Baierin ruusu. -- Morsiona Tonavan-kaupunkiin.
Huhtikuun 20 päivänä 1854 Elisabet lähti morsiona matkalle Itävallan
pääkaupunkiin, vanhempainsa ja molempain vanhempien sisarustensa
saattamana. Münchenin porvarit ja lähiseudun talonpojat vaimoineen ja
tyttärineen täyttivät hänen synnyinkaupunkinsa kadut, joita hän kulki.
Eron tuskan valtaamana hän nousi vaunussa seisomaan ja kyynelet
silmissä heitteli kädellään jäähyväisiään kunnioittavasti tervehtävälle
väkijoukolle.
Höyrylaiva "Die Stadt Regensburg" vei herttua Maksin perheineen Tonavaa
pitkin Straubingista Linziin. Kaikkialla, minne he tulivat, työt oli
keskeytetty kuin suurina juhlapäivinä. Tuhansien ja taas tuhansien
ajatukset näinä päivinä askartelivat odotetussa prinsessassa.
Passaussa, Itävallan keisarikunnan rajalla, lähetystö tuli laivaan,
lausuen hänet tervetulleeksi seuraavin sanoin:
"Ystävälliset kuin tasankomme, vankat kuin vuoremme, semmoiset ovat
Itävallan kansan tunteet keisarin morsianta kohtaan! Sydäntemme
syvyydestä kajahtaa tuliaistervehdys, jonka tänään tuomme teidän
ylhäisyydellenne."
Linzissä hän astui maihin jatkaakseen matkaa toisella höyrylaivalla.
Frans Josef oli matkustanut sinne kohtaamaan häntä, mutta riensi
heti takaisin Wieniin voidakseen sielläkin olla lausumassa hänet
tervetulleeksi.
Linzissä oli pystytetty mahtava kunniaportti ja koko kaupunki
oli kukkaisin koristeltu. Läheisille kukkuloille oli sytytetty
ilo-tulia. Päivän juhlallisuudet päättyivät teatterinäytäntöön,
soihtukulkuun ja sen talon ulkopuolella pidettyihin serenadeihin, jossa
kuusitoistavuotiaan morsiamen oli määrä nukkua yötä.
Seuraavana aamuna, huhtikuun 22 päivänä, prinsessa seurueineen nousi
laivaan jatkaakseen matkaa alaspäin Tonavaa, saaden kaikkialla osakseen
mitä sydämellisintä kunnioitusta. Höyrylaiva "Frans Josef", jolla hän
matkusti Linzistä Nussdorfiin, oli kokonaan ruusuilla verhottu ja kansi
muutettu todelliseksi kukkaistarhaksi.
Oli ihana kevätaamu. Riemuitsevat ihmisjoukot reunustivat jokea
molemmin puolin. Kaikki, jotka vain kynnelle kykenivät, olivat tulleet
katsomaan tulevaa keisarinnaa. Liput liehuivat kirkontorneista ja
talojen katoilta, kaikilla sopivilla paikoilla oli laulukuoroja. Ne
lauloivat milloin:
"Gott erhalte Franz, den Kaiser."
(Jumala suojelkoon keisari Franzia.)
milloin taas:
"Ein Köningskind in die Fremde zieht,
Geführt von innerem Drang,
Dem hängt eine Thrän' am Augenlied,
Dem ist so bang, so bang!
O Köningskind, erbange nicht,
Wie fremd auch Flur und Strand!
Wo dich die Lieb' wie hier umflieht,
Da ist dein Heimatsland!"
(Sisäisen voiman pakoittamana kuninkaanlapsi saapuu vieraaseen maahan.
Silmäkulmassa hänellä kiiluu kyynel, häntä niin pelottaa! -- Oi,
kuninkaanlapsi, älä pelkää, vaikka keto ja ranta ovatkin oudot! Missä
rakkaus ympäröi sinua niin kuin täällä, siellä on kotimaasi!)
Laivassa näkyi valkopukuinen olento, joka riensi puolelta toiselle.
Vaikka hänen piti lakkaamatta kiitellä myrskyisistä tervehdyksistä, hän
ei näyttänyt väsyvän.
Sillä aikaa oli ryhdytty suuriin valmistuksiin hänen
vastaanottamisekseen Nussdorfissa, Wienin luona olevassa
maihinnousupaikassa. Aina varhaisimmasta aamuhetkestä saakka
pääkaupungin väestö oli tulvinut sinne. Uskomattomalla sitkeydellä
odotettiin ja yleisö aivan tappeli niin suurella vaivalla saamiensa
paikkojen säilyttämiseksi.
Sillan lähelle oli rakennettu paviljongi leveine pylvässaleineen, ja
sen kullattu torni ja kupu loistivat pitkän matkan päähän. Puolipäivän
aikaan pylvässali täyttyi valtakunnan korkeimmasta aatelistosta,
papistosta, virkamiehistä ja porvareista.
Oikealle puolelle laitetulle terassille olivat asettuneet ulkovaltojen
lähettiläät naisineen. Vasemmalla istuivat Wienin ja muiden Habsburgien
vallan alle kuuluvien maiden kaupunkien edustajat. Laiturille, johon
laivan piti laskea, oli levitetty matot, ja sen molemmin puolin olivat
lavat keisarillista hovia varten.
Wienin seuduilla oli ilma aamulla ollut pilvinen, mutta aamupäivällä
muutamat voimakkaat tuulenpuuskat ajoivat pilvet hajalleen, ja kun
merkit iltapäivällä ilmoittivat morsiuslaivan olevan lähestymässä,
taivas paistoi mitä puhtainta sineä.
Kello puoli kuusi laiva laski maihin tykkien paukkuessa, soittokunnan
soittaessa ja kirkonkellojen kumahdellessa. Frans Josef, joka
juuri äsken oli saapunut paikalle, riensi laivaan ja syleili ja
suuteli morsiantaan. Heti hänen perästään tulivat hänen vanhempansa
arkkiherttua Frans Karl ja arkkiherttuatar Sophie. Keisarin äiti sulki
miniänsä syliinsä ja vei hänet sitten jälleen pojalleen.
Vihdoin oli odotettu hetki tullut, kun Elisabet keisarin käsivarteen
nojaten astui pääkaupungin maalle. Tuhannet äänet kajahuttivat silloin
yhtä haavaa:
"Kauan eläköön keisarin morsian!"
Wieniläisten tervehdyshuudosta huokui niin ylenpalttista
sydämellisyyttä, että prinsessa muutamiksi minuteiksi jäi seisomaan
kuin naulattuna sulhasensa viereen. Ilonkyyneleet täyttivät hänen
silmänsä ja tulvivat pitkin hänen poskiaan. Hän heitti pitkän katseen
väkijoukon yli, joka etelämaisella tulisuudella riemuitsi hänen
tulostaan, nyökkäsi ystävällisesti hymyillen joka puolelle ja huiskutti
nenäliinallaan hurmaantuneille katsojille.
Monta vuotta on kulunut siitä päivästä, onnettomuudet ja häviöt ovat
kohdanneet sekä Itävaltaa että Habsburgien sukua, mutta vielä on elossa
silminnäkijöitä, jotka muistavat tämän hetken ja voivat kertoa siitä
hurmaavasta näystä, jonka nuori ruhtinatar tarjosi, seisoessaan siinä
koko ihanteellisen kauneutensa täydessä loistossa.
Matka vaunuissa Nussdorfista vanhaan keisarilliseen linnaan
Schönbrunniin oli todellinen riemukulku. Kello puoli seitsemän vaunut
ajoivat linnan pihalle. Täällä keisari vielä kerran lausui morsiamensa
tervetulleeksi, ennenkuin vei hänet suuria pääportaita, jotka ylimmästä
astuimesta alimpaan olivat koristetut etelämaalaisilla kasveilla ja
kukkasilla.
Suunnattomat ihmisjoukot olivat sillä välin kerääntyneet linnan
puutarhaan. Elisabetin näyttäytyessä parvekkeella yhdessä keisarin
kera, iloisten ja lämminsydämisten itävaltalaisten tervehdyshuudot
ryöpsähtivät esiin uudella voimalla. Lumous ei ollut lainkaan loppua,
ja Elisabetin oli illan pitkään alituiseen näyttäydyttävä ikkunassa.
Seuraavana päivänä tapahtui hänen juhlallinen saapumisensa Wieniin.
Vanhan tavan mukaan tapahtui kulku Schönbrunnista Theresian
ritariakatemiaan kaikessa hiljaisuudessa, mutta sitä suurempi oli oleva
se kunnianosotus, joka omistettiin morsiamelle matkalla akatemiasta
Hofburgiin.
Kulkuetta järjestettäessä Elisabet ja hänen äitinsä vetäytyivät
Theresianumin sisähuoneisiin.
Uskolliset kädet olivat koristelleet kaikki Wienin ja esikaupunkien
talot, ja kadut, joita Elisabetin piti kulkea, olivat muutetut
puutarhoiksi. "Elisabetinsilta", joka yhdistää Wienin esikaupunkiin
Wieden (eli "An der Wien"), vihittiin samana päivänä ja sai keisarinnan
nimen. Siellä kaupungin pormestari ja neuvoskunta seisoivat odottamassa
lausuakseen hänet tervetulleeksi. Siltaa koristavien kuuden kuuluisan
miehen muistopatsaan ympärille oli hyvin vaikuttavalla tavalla
ryhmitelty kuusituhatta harvinaisinta puuta ja kasvia Lichtenbergin ja
Schwarzenbergin ruhtinasten kasvihuoneista; niitten tuoksu oli niin
voimakas, että levisi laajalle läpi kaupungin.
Yhdeksäntuhatta porvaria muodosti kolminkertaisen kujanteen
Kärntnerthornille saakka, ja vähän matkan päässä toisistaan seisoi
nuoria tyttöjä, jotka sirottelivat kukkasia kadulle.
Heti kulkueen lähdettyä liikkeelle, tykit alkoivat jymistä ja
kajahdella ja kellot soivat kaikissa Wienin esikaupunkien kirkoissa.
Ammunta vaikeni Elisabetin vaunujen kulkiessa vallien yli, mutta nyt
kaupungin sisäosissa olevien kirkkojen kellot ilmoittivat tulevan
keisarinnan saapuneen vanhan pääkaupungin tantereelle.
Kullattuja juhlavaunuja vetämässä oli kahdeksan maidonvalkeata hevosta,
joitten päät olivat koristetut korkeilla, valkeilla höyhentöyhdöillä.
Silat ja ohjaksetkin olivat kokonaan kullatut, ja kuskeilla,
esiratsastajilla ja lakeijoilla oli valkeat tekotukat.
Vaunujen taka-istuimella olivat morsian ja tämän äiti. Nuorella
prinsessalla oli valkea puku kirkkaasta atlaksesta hopeisine
koruompeluksineen ja sen päällä valkea kappa, joka oli koristeltu
ruusukiehkuroilla. Kaulalleen hän oli käärinyt pitsishaalin. Hänen
tuuheissa hiuksissaan kimalteli jalokivi-otsakoriste, jonka ympäri
oli sidottu punaisista ja valkeista ruusuista tehty seppele. Ei hän
milloinkaan ennen yhtä hyvällä syyllä ollut ansainnut nimitystä
"Baierin ruusu".