HÖLMÖNEN. Katri, Mari! Hoi lapseni, nyt iloitkaa! Meitä kohtaa
sanomatoin onni, onni, jota ei isiemme isänisät ole nähneet eikä
lapsemme lastenlapset näe; eikä ainoastaan meitä, mutta kaikkia Hölmölän
kyläläisiä. Niin, lapseni!
KATRI. Mitä? Vapauttiko keisari veronmaksosta?
MARI. Vai kielsikö työtä tekemästä -- ah!
HÖLMÖNEN. Ei kumpaistakaan, Katriseni, Mariseni. Nyt saatte nähdä sitä,
kuin vaan kuninkaat ja suuret herrat näkevät ja jota en minä, ettenkä
te, eikä koko Hölmölä vielä unissaankaan ole nähneet.
MARI. Mutta enhän minä tiedä mitään sellaista, jota jo en olisi nähnyt.
KATRI. Ja tänä iltana näin kaikki, mitä oli näkemättäni!
HÖLMÖNEN. Jos tuomiopäivään asti aprikoisitte, ette arvaisi.
MARI. Isäntä! Sanokaa, mitä se on?
HÖLMÖNEN. Mariseni! Siinä se temppu onkin. Minä, näetsen, olen lukenut
kaikki maailman kirjat ja kolmesti raamatunkin halki, ja haastan ruotsit
ja venäjät ja pian koko maailman kielet, minä, näetsen, ja ymmärrän
enemmän kuin koko Hölmölä ja te, Mari ja Katri, yhteiseen, enkä
kuitenkaan voi tätä nyt selittää. Mutta Mari, jos se herra, joka meillä
on, olisi silmänkääntäjä?
MARI. Miten, kääntääkö hän sitte silmiä, ja miten, vai nurin?
HÖLMÖNEN. Hän, näetsen, Mari, kääntää silmät niin, että ne näyttävät
kaikki asiat edestakaisin.
MARI. Voi! Mitä? Sitte tulevat naimattomat naisiksi, emännät piioiksi ja
piiat emänniksi, ah!
KATRI. Jumala varjele semmoisesta onnettomuudesta!
HÖLMÖNEN. Hihihi! Mariseni! Ja vanhat, näetsen, tulevat nuoriksi.
KATRI. Mitä! Vanhat nuoriksi -- onko se mahdollista?!
HÖLMÖNEN. On, Katriseni! Mutta lapseni, se maksaa 50 kopeekkaa hengestä.
MARI. Minä panen koko palkkani, isäntä!
KATRI. Ja minä, Matti, minä panen koko ruplan, ja sinunkin edestäsi,
annanpa vielä ryypytkin, Matti!
HÖLMÖNEN. Mitä, Katri? Minä luulen, silmäni jo ovat käännetyt. Niin hyvä
et ole kahteenkymmeneen vuoteen ollut -- Vaan kuulkaa! Hölmöläiset jo
tulevat! Tulkaa lapseni, tulkaa. (Menevät.)