Ilmapallossa.
1.
Bert Smallways oli ihan jokapäiväinen olio, tuollainen nenäkäs,
älyltään rajoitettu sielu, jommoisia kahdennenkymmenennen vuosisadan
alkupuoli oli luonut miljoonittain maailman jokaisessa maassa.
Kaiken elämänsä hän oli viettänyt ahtailla kaduilla, rumien
rakennusten välissä, joiden yli hän ei voinut nähdä, ja ahtaassa
ajatuspiirissä, josta ei käynyt pakeneminen. Hänen mielestään
ihmisen koko velvollisuus oli siinä, että hän oli toisia sukkelampi,
"tienasi kolikoita", kuten hän sanoi, ja huvitteli. Hän oli
todellakin sellaisia ihmisiä, jotka olivat tehneet Englannista
ja Amerikasta sen, mitä ne olivat. Toistaiseksi onni oli ollut
hänelle vastainen, mutta se ei kuulunut tähän. Hän oli eteenpäin
rynnistävä ja voitonhaluinen yksilö, vailla isänmaallisuutta,
lojaalisuutta, uhrautuvaisuutta, kunniantuntoa, vieläpä rohkeuttakin.
Omituisen tapahtuman kautta hän oli nyt hetkeksi nostettu erilleen
ihmeellisestä uudenaikaisesta maailmastaan, erilleen kaikesta sen
hyörinästä ja hälinästä; kuin kuollut ja irralleen temmaistu kappale
hän leijaili meren ja taivaan välillä. Tuntui aivan siltä, kuin
taivas kokeilisi hänellä, kuin se olisi poiminut hänet näytteenä
miljoonain englantilaisten joukosta tarkastaakseen häntä lähemmin ja
nähdäkseen, miten ihmissielun kävi. Mutta en rupea kuvittelemaankaan,
mitä taivas siinä tapauksessa hänelle teki, sillä olen jo ammoin
hylännyt kaikki teoriat taivaan ihanteista ja palkkioista.
Ihmiselämän merkillisimpiä seikkoja on leijua yksinään ilmapallossa
neljän- tai viidentoista tuhannen jalan korkeudessa -- ja niille
tienoin Bert Smallways oli pian kohonnut. Se on niitä harvoja
yliluonnollisia asioita, jotka ovat ihmiselle mahdollisia.
Lentokonekaan ei voi koskaan saavuttaa parempaa tulosta. Silloin
siirtyy harvinaisella tavalla erilleen maailmasta. Se merkitsee ennen
aavistamatonta hiljaisuutta ja yksinäisyyttä, jonka ei tarvitse
pelätä häiriytyvän, tyvenyyttä, johon ei mikään sopimaton hyminä
tunkeudu. Se on samaa kuin taivaan näkeminen.
Korviin ei uletu ainoatakaan ääntä ihmiskunnan melusta ja melskeestä,
ilma on niin seestä ja suloista, että sen saastuminen tuntuu
mahdottomalta. Ei yksikään lintu tai hyönteinen kohoa niin korkealle.
Ilmapalloon ei tunkeudu ainoakaan tuulenhenkäys, ei ainoakaan viima
sitä kahistele, sillä se liikkuu tuulen mukana ja on itse osa
ilmakehää. Jouduttuaan kerran liikkeelle se ei heilu eikä keinu; on
mahdotonta tuntea, nouseeko se vai laskeeko. Bert oli melko lailla
viluissaan, mutta ei tuntenut vuorikipua. Hän veti ylleen Butteridgen
nutun, päällystakin ja käsineet -- puki ne "Aavikon dervisshin"
kaavun ylle, joka verhosi hänen halpaa pyhäasuaan -- ja istui pitkän
aikaa perin hiljaa tuon oudon rauhan valtaamana. Hänen yläpuolellaan
oli kevyt, kuultava, aaltoileva pallo kiiltävän ruskeasta öljytystä
silkistä, huikaiseva päivänpaiste ja taivaan avara syvänsininen
kupu. Alhaalla, syvällä alhaalla, oli lattiana päivänpaisteinen
pilvikenttä, jonka suunnattomien halkeamain läpi siinti meri.
Alhaalta tarkastellessa olisi nähnyt hänen päänsä, liikkumattoman
pienen mustan nupin, pistävän esiin korista, ensin pitkän aikaa
toiselta puolen, sitten hetkiseksi häviävän ilmestyäkseen jälleen
toiselle puolen.
Hän ei ollut laisinkaan peloissaan tai levoton. Hän ajatteli, että
kuten tämä hillitsemätön laite oli noin syöksynyt taivasta kohti,
se saattoi samaten jonkun ajan kuluttua syöksyä jälleen alas; mutta
se ajatus ei sanottavasti kiusannut häntä. Pääasiallisesti hän oli
ihmeissään. Ilmapallossa ei tarvitse pelätä -- ennenkuin se laskeutuu.
"Helkkari!" hän virkkoi viimein tuntien puhumisen tarvetta; "parempi
tämä on kuin moottoripyörä.
"Hyvä täällä on olla!
"Varmaankin ne nyt tiedustelevat minua sähköteitse..."
Seuraavana tuntina hän tutkiskeli korin varusteita suurella
tarkkuudella. Hänen yläpuolellaan oli ilmapallon kokoonkurtistettu
nielu, jonka avoimesta reiästä hän voi kurkistaa sen avaraan, tyhjään
hiljaiseen sisustaan ja josta riippui kaksi hienoa, merkitykseltään
käsittämätöntä nuoraa, toinen valkoinen, toinen punainen, kadoten
renkaan alapuolella sijaitseviin pusseihin. Ilmapallon verkkosuojus
päättyi nuoriin, jotka oli sidottu renkaaseen, suureen teräksellä
vyötettyyn kehään, johon kori oli köysillä kiinnitetty. Siitä
riippui laahusköysi ja hara, ja korin sivuilla oli joukko säkkejä.
Bert otaksui ne painolastiksi, joka "oli hurahutettava alas", jos
ilmapallo rupesi vaipumaan. "Eipä ole vielä pelkoa vaipumisesta",
Bert arveli.
Renkaasta riippui aneroidi ja eräs laatikkomainen kone. Jälkimäisessä
oli norsunluinen levy, johon oli merkitty "statoscope" ja muita
ranskalaisia sanoja, ja pieni viisari värisi ja heilui sanojen
_Montée_ ja _Descents_ välillä "Aivan oikein", virkkoi Bert, "siitä
näkee, onko pallo nousemassa vaiko laskemassa." Korin punaisella,
patjoitetulla penkillä oli pari vaippaa sekä valokuvauskone ja
vastaisissa nurkissa korin pohjalla tyhjä sampanjapullo ja lasi.
"Virvoituksia", sanoi Bert miettiväisesti, potkiskellen tyhjää
pulloa. Sitten hänen päähänsä juolahti oivallinen ajatus. Hän
havaitsi, että molemmat lepopenkit olivatkin laatikoita, ja niistä
hän löysi sellaista, mikä Butteridgen mielestä kuului ilmapalloretken
varusteisiin: korin, joka sisälsi lihapiirakan, roomalaisen
piirakan, kylmää linnunpaistia, tomaatteja, vihanneksia, voileipiä,
suuren leivoksen, veitsiä, haarukoita ja paperilautasia, itsestään
kuumentuvia kahvi- ja kaakaokannuja, leipää, voita ja hilloa, useita
huolellisesti käärittyjä sampanjapulloja, kivennäisvesipulloja
ja suuren astian pesuvettä, paperilaukun, karttoja ja kompassin,
matkalaukun, jossa oli joukko toalettitarpeita, m.m. käherryspihdit
ja tukkaneuloja, korvasuojustimilla varustetun lakin j.n.e.
"Kokonainen talous", sanoi Bert näitä varusteita tarkastellen, kun
hän sitoi korvasuojukset leukansa alle.
Hän katsoi korin reunan ylitse. Loistavat pilvet olivat kaukana
alhaalla. Ne olivat tihentyneet, niin että koko maailma oli niiden
peitossa. Etelässä ne olivat kasaantuneet suuriksi lumiröykkiöiksi
-- hän melkein luuli niitä vuoriksi -- pohjoisessa ja idässä ne
levisivät aaltomaisina lakeuksina ja huikaisivat päivänpaisteessa.
"Kuinkahan kauan ilmapallo pysyy ylhäällä?" hän virkkoi.
Hän luuli pysyvänsä aivan paikallaan, niin huomaamattomasti tuo
hirviö ajelehti ympäröivän ilman mukana. "Ei suinkaan tästä pääse
alas, ennenkuin pannaan kone käymään takaperin", sanoi hän.