Tavallisen erämaita kiertävän tunturimiehen maallinen omaisuus
ei ollut kovin yletön, enempää kuin järviä porkkailevan
kalastajalappalaisenkaan. Koko tunturisto jänkineen, aapoineen ja
jäkälistöineen oli kyllä poromiehen ikivanhaa perintökiinteimistöä,
jota hän karjoineen sai mielin määrin nauttia aina Ruijanmeren
rantoja myöten, samoin kuin kalanpyytäjäkin sai käytellä vanhoja
viljavia vesiään. Mutta irtaimisto, kuten vaatteet, koto, kartano
ja muut jokapäiväiseen leipään liittyvät asiat, joita padje-olbmus
aina kuljetteli matkassaan sekä usein kalamieskin siirteli paikkaa
vaihtaessaan, oli jotenkin vaatimaton. Tunturilaisen elämäntarpeet,
pääomaisuutta, poroeloa lukuun ottamatta, mahtuivat loudekotaan,
muutamaan luovaan, suonjeriin ja pikku aittaan sekä kotakentälle, eikä
kalastajan pieni pirtti, enempää kuin pienet aitatkaan, ollut liiaksi
tavaralla täytetty.
Ei ollut erinomaisen suuri padje-olbmuksen, Jousep Vuolabban
omaisuus, kun hän varsin nuorena kutsuttiin pois tuntureistaan 1847.
Toistasataa poroa — 40 härkää, 60 vaadinta, 10 vasaa — ja vuoden
vanha Niila-poika jäi leskelle, Kristin Biggalle, sekä rahoja 5 Ruotsin
hopeariksiä ja 5 Norjan speisiä, ynnä saatavia Oula Bonakakselta
5 speisiä, Erik Peltovuomalta 4 speisiä, kauppias Skankelta kolme
poroa, herastuomari Sammel Laitilta pari poroa ja Oula Aikiolta
yksi. Muuta tavaraa oli samanmukaisesti. Niinpä Kristin sai poikineen
periä vanhan rikkinäisen hopeatserkin, messinkisen porokellon, neljän
kannun kuparikattilan, neljän kannun rautapadan, luotipyssyn ja
ketunraudat, vielä kirveen, näverin ja vuolimen ynnä pienen
höyläpahasen, lisäksi puisia ruoka-astioita kaaran ja kauhan.
Pitoparseeleita jäi Jousepilta kaksi verkatakkia, puolipitoinen
sarkatakki, vanha peski sekä kintaat ja koipikengät, makuuvaatteita
pari ruijanraanua ja vanhat lammasnahkaiset rouot. Poroaskareissaan
Vuolabba-vainaja oli tarvinnut suopungin, 3 kesättiä, 3 vuottoraippaa,
5 ajohihnaa, pari raitoahkiota ja yhden ajoahkion sekä kaksi
kaaristusremmiä ynnä suksiparin. Siinä oli koko perintö, josta Kristin
sai kolmanneksen huomenlahjoineen ja naimaosineen sekä Niila kaksi
kolmannesta. Perintöineen ja poikineen nuori leski joutuikin jo parin
vuoden kuluttua kaarasjokelaisen Porsangerin emännäksi.
Kuulun Tshalkku-Niilankaan tavarasto ei ollut vielä kovin tavaton,
kun hän pienen Piera poikansa kanssa toimitti perunkirjoituksen
ensimmäisen vaimonsa, Marget Jomppaisen jälkeen, joka kuoli 1852.
Niila-ukon kiisassa, jossa myöhemmin läikkyi satoja silparahoja,
piileskeli silloin vain kaksitoista ruplaa 25 kopeekkaa, lisäksi oli
saatavaa Andaras Nuorgamilta rupla 37 kopeekkaa. Hopeatavaroita
oli Tshalkun kätköissä viinatserkki, pari solkea, sormus ja kolme
nappia, vaikka niitä myöhemmin karttui monin verroin, aina läikkyviin
hopeavöihin asti. Monituhantinen oli myöhemmin Tshalkku-äijän
porotokka, vaikka tällöin Marget-vainajan perukirjaan saatiin vain 45
härkää, 80 vaadinta ja 30 vasaa. Loudekota oli pienellä perheellä ja
siinä Marget-vainaja oli häärinyt lieden ääressä käytellen milloin
kuparikattilaa, milloin messinkikattilaa, milloin isoa 4 1/2 kannun
rautapataa tai pikkuista 1/4 kannun patasta ja rautakauhaa, jopa
oli oppinut hoitelemaan pientä kahvipannuakin. Niila-ukon hallussa
oli tinainen viinapullo, mutta kotakentällä puukasan luona ajelehti
vanha kirves, ja puukkopahanen oli missä milloinkin. Hopeatavarat ja
rahat olivat lukollisessa kiisassa, jossa myös säilytettiin kotaväen
ainoata katkismusta. Perheen vuodevaatteina olivat lammasnahkarouot
sekä villaraami, ja pitovaatteita pantiin Margetin perukirjaan
peski, pari verkalakkia, uusi punainen lakki, keltapohjainen huivi,
sinipohjainen huivi ja kaksi punapohjaista huivia sekä uusi sininen
verkatakki, uusi viheriäinen verkatakki ynnä uusi vaaleansininen
verkatakki, lammasnahkaiset turkit sekä vyö ja paulat. Porolla
ajaessaan Tshalkut olivat tulleet toimeen yhdellä ajoahkiolla, kolmella
raitoahkiolla, kuudella vuottoraipalla, kolmella kesätillä ja
viidellä ajohihnalla.
Mutta kun rikkaan porolappalaisen, Ivvar Pieskin, poika, Niila, joutui
1891 jättämään tunturit, oli hän edellisiin verraten pannut kokoon
aika ison elämäntarpeiden varaston, vaikka olikin ennättänyt vasta
neljänkymmeniinsä. Rahaakin oli miehen kiisassa 157 markkaa 72 penniä
sekä hopeatavaroita kaksi komeaa vyötä, kaksi koristeltua lusikkaa,
kaksi pikaria ja ryyppytserkki. Porokuntaa oli Niilan hallussa 100
härkää, 450 vaadinta, 153 vuorsoa ja urakkaa sekä 200 kermakkaa; olipa
karjan jatkona vielä yksi viidenkymmenen markan hintainen lehmäkin.
Ja pororaitioita oli omasta kodasta nousemassa kolme poikaa, kolme
tytärtä. Kesäkota ja talvikota lisälouteineen, arvioidut yhteensä
79 markkaan, olivat poroperheen asuinmajana, ja ainoana kirjoihin
merkittynä varastosuojana oli 20:n markan arvoinen aitta Jomppalassa.
Kodan emäntä, Marit Vuolabba, Kadja Poinin tytär, voi aivan komeasti
askarrella asunnossaan. Kahviakin hän saattoi keittää vaikka kolmella
pannulla ja muita keittoja toimitella kolmella vaskikattilalla,
viidellä, kuudella isolla ja pienellä rautapadalla, vieläpä voi samalla
kertaa ripustaa kolmekin keittovehettä tulelle suovvumuorran kolmiin
rautahaahloihin. Härkkimellä Maarit voi hämmentää keittoansa, kolmella
puukauhalla ammentaa ruokaa neljälle puukaaralle, ja kymmenelle
suulle talo saattoi tarjota sievän sarvilusikan tarvitsematta
koskea hopeatavaroihin. Vettä ei kotaväen tarvinnut kanniskella
kattilalla, koska oli kolme kannellista ämpäriä, vieläpä kannellinen
saavikin. Lehmän hoitoa varten oli lypsyämpäri ynnä kahdeksan
maitopyttyä. Maitoa voitiin säilyttää leilissäkin sekä kolmen
kannun läkkipeltiastiassa, mutta viinaksiansa Niila oli hoidellut
ottingissa, vanhassa ankassa ja tinapullossa.
Tavarain talletusesineitä oli lapintalossa poronkoipisäkki,
hylkeennahkainen säkki ja vasikaxmahkainen säkki sekä neljä kiisaa.
Niissä oli minkä mitäkin, vaatetavaraa ja muuta; vanhassa kiisassa
oli kymmenen markan arvosta roskatavaraa. Kiisoissa, kodannurkassa
tai kesäisellä kentällä kannonnoksassa tai puukasalia saivat omin
neuvoinsa ajelehtia muutamat työkalut. Niitä oli Niilan varastossa pari
kirvestä, vasara, hohtimet, pari näveriä, pieni höylä sekä 10 pennin
arvoinen nahkatuppi ja 20 pennin hintainen vanha läkkipelti-lyhty ynnä
lamppu ja pari puntaria. Susia oli Niila ahdistellut kaksilla raudoilla
ja parilla pyssyllä — vanha pyssy arvioitu vain 50 penniin — kantaen
povessaan 50 pennin hintaista ruutisarvea.
Pieski-ukon vaatevarasto oli runsaanlainen. Valkoisia sarka- takkeja
tuli Niila-vainajan kirjoihin neljä, ynnä yksi verkatakki ja yksi
"halkaistu" takki, lisäksi kuusi kyynärää valkoista sarkaa. Muuta
pukupuolta oli valkkopeski, uusi peski ja kermakkapeski, ynnä
kahden markan arvoiset housut, markan hintainen vanha sieppura ja
kahteen markkaan arvioitu sarkaluhka. Päähineitä oli kesä- ja
talvilakki sekä saukonnahkainen lakinvierki, käsineitä valkkokintaat,
jalkavarusteitä valkoiset kallokkaat, kahdet vuotakengät, kuntura
valkkokoipia ja puolikas sonnin- nahkaa, vielä vyötärölle nahkavyö sekä
kaulaan rintaliina. Makuutilaa varten Niila oli tarvinnut härän- ja
kermakantaljan, kolme villaraanua, joista yksi oli aivan uusi, toiset
vanhoja, lisäksi talvella tarvittiin uudet ja vanhat rouot sekä kesällä
sääskien varalta rankisvaate.
Lähes tuhantisen poroelon hoitoon ja käyttelyyn oli Pieskin
kotakunnalla tarpeelliset varusteet. Pari messinkistä porotiukua
voitiin ripustaa elukkain kaulaan, suopungilla heitettiin poro kiinni
ja sivakoilla sai hiihtomies lennättää tokan kintereillä. Poron
takkasatuloita oli kuusi paria, kesättejä tusina sekä länkejä
seitsemät. Vuottoraippoja oli yhdeksän, kaaristusnuoria, joilla tavarat
köytettiin ahkioihin, oli neljä sekä hylkeennahkaisia ja lehmän
vuotaisia hihnoja kymmenkunta. Ahkioita tarvittiin toistakymmentä,
niistä pari ajoahkiota, yksi kansiahkio, ynnä yhdeksän raitoahkiota.
Jumalansanaakin harrastettiin tunturimiehen asunnossa. Ainakin
kiisoissa talletettiin vanhaa ja uutta virsikirjaa, suomen- ja
lapinkielistä Uutta Testamenttia, ja Maarit-emännän mielikirjana
oli pieni lapinkielinen katkismus sekä Pontoppidanin lapin- ja
norjankielinen hartauskirja.
Saamisiakin tunturimiehellä oli hiukan. Eerik Katekeettakin oli
unohtanut suorittaa kirveen hinnan, 5 markkaa, Klemet Laiti oli velkaa
12 markkaa 80 penniä, Jousep Guttorm 11 markkaa 40 penniä, ja Andaras
Rasmussenin oli maksamatta kahden vuoden poronhoito eli 67 markkaa
40 penniä. Koko kotakunnan omaisuus arvioitiin 12,483 markaksi 47
penniksi. Tästä summasta oli kyllä vähennettävä pois jonkin verran
menojakin, kuten Vuolabba-äijän saatava sekä kunnan ja kruunun verot.
— Olihan entisaikaan kyllä tunturilaisia, joilla saattoi olla
paremmatkin maalliset varustelut kuin Niila Pieskillä, ja oli taas
monia huonompiakin.
Mutta kaikkein vähimmillä jokapäiväisen leivän apuneuvoilla
keinottelivat itsensä maailman lävitse köyhät kalastajalappalaiset.
Inarilainen Jouni Aikiokaan ei ollut suinkaan maailmanrikas, vaikka
olikin monia muita kalanpyytäjiä verrempi omistaessaan parin lampaan
lisäksi kymmenkunta poroakin — neljä vaadinta, kaksi härkää, kaksi
vasaa, urakan ja vuonnilon. Kun Jounin emäntä, Andaras-Mari, 1853 kuoli
jättäen miehensä Jouni-pojan kanssa pikku pirttinsä perillisiksi,
syntyi kalamiehen toimeentulosta vain jotenkin lyhykäinen perukirja,
ainoastaan muuan köyhä sivu luetellen pienen rantaeläjän jokapäiväisiä
halpoja kapistuksia ja parseeleja. Niinpä rautatavaraa saatiin
kokoon kolme pataa, — kahden, neljän ja kuuden kannun padat
— kirves, viikate ja jäätuura, ketunraudat ja luotipyssy sekä
muuta metallia messinkinen porokello ja korttelin vetoinen tinapullo.
Vaatteita merkittiin Mari-vainajan papereihin kaksi sarkatakkia,
vanha peski, liivi, kaksi lakkia, lapinkengät, lammasnahkaiset turkit
ja rouot sekä vanha rankinen. Oli Mari-emännän peruissa vielä puolen
ruplan arvoinen rukkikin.
Kalanpyyntiä varten Aikiolla oli kuuteen ruplaan arvioitu nuotta sekä
viisi hyvää verkkoa, kahden ja puolen ruplan arvoisia, ynnä sama
määrä huonompia ruplan hintaisia verkkoja. Nuottaa oli Jouni Marinsa
kanssa soutanut ja Mari hoidellut verkkoja kahdella veneellä, joista
toinen oli arvioitu puolentoista, toinen puolen ruplan hintaiseksi.
Porollakin oli ajettu ja ajoneuvoja oli merkitty perukirjaan viisi
puolen ruplan vuottoraippaa, kolme hyvää 90 kopeekan, ja viisi huonoa
50 kopeekan ajohihnaa sekä viisi puolen ruplan ahkiota.
Ei ollut Aikio-ukon tallessa rahoja papereihin panemisen arvosta,
eikä ollut hänellä saamisiakaan. Mutta velkoja pikku pirtin
isännällä oli. Tunturimies Andaras Aikio oli saamassa kaksi ruplaa,
ja kaupustelija Oula Paadar velkoi ruplaa 38 kopeekkaa, vieläpä pesän
arviomiehetkin verottivat ruplan 64 kopeekkaa ja "köyhien" tiliin piti
merkitä viisi kopeekkaa. Eikä Aikion Andaras-Marin jälkeen jäänyt
omaisuus, joka kaikkiaan arvattiin 40 ruplaan 10 kopeekkaan, ollut
lopulta kuin 34 ruplan 53 kopeekan arvoinen.