Señor Cumanoksen maatila, johon hän ja hänen perheensä sekä Francisco
heidän seurassaan olivat vetäytyneet maaelämää viettämään, ulottui
Magdalena-joen suusta monta mailia jokea vastavirtaan. Siellä oli
hedelmällistä lietemaata, leveä alue viljavia niittymaita, joilla
käyskenteli suuria karjalaumoja. Asuinrakennus oli ainoastaan noin
sadan metrin päässä kauniin joen rannasta, ja kapea mutta syvä lahti
pisti läheisimpiin ulkorakennuksiin saakka.
Mutta señor Cumanoksella oli vieläkin arvokkaampia tiluksia. Noin
kahdeksan mailia ylempänä, Jambranon kaupungin läheisyydessä, hänellä
oli kultakaivos, joka viime aikoina oli ollut sangen antoisa.
Kultapitoinen sora ja lietemaa tuotiin sieltä veneillä jokea alas ja
huuhdottiin pikku lahdelman rannalla ulkorakennuksissa.
Jalosukuisen espanjalaisen maatilalla oli työväkeä satakunta henkeä;
osa työskenteli huuhtomoissa, osa oli varsinaista palvelusväkeä.
Kun Francisco oli ollut tilalla jonkin aikaa, hän sai luottamustoimen
señor Cumanoksen töiden ylikaitsijana ja osoitti ansaitsevansa tuon
tärkeän toimen niin hyvin, että häntä pidettiin perheen jäsenenä.
Eräänä aamuna Francisco taas meni huuhtomoihin avaamaan niiden pienten
kannellisten veneiden luukkuja, jotka olivat juuri kultasoralastissa
saapuneet Jambranosta. Kaivoksen päällysmies lukitsi näet aina veneiden
säiliöt lähettäessään ne matkaan, ja señor Cumanoksella oli avaimet.
Silloin yksi työnjohtajista kertoi tuntemattoman aluksen laskeneen
edellisenä päivänä ankkuriin joen suulle. Varhain aamulla se oli
nostanut ankkurin ja näytti pyrkivän nyt vuoroin maalle päin, vuoroin
jälleen merelle.
-- Arvattavasti se on matkalla Cartagenasta, tuumi Francisco.
-- Valgame Dios, sitäpä en usko, herra! sanoi Diego. -- En olisi
pitänyt lukua koko asiasta, mutta minusta tuntuu oudolta, että Giacomo
ja Pedro, jotka lähtivät eilen illalla tavalliseen tapaansa
kalastamaan, eivät ole palanneet, vaikka heidän on tapana tulla
takaisin ennen puolta yötä.
-- Todellakin! Se on kummallista. Eivätkö he ole koskaan ennen olleet
poissa niin kauan?
-- Eivät koskaan, herra, ja he ovat kalastaneet yhdessä seitsemän
vuotta.
Francisco ojensi avaimet miehelle, joka aukaisi luukut ja antoi ne
takaisin.
-- Tuossa se on! tämä huudahti samassa. Noin neljän mailin päässä pisti
niemen kärjen takaa äkkiä näkyviin laivan keulapurje. Francisco katseli
laivaa tuokion ja lähti sitten suoraan asuinrakennukseen virkkamatta
enää sanaakaan.
-- No, Francisco, sanoi señor Cumanos hämmentäen lusikallaan pientä
suklaakuppiaan, mitä uutta tänä aamuna?
-- "Nuestra Señora del Carmen" ja "Aguilla" ovat tulleet. Minä olin
juuri avaamassa luukut. Tuolla niemen edustalla näkyy olevan laiva jota
sietää tarkastaa, ja minä tulin hakemaan kaukoputkea.
-- Sietää tarkastaa! Miksi?
-- Siksi, etteivät Giacomo ja Pedro, jotka eilen illalla lähtivät
kalastamaan, ole palanneet takaisin eikä heistä ole sen koommin
kuulunut mitään.
-. Sepä merkillistä! Mutta mitä tuolla laivalla on sen asian kanssa
tekemistä?
-- Siihen kysymykseen vastaan sitten, kun olen saanut katsoa laivaa
tarkemmin, sanoi Francisco, joka oli ottanut kaukoputken ja veti sitä
paraikaa ulos kotelosta. Hän nojautui ikkunanpieleen ja tarkasti hetken
laivaa sanaakaan virkkamatta.
-- Niin, elävän Jumalan nimessä, se on "Kostaja" eikä mikään muu! hän
huudahti laskien kaukoputken kädestään.
-- Mitä sanotte? kysyi señor Cumanos kiivaasti.
-- Se on merirosvokuunari "Kostaja" niin totta kuin elän! Señor
Cumanos, teidän täytyy heti ryhtyä puolustustoimiin. Tiedän että he
ovat jo kauan aikoneet tulla tälle suunnalle, josta he odottavat hyviä
saaliita. Kalastajienne katoamisesta päättelen, että he ovat eilen
illalla lähettäneet veneitään vakoilemaan ja silloin saaneet nuo miehet
siepatuksi vangiksi.
-- Lienette oikeassa, vastasi señor Cumanos miettiväisen näköisenä, jos
nimittäin voimme edellyttää, että aivan varmasti tunnette sen
merirosvolaivaksi.
-- Tunnenko? Señor Cumanos, tunnen siinä joka hirren, jok'ikisen
lankunpätkän; ei ole sitä köydenpätkää eikä väkipyörää, jota en siinä
tuntisi. Neljän mailin päähän saatan tällaisella kaukoputkella erottaa
jok'ainoan seikan, mikä erottaa sen takilan muista laivoista. Voin
vannoa, että se on "Kostaja", toisti Francisco vielä kerran tarkastaen
kuunaria kaukoputkella.
-- Entä jos he hyökkäävät kimppuumme?
-- Meidän täytyy puolustautua ja karkottaa heidät pois. He tulevat
epäilemättä yöllä veneillä maihin. Jos he purjehtisivat tänne
kuunarilla päiväsaikaan ja laskisivat ankkuriin tähän vastapäätä, ei
meillä olisi toivoa menestyksestä. Mutta heillä ei ole aavistustakaan
siitä, että minä olen täällä ja että heidät tunnetaan, ja luulen, että
he aikovat karata kimppuumme vasta illalla.
-- Mitä siis ehdotat, Francisco?
-- Ehdotan, että lähetämme kaikki naiset don Teodoron luo -- sinnehän
on ainoastaan viisi mailia -- ja kutsumme kaikki miehet kokoon niin
pian kuin mahdollista. Jos varustamme talon murroksilla, olemme
kylliksi voimakkaat ajamaan heidät pakosalle. He eivät voi tuoda maihin
enempää kuin yhdeksänkymmentä tai sata miestä, koska aina täytyy jättää
muutamia kuunaria vahtimaan, ja meillä on miehiä ihan yhtä paljon.
Olisi kai parasta luvata väelle palkinto, jos he käyttäytyvät hyvin.
-- Olette oikeassa. Mutta meillä on täällä kultasoraa.
-- Parasta jättää se tänne. Veisi liian paljon aikaa siirtää sitä
muuanne, ja jäisimme niitä miehiä vaille, joiden haltuun kulta
uskottaisiin. Huuhtomot on jätettävä autioiksi, ja kaikki, millä on
jotakin arvoa, on vietävä sieltä pois. Luultavasti he sytyttävät majat
tuleen. Joka tapauksessa meillä on vielä riittävästi aikaa, jos heti
ryhdymme toimiin.
-- No niin, Francisco, uskon päällikkyyden ja kaikki toimenpiteet
teidän huoleksenne. Menen itse señora Isidoran puheille. Lähettäkää
sana väelle ja puhukaa heille. Luvatkaa palkintoja. Tehkää ja käskekää,
niin kuin hyväksi näette.
-- Toivon voivani osoittaa ansaitsevani luottamuksenne, vastasi
Francisco.
-- Caramba! huudahti vanha herra lähtiessään huoneesta, olipa totta
tosiaan onni, että te olette täällä; muuten meidät kai olisi kaikki
tyynni murhattu vuoteisiimme.
Francisco lähetti sanan maatilan päällysmiehille, ilmoitti, mitä hänen
arvelunsa mukaan oli odotettavissa ja kertoi heille suunnitelmansa.
Sitten kutsuttiin kokoon kaikki muutkin. Ja Francisco selitti, ettei
kenelläkään ollut odotettavana armoa, jos merirosvot pääsivät voitolle,
sekä toiselta puolen, mitä palkintoja señor Cumanos antaisi heille, jos
he täyttäisivät velvollisuutensa.
Espanjalaiset ovat luonnostaan urhoollisia, ja Franciscon innostamina
he päättivät puolustaa maatilaa viimeiseen saakka.
Señor Cumanoksen taloa oli verraten helppo puolustaa tällaiselta
hyökkäykseltä; oli näet odotettavissa ainoastaan kivääritulta. Muurit,
jotka olivat kivestä, muodostivat suorakaiteen; yläkerrassa oli parveke
ja useita ikkunoita, mutta alakerroksessa ainoastaan kaksi ikkunaa.
Porttia lukuunottamatta ei tuossa osittain espanjalaiseen, osittain
maurilaiseen tyyliin tehdyssä rakennusryhmässä ollut maan rajassa
ainoatakaan aukkoa.
Jos vain hyökkääjät voitaisiin estää tunkeutumasta rakennuksen
alaosaan, nämä joutuisivat taistelemaan kovin epäedullisissa
olosuhteissa. Sen vuoksi tukittiin ensin alakerroksen ikkunat, niiden
kohdalle kasattiin suuret joukot kiviä lattiasta kattoon ja peräseinään
saakka, ja samalla ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin valmistuksiin,
jotta portti saataisiin yöksi lujasti teljetyksi. Tikapuita nostettiin
pystyyn parvekkeelle, joka vahvistettiin melkein rinnan korkeudelta
kivääritulta kestäväksi.
Iltapäivällä Isidora-rouva ja talon muut naiset lähetettiin don
Teodoron luo, ja señor Cumanos suostui Franciscon pyynnöstä ja señora
Isidoran kiihkeistä rukouksista lähtemään heidän mukaansa. Hän kutsui
väkensä kokoon, ilmoitti uskoneensa päällikkyyden Franciscolle ja
lausui toivovansa, että he täyttäisivät velvollisuutensa, puristi
sitten Franciscon kättä ja oli pian ratsastavan seurueensa mukana
kadonnut metsään jokea reunustavien kapeiden niittymaiden taakse.
Kiväärejä ja ampumavaroja oli runsaasti. Muutamat miehet pantiin
valamaan luoteja, toiset puhdistamaan pyssyjä, jotka olivat pitkät ajat
olleet käyttämättöminä. Ennen iltaa oli kaikki valmiina. Jokainen mies
oli saanut aseet ja ampumavaroja, ja Francisco ehti jälleen pitää
silmällä kuunaria, joka oli päivällä purjehtinut ulommaksi maasta,
mutta lähestyi nyt jälleen rannikkoa. Puoli tuntia ennen hämärän tuloa
se kääntyi kolmisen mailin päässä rannikosta ja lasketteli suoraan
merelle.
-- He aikovat tänä iltana hyökätä kimppuumme, sanoi Francisco. Siitä
olen melkein varma. He ovat hinanneet ylös nokka-harustaljat ja
valmistautuneet laskemaan parkassin vesille.
-- Antaa heidän vain tulla, herra, kyllä he täältä saavat kuuman
löylyn, vastasi Diego, joka oli alipäällikkönä.
Pian oli niin pimeä, ettei laivaa voinut enää erottaa. Francisco ja
Diego käskivät kaiken väen asuinrakennukseen; sen ovi oli lujasti
teljetty ja sitä vasten oli kasattu muutamia isoja kallionlohkareita,
joita oli vieritetty eteiseen. Viisi miestä Francisco oli asettanut
joen rannalle noin sadan metrin päähän toisistaan pitämään silmällä,
milloin rosvojen veneet lähestyivät. Kello oli kymmenen illalla, kun
Francisco ja Diego laskeutuivat tikapuita myöten ulos ikkunasta ja
menivät tarkastamaan vartijoita.
-- Herra, sanoi Diego heidän tultuaan joen rannalle, mihin aikaan
luulette noiden roistojen aikovan koettaa onneaan?
-- Sitä on vaikea sanoa. Jos heillä on päällikkönä sama mies kuin minun
ollessani laivassa, ei mitään tapahdu ennen kuin kuu on laskenut. Mutta
jos päällikkö on joku toinen, he eivät kenties ole niin varovaisia.
-- Pyhä neitsyt! Oletteko te, herra, joskus ollut tuossa laivassa?
-- Olen kyllä, ja pitkän aikaa, mutta en ollut siellä omasta
tahdostani. Jollen olisi ollut siellä, en olisi nyt tuntenut sitä
"Kostajaksi".
-- Aivan niin, herra. Meidän tulee kiittää pyhimyksiä siitä, että
kerran olette ollut merirosvona.
-- Olisi ollut parempi, etten olisi koskaan joutunut sellaiseen
seuraan, vastasi Francisco hymyillen. Minä olen nähnyt niin kauheita
juttuja tapahtuvan tuossa laivassa, että niitä muistellessa veri vielä
hyytyy suonissani.
Francisco kuvaili Diegolle eräitä hirmutöitä, joita oli nähnyt
"Kostajassa", ja hän oli juuri keskellä kertomusta, kun sieltä minne
kauimpana oleva vartija oli asetettu, kuului kiväärinlaukaus.
-- Varohan, Diego! Yhä likempää kuului nyt merkkejä, että veneet olivat
aivan lähellä, ja muutaman minuutin kuluttua kaikki vartijat saapuivat
ilmoittamaan, että merirosvot soutivat paraikaa jokea ylös kolmella
veneellä ja olivat neljännesmailin päässä valkamasta.
-- Diego, mene ylös isoon rakennukseen katsomaan, että siellä on kaikki
järjestyksessä! Minä viivyn täällä vähän aikaa. Älkää ampuko, ennen
kuin minä tulen!
Diego ja vartijat poistuivat, ja Francisco jäi yksin rannalle.
Kohta kuului selvästi airojen loiskinaa, ja Francisco koetti tarkata,
kuuluisiko mitään puhetta. Veneiden lähestyessä hän saattoi erottaa
Hawkhurstin äänen. Vartijoiden merkkilaukaukset olivat ilmaisseet
rosvoille, että heidän tulonsa oli huomattu ja että he luultavasti
saisivat kokea vastarintaa; ei siis tarvinnut enää pysytellä hiljaa.
-- Lakatkaa soutamasta, pojat! Lakatkaa soutamasta! huusi Hawkhurst.
Yhdessä veneessä lakattiin soutamasta ja heti sen jälkeen toisissakin.
Francisco saattoi nyt selvästi erottaa kaikki kolme venettä noin
kaapelinmitan päässä, ja miesten äänet kuuluivat selvästi pitkin vettä
tähtikirkkaassa, hiljaisessa yössä.
-- Tässä on pieni lahti, joka ulottuu tuolla ulompana oleviin
rakennuksiin asti, puhui Hawkhurst. Eikö siellä olisi parempi nousta
maihin? Rakennukset voivat olla meille suojana, jollei niitä ole jo
miehitetty.
-- Aivan niin, vastasi ääni, josta Francisco heti tunsi puhujan
Kainiksi.
-- Hän elää siis, ajatteli Francisco. Hänen verensä ei ole vielä minun
omallatunnollani.
-- Vedelkää taas, pojat! komensi Hawkhurst.
Veneet kiitivät lahdenpohjaan ja Francisco riensi takaisin
päärakennukseen.
-- Nyt, pojat! sanoi hän, kiiveten sukkelaan tikapuita ylös. Nyt meidän
täytyy osoittaa rohkeutta ja päättäväisyyttä. Joudumme tekemisiin
hurjanrohkeiden miesten kanssa. Tunsin kapteenin ja ensimmäisen
perämiehen äänen, joten ei ole enää epäilystäkään; tulijat ovat
varmasti merirosvoja. Veneet ovat jo lahdessa ja rosvot aikovat astua
maihin majojen takana. Vetäkää ylös tikapuut ja laskekaa ne
parvekkeelle, mutta älkää ampuko ennen kuin voitte tähdätä tarkasti.
Hiljaa nyt, miehet. Tuossa ne tulevat.
Merirosvot näkyivät lähenevän tiheänä rykelmänä majoilta päin. Kun
heitä oli mahdotonta koettaa torjua muualta kuin kuistin puolelta,
jossa ei ollut tilaa kuin kahdeksalle tai kymmenelle miehelle,
Francisco käski, että jokaisen miehen tuli ammuttuaan väistyä syrjään
panostamaan kivääriä antaakseen tilaa toisille.
Kun merirosvot olivat puolitiessä majojen ja asuinrakennuksen välillä,
Francisco komensi miehensä ampumaan. Merirosvot alkoivat myös ampua,
nostivat suuren huudon ja hyökkäsivät eteenpäin Hawkhurst ja Kain
etunenässä. Kun espanjalaiset eivät aluksi voineet laukaista enempää
kuin tusinan verran kiväärejä kerrallaan, vihollinen luuli heidän
mieslukuaan paljon pienemmäksi kuin se todella oli ja ryhtyi kohta
toisenlaisiin keinoihin.
Rosvot hajaantuivat puoliympyrään kuistin eteen ja pitivät yllä
alituista, kiusallista tulta Franciscon joukkoa vastaan, joka vastasi
ampumiseen neljännestunnin ajan. Mutta kun kaikki kiväärit vähitellen
joutuivat mukaan leikkiin, merirosvot huomasivat pian, että heillä
olikin edessä vaarallisempi vihollinen kuin he ensin olivat luulleet.
Nyt oli tullut aivan pimeä, ja oli mahdotonta erottaa mitään muulloin
kuin äkillisten salamoiden välähtäessä kivääreistä. Kain ja Hawkhurst
jatkoivat ampumistaan ja heidän onnistui päästä rakennuksen vierelle
kuistin alle. He tarkastivat portteja ja ikkunoita ja huomasivat kohta,
että oli varsin vähän toivoa päästä murtautumaan niistä sisään. Sen
sijaan he havaitsivat heti, että heidän väkensä oli hyvässä suojassa
kuistin alla, jonka puisen lattian läpi saattoi lisäksi ampua ylhäällä
olevia vihollisia. Hawkhurst riensi pois ja palasi kohta takaisin
mukanaan puolet miesjoukostaan. Pian saattoi huomata, kuinka tehokas
tämä temppu oli. Merirosvojen luodit tunkeutuivat lattialautojen läpi
ja haavoittivat pahasti monta espanjalaista, ja Franciscon täytyi
vihdoin käskeä väkensä vetäytyä huoneisiin ja ampua ikkunoista.
Mutta tästäkin taistelutavasta oli pian luovuttava, kun rosvot
sytyttivät palamaan kuistin rutikuivat puiset kannatinpylväät. Liekit
luikertelivat vähitellen ylöspäin pylväitä pitkin, kiertyivät käärmeinä
niiden ympäri ja nuoleskelivat kohta rintavarustusta. Vihdoin oli koko
kuisti tulessa, mistä oli suuri etu hyökkääjille, jotka nyt saattoivat
nähdä talon puolustajat. Monta oli kaatunut ja haavoittunut. Savu ja
kuumuus kävivät niin sietämättömiksi, ettei yläkerrassa voinut enää
olla, vaan kaikki vetäytyivät Franciscon kehotuksesta pohjakerrokseen.
-- Mitä nyt on tehtävä, herra? kysyi Diego huolestuneen näköisenä.
-- Mitäkö tehtävä? vastasi Francisco. Kuisti on poltettu, siinä kaikki.
Talo ei syty tuleen, sehän on pelkkää kiveä; katto voisi mahdollisesti
syttyä, mutta tässä me nyt kaikki olemme, enkä saata huomata rosvojen
päässeen sen kauemmaksi kuin olivat alussa. Niin pian kuin kuisti on
palanut kokonaan, menemme taas tuonne ylös ja alamme ampua ikkunoista.
-- Kuulkaa, herra, nyt ne koettavat murtaa porttia.
-- Voivathan koetella sitä hetkisen aikaa. Portti heidän olisi pitänyt
murtaa ollessaan kuistin alla, jolloin me emme heitä nähneet. Kun se on
palanut loppuun, voimme torjua heidät. Minä menen tuonne ylös katsomaan
miten asiat ovat.
-- Älkää herra, siitä ei ole mitään hyötyä. Miksi antautuisitte vaaraan
nyt, kun tuli loimottaa niin kirkkaasti?
-- Sitä minun juuri täytyy mennä katsomaan. Kuule, Diego, toimita
kaikki haavoittuneet pohjoisen puoleiseen huoneeseen; siellä he ovat
parhaiten turvassa, eivätkä ole muiden tiellä.
Francisco nousi kiviportaita yläkerrokseen. Huoneet olivat täynnä savua
eikä hän voinut erottaa mitään. Luoti suhahti hänen ohitseen, ja hän
meni ikkunaan etsien suojaa pylvään takaa.
Liekit eivät enää loimunneet yhtä raivokkaina eikä kuumuus ollut enää
niin sietämätön kuin äsken. Pian ilmaisi pariin kertaan toistuva
rytinä, että kuisti oli romahtanut maahan. Francisco katsoi ulos
ikkunasta. Rakennuksen eteen oli varissut hehkuvaa tuhkaa ja
hyökkääjien täytyi hetkeksi vetäytyä takaisin. Kuistista ei ollut
jäljellä muuta kuin muurin ikkunoiden yläpuolelle asetettujen
poikkihirsien palavat tyngät sekä kannatinpylväiden hehkuvat
jäännökset.
Mutta savu hälveni alhaalla, ja pari kiväärin laukausta ilmaisi, että
Francisco oli huomattu.
-- Katto on pelastunut, hän ajatteli vetäytyen takaisin ikkunasta.
Meille on varmasti vain eduksi, että kuisti on nyt poissa.
Oli vaikea saada selville, mitä merirosvot nyt aikoivat tehdä. Hetken
perästä he lakkasivat ampumasta ja Francisco palasi kumppaniensa luo.
Savu oli vähitellen haihtunut ja Franciscon väki saattoi asettua
entisille paikoilleen yläkertaan; mutta kun rosvot eivät jatkaneet
ampumista, eivät hekään tietysti voineet tehdä mitään, koska ainoastaan
kiväärinlaukausten välähtäessä saattoi erottaa vihollisen. Ei kuulunut
uutta hyökkäystä porttia eikä alakerran ikkunoita vastaan ja Francisco
koetti turhaan arvata, mitä rosvoilla oli mielessä.
Melkein puoli tuntia kului jännittyneessä odotuksessa. Muutamat
espanjalaiset jo luulivat, että merirosvot olivat peräytyneet
veneilleen ja menneet matkoihinsa, mutta Francisco tunsi vastustajansa
paremmin. Mitään muuta hän ei saattanut tehdä kuin pysytellä ylhäällä
ja tuon tuostakin katsoa ulos nähdäkseen mitä siellä puuhattiin. Diego
ja pari muuta miestä jäivät yläkertaan hänen luokseen, muut lähetettiin
alas turvaan.
-- Pyhä Francisco! Tämä on ollut kauhea yö, herra! Kuinka kauan vielä
kestää, ennen kuin päivä koittaa? sanoi Diego.
-- Ainakin kaksi tuntia, vastasi Francisco. Mutta sitä ennen on
taistelu ratkaistu.
-- Pyhimykset olkoot meille armolliset: Katsokaa eivätkö ne tule
tuolla?
Francisco tirkisti ulos pimeyteen majoihin päin ja huomasi joukon miehiä
hiipimässä taloa kohti. Vielä muutama silmänräpäys, niin hän saattoi
erottaa heidät ihan selvästi.
-- Aivan niin, olet oikeassa, Diego. He ovat tehneet tikapuita ja
aikovat rynnätä sisään ikkunoista. Kutsu kaikki väki ylös. Nyt tulee
ankara kahakka.
Espanjalaiset riensivät yläkertaan ja miehittivät huoneen, jonka
suojana kuisti oli ollut ja jossa oli etupuolella kolme ikkunaa joelle
päin.
-- Saammeko nyt ampua, herra?
-- Ei, ei! Älkää ampuko, ennen kuin he ovat aivan lähellä. Heitä ei voi
kiivetä yhdellä kertaa useampia kuin kaksi joka ikkunaan. Muistakaa
nyt, pojat, että teidän on tapeltava urhoollisesti, sillä he eivät
säästä henkeänne, eivät tunne armoa eikä sääliä.
Samassa pistivät karkeatekoisten tikapuiden päät näkyviin joka
ikkunasta. Tikkaat oli kyhätty kokoon häthätää, mutta ne olivat lujaa
tekoa ja olivat melkein yhtä leveät kuin ikkunatkin. Kuului kova huuto,
sitten rosvot kiipesivät yhtaikaa ylös kaikkia tikapuita myöten.
Francisco seisoi keskimmäisen ikkunan kohdalla, kun Hawkhurst ilmestyi
ikkunaan sapeli kädessä. Hän löi syrjään häntä kohti ojennetun
kiväärin, ja luoti suhahti ohi kehenkään sattumatta. Vielä askel, niin
hän olisi ollut sisällä, mutta nyt Francisco laukaisi ja luoti
tunkeutui Hawkhurstin vasempaan olkaan. Rosvo kohotti oikeaa kättään,
mutta ennen kuin hän oli ehtinyt tarttua kiinni toista kertaa, karkasi
rohkea espanjalainen kivääreineen hänen kimppuunsa ja tyrkkäsi hänet
syrjään, niin että hän horjahti taaksepäin ja vei pudotessaan mukanaan
kaksi toveriaan, jotka olivat hänen jäljessään kiivenneet tikapuille.
Francisco tunsi Hawkhurstin äänestä ja käsitti, ettei hänen
haavoituttuaan tätä ikkunaa vastaan suunnatulla hyökkäyksellä ollut
enää mitään merkitystä; hän riensi siis vasempaan ikkunaan. Siltä
suunnalta hän oli kuullut Kainin äänen tämän kehottaessa miehiään.
Hän oli arvannut oikein: Kain oli ikkunassa ja koetti raivata itselleen
tietä, mutta Diego ja muutamia muita rohkeita miehiä oli edessä.
Merirosvokapteenilla oli kuitenkin vyö täynnä pistooleja, ja hän oli jo
menestyksellisesti laukaissut niistä kolme. Diego ja kaksi hänen
luotettavinta miestään oli haavoittunut, ja muut, joiden olisi
ollut vastustettava Kainin rynnäkköä, pelkäsivät kovasti hänen
jättiläiskokoaan. Francisco syöksyi hänen kimppuunsa, mutta mitäpä niin
nuoren miehen voimat olisivat voineet Kainin jättiläisruholle.
Kuitenkin hän sai tartutuksi vasemmalla kädellään Kainin kurkkuun ja
tähtäsi häntä pistoolilla, kun toisen pistoolin leimaus jonkun Kainin
toverin ampuessa äkkiä valaisi kirkkaasti Franciscon kasvot juuri kun
tämä huusi: -- Veri verestä! Se riitti. Nähdessään tuon -- niin kuin
luuli -- yliluonnollisen ilmestyksen merirosvopäällikkö päästi
kauhistuneen huudon ja romahti tainnoksissa tikapuilta maahan kuistin
vielä palavien jäännöksien joukkoon.
Molempien päälliköiden joutuminen taistelukyvyttömiksi ja
espanjalaisten urhea vastarinta tukahdutti hyökkääjien innon. He
alkoivat horjua ja peräytyivät vihdoin vieden mukanaan haavoittuneensa.
Espanjalaiset hurrasivat; Francisco etunenässä he ajoivat merirosvoja
takaa tikapuita myöten ja muuttuivat nyt vuorostaan hyökkääjiksi.
Merirosvot peräytyivät kuitenkin hyvässä järjestyksessä, hitaasti,
askel askelelta ja yhä ampuen estäen siten espanjalaisia pääsemästä
aivan likelle, kunnes he olivat ehtineet veneilleen. Silloin he tekivät
uuden hyökkäyksen, jolloin syntyi ankara käsikähmä.
Mutta rosvot olivat menettäneet paljon väkeä eikä heidän rohkeutensa
ollut enää entisellään, kun he eivät nähneet päällikköään. Hawkhurst
oli kuitenkin taas pystyssä ja antoi käskyjä yhtä tyynesti kuin
tavallisesti. Hän huomasi Franciscon, syöksyi tämän kimppuun, tarttui
hänen kaulukseensa ja raastoi hänet rosvojen joukkoon.
-- Otetaan ainakin tämä mukaan! huusi Hawkhurst, heidän verkalleen
peräytyessään veneisiin. Franciscon kimppuun kävi useita miehiä, ja
hänet paiskattiin veneeseen. Samassa kaikki veneet pyrkivät rosvojen
hurjasti soutaessa espanjalaisten luotituiskua pakoon. Espanjalaiset
ajoivat näet heitä takaa pitkin joenrannikkoa yhä ampuen.