OLUVINEN ja LIISA, sitte HÖLMÖNEN, KATRI, MARI ja HÖLMÖLÄN KYLÄLÄISIÄ.
OLUVINEN. Jokos nyt ymmärsit, Liisa?
LIISA. Ah, Jussi! Niin hyvä ruoka! Mutta millä sen nyt maksat?
OLUVINEN. Hahaha! Liisa, etkö kuullut, silmänkääntäjähän minä olen.
LIISA. Hui! Miten nyt sitä teet?
OLUVINEN. Nuo elävät, näetsen Liisa, niille nyt annamme koreat
muukalaiset nimet, niinkuin itsellemmekin.
LIISA. Mutta Jussi, mistä saat sellaiset nimet?
OLUVINEN. Mistä? Liisa, etkö sinä kuullut, miten se mainio maalari sai
itselleen uuden muukalaisen nimen? Hän, näetsen, tottunut eri maalinkia
sekoittelemaan, keksi sen ankaran konstin, että kirjainten sekoittamalla
entisestä nimestänsä teki uuden ylpeän herrasnimen, jolla hän laajensi
ihmisen taitoa pian sen verran kuin Kuttenperk kirjanpränttäämisen
konstilla.
LIISA. Mainio maalari? Enkä unissanikaan ole kuullut niin sanaakaan
hänestä.
OLUVINEN. Häntä, näetsen, on kohdannut sama onnettomuus kuin äsken
mainitsemaani Pylkköistä, nimittäin se, että aikalaisiltansa on
unhotettuna, mutta jälkeentulevaisemme vielä satojenkin vuosien perästä
heitä kunnioittamisella mainitsevat.
LIISA. Mutta, Jussi! Eläissäsi et ole yhtä ihmisen kuvaa maalannut; ken
sinulle maalaa nyt sellaiset nimet?
OLUVINEN. Liisa! Tiedot ja taidot ne ovat, näetsen, tuhmille. Viisaat
toimittavat asiansa omin ymmärryksinsä. Niin, näetsen, jo olen
itsepäälläni ajatellut ne tarpeelliset nimetkin. Tästedes Liisa, älä
kutsu minua Oluviseksi ja Jussiksi, mutta Oluveliiniuslanderiksi.
LIISA. Mitä! Sekö sinun nimesi! Hui! Se on pitempi nälkävuotta ja
vaikeampi sanoa kuin oma virhi.
OLUVINEN. Yhdellä henkäykselläpähän sen jo sanoin.
LIISA. Minä tarvitsisin syödäkin välillä.
OLUVINEN. Vaan kuule, Liisa! Joukko jo tulee.
HÖLMÖNEN (Tulee ulkoa ja Katri ja Mari ja Hölmöläisiä.) Suokaa anteeksi,
armolliset, vapasukuiset -- Tässä on nyt minun vaimoni Katri, ja minä,
ja minun palkkapiikani Smari, hm! ja muut Hölmöläiset, jotka ovat
rukoilleet minua, heidän skylänvanhinta, rukoilemaan teitä armollisesti
näyttelemään niitä ihmeellisiä eläviä ja kummituksia. Tässä ovat ne
kerätyt rahat, 55 ruplaa 25 kopeekkaa ja tenka.
OLUVINEN. Ei muuta! Se on varsin vähä. (Ottaa rahat ja sitte hiljaa
Liisalle.) Liisa! Joko näet? Ymmärrätkö? (Kovasti.) Vaan koska tulin
luvanneeksi, niin tahdon ystävyyden vuoksi täyttää lupani.
LIISA (Hiljaa.) Jussi! Mitä nyt teemme niin paljolla rahalla? Ah!
muistatko sinä hameet ja sormukset? Minä kuolen ilosta.
OLUVINEN (Joukolle.) Nyt saatte tässä nähdä ihmeellisiä eläviä
kotimaastani Hameriikistä.
KATSOJA. Mitä? Hameriikistä! kuulitko!
TOINEN KATSOJA. Amerikasta, sieltä jossa ihmiset kävelevät päälaillaan
eli jalat ylöspäin.
OLUVINEN (Aukasee vakan.) Tässä on se ihmeellinen eläin nimeltä,
Kukkeliin. Hänellä on monta ihmisen tapaa.
YKSI KATSOJA. Osaako se haastaakin?
OLUVINEN. Se! Se haastaa paremmin kuin moni teistä, mutta joutavia se ei
haastakaan, se ennen on äänetä.
TOINEN KATSOJA. Kas hiis, on kuin meidän kukko.
OLUVINEN. Tässä taas näette toisen yhtä ihmeellisen eläimen, nimeltä
Kanander. Monella ihmisellä ei ole hänen älyä päässä.
MARI. Kanahan tuo on -- ihan kana.
OLUVINEN. Vai kana, vai kana! (Ottaa toisen vakan.) Tässä nyt näette sen
koko maailmassa ihmeellisemmän elävän, nimeltä Kisimirenius.
Viekkaudessa ja laiskuudessa hän on monen ihmisen vertainen. Yksi paha
tapa hänellä on, se on, että hän varastaa. Vaan senkin hän tietää
peittää, kuin ilpo ihminen.
YKSI KATSOJA. Kas hiis! Niin on kuin kissa! Häntä ja pää ja viikset ja
nenä -- niin totta kuin kissa.
OLUVINEN. Tässä on nyt elävä, jota ei löydy muualla koko maailmassa. Se
on minun ainoa koirani eli Mustini. Monella ihmisellä on paljo hänen
tapojansa. Muuten hän voi oppia paljon; mutta oppimatoinna hänellä on,
samatenkuin usealla oppimattomalla ihmisellä, oikeat koiran tavat.
YKSI KATSOJA. Koirahan tuo onkin.
OLUVINEN. Annappas olla, poika! Vai koira on se! Kuulkaa päältä!
KATSOJA. Enhän minä tuota koiraksi sanonutkaan, mutta vaan koiran
näköiseksi.
OLUVINEN. Tässä on nyt vielä se kaikista kummallisin eläin, nimeltä
Porseen. Puhtaudessa on hän monen ihmisen vertainen. Ja meidän maassa
kasvatetaankin häntä esikuvaksensa jokapäiväisessä elämässänsä.
KATSOJA. Sianporsashan tuo on.
TOINEN KATSOJA. Kaikkia ihmeitä on Jumala luonut!
YKSI KATSOJA. Jumalako ne loi? Ne, näetsen, ovat tavallisia eläviä,
mutta se kääntää meidän silmät, siksi ne näyttävät niin ihmeelliselle.
TOINEN KATSOJA. Ei hän sitä oikealla voimalla tee.
YKSI KATSOJA. Hän, näet, on luvannut sielunsa hitolle, joka nyt auttaa
häntä aikanansa, vaan sitte muuttaa hänet samaten kuin hän nyt nuo
elävät. Kentiesi nekin ovat ihmisiä.
TOINEN KATSOJA. Ihmisiä! Voi onnettomia!
OLUVINEN. Nyt saatte nähdä kummimpia asioita, jotka todellakin panevat
teitä ihmettelemään. Ensin minä ajan ulkoa tuon seinän läpi hevosineni
ja rekineni ja vaimoineni tähän tuvan lattialle, jonka sitte muutan
järveksi lainehtimaan, ja viimen juon veden ja teidät koko joukon -- ja
vaimonikin.
LIISA. Minutkin, voi, minua peloittaa!
KATSOJA. Jäi tänne hiis sinun juodaksesi!
TOINEN KATSOJA. Minun juokoon, mutta näytän hänelle minäkin!
MARI. Vaan minä en usko ennen kuin näen.
KATSOJA. Voi, me menemme kuin kärpäset vedessä hänen vatsaansa!
OLUVINEN (Ottaa hiilen ja piirtää kehän seinään.) Tuosta kehästä,
ystäväni, minä ajan. Mutta yhden ainoan välipuheen minä tarvitsen. Se
on, teillä ei saa olla rahaa taskuissanne! Jos kellä on, se antakoon ne
nyt minulle siksi ajaksi, kun pääsen takaisin.
YKSI KATSOJA. Tässä on minun rahani.
TOINEN KATSOJA. Ja minulla ei ole niin kopeekkaa.
MARI. Tuoss' on minun vuodenpalkkani.
OLUVINEN (Joukon annettua rahansa.) Noh, se on hyvä! Mutta pikkusen tempun
vielä pitää muistuttamani: teistä ei yksikään saa mennä ulos, ettenkä
ketään laskea ulkoa, ennen tuloani. Nyt viekää nuo elävät rekeen.
Kestkievari, sinä seisot ovella vartiana.
HÖLMÖNEN. Niinkuin naulattu, teidän armonne. (Oluvinen ja Liisa menevät,
joukko asettautuu kahdenpuolen seiniä, katsoen kehään seinällä.)
Mariseni, syrjäy vähän; kavahda, ett'ei aja päällesi! Kas niin, lapseni.
KATSOJA. Eipäs häntä jo näy.
HÖLMÖNEN. Kova on seinä, lapseni, kova; se, näetsen, on aika hongista,
se.
TOINEN KATSOJA (Avaa vieressänsä olevan ikkunan ja katsahtaa ulos.)
Nyt kavahtakaat, ei näy enää reen kantojakaan.
ÄÄNI OVEN TAKANA (Kolkutus.) Hoi kylänvanhin, kestkievari! Missä
hitolla ovat ihmiset kylästä?