Hääjuhlallisuudet.
Varhain aamulla huhtikuun 24 päivänä 1854 pidettiin
juhlajumalanpalvelus ynnä Te Deum kaikissa Wienin kirkoissa. Korkea
morsiuspari oli aamumessussa linnan hovikappelissa.
Kolmen ajoissa iltapäivällä Hofburgin ja Augustinerkirkon ulkopuolelle
kerääntyneet kansanjoukot olivat niin suunnattomat, että kadut piti
sulkea, jotta vaunut pääsisivät kulkemaan linnasta.
Pääkaupunkiin oli saapunut vieraita maan kaikista osista ja
sitäpaitsi useimmista muista Europan maista. Lähinnä edellisinä
päivinä Wieniin saapuneiden ulkomaalaisten luettelo nousi lähes
seitsemäänkymmeneen viiteen henkeen, mitä siihen aikaan pidettiin aivan
ennen kuulumattomana määränä. Yksinpä itämailtakin -- Aleksandriasta,
Smyrnasta ja Salonikista -- oli häihin tullut edustajia.
Vanha kuuluisa Augustiner-kirkko, jossa vihkimisen piti tapahtua,
oli runsaasti koristeltu. Pääalttarin päällä oli valkeasta,
kultakoristeisesta sametista tehty katos. Sen alla olivat morsiusparin
rukouspallit, jotka nekin olivat tehdyt valkeasta sametista. Toinen
katos kaareutui niitten samettipäällyksin varustettujen tuolien yllä,
jotka olivat aijotut toisille ruhtinaallisille henkilöille.
Kirkon seinille ja pilareihin oli ripustettu kallisarvoisia gobelinejä
ja silkkikankaita, ja lattialle oli levitetty matot. Kymmenentuhatta
vahakynttilää, jotka olivat jaetut sataan isompaan ja pienempään
kruunuun ja kynttiläjalkoihin, levitti loistavan valaistuksen.
Augustiner-käytävä, joka vie Hofburgin sisähuoneista kirkkoon, oli
valaistu samalla tavalla.
Vihkimisen piti tapahtua kello seitsemän illalla. Kello kuusi
kutsutut vieraat täyttivät kaikki paikat kirkossa. Upseerien upeat
univormut, Unkarin ja Puolan aatelisten värikkäät ja komeat puvut,
naisten loistavat koristeet, ministerien ja korkeitten virkamiesten
kultakoristeiset hännystakit, kardinalien punaiset kaaput, itämaisten
lähettiläiden haaveelliset puvut, kaikki yhdessä muodostivat
satumaisen, vaikuttavan näyn.
Jo ennen määrä-aikaa hovin kavalierit ja naiset ylhäisimmissä
juhlapuvuissaan olivat menneet Hofburgiin yhtyäkseen hääsaattueeseen.
Juhlallisuus alkoi ruhtinas-arkkipiispan Rauscherin, keisarin entisen
opettajan, ynnä yli seitsemänkymmenen arkkipiispan ja piispan
keräännyttyä sakastiin kultakoristeisissa juhlatamineissaan.
Yliseremoniamestari ilmoitti keisarille, että kaikki oli valmiina.
Kulkue meni Augustiner-käytävän salien läpi seuraavassa järjestyksessä:
hovimajoittajat, paasit, kamarirouvat, kamariherrat, salaneuvokset,
korkeimmat hovivirkamiehet, arkkiherttuat kamariherrojensa saattamina
ja viimein keisari itse.
Arkkiherttuoilla ja hovimiehillä oli kaikilla ritarikuntiensa ketjut.
Sulhanen oli sotamarsalkan univormussa ja koristeltu Itävallan
keisarikunnan kaikilla ritarimerkeillä.
Heti sulhasen perästä seurasi hänen äitinsä, joka talutti morsianta
vasemmalla kädellään. Elisabetin vasemmalla puolella kulki hänen oma
äitinsä, herttuatar Ludovica. Heidän perästään tulivat hovin muut
naiset yliseremoniamestarin ohjaamina.
Seitsentoista-vuotias morsian loisti nuoruuden koko ihanuudessa ja
onnessa. Hänen morsiuspukunsa oli valmistettu paksusta valkeasta
silkkikankaasta, joka oli koristeltu kulta- ja hopea-ompeluksilla.
Leningin päällä oli leveä mantteli pitkine laahuksineen, sekin
kullalla kirjaeltu. Timanttisolki piti kiinni Brüsselin pitseistä
tehtyä pitkää huntua. Morsiusseppele oli sidottu myrteistä ja
oranssikukista ja kiinnitetty komealla timanttidiademilla, jota hänen
anoppinsa oli käyttänyt hääpäivänään ja jonka hän oli Elisabetille
antanut häälahjaksi. Hänen kaulassaan oli timanttikoriste ja timantit
loistivat kaikkialla hänen puvussaan. Rinnassa hänellä oli Baierin
Therèse-ritarikunnan merkki ja Itävallan tähtiristi sekä kimppu
valkeita ruusuja.
Kirkonportilla keisarin ja tämän kihlatun otti vastaan
ruhtinas-arkkipiispa, joka pirskoitti heidän päälleen vihkivettä.
Prinsessan laahustinta olivat siihen asti paasit kantaneet, mutta nyt
näiden sijaan astui hovinaisia. Morsiuspari astui rukouspallin luo, ja
kummankin ruhtinaallisen perheen muut jäsenet menivät kukin paikoilleen.
Lyhyen rukouksen jälkeen Frans Josef ja Elisabet nousivat
pää-alttarille. He vastasivat papin kysymyksiin, vaihtoivat sormuksia
ja antoivat toisilleen kättä.
Ruhtinas-arkkipiispan toimitettua kirkolliset menot, Josef Platz'ille
asetettu jalkaväkipataljoona ampui ensimäisen tervehdyslaukauksen.
Tykkien jyske kaupungin linnoituksista seuraavassa silmänräpäyksessä
ilmoitti, että itävaltalaiset olivat saaneet keisarinnan ja
unkarilaiset kuningattaren.
Riemuhuudot kajahtivat kirkon edustalla, ja tykkien jyske yhä jatkui,
kirkkoruhtinaan pitäessä nuorelle parille seuraavan puheen:
"Missä rauhan ja yksimielisyyden ja rakkauden siteet yhdistävät miehen
ja naisen, sinne onni tulvehtii joka puolelta", hän lausui. "Te,
korkea prinsessa, joka nyt astutte Itävallan valtaistuimelle, olette
puolisossanne tapaava ystävän, joka eroittamattomasti on yhdistänyt
sielunsa teihin. Hän on tunteva teidän ilonne ja tuskanne omikseen,
ja te voitte avata sydämenne hänelle luottaen hänen muuttumattomaan
rakkauteensa. Tämän maallisen elämän kaikissa vaiheissa hän on oleva
teitä lähellä alati horjumattomalla osanotolla, hän on oleva teidän
suojeluksenne ja voimanne, teidän ilonne ja teidän toivonne, teidän
ylpeytenne ja kunnianne!
"Hänen majesteettinsa keisari on meidän Herraltamme saanut itselleen
suuren tehtävän. Boden-järvestä Siebenbürgeniin, italialaisesta
Po-joesta Weiksel-joen rantamille kolmekymmentäkahdeksan miljoonaa
ihmistä katsovat häneen ja anovat suojaa ja apua hänen viisaudeltaan
ja voimaltaan. Mutta taakka, joka on hänen harteilleen laskettu, ei
ole ainoastaan kunniakas, se on myöskin raskas! Se on häneltä vaatinut
suuren uhrin: hänen majesteettinsa on lahjoittanut huolettoman
nuoruutensa uhriksi kansalleen. -- Te, ruhtinatar, olette kutsuttu
suomaan hänelle korvauksen siitä nuoruudenonnesta, jonka hän on
uhrannut!
"Pyhä Augustinus lausuu: Kun vaimo rakastaa miestään, koska tämä rikas
on, silloin hänen ajatuksensa ovat saastaiset, sillä silloin hän ei
rakasta miestään, vaan tämän rahoja. Jos hän todella rakastaa miestään,
niin hän rakastaa tätä silloinkin, kun tämä on köyhä ja kaikkea vailla.
Semmoinen rakkaus teidän on suotava korkealle puolisollenne. Hänen
hallitsijahuoltensa painostaessa te olette oleva hänelle kuin saari,
joka keskellä kuohupäiden laineiden lepää rauhaisana, saaden orvokit
ja ruusut povestaan puhkeamaan. Saakoon kaikki puhdas ja jalo suojaa
ja hoivaa teidän majesteetiltanne, tavatkoon se esikuvansa keisarinna
Elisabetissa!
"Frans Josefin rinnalla, Itävallan sankarin ja suojelijan rinnalla,
hänen keisarillinen puolisonsa on oleva ensimäisenä naisten joukossa,
ei vain hänen otsaansa koristavan kruunun voimasta, vaan vielä enemmän
niitten hyveitten voimasta, jotka valtaistuimen korkeudesta levittävät
lempeää valoansa kansojen yli."
Hääpäivänään keisari armahti valtakunnissaan melkein kaikki, jotka oli
tuomittu majesteettirikoksista sekä rikoksista yleistä järjestystä
vastaan. Samalla kertaa hän julisti, että samanlaisista rikkomuksista
vireille pannut oikeusjutut olivat lakkautettavat.
Minkälaista osanottoa keisarin häät herättivät, todistaa parhaiten
hänen valtakunnassaan perustetut lukuisat hyväntekeväisyyslaitokset,
jotka saivat nimensä morsiusparista. Wieniläisten lahjat tekivät
mahdolliseksi sen, että kaupungin muissa kirkoissa samalla kertaa
keisarin vihkiäisten kanssa vihittiin neljäkymmentä muuta paria; nämä
varattomat avioparit saivat kukin viisikymmentä guldenia oman kodin
perustamiseen.
Mitä moninaisimmissa muodoissa harjoitettiin suurta hyväntekeväisyyttä:
köyhät lapset saivat vaatteita, invalideja ruokittiin, puutteessa
olevat perheet saivat lahjoja, ja tehtaanomistajat toimeenpanivat
juhlia työväelleen.
Frans Josef lahjoitti hääpäivänään 200,000 guldenia köyhille.
Keisarinna sai häälahjana 60,000 guldenia, jotka hän päätti käyttää
hyväntekeväisiin tarkoituksiin.
Tällöin hän ei ajatellut yksinomaan Wienin väestöä, vaan määräsi, että
keisarin kaikkien maiden piti saada osansa hänen lahjastaan.