Elisabetin puvut ja hänen tukkansa.
Luonto oli suonut keisarinna Elisabetille kauneutta, jalon mielen
ja suuret henkiset lahjat. Sallimus oli asettanut hänet korkeimpaan
asemaan, mitä nainen voi saavuttaa, ja hän näytti olevan luotu onneen
ja rakkauteen.
Hänen ulkomuotonsa tarjosi mitä täydellisimmän sopusointuisuuden
näyn. Mutta hänen luonteensa oli täynnänsä vastakohtia. Hän rakasti
yksinäisyyttä ja ulko-elämää, mutta ei yksikään Europan ruhtinattarista
osannut esiintyä niin edustavaisena kuin hän niissä tilaisuuksissa,
joissa esiintyi virallisesti.
Elämäntapojen yksinkertaisuus oli hänessä yhtynyt rajattomaan
tuhlaavaisuuteen. Niinkuin serkkunsa, Baierin Ludvig, hän käytti
suunnattomia summia rakennuksiin ja haaskasi rahaa ja lahjoja
ympärilleen, missä vain kulkikin.
Hän ei koskaan alistunut muodin oikkuihin, mutta siitä huolimatta hänen
solakka vartalonsa oli vuosikaudet muotitaiteilijain ihanteena.
Hänen käyntinsä oli liitelevä ja kevyt, mutta hän kätki jalkansa
paksuihin, paksupohjaisiin kenkiin. Kasvojensa ihanuuden hän piilotti
harson taikka viuhkan taakse. Hänen pukunsa oli usein vaatimattomampi
kuin hänen kamarineitonsa puku, mutta hänen synnynnäinen arvokkuutensa
ei koskaan jättänyt tekemättä vaikutustaan, olipa hän puettuna kuinka
yksinkertaisesti tahansa.
Hänen arkipäiväisissä leningeissään hameen tuli olla niin lyhyen,
että jalat jäivät vapaiksi, sekä kiinteästi lanteita myöten, olematta
kuitenkaan niin piukka, että olisi ollut esteeksi kävelemiselle. Liivi
ommeltiin puseron tapaan.
Hyvin vastenmielisesti hän, milloin välttämätöntä oli, pukeutui
kalliisiin hovipukuihin. Mutta niihinkin hän osasi lyödä
yksilöllisyytensä leiman. Myöhempinä vuosinaan hän käytti melkein
yksinomaan mustaa ja valkeata taikka valkeata mustalla reunustettuna.
Joskus harvoin hän pukeutui vaaleanharmaaseen taikka sinipunaseen
silkkiin tai samettiin, mutta räikeitä värejä hän ei käyttänyt
milloinkaan.
Huolimatta kaikesta siitä, mitä hän oli kokenut, aika oli ihmeellisesti
säästänyt hänen ulkomuotoaan. Jotka olivat nähneet hänet hovijuhlassa
upeissa puvuissaan, hänen omituista kauneuttaan korostavan kullan ja
jalokivien hohdossa, ovat sanoneet hänen viidenkymmenen vuoden vanhana
olleen melkein yhtä kauniin kuin hän oli ollut kolmenkymmenen ijässä.
Hänen hiuksensa olivat säilyneet yhtä kauniina ja runsaina kuin
nuoruudessa. Ollessaan hajallaan hänen tukkansa ulottui alapuolelle
polvien, ja hän voi yhä kääriytyä siihen kuin suureen kaapuun. Hänen
elämänsä viimeisinä aikoina siihen ilmestyi harmaita hapsia, ja on
väitetty hänen olleen suruissaan siitä, että hiuksensa harmaantuivat.
Tämä hiusten tuuheus tuotti hänelle muuten paljon vaivaa. Vaikka
hän muuten oli lempeä ja hyvä valtijatar alaisiaan kohtaan, sattui
useinkin, että hän menetti kärsivällisyytensä niinä pitkinä tunteina,
jotka menivät hänen hiustensa hoitamiseen.
"Tunnen tukkani", hän lausui kreikkalaiselle luennoitsijalleen
Christomanokselle, sormillaan nivelien raskaita palmikoitaan, ikäänkuin
keventääkseen päätään painavasta taakasta. "Se on kuin vieras olento
pääni päällä".
"Teidän majesteettinne kantaa tukkaansa kruununa keisarikruunun
sijasta", opettaja vastasi.
"On paljon helpompi vapautua toisesta kruunusta kuin tästä", keisarinna
vastasi surullisesti hymyillen.
Eräänä päivänä hän käveli vuoripolkua, luennoitsijansa Christomanoksen
saattamana. Tiellä tuli vastaan nainen, jonka hiukset oli leikattu
lyhyiksi.
"Siinäpä viisas nainen, joka pitää tukkansa lyhyenä", Elisabet lausui.
"Mutta jos minä leikkauttaisin tukkani, kun pidän tarpeettomana kantaa
kaikkea tätä kuormaa, niin ihmiset hyökkäisivät kimppuuni kuin sudet".
Eräänä toisena päivänä, kun Christomanos luki hänelle ääneen suittaessa
hänen hiuksiaan, hän lausui:
"Olen hiusteni orja. Ehkäpä jonakin päivänä sittenkin leikkaan tukkani
pois".
Mutta nämä sanat olivat kai tuskin vakavasti tarkoitetut. Väsymys
ja suuttumus kaikesta siitä vaivasta, jota tukka hänelle tuotti,
aiheuttivat ehkä joskus lyhyeksi hetkeksi halun päästä siitä, mutta
itse asiassa hän oli ylpeä tuuheasta tukastaan. Tämä oli yksi niitä
harvoja turhamaisuuden piirteitä, joita hänessä oli huomattavissa.