Mieheen nuoreen tutustuin
alla Vienan taivaan.
Ihmisehen ihastuin,
valistajan vaivaan.
Tunsin: "tuoss' on Vienan puu,
Karjalan honka nuori,
Vaikka mitä tapahtuu,
seisoo niinkuin vuori!"
Kesä silloin kauneinnaan
Vienan vesillä hymyi,
Pilvet kaikki piilossaan
taivaallakin lymyi.
Honka nuori huoleton
nosti latvoansa:
"Uhtuassai juhla on,
juhlii heimokansa!"
— Suistui suvi suloineen,
saapui syksy tumma.
Lensi viesti Vienan veen:
nyt on siellä kumma —!
Iskenyt on salama
hongan nuoren huippuun:
vääristänyt, kamala,
oksat vahvat suippuun!...
Sydämeni synkistyi,
itkin hongan kohtaa:
"Kenpä siellä korvessa
huminaa nyt johtaa?"
Turha itku, vaikerrus!
viesti uusi lentää:
Iski honkaan salama —
honka kasvaa sentään.
Honka kasvaa. — Jumalat,
kuulkaa korven pauhu!
Honka kasvaa. Salamat
turhaan sytti kauhun!
Honka kasvaa, horju ei,
vaikka taivas ärjyy,
vaikka latvan lieska vei,
ydin yhä värjyy.
Honka kasvaa! — Ihmiset!
nähkää Vienan voima:
Turhaan iski korpehen
kirous ja soima...
Heimoveljyt! Sinä juur
oot se nuori honka,
jot' ei saanut sortumaan
vainon hirmu-lonka.