Vanhat tunturimiehet, jotka jo entisinä aikoina jaksoivat viljellä ja
elävöittää äärimmäisen Lapin suuria alastomia erämaita, lepäävät jo
hyvin ansaitsemassaan rauhassa isiensä vierellä, toiset maaten papin
siunaamassa kentässä kirkon juurella, toiset, kaikkein vanhimmat
vaarit, leväten isien katsomissa kalmasijoissa autiossa tunturissa tai
järvien saarissa. Vain silloin tällöin vanhalappi vieläkin vaeltaa
entisiä erämaitaan. Ei kyllä ole mitään nähty, mutta monesti vain
kuultu, kun tunturissa äijät ovat kiljuneet, koirat haukkuneet, kellot
kilkattaneet, vasatkin ja kermakat roukuneet, ja maa on tuntunut
ihan jytisevän, niinkuin suuri tokka olisi mennä rymistänyt ohitse.
Edesmenneet suuret taatot eivät ole malttaneet kokonaan jättää
mieluisia tuntureitaan, vaan yhä vieläkin nousevat entiseen eloonsa.
Vuolabban toimekkaan Kadja-Poininkin on kuultu joikailevan vanhan
tunturikotansa tienoilla vielä senkin jälkeen, kun aika oli hänet
jättänyt.
Vanhat tunturikotolaiset olivatkin erämaiden suurtaattoja, joiden
monituhantinen elo lainehti laajassa Lapinmaassa laidasta laitaan.
Silloin elettiin Lapissa suurten poromiesten valta-aikaa.
Mutta nykyiset tunturimiehet, edesmenneitten suurtaattojen pienet pojat
ja jälkeläiset, ovat vain vähäisiä poropaimenia entisten isiensä
rinnalla, hirsipirteissä pehmenneitä paitapoikia, jotka vain kotoa
käsin kaitsevat karjaansa. Hirsistä salvettu, maakiville istutettu,
vielä multiaisilla sisältä ja ulkoa tukehdutettu tunkkainen tupa on
jo jokaisen poromiehen parhaana tyyssijana. Ja tuvan ympärille on
koottu muitakin lannanmiehen laitoksia: latoa, aittaa, jopa talliakin.
On käyty karhoamaan lantalaisen lailla perunapeltoakin ja ruvettu
elättämään siivottomia, tyhmiä lehmiä, joita ei entinen padje-olbmus
kärsinyt nähdäkään. Sellaisetkin poromiehet, jotka ovat tunturikodassa
siinneet ja syntyneet ikuisista tunturien kiertäjistä, ovat jo
hylänneet isäinsä elintavat ja syntymämajansa sekä asuneet itselleen
hirsitalon. Jopa kauimmas isäinsä poluilta poikenneet nukkuvat yönsä
maalisängyssä roukojen piilossa, vaikkeivät isävaarit saattaneet edes
yhtä yötä huokua ummehtuneessa hirsitalossa, vaan täytyi äijäpahasten,
milloin sattuivat lannantaloon, kovimmallakin pakkasella etsiä
yösijansa avonaisen ladon nurkasta tahi lumihangesta. Eikä nykyisten
tunturimiesten tokka ole niin yletön kuin entisten isien: nyt lasketaan
elo vain kymmenissä, mikä ennen sadoissa, sekä sadoissa, mikä ennen
tuhansissa.
Useimmat entisten tunturimiesten jälkeläisistä ovat vallanneet Inarin
suuret tunturiseudut porolaitumikseen. Inari, järvikansan valtamaa,
ei omasta puolestaan olekaan juuri koskaan kasvattanut varsinaista
tunturiväkeä. Vanhat _Ingerit, Skåret, Haltit_ sekä jotkut Pehrssonit
ja Johnssonit, jotka satakunta vuotta takaperin poromiehinä kiertelivät
Inarin tuntureita ja piirrettiin Pielpajärven pappilan kirjoihin,
olivat Norjasta tai Utsjoelta tulleita tunturilaisia, jotka taas
siirtyivät pois tahi kuolivat tai muuten menettivät nimensä. Mutta
Utsjoen ja Tshorgashnjargan suuret poromiehet kävivät laumoineen joka
talvi Inarin tuntureissakin, ja siitä perillisetkin opastuivat sekä
viimein olojen muututtua kokonaan antautuivat Inarinmaan alamaisiksi.
Siellä kun muun hyvän lisäksi piti olla halvat verotkin.
Ensimmäisiä Inarin nykyisiä tunturilaisia oli _Lasse-Pieras Jouni
Vest_, nimismies Högmanin tyttärenpoika, Kitti-Biritin kolmas
mies, joka tuli Inariin 1864, mutta kuitenkin jo taas 1892 muutti
Enontekiölle. Vestin poromiespolvi pääsi kumminkin jälleen pystyyn,
kun kymmeniä vuosia myöhemmin tuli toinen veli, Lasse-Pieras-Lasse,
Uuniemestä Inarin tunturilaiseksi. Hänen poikansa, Lasse-Oula,
Kitti-Klemman vävy, asettui Paadarjäyrin puoleen.
Mutta sitten 1865 Tshalkku-Niila joukkoineen saapui Inariin sekä
myöhemmin 1880 Tshalkku-Pieran perikunta, ja näistä tulijoista sekä
heidän poroistaan Inarin länsitunturit pian elävöityivät. Siinä
oli Länsmaneja kumpaakin puolikuntaa, Niilas-Pieraa, -Niilaa,
-Oulaa, -Biritiä, -Margitia, -Elleä, -Raudnaa ja -Inga-Maria sekä
Pieras-Pieraa, -Andarasta, -Niilaa, -Aslakia ja -Biggaa, jotka kaikki
olivat pororaitioita ja porojen omistajia pienestä pitäen. Miehet
naivat lapintyttäriä, ja tyttäret siirtyivät lapinmiehille, joten
porokansa yhä jatkui, ja niinpä on taaskin uusi tunturilaispolvi
miestymässä, vaikka vain pienien porotokkien isäntinä. Lismajoella,
vanhassa Tshalkun kylässä, elää entisen Tshalkku-Niilan Niila
Kaapin Ellen kanssa, Naunagaksessa asuu Niilas-Oulan joukko, mutta
Vaskojoella, Njärrijäyrin uudistalolla, liikkuu Pieras-Niilan
poikakolmikko, tuhatkuntaisen yhteistokan hoitajana, raitioiden
laumaansa Muotkatuntureissa.
Saapui taas 1878 Niilas-Aslak, vanhan _Jomppaisen_ suvun miehiä, jolla
oli emäntänä inarilainen Elle Sarre sekä suuri porotokka, ynnä poikia
ja tyttäriä. Länsitunturien maille Utsjoen mies poroineen ja komeine
pailakkoineen asettui palkimaan. Järvikansa katseli miehen menoa ja
kohta joikasikin:
"Nikku-Aslak niin niin niin,
viisikymmentä pailakkaa,
niin niin niin niin,
seisoi niinkuin yksi,
niin niin niin".
Ja siitä taas kolme Jomppais-poikaa pääsi Inarin tuntureihin.
Menesjärven puolessa ja Lemmetjoella miehet pirteissään asuvat ja
lähituntureissa hoitelevat porotokkiaan. Siellä veljesten vanhimustakin
joiku rupesi mainomaan:
"Jouna-go, Jouna-go,
lei jaa lei jaa goo goo,
äänestää niinkuin sopuli".
Samana vuonna kuin Jomppaiset, jutivat Inariin myöskin Johan Högman,
Davidin kodan poika, sekä Aaslak Panne, Maggas-Andaraksen poika,
suuren Panne-galleen sukua. Itäpuolen tuntureita Näätämön rajamailla
kumpaisetkin rupesivat kansoittamaan. Täällä itäisillä erämailla,
Suprussa, Jalossa ja Varpuniemessä, "Heugmanin" pojat, Johan ja
David, poikineen ja tyttärineen ja muutamine satoine poroineen vielä
viljelevät tunturia ja pirttikenttää, Uuniemestä tulleen poromiehen ja
vävymiehen, Piera Siirin — nyt jo kuollut — poikineen ja tyttärineen
ollessa apumiehinä. Pirttimiehinä ja poromiehinä Aslak Pannenkin pojat
ja tyttäret sekä vanha äitimuori, Kitti-Klemman Birit elävät Tshurnussa
muutamasataisen porotokan kanssa.
Kaikkein suurimmalla voimalla vyöryivät Inarinmaahan 1880-81
_Kitti-veljesten_ jutamakunnat. Länsipuolen Hammas-, Viipas-, Appis-
ja Maarestatunturit he yhdessä Länsmanien ja Jomppaisten kanssa
valtasivat alusmaikseen. Kaikki Kitit olivat suuria poromiehiä,
Pikku-Hannollakin, joka asettui Tshalkku-Niilan, appiukkonsa,
vierusmieheksi Lismajoelle, oli aikoinaan 2,000-3,000:n tokka, onpa
puhuttu 4,000-5,000:stäkin. Mutta kova kohtalo käyskenteli Kittien
kantapäillä. Vanha Hans menetti viimein suuren karjansa, eikä
Pikku-Hannullakaan ole enää kuin joku poro, ja entinen tuhannen poron
Andaras on nyt aivan valkkopäiseksi haalistunut poroton poromies,
jolta tunturi on ottanut lainansa takaisin viimeistä myöten. Vain
valkko-äijän pojalla, Hansilla, on jo taas kolmisensataa poroa, ja
köyhälle Pikku-Hannulle Enontekiön pororikas Näkkälä antaa joka talvi
lahjaksi jonkun niestaporon. Mutta Pyhäjärvellä elää Kitti- Niilan
Uula, Tshalkku-Niilan vävy hänkin, Kittien parhaimpana poromiehenä,
raitioiden Muotkatuntureissa tuhatkuntaista tokkaansa. Siinä kyllä on
poikien ja tyttärienkin nimikkoja, Birit-Annellakin 100 poroa, Ellellä
60, Niilalla 100 ja Kristillä 90 sekä 13-vuotisen Hansin merkeissä 300.
Isä kyllä kieltää kuopuspoikansa merkit, mutta Kristin parttiota äijä
lupaa parantaa, jos saa vävykseen mainion Lantto-Hansin, jonka mukana
näyttää tokkaan tulleen onni ja hyvä menestys. Ja välitöinään
Uula-ukko saarnaa kansalleen parannusta ja syntien anteeksi saamista,
vaikka synnit veriruskeatkin olisivat. Mutta joikaamista Uula ei
harrasta, vaikka isä-Niila kyllä joikasi ja oli sellainen äijä, ettei
juuri koskaan ottanut kirjaa käteensä.
Tulipa Inarin tuntureille joku asuntamies lännestäkin päin,
Koutokeinosta ja Enontekiöstä. _Mihkel Gaup_, Kauppi, tuli
Koutokeinosta, korjasi Tshalkku-Niilan Raudnan ja sai poroja sekä
lapsia. Käväisi kerran suuri porokas, _Ponku-Mattikin_, painuen
pian taas Sodankylän Purnumukkaan ja Sompioon. Jo tuli iso rymyäijä
_Guttorm Magga_ Enontekiöstä, "Kutturana" kuulu kautta Lapin, asettuen
maanselän tuntureihin. Ja pian äijälle alkoi karttua tunturieloa
sekä vasoittamalla että peurakorvia merkitsemällä. Sanotaan vanhan
Kutturan merkeissä liikkuneen 3,000-4,000 nulppoa ja suurta ynnä
pientä sarvipäätä. Mutta sitten joku vielä suurempi sarvipää lienee
pistänyt keiturinkoparansa porotokkaan, niin että Kuttura-paran
lauma kutistui vielä nopeammin kuin se oli kasonnut. Pahnan
perillisellä, Kuttura-Niilalla, joka asuu Ivalojoella, kolmisen
penikulmaa Ivalo-Mattia alempana, on enää ainoastaan kolmetoista
poroa, vaikka häntäkin aikoinaan joiattiin:
"Gutturm Niila-sa,
noo läi joo,
rikas poika oli joo,
nun nun nuu".
Vieläpä muistettiin hänen emoaankin, Kadja Nikodemusta:
"Kadjis-ahku oli joo,
lullul lullul luu,
Kadjis-ahku oli joo,
niin niin niin niin",
Palasipa Inariin viimein taitavana poromiehenä Utsjoella opin käynyt
järvikansankin jälkeläinen. Aikoinaan oli Inarista muuttanut Utsjoen
järville ja jokivarrelle kalamiehiksi useita _Aikioita_, toiset suopuen
sinne vakinaisiksi asukkaiksi, toiset jatkaen muuttoaan Norjaan asti,
ja jotkut opastuen tunturimiehiksi. Niinpä Puolmakjäyrille asettuneen
Gabrielin pojan, Kaapin Jounin, poika-Gabriel, Armas-Kaapi, saatuaan
Jouni Vuolabban Ellen emännäkseen, palasi 1890 Inariin ulosoppineena
poromiehenä. Avaroihin länsituntureihin, entisten poromiesten
lähimmäiseksi, tämäkin tulija asettui, ja rikkaana padje-olbmuksena
häntäkin joiattiin:
"Armas-Kaapi,
niin niin niin niin,
suuri-go rikas,
niin niin niin niin".
Näillä samoilla mailla jutavat vielä ukon pojat, Kaapin-Aslak ja
Kaapin-Jouni. Aslak on pieni poromies, mutta Jouni hallitsee 500-600:n
tokkaa liikkuen milloin Maarestatunturissa, milloin Hammas- ja
Viipastuntureissa sekä asuen väliin Lemmetjoella, väliin Ivalo-Matissa.
Punaisissa lakeissa ja fietter-housuissa mies aina liikkuu,
vakuutellen, ettei hänellä kyllä koskaan housunmalli muutu, vaikka
muut kuinkakin uudenmallisia laittaisivat. Vaikka tämä Kaapin-Jounin
toinen panos on lappalaiseksikin jäänyt aivan pikkuruiseksi
tunturitontuksi, vain "kinthankokoiseksi", on hänessä kyllä sekä
miehen mieli että varsinkin ääni. Jos Jouni osaa hyvin käsitellä
suurta tunturieloaan, niin vielä paremmin hän taitaa käsitellä isoa
kurkkuansa. Jouni onkin ankara joikaamaan. Kun pikku mies tunturilla
puhaltaa kurkustansa joikauksen, on koko kehveli äänenä, niin että
sananpuhuvainen Kitti-Uulakin neljänneksien päässä sen kuulee ja
kauhistuu. Mutta toiset tunturimiehet joikaavat pikku toveriaan:
"Naa Kaapin-Jouni,
niin niin niin,
pikku poika sannaa lei,
lullu lullu lugu luu".
Pari muutakin Inarin järvimiestä ihan kotoisiltaan vain lyöttäytyi
tunturilaiseksi ja poromieheksi, niinkuin _Iisko Paadar_ naituaan
Ingerin Ellen eloineen sekä _Heikki Valle_ saatuaan Tshalkku-Pieran
Biggan poroperintöineen. Vallesta tuli jo taitava poromies, ja Vallen
Niilasta vielä taitavampi, Niila etsi ja nai rikkaan Panne-äijän,
Maggas-Andaras-Jounin lesken Kaaren Aikion, saaden samassa kaupassa
sekä itseään iäkkäämmän eukon että paljon poroja. Porotokkineen ja
Kaarenineen Niila muutti Utsjoen puolelle sen sijaan, että entiset
poromiehet olivat Utsjoelta tulleet Inariin. Muotkatunturien
pohjoispäähän, Kaamasjoen latvoille, Kaamasmukkaan, Niila asettui
entiseen Jomppaisen taloon, ruveten siitä käsin kaitsemaan karjaansa
lähituntureissa. Sanotaankin Niilan olevan tämänaikaisen Utsjoen
suurimman poromiehen, 500-600:n porotokan isännän.
Sillä kovin pieniksi ovat Taka-Lapin entiset tunturiennavat jo
joutuneet. _Kadja-Nillakin_, suuren Vuolabban suvun viimeisiä suuria
poromiehiä, Kadja Poinin poika, joka juti Ruijan tuntureitakin
ja aikoinaan ajeli 3,000:n laumaa Utsjoen tuntureissa, tullen
monissa joiuissakin mainotuksi, on nyt vain parinsadan omistaja,
70-vuotias tunturiäijä. Suuret porolaumat ovat sulaneet kuin
lumi, hävinneet niinkuin tuuli olisi puhaltanut, entiset komeat
valkkoporotkin menneet, ja ukko itse nyt vanhana valkkoäijänä asustelee
Kevujoen jylhässä tunturimaassa pienessä uudismökissä hoidellen
nautakarjaakin. Ja entisaikaan häntä joikailtiin:
"Kadja-Nilla,
joo jou joo jou,
menee kuin lintu,
joo jou joo jou".
Kaikki muut Utsjoen muutamat poromiesten jälkeläiset ovat jo
nuorempaa polvea, eivätkä juuri vanhaa poroisäntää parempia.
Kadja-Nillan pojallakin, Pikku-Nillalla, joka asuu isänsä entisessä
komeassa maalitalossa Nilijoen suussa Tenolla, on vain 400-500:n
sarvipään omaisuus, vaikka on saanut emäntänsä Maaritin avulla
periä Pieras-Niila-vainajankin karjasta 70-80 päätä. Samanlaisia
poromiehiä ovat _Niila ja lvvar Pieski_, parituhantisen Niilan
poikia, joista jälkimmäinen asuu appiukkonsa, Oula Länsman-vainajan
ja anoppitätinsä talossa Rauduskaidissa, samanlaisia vielä Jomppalan
lähimailla asustava Rauduskaidin poika, _Piera Länsman_. Kaikki vain
parinsadan poron miehiä. Vain Puolmakjäyrille asettuneen Andaras
Länsmanin lesken, Kristin Siiman, ja viiden pojan yhteisissä hoidoissa
liikkuu viisi-kuusisatainen tokka. Mutta vanhalla _Jomppaisella_,
Mahtis-Niilalla, joka asuu Niila Vallen kanssa Kaamasmukassa, on vain
muutama kymmeninen, vaikka ukko hurskaana raamatun ja evankeliumin
miehenä kulkee sanaakin saarnaten.
Mutta monet tenolaiset ovat lohen ja riekonpyyntinsä sekä karjanpitonsa
lisäksi ruvenneet hankkimaan toimeentuloa poroillakin, yrittäen matalan
rannan tenokansasta nousta, ellei juuri tunturiväeksi, niin kumminkin
hyviksi poromiehiksi. On kyllä monissa tenotaloissa vain joku poro
ja ajohärkä, jolla saattaa pyöräyttää "handelissakin" sukkelammin
kuin entisellä navettasonnilla, mutta on myös jo monia parempiakin
porotaloja. Karigasniemen heinäkentällä asuvaiset ja hyvin toimeen
tulevat Niittyvuopion veljeksetkin omistavat kukin muutaman satasen,
toimekkaimmat pari, kolmekin, samoin Mierasjärven eteläpään erämaahan
jutanut uudispirttiläinen, Sammel Laiti, tunturilaiseksi lyöttäytynyt
Oula Länsmanin entinen ruokkopoika ja oppipoika sekä renkimies. On
sitten tenomiehiä, joiden poroluku lasketaan kymmenittäin, kuten
Porsangerin veljesten, Uulas-Uulan poikain, jonkun Palton ja Nillukan
ynnä Laitin, joilla on kenellä neljä-, viisikymmentä, kenellä
kahdeksankin. Muutamilla Helandereilla on vain joku kymmen, toisilla
vain nimeksi, vaikka entisaikoina muuan katekeetan poika, Jouni
Helander, naituaan kyytirättärin ja poromiehen Johan Högmanin tyttären
Ellen, tuli niin suureksi poromieheksi, että rupesi muoreilleen
tuhrailemaan kodassa sekä juti muiden isoisten mukana Inarin
tuntureihin, kulkien aina Luttojoelle asti ja merkityttäen nimensä
Inarin kirjoihin. Mutta rajantakaiset hukat, koltat, söivät melkein
kaikki ukon elukat, ja Jouni Helander kuoli Luton jäkälätuntureissa
yhtä porottomana kuin oli Tenon mailla syntynytkin.
Muotkatuntureissa ja Paistuntureissa sekä Ailigaksissa pitkin koko
Utsjoen läntistä valtamaata länsipuolen miesten eli Paistunturin
paliskunnan porot kiertävät, kun taas itäpuolen porolaisten eli
Kaldoaiven paliskunnan elukat pitävät valtamaanaan suuria
itätuntureita Utsjoesta ja Tshuoggajoesta alkaen Puolmakjäyrille ja
Norjan rajaan saakka. Vaikka isännät ovatkin vain pikku parttioiden
miehiä, karttuu heidän kymmenistään ja sadoistaan koko iso tokka,
kun porot tunturissa käyvät yhteiseen seuranpitoon. Länsipuolen
miehet joskus raitioivatkin elukoitaan yhdessä laumassa. Niinpä Niila
Valle, Niila Niittyvuopio, Niila Jomppainen, Uulas-Uulan Andaras, Uula
Porsanger, Andaras Paltto ja Anne Nuorgam koitelevat eloaan yhdessä
tokassa sekä kesällä että talvellakin, samoin taas Hans Kitti ja
Pikku-Niila Vuolabba ynnä jotkut muut ovat yksissä tokissa. Vallen
ja kumppanien hoivissa saattaa olla lähes parituhatta poroa sekä
Kitin ja Vuolabban vaalittavina tuhatkuntakin. Koko Paistunturin
paliskunnassa onkin poroja kohta kolmisentuhatta. Mutta Kaldoaiven
ympärystuntureita kiertelee vain parituhatta sarvipäätä, enimmät
niistä Andaras Länsmanin perillisten, Piera Länsmanin ja Sammel
Laitin korvamerkeissä.
Mutta ennen sanotaan Paistunturin paliskunnassa yksinäänkin olleen
6,000-7,000. Ja vanhaan aikaan juti Utsjoenmaan halki poroja kymmenin
tuhansin. Nykyisen tunturiväen poronhoito on vain entisen suuren
elämän heikkoa kuvattelua.