Miesten ja naisten yhteisinä töinä ovat: lehdentaitto, heinänteko,
viljan korjaus ja riihitys, survominen, jauhattaminen, ojanluominen,
sonnan luominen ja hajoitteleminen; "väkipuolukset" (lapsuuttansa
taikka vanhuuttansa heikkovoimaiset) paimentelevat eläimiä, noukkivat
marjoja, katsovat lapsia ja tekevät mitä muuta helppoa työtä on.
Miesten erittäin ovat kaikkinaiset veitsityöt ja kirvestyöt sekä
kotona että metsässä, juhdanajo sekä tiellä että pelloilla,
kylväminen, loukuttaminen, hevoisten holhous, kalastus, metsästys ja
linnustus; vaimoväen ovat karjan ruokkiminen, lypsäminen, keritseminen,
leipominen, keittäminen ja muu ruuanlaitto, klihtaaminen, kehrääminen,
kutominen ja neulominen. Missä miehistä on puutos, siellä ryhtyvät
naiset vähän miehisiinkin töihin, ja vastasukaan, missä naisia on
vähemmäksi, siellä auttavat miehet niiden askareita.
Talvis-aamuina noustaan kello 5 aikaan, viritetään pari kolme pärettä
"pihtiin", joka seisoo pitkän tuolin edessä; välisti poltetaan vielä
yhtä pärettä ovipielessä. Jos nyt tässä valossa, ennenkuin pirtti
savua täyteen tulee, katselet ympärilles, niin näet "lavanalla"
kahdenmaattavia sänkyjä rinnatusten, jalkopäät seinää vastaan:
perimmäinen, jonka tykönä näet ruokakaapin ja seinäkellon ja vieressä
kehdon (missä sitä tarvitaan), on isännän ja emännän vuode. Samallaisen
sängyn näet ovipielen ja pihanpuoleisen seinän välillä; kahta vuodetta
päällitysten ei ole missään. Peräseinässä on lusikkahäkki, jossa
jokaisella hengellä on oma puulusikkansa, oviseinässä parikin
kirveshäkkiä, sivuseinillä kairoja, puraita, sahoja, kerinpuita ja muita
kaluja nauloissa ja häkeissä, niin myös perheen vähäisiä kaappeja. Pöydän
alla on kola, jossa pidetään vasara ja hohtimet, kovasimia, sieroja
j.m.s.; "parvella" säilytetään höyliä, päreorsilla kuivataan päreitä ja
"halko-orsilla" lautoja, jakohirren ja päreortten välillä leipiä
vartaissa. Lisäksi on muutama istuin ja yhtä monta rukkia kuin
vaimoihmistäkin; vasta kevätpuoleen tuodaan kangasaseet (eli
"kangastuolit") pirtin täytteeksi. Pirtti on hyvin lämmin, jos se vaan
jotensakin pitää lämpymänsä. -- Nyt sopii yksin tein kurkistaa
porstuakamariinkin, joka on uudenaikaisesti rakennetussa talossa. Tämä
on monessa talossa kaiken talven lämpymillä, kumminkin niissä, joissa
haltiat eivät taivu pirttiin makaamaan; valoaineena pidetään täällä
osaksi pärettä osaksi kynttilää, ja laattia on melkein yhtä likainen
kuin pirtissäkin; huonekaluina ovat: sänky, samallainen kuin
pirtissäkin, pöytä akkunan alla, pari istuinta, kaappi ja arkku; muun
tilan ottavat maito- ja piimäastiat, viinapullot ja lekkerit j.m.s.
(missä ei ole kamaria lämpymillä, pidetään pytyt pirtin peräpenkillä ja
kellarissa). Muissa kamareissa, joita harvoin lämmitetään, on puhdas
laattia, sohva, tuoleja, pöytä, sivulle levitettävä sänky ja mitä
parasta kalua on talossa. Seinäin saveaminen ja maalaaminen on vasta
näinä vuosina ruvennut tavaksi tulemaan, samaten kuin laattiaryysäkkeet
eli "matot", ja kamarikaluista "piironki" ja "senkit". Rumia kuvia
ripustellaan kauneillenkin seinille. -- Päivän tullessa lakkaavat miehet
puhdetyöstänsä, suurustelevat ja lähtevät ulkotyöhön; vaimoväki korjaa
pihdin loukkoon, lakasee laattian ja siivoilee muitakin paikkoja
pirtissä. Kello 1 jälkeen tulevat miehet päivälliselle, sitten menevät
taas ulkotöihinsä, joista päivän lopulla palaavat "pirtille", taas
käsitöittensä kimppuun. Ehtoota syödään varhemmin taikka hiljemmin,
koska vaan emäntä saa ruuan valmiiksi, ja maata mennään kello 9 aikaan.
Arkipäivinä syödään omin väin pöydän alaisessa päässä (joka on lavanalle
päin), eikä siinä tarvita lautasia enemmän kuin pöytäliinaakaan; astiat
ovat enimmästi puusta, paitsi kivivateja, joita kanssa on puuvatein
rinnalla. Mutta vieraalle laitetaan ruoka pöydän yliseen päähän, liinan
eli "tuukin" päälle, puisen taikka posliinisen lautasen ja veitsen
kanssa: tähän aikaan on jo melkein joka talossa ottimetkin eli
"kahvelit" ja pöytäveitsiä. Isäntä syö vieraan kanssa (sanotaan: "isäntä
vieraan väärti"). Arkiotilassa on vaimoihmisillä, semminkin nuorilla,
tapa seisoa, koska syövät miesten kanssa pöydältä; muutoin ei heillä
olekaan juuri määrätyitä aterianaikoja, vaan ravitsevat itsensä, koska
kerkiävät ja missä sopii. -- Miesten päivätöinä on talvella karjanruuan,
hakoin, poltinpuitten, hirtten ja muitten metsätavarain tuominen, niin
myös kotona puitten ja halkoin hakkaaminen, hevoisten ruokkiminen ja
sonnanveto, jossa viimeksi mainitussa naisväkikin on apuna, kumminkin
luomassa navetosta rekeen. Naiset tekevät käsitöitänsä päivin-puhtein,
niin paljon kuin kerkiävät karja-askareilta ja ruuanlaittamiselta.
Keväällä ja suvella noustaan varhemmin ja mennään maata myöhemmin kuin
talvella. Nuori väki muuttaa Wapun ja Erkin aikaan yövuoteensa pirtistä
ulkohuoneisiin, joissa ilma on raitis ja vilpoinen, Mikon aikaan taas
pirttiin. Suvilaihoja "kattamassa" ja muussa sontityössä, ojia luomassa
ja perkaamassa, lehdessä, heinässä, elopellolla ja pellavain korjuussa
ovat miehet ja naiset eroituksetta; hyväin taloin emännät vaan saavat
olla kotona askareitten ja ruuanlaitoksen tähden. Evästä kannetaan
kontissa, piimää ja kaljaa leilissä ja "plekussa". Kelvollinen isäntä on
ensimmäisenä väkensä edellä suvitöissä, sillä iso eroitus huomaitaan
olevan, jos väki kuulee: "menkääs työhön" taikka "tulkaas työhön".
Heinänaika, joka on Heinäkuun loppupuolella, pidetään raskaimpana;
silloin noustaan auringon kanssa, haukataan vähä "suuruspalaa", ja
ruvetaan niittämään, jota kaikki täysivoimaiset, naiset samaten kuin
miehetkin, niin myös palvelevaiset väkipuolukset, tekevät noin 4 hetkeä.
Se eroitus on kuitenkin, ett'eivät naiset hio vikahdettansa, vaan ovat
jo edeltäpäin valinneet miehistä kukin hiojansa, tavallisesti sen, jonka
muutenkin pitää rakkaimpana; tämän ei tarvitse sentään paljaasta
rakkaudesta hioa vikahdetta, vaan saa heinästä päästyä autetultansa
viinakorttelin, liivikankaan taikka muun vähäisen palkinnon. Koska
aamukaste rupee ruohosta katoamaan ja päivän helle rasittamaan, lakataan
niittämästä, syödään suurusta ja pannaan murkinaunelle pariksi hetkeä.
Sitten haravoitaan, jota lapsimaisetkin tulevat tekemään, ja kannetaan
rukoja loppupäivää; mutta jos ilma on sateinen, niin niitetään toisen
päivän varaksi. Päivällisellä ollaan kello 3 aikaan ja ehtoollisella
työstä päästyä, auringon laskeissa, jonka jälkeen päästään yölevolle;
sadepäivinä ovat murkinaunet pitemmät, ja maataan päivällisenkin päälle.
-- Sen sijaan kuin miehillä on erityisenä tehtävänä kaikkinainen
kirves- ja juhtatyö (aidanpano, kyntö j.n.e.), saavat naiset suvis-aikana
perkaella maita ohdakkeista ja rikkaruohoista ja lisäksi tehdä
kotoaskareita ja käsitöitä, minkä verran joutuvat.
Syksyllä on riihityö mainittavin, johon ruvetaan kohta kuin rukiit ovat
leikatut. Aamuilla ollaan riihellä, siitä päästyä leikataan suviviljoja
ja tehdään muita ulkotöitä. Riihet latoinensa ovat jo vanhastaan olleet
ulkona taloista, vaikk'ei juuri kaukana; nykyisinä aikoina on muutama
rakennettu moisiomaihin. Tavallinen vanhanaikainen riihi on niin
laitettu, että puiminen ja kaikki työ tehdään samassa huoneessa, jossa
elotkin kuivataan, vaikka se välistä on peräti lämmin työväelle. Kiuas
on avoin, sen vieressä "lavanalustan" puoli laattiaa vähää korkeampi
kuin muu laattia, joka on paksuista visuun liitetyistä hirsistä ja
kutsutaan "tapannoksi"; ylhäällä ovat "parret", joille elot
"ahdetaan", kautta riihen, paitsi kiukaan kohtaa, ja vielä ylempänä
"vartaat", pitkin katon alustaa, joihin suvilaihon sitomia ripustetaan.
Täysi riihiväki on neljä vahvaa henkeä ja yksi väkipuolus. Tappamaan
ruvetessa ladotaan elot tapannoille, sitoma sitoman kylkeen, sitten ne
neljä henkeä tappaa varstoilla ja se väkipuolus kääntelee sitomat.
Varstain kluput ovat vähäiset ja käyvät taajaan ja matalalta (muutoin
kolahtelisivat parsiin), kaksi lyö kerroittain samaan paikkaan, lappajat
kulkevat riihen päästä päähän, toinen pari yhtä toinen toista puolta,
siksi että joka paikka on tullut kahteen kertaan tapetuksi. Sitomain
siteet katkotaan kohta alussa taikka sitten kuin on kerta tapettu;
rukiin eloista leikellään latvat paikoin kerran, paikoin vasta kahteen
kertaan tapettua. Sitten pudistellaan oljet ja ajetaan ovesta ulos; nämät
latvat ja muut rehut ja tähät kootaan haravalla ja luudalla lavanalle,
"riiho" (jyvät vihneinensä) jää laattialle. Taas pudotellaan uusia
sitomia parsilta, ladotaan uusi laattiallinen ja tehdään samat temput
toistamiseen; sitten taas kolmanteen ja useampaan kertaan. Koska koko
riihellinen näin on tapettu, lähtee yksi tappajista suurukselle, toiset
jäävät pöyhimään ja puhdistamaan riihoa, josta haravoiten laaisten
perkaavat tähkiä; viimeiseksi lapioitaan riiho läjään kynnys-alle ja
oljet sidellään lyhteiksi. Kaikki tämä työ käy niin sutevasti, että joka
hengelle on aina tekemistä, eikä koskaan tarvitse toisen toista odotella
(sanotaan: "tiellä laiska riihessä on"). Se edellä suurukselle lähtenyt
palajaa riiheen viskaajaksi, koska toiset lähtevät pois. Mainittu työ on
tehtävä tavallisella viskimellä, josta parhaat jyvät lentävät edemmäksi,
vastaiseen seinään asti (nämät kutsutaan "seinäisiksi"); heikommat
jäävät puolilaattiaan (kutsutaan "kieleisiksi") ja vihneet lähimmäksi
viskaajaa. Sitten pohdetaan kumminkin ne kieleiset, jotka ovat
vihneitten rajalla, taikka kaikkikin jyvät, jos oikein puhtaan puhtaita
tahdotaan. Riihessä koottuja tähkiä kutsutaan "periksi", ohran ja
kauran vihneitä "ruumeniksi". Ei ole sanottavaa eroitusta talvilaihoin
ja suviviljain riihitysmuodolla, paitsi mitä kunkin lain eri luonto
välttämättömästi vaatii. Niin pian kuin jyvät ja vihneet ovat saadut
korjuusen, survotaan rehut ja latvat niin myös perät riihen laattialla,
ja kannetaan "ruumenkomiin". Riihityön päätteeksi, koska kaikki viljat
ovat korjuussa, pidetään "surviaiset"; näiksi täytetään riihet oljilla,
joita sitten, koko päivä pitkän aamupuhteen kanssa, survotaan silpuiksi,
omin väin ja päivämiehin. Survojat ovat parittain (niinkuin tappajatkin)
ja kukin lyö kumppaninsa kanssa kerroittain; parit kulkevat toinen
toisensa perässä ympäri riihen laattiaa, väkevimmät edellä, heikoimmat
jäljessä. Riihi survojinensa on jotensakin hyppysalin kaltainen ja olisi
yhtä hupainenkin, jos ei siinä olisi niin kauheasti tomua eikä niin
raskasta työtä. Petkele on ainoa kalu, jolla silppuja tehdään;
silppumyllyä ei ole kenelläkään, enemmän kuin puimakonettakaan. Mutta
viskuri on juuri nimeksi. -- Uudenaikaisissa riihirakennuksissa on luva,
jossa puidaan ja survotaan, mutta näitä ei ole vielä paljoa. Riihen
lämmitys on isännän velvollisuutena. -- Myöhemmin syksyllä on pellavain
ruokkous, josta naiset pääsevät tavallisiin talvitöihinsä; miehet
loukuttavat puhteella. Kyntäminen, aitain ratkominen, hakoin karsiminen,
kasken hakkaus, niitunperkaus, pihannostamus ja kalastus ovat miehillä
päivätöinä, siksi kuin talvikeli tulee. Palkoillisilla on tapa pysyä
paikassansa Pyhäinpäivä-sunnuntaihin asti huolimatta Marraskuun 1:stä
päivästä eli Pyhäinpäivän "santista", jos se on alku- taikka
loppuviikossa.
_Warelius_.