsa
veneellään, jota ei ollut aikaa odottaa, kääntyi ja rupesi ajamaan
karkulaista takaa. Mutta "Kostaja" oli pian siitä tuulen puolella ja
aamun valjetessa siitä ei enää näkynyt jälkeäkään.
Vihastuneena osakseen tulleesta menettelystä ja lujasti päättäen vaatia
asiaa sotaoikeuteen Edvard Templemore oli seurannut fregatin perässä
niin pian kuin saattoi jälleen levittää purjeet. Puolenpäivän aikaan
hän tavoitti fregatin ja kaikki selvisi nyt täydellisesti. Vaikka oli
harmillista, ettei merirosvoa saatu kiinni, olivat kaikki kuitenkin
sitä mieltä, että hän oli rohkeudellaan ja kylmäverisyydellään
ansainnut päästä pakoon. Huomattiin, että "Enterprisen" masto voitiin
hät'hätää korjata ja lastoittaa puulastoilla niin, että kuunari
kykenisi pian jatkamaan risteilyään. Fregatin salvumiehet lähetettiin
"Enterpriseen", vauriot korjattiin kahdessa päivässä, ja sitten Edvard
Templemore lähti jälleen etsimään "Kostajaa".