Sinua, Herra maan ja taivaan,
Mä kiitän, suuri Jumala;
Vaikk' asut korkealla aivan,
Mä täällä maassa alhaalla,
Et hyljää mua kuitenkaan,
Vaan autat, holhoot ainiaan.
Sen opettaa sun sanas pyhä,
Sen osoitat sä teoissas,
Ett' olet isä sangen hyvä
Ja armollinen neuvoissas;
Sentähden myöskin minua
Et unhota sä huonoa.
Sä armolastes yhteyteen
Mun otit tänne tultuan',
Mua saatit sanas valkeuteen
Ja ihmetöitäs tuntemaan,
Ja siunasit mun runsailla
Ruumiin ja sielun lahjoilla.
Sä annoit mulle vanhempani,
Kuin piennä mua holhosit,
Sä mua heikkoudessani
Kautt' enkelittes suojelit;
Ja vielä nytkin kaiken sen
Sä annat, mitä tarvitsen.
Voi, jospa tätä armoasi
Mä aina kiittää muistaisin,
Ja joka aika tahtoasi
Uskollisesti seuraisin,
Mieleni sekä kieleni
Käyttäisin kunniaksesi!
Mun anna, Herra, aina muistaa,
Kuink' aika rientää yhtenään:
Ei hetkistä kadotetuista
Takaisin saada yhtäkään;
Siis auta oikein käytän sen,
En tuhlaa sitä turhuuteen!
Suo niin mun nuoruuteni päivät
Sun tahtos jälkeen vaeltaa,
Ett' en mä kerran, kuin ne jäivät,
Sais huolten niistä valittaa!
Pian on nuoruus kulunut,
Kuin kedon kukka kuihtunut.
Kuin maailma ja oma mielen'
Minulle tarjoo ilojaan,
Ja häijy henki, viekas, tiellen'
Viritteleepi verkkojaan,
O auta, Herra, ett' ei ne
Minua surmaan saattele!
Se ilo ainoa, kuin kestää,
Jok' aina muuttumattansa
Ei lähde koskaan sydämestä,
Se ompi täältä kaukana;
Osoita minulle se tie,
Kuin siihen ilohosi vie!
Sinulle, Herra, uskon tieni;
Sun henkes mua johtakoon,
Jok' ainokaisen askeleeni
Ain' oikealle ohjatkoon!
Sun turvissas kuin olla saan,
Niin muustapa en huolikaan.
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)