Tori Brysselissä.
Jetter ja eräs Rakennusmestari yhtyvät.
RAKENNUSMESTARI. Mitä minä sanoin? Jo viikko sitten sanoin minä
ammattikunnassa, että siitä vielä nousee ankara mylläkkä.
JETTER. Onko se siis totta, että he ovat kirkkoja rosvonneet
Flanderissa?
RAKENNUSMESTARI. Perinpohjin paljaaksi ovat he kettäneet kirkot ja
kappelit. Kerrassaan ei mitään muuta he ole jättäneet kuin aina neljä
tyhjää seinää seisomaan. Ruti roistoja! Ja se saattaa meidän hyvän
asiamme pahaan pulaan. Meidän olisi pitänyt ennemmin hyvässä
järjestyksessä ja järkähtämättä esittää lailliset oikeutemme
hallitsijattaren tietoon ja niistä pitää kiinni. Jos nyt puhelemme, jos
nyt pidämme kokouksia, niin sanovat että me muka puuhailemme yhdessä
tuumin kapinannostajain kanssa.
JETTER. Niin, jokainen kohdastaan ajattelee näin ikään: mitäpä sinä
nenääs' ensin esiin? Siitä kaulavarsi ei ole kovin kaukana, jumal'
avita!
RAKENNUSMESTARI. Minua huolestuttaa, kun roistoväki alkaa mellastaa,
tuo joukko, joll' ei ole mitään mitä kadottaa. Ne käyttävät
tekosyynänsä sitä, mihin meidänkin täytyy nojautua, ja syöksevät maan
onnettomuuteen.
(Soest tulee.)
SOEST. Hyvää päivää, hyvät herrat! Mitä uutta? Onko se totta, että
kuvain-raastajat suoraa päätä tänne ryntäävät?
RAKENNUSMESTARI. Tääll' ei ne saa mitään liikuttaa.
SOEST. Pistäysi eräs sotamies minulta tupakkaa ostamassa. Siltä minä
utelin ja utelin. Hallitsijatar, niin ravakka ja älykäs vaimo kuin hän
onkin, tällä kertaa on joutunut hämille. Mahtaa olla aika pahoin laita,
kun hän niin tyyten henkivartion ta'a kätkeksen. Linna on vahvasti
vartioittuna. Arvellaanpa, että hän aikoo lähteä kaupungista pakoonkin.
RAKENNUSMESTARI. Pois hän ei jouda! Hänen täällä-olonsa suojaa meitä,
ja me toimitamme hälle enemmän turvallisuutta, kuin nuo hänen
viiksiniekkansa. Ja jos hän meidän oikeutemme ja vapautemme pitää
pystyssä, niin käsillämme häntä kannamme.
(Saippuankeittäjä tulee tähän.)
SAIPPUANKEITTÄJÄ. Ilkeää menoa! Karsasta menoa! Tulee rettelöitä, ja
käy hupi hullusti! -- Kaikella mokomin, olkaa hiljaa, jott' ei teitäkin
pidetä kapinannostajina!
SOEST. Tuossa tulee niitä Kreikanmaan seitsemiä viisaita.
SAIPPUANKEITTÄJÄ. Minä tiedän, niit' on monta, jotka salaisesti pitävät
yhtä Kalvinilaisten kanssa, jotka ivaavat piispoja, jotka eivät kavahda
kuningasta. Vaan uskollinen alamainen, oikea katolilainen!
(Näihin yhtyy kaikenlajista kansaa kuuntelemaan. Vansen esiytyy.)
VANSEN. Jumalan rauha, hyvät herrat! Mitä uutta?
RAKENNUSMESTARI. Elkää ruvetko seurustelemaan sen kanssa, se on kehno
mies.
JETTER. Eikö se ole kirjurina tohtori Wietsillä?
RAKENNUSMESTARI. Hoo, hän on ollut jo monellakin isännällä. Ensin hän
oleksi kirjurina, vaan kun hänet yksi toisensa perästä potkaisi pois
luotaan hänen koiran-kuriensa tähden, paturoipi hän nyt kirjureina ja
asianajajina käsityökseen, ja on patajuoppo.
(Tulee enemmän kansaa, ja seistaan ryhmittäin.)
VANSEN. Tekin olette kokoutuneet ja kuiskaatte nokat yhdessä. Se on
aina jotakin mistä kannattaa puhua.
SOEST. Sitä minäkin luulisin.
VANSEN. Jos nyt yhdellä tai toisella olis' sydän paikallaan, ja yhdellä
tai toisella päätä lisäksi, niin me voisimme hispanialaiset kahleet
katkaista kerralla.
SOEST. Herra! Niin ette saa puhua, me olemme vannoneet kuninkaalle
uskollisuusvalan.
VANSEN. Ja kuningas meille. Huomaitkaa se!
JETTER. Tuotapa kehtaa kuulla! Sanokaa vaan mielipiteenne.
JOTKUT MUUT. Kuuleppas vaan! Tuo se ymmärtää asian. Se on ounas mies.
VANSEN. Minulla oli kerran esimies, joka tallensi takanaan
pergamentteja sekä kirjeitä ikivanhoista lahjoituksista, sopimuksista
ja etuoikeuksista; hänellä oli himo kerätä harvinaisia asiakirjoja.
Yhdessä näistä oli meidän koko valtiosääntö: kuinka meitä
alankomaalaisia ensin hallitsi erityiset ruhtinaat, aina ikivanhojen
oikeutten, etuoikeutten ja pitämysten mukaan -- kuinka meidän
esi-isämme kaikkea kunnioitusta osottivat ruhtinaallensa, kun tämä
hallitsi niinkuin hänen tuli; ja kuinka he heti olivat varulla, kun
tämä ei tahtonut pysyä aisoissaan. Valtiosäädyt olivat kohta vastassa:
sillä, joka maakunnalla, pienimmälläkin, oli valtiosäätynsä, omat
säätykokouksensa.
RAKENNUSMESTARI. Tukkikaa suunne! Tuo on tietty tuon iän. Jok' ainoa
kunnon porvari, sen verran kuin hän tarvitseekin, on selvillä
valtiosäännöstä.
JETTER. Antakaa hänen puhua; saammehan aina tietää jotakin uutta.
SOEST. Hän on aivan oikeassa!
USEAT. Selittäkää! Selittäkää! Semmoista ei saa kuulla joka päivä.
VANSEN. Sellaisia te olette, porvarismiehet! Teill' ei ole huolta
huomisesta, ja samoin kuin te ammatin olette saaneet vanhemmiltanne
perinnöksi, samoin annatte te myös hallituksen itseänne hallita ja
vallita, miten se vaan tahtoo ja voi. Te ette kysy vanhaa pitämystä,
ette historiaa, ette hallitsijan oikeuksia; ja tuon huolimattomuutenne
tähden on hispanialaisten ollut mukava käestää ja kiertää teidät
apajaansa.
SOEST. Kukas tuota ajattelemaan? Kun kellä vaan on jokapäiväinen leipä!
JETTER. Kirous! Miksikä ei astukaan kukaan ajoissa esiin ja sano tuota
toiselle?
VANSEN. Minä sanon sen teille nyt. Kuningas Hispaniassa, joka
onnenpotkauksen kautta on päässyt kaikkien näiden maakuntien herraksi,
missään tapauksessa ei saa hallita ja vallita muulla tavoin kuin nekään
pikku ruhtinaat, jotka ennen hallitsivat itse kukin omaa maakuntaansa.
Käsitättenkö sitä?
JETTER. Selittäkää se meille!
VANSEN. Sehän on niin selvä kuin päivä. Eikös teitä pidä aina
maakunta-lakienne mukaan tuomita? Eikö niin?
ERÄS PORVARI. Niin, totisesti!
VANSEN. Eikö Brysselissä ole toinen laki kuin Antverpenissä?
Antverpenissä kuin Gentissä? Eiköhän ole niin?
TOINEN PORVARI. Totta jumaliste!
VANSEN. Vaan jos te näin ikään annatte edelleen mennä, niin saatte pian
kokea muuta. Hyi! Mitä Kaarle Rohkea, Freedrikki Sotija, Kaarle Viides
eivät voineet, sen teettää Fiilippi nyt yhdellä vaimolla.
SOEST. Niin! Niin! Ne vanhatkin ruhtinaat sitä jo koettelivat.
VANSEN. Totta kyllä! -- Vaan meidän esi-isämme pitivät varansa. Niin
pian kuin he mihin herraan tuskastuivat, sieppasivat he häneltä
muutamakseen pojan ja perillisen pois, pitivät sitä luonaan ja antoivat
vasta oikein hyvillä ehdoilla takaisin. Meidän isämme olivat miehiä! Ne
ymmärsivät oman hyvänsä! Heiss' oli pontta ja perää. Miehisiä miehiä!
Vaan senpä tähden ovatkin meidän etuoikeutemme niin selvät, meidän
vapautemme' niin tukevalla pohjalla.
SAIPPUANKEITTÄJÄ. Mitä te jaarittelette vapauksista?
KANSA. Meidän vapauksistamme, meidän etuoikeuksistamme! Puhukaa enemmän
meidän etuoikeuksistamme!
VANSEN. Meillä Brabantilaisilla erittäin, jos kohta kaikillakin
maakunnilla on omat etuutensa, niin meillä niitä on kaikkein
runsaimmin. Minä olen lukenut kaikki tyynni.
SOEST. Niin sanokaa julki!
JETTER. Antakaa kuulua!
ERÄS PORVARI. Niin, minä pyydän teitä!
VANSEN. Ensiksi seisoo näin kirjoitettuna: Brabantin herttuan pitää
olla meille hyvä ja uskollinen herra.
SOEST. Hyvä! Onko se niin?
JETTER. Uskollinen! Onko se totta?
VANSEN. Näin kuin sanon: hänell' on velvollisuuksia meitä kohtaan, yhtä
hyvin kuin meillä häntä kohtaan. Toiseksi: hän ei saa mitään oittia eli
mielivaltaa meitä vastaan harjoittaa, osottaa eli sallia, ei tuumalla
millään!
JETTER. Mainiota! Mainiota! Ei harjoittaa.
SOEST. Ei osottaa.
JOKU TOINEN. Ei sallia! Se on pääpiste. Ei kenenkään sallia, ei millään
tavalla!
VANSEN. Selvin sanoin.
JETTER. Hankkikaa meille se kirja.
PORVARI. Niin, se meidän pitää saada.
TOISET. Se kirja! Se kirja!
TOINEN. Me tahdomme hallitsijattaren pakeille mennä sen kirjan kanssa.
TOINEN. Teidän pitää puhua meidän puolestamme, herra tohtori.
SAIPPUANKEITTÄJÄ. Voi noita hölmöjä!
TOISET. Vielä jotakin siitä kirjasta.
SAIPPUANKElTTÄJÄ. Minä isken häneltä hampaat kulkkulakeen, jos hän
yhdenkään sanan vielä virkkaa.
KANSA. Katsotaanpa, ken hälle mitä tekee. Sanokaa meille jotain
etuoikeuksista! Onko meillä vielä enemmänkin etuoikeuksia?
VANSEN. Monemmoisia, ja sangen hyviä, sangen otollisia. Niinpä muun
muassa: Maanherra ei saa hengellistä säätyä eduttaa eikä enentää, ilman
aateliston ja säätyjen myöntämättä! Huomatkaa se! Eikä myöskään maan
hallitustapaa muuttaa.
SOEST. Onko se niin?
VANSEN. Minä saatan teille näyttää, että niin on kirjoitettu pari kolme
sataa vuotta sitten.
PORVARIT. Ja me kärsimme noita uusia piispoja? Aateliston pitää meitä
tueta, me aljetaan mylläkkä!
TOISET. Ja mekö annamme inkvisitsion lyödä pelvolla kuin puulla päähän?
VANSEN. Se on oma syynne.
KANSA. Viel' on meillä Egmont! On Oranialainen! Ne harrastavat meidän
parastamme.
VANSEN. Teidän veljenne Flanderissa ovat jo alkaneet sen hyvän työn.