RYÖSTÄJÄ

-- Hawkhurst, antakaa käsky, ettei kukaan saa mennä alas, komensi

kapteeni.

-- Olen jo antanut ja asettanut vartijoita luukkujen kohdalle.

Laskemmeko kuunarin ulommaksi?

-- Antaa sen jäädä tähän viereen, tuuli on jo varsin heikko. Puolen

tunnin perästä on ihan tyyni. Olemmeko menettäneet paljon väkeä?

-- Ainoastaan seitsemän jos olen oikein laskenut, mutta toinen perämies

Wallace on kaatunut.

-- No, sitten pääsee joku muu toiseksi perämieheksi eikä pienoinen

viranylennys tee haittaa. Ottakaa tusina parhaita miehiämme ja etsikää

tarkoin koko laiva. Kyllä täällä vielä täytyy olla joitakuita elossa.

Kuulkaapas, lähettäkää vartioväkeä kuunariin; se on nyt värillisten

hallussa, ja --

-- Entä mitä teemme niille, jotka löydämme tuolta alhaalta? kysyi

Hawkhurst.

-- Ne saakoot elää.

-- Hyvä on, muuten meidän taitaisi olla vaikea löytää sitä osaa

lastista jonka tahdomme, sanoi Hawkhurst ja laskeutui luukusta

keräämään kokoon miehiä, jotka parhaillaan etsivät saalista yläkannelta

ja kapteenin hytistä.

-- Tänne, maltalaiset! Tulkaa pois sieltä ja pitäkää tarkoin silmällä,

näettekö mitään laivaa lähistöllä, sanoi kapteeni ja meni peräpuolelle.

Ennen kuin Hawkhurst oli koonnut väen ja lähettänyt sen kuunariin, ilma

oli muuttunut aivan tyveneksi.

Missä Francisco oleskeli tuon verisen näytöksen aikana? Hän oli pysynyt

koko ajan kuunarin kajuutassa. Kain oli monesti turhaan käynyt hänen

luonaan kehottamassa häntä tulemaan mukaan laivan valtaukseen.

Nuorukaisen vastaus merirosvon uhkauksiin ja kiivaisiin kehotuksiin oli

aina sama:

-- Tehkää minulle mitä tahdotte, minä olen tehnyt päätökseni.

Tiedättehän, etten pelkää kuolemaa. Niin kauan kuin olen tässä

laivassa, en aio ottaa osaa julmuuksiinne. Jos kunnioitatte äitini

muistoa, niin sallikaa hänen poikansa koettaa ansaita leipänsä

rehellisesti ja kunniallisesti.

Nämä Franciscon sanat soivat kapteenin korvissa hänen kävellessään

edestakaisin portugalilaisen laivan peräkannella. Hänen täytyi myöntää,

että nuorukainen oli aivan yhtä rohkea kuin hän itse. Hän ihmetteli

juuri mitä hänen oli tehtävä Franciscolle, kun Hawkhurst ilmestyi

kannelle miehineen, jotka laahasivat kuutta verilöylystä pelastunutta.

Nämä olivat piispa, hänen veljentyttärensä, tämän nuori portugalilainen

kamarineito, laivan toimitsija, suntio ja lisäksi piispan palvelija.

Heidät asetettiin riviin kapteenin eteen, joka katseli heitä ankarin,

tutkivin silmäyksin. Piispa uhmasi ylpeästi Kainin katsetta, vaikka

tiesikin, että hänen viimeinen hetkensä oli tullut; veljentytär sen

sijaan varoi katsomasta merirosvokapteenia silmiin ja vilkui arasti

ympärilleen nähdäkseen, oliko siellä muita vankeja ja oliko siinä

tapauksessa hänen sulhasensa niiden joukossa. Mutta hän ei huomannut

etsimäänsä, näki vain partaisia merirosvonnaamoja ja vereen

tahrautuneen laivankannen.

Hän kätki kasvonsa käsiinsä.

-- Tuokaa esille tuo mies, sanoi Kain viitaten palvelijaan. Kuka sinä

olet?

-- Herra piispan palvelija.

-- Entä sinä? jatkoi kapteeni.

-- Vähäpätöinen kirkonpalvelija. Nyt olen herra piispan seurueessa.

-- Ja kuka sinä olet? ärjäisi kapteeni kolmannelle.

-- Laivan toimitsija.

-- Viekää hänet syrjään.

-- Tarvitsetteko noita muita? kysyi Hawkhurst.

-- En.

Hawkhurst viittasi muutamille merirosvoille, jotka veivät pois piispan

molemmat palvelijat. Kohta kuului tukahtunut huuto ja aika loiskahdus

-- mies parat heitettiin yli laidan. Merirosvokapteeni tiedusteli

laivan toimitsijalta lastia ja sen säilytyspaikkoja, mutta äkkiä

kuulustelun keskeytti yksi merirosvoista, joka juoksi läähättäen

kertomaan, että laiva oli saanut useita osumia vedenrajaan ja vajosi

nopeasti. Kain, joka miekka kädessä seisoi tykinlavetilla, kohotti

kätensä ja antoi miehelle miekankahvalla iskun, joka musersi pääkallon

ja kaatoi rosvon kuolleena kannelle.

-- Siinä saat palkan tiedonannostasi, senkin lavertelija. Jos nämä

lurjukset niskoittelevat vaatiessamme heiltä tarpeellisia tietoja, emme

kenties ehdi saada mitään saalista.

Muilla merirosvoilla ei näkynyt olevan mitään muistuttamista

rangaistusta vastaan, ja ruumis korjattiin pois.

-- Mitä armahtavaisuutta me saatamme odottaa näiltä, jotka eivät

armahda edes toisiaan? lausui piispa luoden silmänsä korkeuteen.

-- Hiljaa! tiuskaisi Kain ja kysyi sitten toimitsijalta, mitä

lastiruumassa oli.

Mies raukka vastasi kysymykseen mitä tiesi.

-- Entä hopea ja sotaväelle tulevat rahat? Missä ne ovat?

-- Rahat ovat viinikellarissa, mutta hopeasta en tiedä mitään, se on

kai jossakin piispan arkuissa.

-- Hawkhurst, menkää heti viinikellariin etsimään rahoja. Sillä välin

aion tehdä muutamia kysymyksiä tälle kunnianarvoisalle piispalle.

-- Tarvitsetteko vielä laivan toimitsijaa?

-- En tarvitse, menköön matkoihinsa.

Mies parka heittäytyi polvilleen osoittaakseen kiitollisuuttaan, mutta

merirosvot laahasivat hänet mukaansa, ja tuokion kuluttua hänen

ruumiinsa oli haikalojen hampaissa.

Sillä välin oli Francisco, joka oli neekereiltä kuullut laivassa

olevista vangeista, merirosvokapteenin huomaamatta yhtynyt peräkannella

olevaan joukkoon kehottaakseen merirosvoja armahtavaisuuteen.

-- Kunnianarvoisa isä, virkkoi Kain lyhyen äänettömyyden jälkeen

piispalle, teillä on monta arvokasta esinettä mukananne laivassa?

-- Minulla ei ole mitään muuta kuin tämä tyttö raukka, ja hänen toivon

pääsevän enkelinä taivaaseen, vastasi piispa.

-- Mikäli teidän saarnoihinne on uskomista, tämä maailma on kiirastuli,

joka on läpäistävä ennen taivaan iloon pääsemistä, ja kidutusta saa

tyttö riepu kärsiä jos kieltäydytte kertomasta mitä tiedätte. Teillä on

mukananne suuret varastot kulta- ja hopeakoruja. Missä ne ovat?

-- Niiden tavaroiden joukossa, jotka on uskottu minun huostaani.

-- Kuinka monta myttyä teillä on kaikkiaan?

-- Sata, jollei enemmänkin.

-- Olkaa siis hyvä ja ilmoittakaa, missä kalleudet ovat.

-- Kulta ja hopea eivät ole minun omaisuuttani, ne ovat Jumalan, sillä

ne on aiottu hänen kunniakseen, vastasi piispa.

-- Vastatkaa pian! Ei mitään mutkitteluja! Missä ne ovat?

-- Sitä en tahdo sanoa sinulle, sinä veren tahraama mies! Ainakin tämän

kerran petyt toiveissasi, ja meri nielee nuo maalliset aarteet, joita

hankkiaksesi sinä olet saastuttanut kätesi. Paina mieleesi, murhamies;

et saa ikinä tietää missä aarteet ovat.

-- Ottakaa kiinni tyttö, miehet! huusi Kain. Saatte hänet omaksenne.

Tehkää hänelle mitä tahdotte.

-- Pelasta minut! Oi, pelasta minut! rukoili Teresa tarttuen piispaan.

Merirosvot kävivät Teresaan käsiksi, mutta nyt Francisco, joka oli

seisonut kapteenin takana, ryntäsi esiin ja sysäsi lähinnä seisovat

syrjään.

-- Pidättekö itseänne miehinä? hän huusi merirosvoille, jotka

väistyivät. Hurskas isä, minä kunnioitan teitä, mutta en voi pelastaa

teitä! hän jatkoi sitten surullisesti. Teen kuitenkin parhaani. --

Rukoilen teitä, hän sanoi sitten kääntyen Kainin puoleen, sen rakkauden

nimessä, jota kerran tunsitte äitiäni kohtaan, sen ystävyyden nimessä,

jota ennen olette tuntenut minua kohtaan: älkää tehkö tätä julmuutta!

-- Pojat, jatkoi Francisco kääntyen merirosvoihin päin, yhtykää minuun

ja rukoilkaa armoa kapteeniltanne. Te olette liian urhoollisia ja

miehekkäitä voidaksenne häväistä viatonta ja turvatonta olentoa, liian

miehuullisia voidaksenne vuodattaa pyhän miehen ja tämän tyttö raukan

verta.

Kaikki vaikenivat. Näytti siltä kuin merirosvot olisivat taipuneet

Franciscon puolelle. Kapteeninkin kasvolihakset vavahtelivat

mielenliikutuksesta.

Samassa Teresan kamarineito, joka pelästyksissään oli vaipunut

polvilleen ja luonut arkoja silmäyksiä merirosvoihin, huudahti ilosta,

huomatessaan heidän joukossaan rakkaan ystävän. Tämä oli nuori,

viidenkolmatta ikäinen mies. Entisinä viattomina aikoina hän oli ollut

kamarineidon sulhanen, ja tyttö oli vuosikausia surrut luullen häntä

kuolleeksi, kun ei laivasta, jossa nuorukainen oli lähtenyt merille,

ollut kuulunut mitään. Laivan olivat merirosvot vallanneet, ja

pelastaakseen henkensä mies oli liittynyt heidän joukkoonsa.

-- Filip, Filip! huusi tyttö heittäytyen miehen syliin. Neiti! Tämä on

Filip! Me olemme pelastuneet!

Filip tunsi heti entisen morsiamensa. Tytön näkeminen herätti hänen

mielessään muinaisten viattomien ja onnellisten päivien muiston, ja

rakastuneet syleilivät kauan toisiaan.

-- Säälikää heitä! Pelastakaa heidät! jatkoi Francisco kääntyen

uudelleen kapteenin puoleen.

-- Jumala sinua siunatkoon, nuori mies! virkkoi piispa astuen esiin ja

laskien kätensä Franciscon pään päälle.

Kain ei vastannut mitään, mutta hänen leveä rintansa paisui

mielenliikutuksesta. Silloin Hawkhurst äkkiä tunkeutui esiin miesjoukon

läpi.

-- Kiiruhtakaa, kapteeni! hän huusi. Vettä on jo kuusi jalkaa! Nyt on

pidettävä huolta, että saamme edes hopea- ja kultaesineet haltuumme.

Tämä tieto näytti tukahduttavan kapteenin mielenliikutuksen.

-- Kas niin, nopeasti nyt, herra! hän tiuskaisi piispalle. Missä aarre

on? Mutta älkää laskeko leikkiä minun kanssani, tai taivaan nimessä...

-- Älkää vedotko taivaaseen! vastasi piispa. Olette jo kuullut

vastaukseni.

Kapteeni kääntyi poispäin ja antoi muutamia käskyjä Hawkhurstille, joka

kiiruhti kannen alle.

-- Viekää pois tuo poika, sanoi Kain merirosvoille osoittaen

Franciscoa. Erottakaa nuo hulluttelijat toisistaan, hän jatkoi

katsahtaen siihen suuntaan, missä Filip ja tyttö vielä itkien

syleilivät toisiaan.

-- Ei koskaan! huudahti Filip.

-- Viskatkaa tyttö haikalojen ruoaksi. Kuuletteko? Ettekö tottele?

kiljaisi Kain tarttuen puukkoonsa.

Filip oikaisihe, irrottautui tytöstä, tempaisi puukkonsa ja hyökkäsi

kapteenin kimppuun pistääkseen puukon hänen rintaansa.

Salamannopeasti Kain tarttui hänen käteensä ja paiskasi hänet

pitkäkseen kannelle.

-- Vai niin, todellakin! hän huusi pilkallisesti.

-. Te ette voi erottaa meitä! sanoi Filip koettaen nousta seisomaan.

-- En aiokaan, hyvä mies, vastasi Kain. Sitokaa heidät kiinni toisiinsa

ja heittäkää mereen.

Käskyä noudatettiin tuossa tuokiossa, sillä merirosvot eivät ainoastaan

nöyrtyneet nähdessään, kuinka kylmä ja tunteeton heidän kapteeninsa

oli, vaan myös vihastuivat, kun hänen henkeään uhattiin. Tuskinpa oli

tarpeellistakaan sitoa onnetonta paria kiinni toisiinsa, sillä he

olivat kietoutuneet niin lujaan syleilyyn, että olisi ollut mahdotonta

erottaa heitä. Yhtenä myttynä heidät vietiin laskuluukulle ja

tyrkättiin mereen.

-- Hirviö! huudahti piispa kuullessaan loiskahduksen. Hirmuinen

tilinteko odottaa sinua tuon julmuuden takia.

-- Tuokaa nyt nuo tänne! komensi Kain tylysti.

Piispa ja hänen veljentyttärensä talutettiin laivan laidalle.

-- Mitä näette tuolla, arvoisa piispa? kysyi Kain viitaten

samentuneeseen veteen, jossa vilahteli lisää saalista odottavien

häitten selkäeviä.

-- Näen siellä luonnostaan raatelevia petoja ja epäilemättä ne ovat

pian raastaneet palasiksi heikot jäsenemme, mutta sinunlaistasi

hirviötä en siellä näe. Rakas Teresa, älä pelkää; on olemassa Jumala --

kostava ja palkitseva Jumala.

Mutta Teresa oli sulkenut silmänsä, hän ei voinut katsella tuota

kamalaa näkyä.

-- Valitkaa nyt. Jos kieltäydytte vastaamasta, joudutte ensin

kidutettavaksi ja sitten haitten ruoaksi, ja tytön jätän heti

laivaväkeni haltuun; tehkööt hänelle mitä ikinä tahtovat.

-- Ei koskaan! huudahti Teresa ja heittäytyi partaalta aaltoihin.

Vedessä syntyi sellainen loiskina ja pyrstöjen huiske, että vesi näytti

kerrassaan kuohuvan. Kohta veden tumma väri tasoittui jälleen, eikä

voinut huomata muuta kuin kirkkaan sinisiä aaltoja ja saalista

himoitsevia petoja.

-- Tänne peukaloruuvit! Nopeasti! Meidän täytyy pusertaa hänestä

salaisuus esiin! huusi merirosvokapteeni kääntyen miestensä puoleen.

Nämä olivat paatuneita roistoja, mutta kuitenkin heitä kauhistutti

äskeinen tapaus. -- Sitokaa hänet!

-- Älkää koskeko häneen! huusi Francisco. Älkää koskeko häneen, jos

olette miehiä!

Silmittömästi vimmastuneena Kain päästi piispan käsivarren, tempasi

pistoolinsa ja tähtäsi Franciscoa. Mutta piispa tyrkkäsi Kainin

käsivartta ylöspäin pistoolin lauetessa, ja nähdessään ettei luoti

osunut aiottuun uhriin, kirkonmies risti kätensä ja kiitti Jumalaa.

Raivostuneena Hawkhurst tarttui hänen kurkkuunsa ja viskasi hänet

mereen.

-- Mokomakin hätikkö, murahti Kain nähdessään perämiehen äkkipikaisen

työn, mutta malttoi mielensä ja huusi: -- Ottakaa kiinni tuo poika ja

tuokaa tänne!

Pari rosvoa syöksyi käskyä täyttämään, mutta Pompeius ja muut

värilliset, jotka olivat tarkkaan seuranneet tapahtumien kulkua,

keräytyivät nyt Franciscon ympärille. Syntyi käsikähmä ja merirosvot,

jotka eivät olleet erikoisen halukkaita ottamaan kiinni Franciscoa,

sallivat neekerien viedä hänet terveenä ja vahingoittumattomana

portugalilaisesta laivasta kuunariin.

Hawkhurst ja suurin osa rosvolaivan miehistöä olivat sillä välin

mellastaneet lastiruumassa etsien kalleuksia löytämättä kuitenkaan

mitään. Vesi oli jo noussut niin korkealle ettei yrityksistä enää

voinut olla lainkaan hyötyä. Laiva vajosi nopeasti, joten siitä täytyi

kiireesti poistua ja työntää kuunari siitä erilleen, jottei se joutuisi

uppoavan laivan pyörteeseen. Kain ja Hawkhurst palasivat pettyneine

miehineen kuunariin, ja ennen kuin he olivat saaneet molemmat alukset

kaapelinmitan päähän toisistaan, portugalilainen upposi vieden mukanaan

kaikki ahnaasti himoitut aarteet.

Kapteeni asteli edestakaisin kuunarin kannella kasvoillaan niin

kiukkuinen ilme, että merirosvot ymmärsivät hänen hautovan julmaa

kostoa. Francisco ei palannut kajuuttaan, vaan jäi värillisten pariin.

Näitä oli kyllä laivaväestä ainoastaan vähäinen osa, mutta he olivat

tunnettuja rohkeudestaan. He olivat nähtävästi kaikki varustautuneet

asein ja vetäytyivät lähelle toisiaan keulan puolelle pitäen tarkasti

silmällä jokaista tapausta, jokaista liikettä, puhellen innokkaasti

omalla kielellään.

Kuunari kulki nyt luoteeseen täysin purjein. Aurinko laski jälleen,

mutta Francisco ei palannut kajuuttaan, vaan laskeutui kannelta

värillisten ympäröimänä. Kerran yöllä Hawkhurst kutsui heitä kannelle,

mutta he eivät totelleet käskyä eivätkä vastanneet mitään pursimiehen

kehotuksiin.

Useat merirosvotkin näkyivät pitävän neekerien puolta. Merirosvolaivan

miehet eivät vielä kaikki olleet perin turmeltuneita. Hurskaan

hengenmiehen äkillinen murha, kauniin Teresan julma kohtalo ja

kapteenin raakamainen menettely Filipiä ja tämän lemmittyä kohtaan

olivat julmempia tekoja kuin mihin he olivat tottuneet. Franciscon

vaatimus ei ainakaan ollut rikos, ja kuitenkin he olivat sitä mieltä,

että hänet oli tuomittu. Hän oli kaikkien suosikki. Hawkhurstia

lukuunottamatta eivät ilkeimmätkään heistä voineet olla kunnioittamatta

häntä, vaikka he samalla käsittivät, että Kaininkin valta olisi pian

mennyttä, jos Francisco viipyisi kauemmin merirosvolaivassa. Useita

kuukausia oli jo Hawkhurst, joka vihasi nuorukaista, vaatinut että

hänet oli toimitettava pois kuunarista, ja nyt hän ahdisti kapteenia

tiukaten, että nuorukainen oli tavalla tai toisella raivattava tieltä.

Hän ilmoitti Kainille värillisten hankkivan kapinaa ja monien

laivamiestenkin nurisevan.

Kain käsitti Hawkhurstin olevan oikeassa ja meni kajuuttaan miettimään

mitä olisi tehtävä.

Puoliyö oli jo ohi, kun Kain väsyneenä päivän järkytyksistä vaipui

levottomaan uneen. Hän uneksi Franciscon äidistä. Tämä ilmestyi hänen

eteensä ja rukoili poikansa puolesta. Samaan aikaan olivat Francisco ja

Pompeius hiljaa hiipineet kajuuttaan noutamaan Franciscon pistoolia

sekä hiukan ampumavaroja, jos tapaisivat kapteenin nukkumassa. Pompeius

hiipi sisään ensiksi, mutta peräytyi säpsähtäen kuullessaan kapteenin

äänen. Molemmat pysähtyivät kajuutan ovelle kuuntelemaan.

-- Ei -- ei, mutisi Kain. Hänen täytyy kuolla -- se on turhaa -- älä

rukoile, nainen -- minä tiedän, että murhasin sinut -- älä rukoile --

hänen täytyy kuolla!

Pieni hopealamppu loi kajuuttaan himmeätä valoa. Francisco, joka oli

kuullut Kainin sanat, astui sisään ja meni kapteenin luo.

-- Poika, älä rukoile! jatkoi Kain maaten selällään ja hengittäen

raskaasti. Älä rukoile, nainen -- huomenna hän kuolee. Nyt seurasi

äänettömyys, ikään kuin nukkuva olisi odottanut vastausta. -- Niin,

samoin kuin murhasin sinut, murhaan hänetkin, mutisi kapteeni vihdoin.

-- Roisto, kysyi Francisco hiljaa juhlallisella äänellä, murhasitko

äitini?

-- Murhasin, murhasin, vastasi kapteeni joka nukkui yhä.

-- Mistä syystä? jatkoi Francisco, joka kuultuaan tuon tunnustuksen

nukkuvalta kapteenilta ei enää välittänyt huomattaisiinko hänet.

-- Hän suututti minua kerran, kun olin jo ennestään ärtynyt.

-- Sinä siis tunnustat rikoksesi, hirviö! kiljaisi Francisco täyteen

ääneen niin, että kapteeni heräsi ja hypähti pystyyn. Mutta ennen kuin

hän oli selvinnyt unenpöpperöstä ja saanut silmänsä auki, oli Pompeius

sammuttanut lampun niin että tuli pilkkosen pimeä; samassa hän painoi

kätensä Franciscon suulle ja vei hänet pois kajuutasta.

-- Kuka siellä? Kuka siellä? huusi Kain.

Vartiovuorossa oleva perämies riensi kajuuttaan ja kysyi:

-- Huusitteko te, kapteeni?

-- Taisin huutaa, ihmetteli kapteeni. Luulin jonkun olevan kajuutassa.

Tuo tänne kynttilä, muuta en tarvitse, hän jatkoi malttaen mielensä ja

pyyhkien tuskanhikeä otsaltaan.

Sillä välin olivat Francisco ja Pompeius ehtineet takaisin entiseen

turvapaikkaansa värillisten luo. Nuorukaisen alakuloisuus oli nyt

muuttunut kostonhimoksi. Hänen ei ollut onnistunut saada aseitaan

käydessään kajuutassa, mutta nyt hän päätti ottaa kapteenilta hengen.

Seuraavana aamuna neekerit kieltäytyivät taas ryhtymästä työhön ja

tulemasta kannelle, ja Hawkhurst ilmoitti sen kapteenille. Perämies

käytti nyt toisenlaista puhetapaa kuin ennen neuvoteltuaan ensin

kaikkein sisukkaimpien ja hurjimpien miesten, rikosten tiellä

pisimmälle ehtineiden lurjusten kanssa.

-- Sen täytyy tapahtua, herra kapteeni, muuten teidän käskyvaltanne

tässä aluksessa on mennyttä; niin minun on käsketty teille sanoa.

-- Vai niin, lausui Kain pilkallisesti. Ehkäpä olette jo valinneet

uuden kapteenin minun seuraajakseni?

Hawkhurst huomasi joutuneensa vaarallisille vesille ja muutti sen takia

puheensa nöyremmäksi.

-- Puhun ainoastaan oman etunne nimessä, herra kapteeni. Jos te

luovutte päällikkyydestä, en minäkään enää jää tähän laivaan; jos te

lähdette pois, lähden minäkin. Siinä tapauksessa meidän täytyy koettaa

hankkia toinen laiva.

Kain oli leppynyt, eikä asiasta puhuttu sen enempää.

-- Kutsukaa miehet kannelle, sanoi kapteeni vihdoin.

Merirosvolaivan miehistö kokoontui kuunarin peräpuolelle. Kapteeni

alkoi puhua:

-- Pojat, mieltäni pahoittaa se, että lakimme pakottavat minut

osoittamaan kovuutta, mutta kapinayritykset ja napina on rangaistava.

Samoin kuin te olen itsekin niiden määräysten alainen, jotka olemme

hyväksyneet ohjesäännöksi niin pitkäksi aikaa kuin purjehdimme, ja

voitte olla varmat siitä, että noudatan velvollisuudentuntoani ja

haluan osoittaa teille ansaitsevani olla teidän päällikkönne. Francisco

on ollut luonani pienestä pojasta; hän on aina elänyt kanssani, ja on

ikävää erota hänestä, mutta minun on valvottava, että lakejamme

noudatetaan. Useita kertoja hän on tehnyt itsensä syypääksi

kapinahankkeisiin ja niskoitteluun -- hänen täytyy kuolla.

-- Kuolema! Kuolema hänelle! huusivat muutamat etumaisina seisovat

merirosvot. Kuolema ja oikeus!

-- Ei enää uusia murhia! huusivat siihen vastaukseksi useat taempana

seisovat.

-- Ketkä siellä takana puhuvat?

-- Eilen oli liiankin monta murhaa, ei enää uusia murhia! huusi moni

ääni yhtaikaa.

-- Astukoot esiin, jotka siellä puhuvat! karjaisi Kain vihasta

säihkyvin silmin. Ei kukaan totellut käskyä. Alas, miehet, ja tuokaa

Francisco tänne!

Koko laivan miehistö lähti kannen alle, mutta eri aikeissa. Toiset

olivat päättäneet ottaa nuorukaisen kiinni ja jättää hänet

surmattavaksi, toiset taas suojella häntä.

Kuului sekavia huutoja: -- Ottakaa hänet kiinni! Toiselta puolelta: --

Ei enää murhia!

Kumpikin puolue varasi itselleen aseita. Ne jotka pitivät Franciscon

puolta, liittyivät neekereihin, toiset taas yrittivät raastaa poikaa

kannelle. Syntyi pieni mellakka ennen kuin puolueet pääsivät

ryhmittymään ja kummankin voimakkuudesta saattoi saada selvän.

Francisco, joka huomasi, että häneen yhtyi melkoinen joukko, kehotti

puoluelaisiaan tulemaan mukaan köysiportaita myöten ja otti keulapaikan

haltuunsa. Ne merirosvot, jotka olivat yhtyneet häneen, antoivat

hänelle aseita, ja hän asettui heidän etunenäänsä. Hawkhurst ja se osa

laivaväkeä, joka oli asettunut hänen puolelleen, oli vetäytynyt

peräkannelle ja kerääntynyt kapteenin ympärille. He saattoivat nyt

suunnilleen laskea, kuinka paljon väkeä oli kummallakin puolella.

Franciscon joukko oli miesluvultaan suurempi, mutta kapteenin puolella

olivat vankimmat ja voimakkaimmat ja -- se on lisättävä -- rohkeimmat

miehet. Kapteeni ja Hawkhurst ymmärsivät kuitenkin vaarallisen asemansa

ja pitivät aluksi viisaimpana ryhtyä keskusteluun ja vasta myöhemmin

rangaista uppiniskaisia. Muutamia minuutteja neuvoteltiin hiljaa

molemmin puolin, mutta vihdoin astui Kain esiin.

-- Pojat, hän aloitti kääntyen miehiin päin, jotka olivat kokoontuneet

Franciscon ympärille. Minusta tuntui ihan uskomattomalta, että tässä

laivassa voisi syntyä eripuraisuutta. Päällikkönä oli velvollisuuteni

ehdottaa, että lakiamme noudatettaisiin järkähtämättä. Sanokaa nyt

mitä haluatte! Minä seison tässä ainoastaan päällikkönänne ja

tiedustellakseni koko laivaväen mieltä. Minä en tunne vihaa tuota

nuorukaista kohtaan; olen rakastanut häntä, mutta kiitokseksi hän on

purrut minua niin kuin kyykäärme. Eikö meidän tulisi pitää yhtä sen

sijaan, että ase kädessä seisomme vastakkain? Ehdotan siis, että

ratkaisemme asian äänestämällä. Päättyipä äänestys miten hyvänsä, minä

noudatan päätöstänne. Voinko tehdä sen enempää?

-- Pojat, virkkoi Francisco vuorostaan, kun kapteeni oli lakannut

puhumasta, hyväksyn tämän ehdotuksen. Minun henkeni ei ole paljon

arvoinen. Sanokaa, suostutteko äänestykseen ja alistutteko niiden

lakien alaisiksi, jotka, niin kuin kapteeni sanoo, on laadittu

järjestyksen ylläpitämiseksi laivassa?

Franciscon puolella olevat merirosvot katselivat omaa joukkoaan ja

suostuivat ehdotukseen huomatessaan, että heitä oli enemmistö, mutta

Hawkhurst astui esiin ja sanoi: -- Värilliset eivät tietysti saa

äänestää, koska he eivät kuulu laivaväkeen.

Tämä oli tärkeä väite, koska neekereitä oli viisikolmatta miestä, ja

jollei näitä otettaisi lukuun, Franciscon puoltajat jäisivät

epäilemättä vähemmistöksi. He kieltäytyivät siis suostumasta ja

asettuivat taas puolustusasentoon.

-- Vielä silmänräpäys! huusi Francisco astuen esiin. Ennen kuin kysymys

ratkaistaan, tahtoisin mielelläni kuulla teidän mielipiteenne eräästä

toisesta laistanne. Minä kysyn teiltä, Hawkhurst, ja kaikilta teiltä,

jotka nyt olette minua vastaan: onko teillä laki, joka sanoo: veri

verestä?

-- On, on! huusivat kaikki merirosvot.

-- Astukoon siis päällikkönne esille ja vastatkoon minulle, jos

uskaltaa!

Kain väänsi halveksien suutaan ja astui parin askelen päähän

Franciscosta.

-- No, poika, tässä minä nyt olen. Mistä syytät minua?

-- Ensin kysyn teiltä, kapteeni Kain, joka pidätte niin tunnollisesti

kiinni siitä, että lakiemme kaikkea ankaruutta on noudatettava,

myönnättekö, että "veri verestä" on oikea laki?

-- Se on aivan oikea, ja joka on kostanut vuodatetun veren, ei ole

lainkaan vastuussa vuodattamastaan verestä.

-- Hyvä! Vastaa nyt, roisto, oletko murhannut äitini?

Kain säpsähti kuullessaan tuon syytöksen.

-- Sano totuus tai valehtele niin kuin raukka! jatkoi Francisco. Oletko

murhannut äitini?

Kapteenin kasvolihakset ja huulet vavahtelivat, mutta hän ei vastannut

mitään.

-- Veri verestä! huusi Francisco laukaisten pistoolinsa Kainia kohti,

joka horjahti ja kaatui aluksen kannelle.

Hawkhurst ja useat merirosvot kiiruhtivat kapteenin avuksi ja nostivat

hänet ylös.

-- Hänen äitinsä kai on sanonut sen hänelle viime yönä, sopersi

vertavuotava kapteeni.

-- Hän itse on sanonut sen minulle, virkkoi Francisco ympärillä

seisoville.

Kain vietiin kajuuttaan. Havaittiin, ettei hänen haavansa ollut

kuolettava, vaikka verenvuoto oli kova. Muutaman minuutin perästä

Hawkhurst palasi jälleen miestensä luo peräkannelle. Hän huomasi

yleisen mielipiteen kääntyneen Franciscon eduksi. Lakia "veri verestä"

pidettiin näet mitä tarkimmin voimassa, ja itse asiassa juuri se esti

miehiä alituisesti kahakoimasta keskenään. Muuten he olisivat

vastanneet puukonpistolla jokaiseen loukkaukseen.

Hawkhurst piti parhaana ryhtyä jälleen keskusteluun.

-- Hawkhurst, vastasi Francisco, minulla on esitettävänä ainoastaan

yksi pyyntö. Jos siihen myönnytään, se tekee lopun näistä

riitaisuuksista. Pyydän, että minut lasketaan maihin ensimmäiselle

rannalle, joka laivasta nähdään. Jos te ja puolueenne sitoudutte

tekemään niin, kehotan omia puolustajiani myös suostumaan.

-- Minä suostun, vastasi Hawkhurst, ja muut myös. Ettekö suostukin,

miehet?

-- Suostumme -- suostumme, huusivat merirosvot, heittivät pois aseensa

ja lyöttäytyivät taas toistensa pariin niin kuin eivät koskaan olisi

olleetkaan riidassa.

Vanha sananlasku sanoo, että rehellisyyttä on varkaidenkin kesken.

Merirosvolaivassa tiesi jokainen mies, että tuota sopimusta tarkoin

noudatettaisiin, ja Francisco käveli laivan kannella tyynenä kuin ei

mitään olisi tapahtunut.

Hawkhurst, joka kyllä ymmärsi, että hänen täytyi pitää mitä oli

luvannut, tarkasteli kauan merikortteja kajuutassaan. Tullessaan

jälleen kannelle hän muutti kuunarin suuntaa kaksi piirua

pohjoisemmaksi. Seuraavana aamuna hän oli melkein puoli tuntia

märssyssä, ja laskeuduttuaan takaisin aluksen kannelle hän muutti

jälleen suuntaa. Kello yhdeksän aikaan tuli näkyviin matala hietasaari,

ja puolen mailin päässä siitä Hawkhurst käski kääntämään laivan

vastatuuleen ja laskemaan peräpuolelta pienen veneen. Sitten hän kutsui

kaikki miehet kannelle.

-- Meidän on pidettävä lupauksemme, pojat, hän sanoi, ja laskettava

Francisco maihin ensimmäiselle rannikolle, jonka läheisyyteen saavumme.

Tuossa se rannikko nyt on.

Ilkeä hymy levisi roiston kasvoille hänen osoittaessaan alastonta

hietasärkkää, jossa oli tarjolla vain nälkään nääntyminen ja

pitkällinen kuolinkamppailu. Useat laivamiehet napisivat, mutta

Hawkhurstin puolue kannatti johtajaansa, ja perämies oli toisten

huomaamatta kätkenyt kaikkien muiden aseet.

-- Sovittu, mikä sovittu. Noutakaa Francisco tänne!

-- Tässä minä olen, ja sanon teille suoraan, että niin autio kuin tuo

alaston hietasärkkä onkin, pidän sitä kuitenkin teidän seuraanne

parempana. Käyn heti noutamassa arkkuni.

-- Ei, ei! Se ei kuulunut sopimukseen! huudahti Hawkhurst.

-- Laivassa saa joka mies itse hallita omaisuuttaan. Minä vetoan koko

miehistöön.

-- Hän on oikeassa! huusivat merirosvot ja Hawkhurst huomasi, että

hänen oli myöntyminen.

-- Olkoon niin sitten!

Franciscon arkku laskettiin veneeseen.

-- Onko siinä kaikki? huusi Hawkhurst.

-- Enkö saa mukaani ruokavaroja enkä vettä, pojat? kysyi Francisco.

-- Et saa, vastasi Hawkhurst.

-- Saat, saat! huusi rosvojen enemmistö.

Hawkhurst ei uskaltanut antaa asian mennä äänestykseen, vaan kääntyi

kiukkuisesti pois. Neekerit toivat kaksi vesilekkeriä ja muutamia

silavanpalasia.

-- Kas tässä, herra! sanoi Pompeius ja pisti Franciscon käteen

ongensiiman ja koukkuja.

-- Kiitos, Pompeius; mutta unohdin sen kirjan kajuuttaan, tiedäthän?

Pompeius nyökkäsi ja meni hakemaan kirjaa, mutta kului vähän aikaa,

ennen kuin hän tuli takaisin. Hawkhurst oli vähällä menettää

kärsivällisyytensä. Vene, joka oli laskettu vesille, oli sangen pieni.

Siinä oli purje ja kaksi paria airoja, ja kun siihen oli sijoitettu

Franciscon arkku ja muut kapineet, ei siihen juuri muuta olisi

mahtunutkaan.

-- Joutuin nyt, minulla ei ole aikaa odottaa, hoputti Hawkhurst.

Francisco pudisti usean miehen kättä ja sanoi jäähyväiset kaikille, ja

hänen pahimmat vihamiehensäkin tunsivat hiukan sääliä tuota kovaonnista

nuorta miestä kohtaan. Vaikka he olivatkin sitä mieltä, että hänen

poistumisensa laivasta oli välttämätöntä, he ymmärsivät kuitenkin antaa

arvoa hänen rohkeudelleen ja päättäväisyydelleen. Ne ominaisuudet

vaikuttivat heihin aina voimakkaasti.

-- Kuka soutaa pojan maihin ja tuo veneen takaisin?

-- En ainakaan minä, vastasi yksi, se teko painaisi tuntoani iän

kaiken.

Kaikki näyttivät olevan samaa mieltä, eikä ketään vapaaehtoista

ilmoittautunut.

Francisco hyppäsi veneeseen.

-- Ei tässä ole tilaa kenellekään muulle kuin minulle, ja minä soudan

itse itseni maihin, hän huusi. Hyvästi, pojat! Hyvästi!

-- Seis! Ei se käy laatuun; venettä hän ei saa pitää. Hän voisi päästä

pakenemaan sillä saaresta, huusi Hawkhurst.

-- Ja miksi poika raukka ei saisi yrittää? vastasi laivaväki. Sallikaa

hänen pitää vene.

-- Niin, niin, jättäkää hänelle vene! -- Hawkhurst huomasi jälleen

olevansa vähemmistönä.

-- Tässä, herra Francisco... tässä kirja.

-- Mikä se on? ärjäisi Hawkhurst ja tempasi kirjan neekerin kädestä.

-- Se on hänen piplia.

Francisco odotti kirjaansa.

-- Antakaa minulle kirjani, herra Hawkhurst!

-- Enkä anna! vastasi tuo ilkeä heittiö ja viskasi kirjan mereen. Hän

ei saa sitä, olen kuullut sanottavan siitä olevan lohdutusta

murheellisille.

Francisco työnsi veneen erilleen kuunarista, tarttui airoihin ja souti

kuunarin perän puolelle, jossa hänen onnistui tavoittaa vielä veden

pinnalla kelluva kirja. Hän laski sen peräteljolle kuivumaan ja souti

sitten maalle päin. Sillä välin oli kuunari jättänyt hänet jo kauas

jälkeensä. Ennen kuin Francisco oli ehtinyt hietasärkälle, kuunarin

runko oli katoamaisillaan pohjoisen taivaanrannan taa.