Etkös ole, ihmis-parka, Aivan arka,
Houkka, lyhytmielinen,
Ettäs suret suuttumatta, Puuttumatta,
Töitä tuonen kammoen?
Se on tapa tappavalla Kuolemalla
Ain' alusta maailman:
Hyvät, huonot lankoinensa, Lapsinensa
Syöksee, sulloo surmahan.
Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, Mullaks' murtaa
Kaikki aivan armotta;
Eipä auta toivotukset, Voivotukset,
Eikä itku, parkuna.
Parku poies paneminen, Katsominen
Kaiken luonnon laatua,
Katso kaikki katseltavat, Kuunneltavat,
Kuink' on kaikki kaatuva!
Eikö kuulla kuolevia, Katoovia,
Paitsi ihmis-parkoja?
Ilmassa, vedessä, maalla, Kaikkialla
Kyll' on kuolevaisia.
Mitä maassa mateleepi, Käveleepi,
Kaikk' on maaksi muuttuva,
Mitä puussa piiskuttaapi, Kuiskuttaapi,
Pian puusta putoaa.
Lennä, lintu, minnes lennät, Et sä lennä
Kauas kuolon kourista,
Saa se linnun lentävänkin, Rientävänkin,
Ennättääpi ilmassa.
Kell' on ruumis raittihimpi, Raikkahampi,
Kuin se hauillakin lie?
Surma toki surmeleepi, Turmeleepi,
Senkin viimeiseltä vie.
Ruohot raukat raukeavat, Ehkä ovat
Koreana kukassaan,
Puut ei pääse vahvimmatkaan, Tuonen matkaan
Kaikki viimein kaadetaan.
Kivet kovat kallioilla, Kankahilla,
Mullaksi murennetaan;
Rauta, kaikki raateleva, Kaateleva,
Ruostehelta raadellaan.
Ei niin vähää väetöintä, Voimatointa,
Jota surma säästänee;
Ei niin vahvaa väellistä, Voimallista,
Ken käsissä kestänee.
Kannelle jos kaiken ilman Luot sä silmän,
Vahvuuelle taivahan:
Kaikki kulkee, kääntyy, pyörii, Vääntyy, vyörii,
Aurinkokin aikanaan.
Kerran kääntyy kääntymästä, Vääntymästä,
Kääntyy kääntymättömäks',
Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan
Tyhjäksi, tavattomaks'.
Täm' on tuoni tasaisella Taivahalla,
Tämä tähtitarhoilla,
Tämä ikä ihanalla Auringolla,
Tämä kuulla kuntonsa.
Siis ei ole olevata, Seisovata,
Tämän maailman menoissa,
Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu. Kaikki puuttuu,
Luojan luotuin seassa.
Hengelliset, hengettömät, Huolettomat
Muuttelevat menojaan;
Hetkitellen, päivitellen, Vuositellen
Lähenevät loppuaan.
Luodut kaikki katoavat, Lopun saavat
Laatuinensa, luontoineen;
Onkos ihme, jos siis kaatuu, Jospa maatuu
Syntis-raukka syntinen!
Yks' ei huku, sana Herran, Koska kerran
Maa ja taivas katoaa;
Uskovaiset autuuttansa Herran kanssa
Nautita ijäti saa.
Tätä aina ajatella, Muistutella
Pitäisi sun, syntinen,
Tästä ottaa ojennusta, Huojennusta
Alla ajan murhetten.
Mik' on ilo rikastua, Rakastua
Täällä surun laaksossa,
Mikä onni oleskella, Asuskella
Katoovassa kodossa?
Etsi toista elantoa, Olentoa
Asunnoissa taivahan,
Joss' on ilo muuttumaton. Puuttumaton,
Kartanoissa Jumalan!
Siell' on riemu rikkahampi, Runsahampi,
Ilo ilman muutosta,
Siellä autuus asuskella, Veisaella
Voiton virttä suloista.
Vaan kuin kenkään kuolematta, Katoomatta
Täält' ei sinne tulla saa,
Miksi suret, sielu parka, Aivan arka,
Kammoelet kuolemaa?
_Cajanus. Lönnrot_.
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)