Edellä jo mainittiin, että Maunu Tavast piti hartaimman huolen kaikista
kirkollisista laitoksista. Ottakaamme niistä nyt ensin puheen aineeksi
luostarit ja varsinkin Naantalin naisluostari, joka Maunu piispan
toimesta oli perustettu ja jota hän koko ikänsä suojeli hellimmällä
rakkaudella.
Siihen aikaan, näetten, arveltiin semmoisen elämän olevan pyhimmän ja
Jumalalle otollisimman, kuin kaikista maallisista töistä ja askareista
luopuen vietettiin aikansa alinomaisessa rukoelemisessa, virsien
veisaamissesa ja jumalisten ainetten miettimisessä. Tämmöisiä maailman
toimista eronneita ihmisiä sanottiin _eräkkäiksi_, jos he itseksensä
korvessa elivät, vaan _munkeiksi_ (miespuolet), ja _nunniksi_
(naispuolet), koska asuivat yhdessä, yhteistä jumalanpalvelusta pitäen.
Munkkein tai nunnain asuntoja sanottiin nimellä _luostarit_. Tämmöisiä
luostareita löytyi kaikissa kristikunnan maissa hyvin paljo ja monta
monituista laatua eri säännöillä ja asetuksilla, ja Suomessakin oli
ennen Maunu piispaa neljä, kaikki munkkeja varten. Näiden lisäksi
perusti Maunu vielä v. 1441 uuden Franciskolais-luostarin Raumaalle.
Mutta nämät viisi eivät Suomamalaisten mielestä vielä olleet kylläksi;
he olivat, näin sanoo Naantalin luostarin perustuskirja, jo kauan
halunneet saada myös nunna- eli naisluostarin maahansa. Sillä munkkein
ja nunnain pyhän elämän ja alinomaisen jumalanpalvelemisen uskottiin
olevan autuudeksi ei ainoasti heille itselle, vaan koko heidän
kansalleen, ynnä sen lisäksi tuottavan maallistakin siunausta ja onnea
koko maalle, missä asuivat.
Maunu Tavast oli, heti piispaksi tultuansa, ruvennut hankkeisiin tätä
asiaa varten. Ensiksi aiottiin tätä luostaria Pyhän Annan nunnaston
sääntöin mukaan laittaa ja rakentaa likelle Turun kaupunkia. Mutta siitä
ei tullut mitään, ja Telgen herrainpäivillä v. 1438 toi Maunu piispa
esiin toisen ehdotuksen. Hän anoi lupaa ja apua Brigitan luostarin
perustamiseen, joka sisältäisi sekä nunnia että munkkeja ja siis hänen
mielestänsä olisi hyödyllisempi kansalle "saarnaamisen, ripittämisen ja
anieitten (synnin anteeksianto-kirjain) jakamisen suhteen" kuin paljas
naisluostari. Tähän ehdotuksen herrainpäivillä suostuttiin, ja annettiin
eräs kruunun talo Maskun pitäjässä siksi tarpeeksi. Siihen haetti nyt
Maunu Tavast muutamia munkkeja ja nunnia Wadstenan luostarista ja rupesi
sitä rakennuttamaan; vaan pian nähtiin paikka sopimattomaksi ja
sentähden muutettiin luostari Raision pitäjään _Ailoisten_ eli Ailisten
talon maalle, jonka ritari Henrikki Klaunpoika Djäkn ynnä hänen rouvansa
Lucia Olovintytär Tavast olivat lahjoittaneet siksi tarpeeksi.
Tämä uusi luostari, joka pyhitettiin Pyhälle Neitsyelle, Pyhälle
Johannes Kastajalle, Pyhälle Brigitalle, Pyhälle Annalle, ja joka
nimeksensä sai Vallis Gratiae (Armon lakso), ruotsiksi Nådendal
(Naantali), rakennettiin nyt v. 1443 suurella ahkeruudella ja innolla.
Maunu Tavast omalla kulutuksellansa rakennutti siihen korkean kuorin
sekä sakariston, ja hänen kehoituksestansa tuli muiltakin ylhäisiltä
sekä alhaisilta lahjoja. Luostarin viereen oli kuningas antanut luvan
perustaa kauppalan, jossa olisi krouveja ja ravintoloita sekä
pyhävaeltajia että muita matkustajia varten. Tästä kauppalasta paisui
Naantalin kaupunki, joka nyt on vähäpätöinen, vaan yhteen aikaan oli
niin vaurastunut, että siinä oli kaksi pormestaria. Maunu piispa
sekä auttoi perustamaansa luostaria rakentamisen aikana, että
jäljestäpäinkin yhä lahjoitteli siihen omillansa tai kirkon
varoilla ostettuja taloja, ja väsymättä yllytteli muita semmoiseen
anteliaisuuteen.
Naantalin luostarille niinkuin muillenkin karttui suuria tuloja
testamenteista, joissa kuolevat säätivät jonkun lahjan luostarille
annettavaksi, siksi että heidän sielunsa puolesta pidettäisiin rukouksia
ja messuja; myöskin maksettiin suuret summat hautasijoista luostarin
kirkossa tai hautausmaassa, sillä niin toivottiin pikemmin päästävän
taivaasen. Myöskin oli kaikkein munkeiksi tai nunniksi pyrkijöiden
suorittaminen pääsöraha, joka vastasi heidän yksivuotista elatustaan
luostarissa; useammat paljon enemmänkin antoivat. Paitsi sitä oli monta,
jotka luostarin ankarain sääntöin alle antaumatta vaan pyrkivät
luostarin muurein sisälle, ulkonaisten eli maallikkoveljein ja sisarten
nimellä vanhat päivänsä rauhassa ja hiljaisuudessa viettämään; nekin
antoivat tullessaan runsaat lahjat luostariin. Sen lisäksi sai luostari
kaikki sakot rikoksista, jotka oli tehty sen asukkaita taikka
alustalaisia vastaan. Mutta kaikkein suurin tulo oli anieitten
myömisestä. Papisto, näet, oli sille uskottua virkaa, katuville julistaa
syntein anteeksi antamusta, ruvennut sillä tavoin väärinkäyttämään, että
alkoi rahasta jaella anteeksianto- eli aniekirjeitä, joissa muka oli
suotu niin ja niin monen päivän, kuukauden tai vuoden synnit anteeksi,
aina sitä myöten kuin pahantekijä tahtoi maksaa. Eikä siinä kyllä, että
jo tehdyistä synneistä anteeksiantamusta kaupittiin, saipas sitä myös
ostaa edeltäkäsin vasta aiotuista, tehtävistä pahanteoistaan. Tämmöinen
helppo päästökeino synneistä tietysti kovin viehätti sen ajan raakaa,
oppimatointa kansaa, ja äärettömät summat virtasivat sillä tavoin
munkkien arkkuihin.
Luostariin usein lahjoitettiin kokonaiset talotkin, ja toisia se yhä
osteli lisäksi omilla rahoillansa. Näin oli sille aikain kuluessa
karttunut hyvin suuri joukko maatiloja, varsinkin Turkua läheisissä
pitäjissä: Nummella, Rantamäellä, Raisiossa, Ruskossa, Maskussa,
Liedossa, Piikkiössä, Paimiossa, Paraisissa. Lemussa, Rymättylässä,
Taivassalossa, Sauvossa. Halikossa, Uskelassa, Mynämäellä, Wehmaalla,
Laitilassa, ja Perniössä; vaan oli niitä kaukaisemmissakin Suomen
maakunnissa: Saloisten ja Mustasaaren pitäjissä Pohjanmaalla; Ulvilan,
Eurajoen, Huittisten, Pirkkalan ja Hämeenkyrön pitäjissä Satakuntaa,
Janakkalassa Hämeenmaalla, Pohjan, Karjan, ja Porvoon pitäjissä
Uudellamaalla ynnä Wiipurin tienoilla Karjalassa. Olipa niitä myös
muutamia Ruotsinmaallakin. -- Itse luostarissa oli runsaasti
kaikellaisia, kullasta kuvattuja ja hopeasta huoliteltuja ristejä ja
kalkkeja, pyhäin kuvia ja muita kalliita kaluja ynnä myöskin rahoja.
Näin rikkaana oli aikanansa Naantalin luostari!
Luostarin rakennuksista ei nyt seiso pystyssä muuta kuin kirkko ja
vähäinen palanen munkkihuoneen seinää; mutta ruhkaläjistä on kuitenkin
vielä onnistunut saada jokseenkin selvä käsitys, kuinka avara ja
minkämuotoinen luostari ennen muinoin on ollut. Se seisoi Naantalin
kaupungin vieressä, korkealla Nunnanniemellä, josta näkö on hyvin ihana.
Kaupungista päin tulija astui ensin ulkoportin kautta ulkopihaan
eteläpuolella kirkosta, jonka muurissa oli asuntoja ulkonaisille eli
maallikkoveljille ja sisarille ynnä vieraille. Keskellä pihaa taisi
seisoa aurinkokello ja vaivais-tukki. Kirkon lounaisen kolkan sivuitse
tultiin portin kautta munkkien pihaan, jonka vasempaa kylkeä ympäröivät
munkkien asuntohuoneet, kirjastot y.m. Siitä vei taas aina lukossa
pidetty portti sisimpään eli nunnain pihaan, pohjais-puolella kirkkoa.
Sen ympärillä asuivat nunnat kaksinkertaisessa huoneessa: munkkien
asunto oli vaan yhdellä kerroksella. Nunnain pihaan ei ollut kenenkään
miespuolen lupa päästä paitsi piispan, kuin kävi luostaria
peräänkatsomassa, ja häntäkin sisään päästäessä oli pitkät mutkat ja
temput tehtävät. Munkkienkaan pihaan ei päästetty ketä hyvänsä, sillä
luostarin asukasten piti niin paljon kuin mahdollista olla erillään
ulkomaailmasta. Kirkko, joka vielä seisoo, vaikka sen entiset
koristukset ovat aikaa ryöstetyt, on komea rakennus paksuilla muureilla
sisältään kahdella patsasrivillä jaettu kolmeen eri osaan. Sen
läntisessä päässä oli korkea kuori (nyt kellotornin jalkana), missä
nunnat pitivät jumalanpalvelustaan juhlallisissa tiloissa; munkeilla oli
alttarinsa itäpäässä, jossa nytkin on tallella senaikuinen alttarikaappi
puuhun veistettyine kuvineen. Tavallista jumalanpalvelusta pitäessään
istuivat munkit alhaalla kirkossa, ja nunnat lehterillä eli parvessa
kirkon pohjois-puolella, johon ovi vei suoraan nunnain asunnon
ylikerrasta; munkkein ja nunnain piti nim. kirkossa olla erillään.
Näiden muurein sisässä kului munkkein ja nunnain elämä
jumalanpalveluksessa ja laupeudentöissä. Nunnaksi pyrkijän oli ensin
muutamat vuodet koitteeksi asuminen luostarin yhteydessä; jos hän
määräajan kuluttua päätöksessään pysyi, niin häneltä hiukset leikattiin,
hän puettiin sisarten pukuun ja juhlallisesti vihittiin; sen tehtyä hän
ei enää saanut luostarista erota. Brigitan sääntöin mukaan ei saanut
koeteltava olla 18 vuotta nuorempi, ja varsinaiseksi nunnaksi ei voinut
päästä ennenkuin 25 vuoden ijässä.
Nunnia piti Brigitanluostareissa sääntöin mukaan olla 60 ynnä sen
lisäksi 13 pappismunkkia, 4 diakonia ja 8 palvelijamunkkia (tämä luku
vastaava Kristuksen 13 apostolia ja 72 oppilasta). Harvoin lienee
kuitenkin Naantalissa ollut koko tämä määrätty luku täydelleen; mutta
ett'ei luostarimme kuitenkaan kovin köyhä asukkaista ollut, näkyy siitä,
kuin kerran rutto tappoi siitä 35 henkeä, eikä sittenkään mainita sen
olleen autiona. Koko luostarin päänä oli _abbedissa_ niminen; munkeilla
oli sen lisäksi eri päällikkönsä, jota sanottiin _yliripittäjäksi_
(confessor generalis). Nunnain pukuna oli sarkainen paita, päällyshame
myöskin harmaasta sarasta, samaten tröijykin, jonka hihat olivat niin
pitkät, että sormien hyppysetkin peittivät. Sen yli oli lupa pitää
päällysvaatetta, joka talvella oli vuorattu lampaannahkalla; se pantiin
rinnan päällä puikolla kiinni. Otsa ja suurin osa päätä oli peitetty
myssyllä, joka takana niskassa neulalla kiinnitettiin. Sen päällä oli
huntu mustasta palttinasta, kiinnitetty yhdellä neulalla otsassa, ja
yhdellä kummankin korvan kohdalla; huntuun vielä pistettiin valkea
liinarätti neulalla kiinni. -- Pappismunkeilla oli tunnusmerkkinä
kaapuun rinnan vasemmalle puolelle ommeltu punainen risti ja sen sisässä
pieni valkoinen risti: diakoneilla pieni valkea ympyrä ja sen sisässä
neljä leimunnäköistä punaista tilkkua; palvelijamunkeilla valkea risti.
Brigitan luostareissa vallitsivat ankarat säännöt. Nunnaksi rupeaja
pyhällä valalla vannoi elää naimatoinna sekä olla nöyränä ja köyhänä. Ei
kelläkään luostarin jäsenellä saanut olla puolen äyrin vertaa yksityistä
omaisuutta, eikä hän sormin koskeakaan saanut kultaan ja hopeaan muuten
kuin jumalanpalveluksessa ja tikkaellessa. Aamusella noustua piti
nunnain olla aivan ääneti siksikuin suuri messu oli pidetty, ja
illallinen syötiin myöskin suurimmassa hiljaisuudessa. Paasto oli kova:
yksi paasto kesti Adventista Jouluun asti, toinen alkoi Perjantaina
ennen ensimäistä sunnuntaita paastossa ja päättyi Pääsiäisenä; sitten
taas Pyhänristin päivästä Mikkeliin ja Pyhäinmiesten päivästä
Adventtiin. Päivänä ennen Maarian päiviä, apostolein päiviä ja muutamia
muita juhlia paastottiin vedellä ja leivällä. Paastottomina aikoina
syötiin Sunnuntaina, Maanantaina, Tiistaina ja Tuorstaina lihaa
päivällisellä, vaan silloinkin ei illalliseksi annettu muuta kuin maitoa
ja kalaa. -- Rukouksia pidettiin ja virsiä veisattiin koko päivä vähä
väliä Neitsyt Maarian kunniaksi. -- Siksi että nunnilla yhä olisi
kuolemansa mielessä, oli kirkkotarhassa aina valmiiksi kaivettu hauta,
jonka partaalla abbedissa sisarten kanssa joka aamu kello 9 kävi hiekkaa
heittämässä, virttä veisaamassa ja rukoelemassa. Kirkon ovella seisoivat
ruumispaarit, multaa päällä, joiden sivuitse kulkiessa oli itsekseen
lukeminen: "mullasta olet tullut ja mullaksi sinun jälleen pitää
tulemaan". -- Nunnilla oli kullakin pienoinen kammionsa, jossa hän
makasi olkivuoteella, ilman hurstitta, villavaipan alla. Muiden sisarten
yhteydessä ei hän ollut muuten kuin pöydässä, jumalanpalveluksessa tahi
työssä. Jumalanpalveluksen loma-aikoina sisarekset ompelivat, neuloivat
sukkia, tikkaelivat kirkonkoristuksia, hoitelivat sairaita (eräs
Naantalissa käytetty lääkärikirja on vielä tallella) ja viljelivät
puutarhoja. Munkeillakin oli eri puutarhansa, ja paitsi sen viljelystä
ynnä sairasten hoitoa he myöskin harjoittelivat oppia. Mainioin
Naantalin oppineista munkeista oli loppupuolella 15:ttä vuosisataa elävä
_Johannes Budde l. Reck_, joka käänsi useampia kappaleita Raamatusta
ruotsiksi ja kirjoitti useampain Ruotsin pyhäin vaimoin elämäkerrat y.m.
Luostareissa, ja niin epäilemättä Naantalissakin, aina oli koulut,
joissa ympäristön lapsia opetettiin. Rauman luostarikoulu oli juuri
Maunu piispan aikoina niin suuressa kuulussa, että sinne Ruotsistakin
virtaeli oppilaita.
_Krohn_.