Kasan ei ole aivan Wolgan reunalla, vaan noin 6 virstaa tämän joen
idänpuoleisesta rannasta, pienen Kasanka-nimisen joen varrella. Wolgan
oikea ranta on korkea hietaäyräikkö, vasen (pohjaisen ja idänpuoleinen)
ranne sitä vastaan hyvin matalaa niitty- ja suomaata, jonka joki
tulvillansa ollen monen virstan laajuudelta peittää vedellä, ja keväällä
kokonaisen kuukauden pitää järvenä. Tämä on syy siihen, että kaupunki on
näin kaukana kaupankäynnille niin tarpeellisesta joesta, joka suurina
tulvavuosina tännekin asti tekee suurta vahinkoa esikaupungeissa. --
Kasan on Tatarilaisten perustama. Kuin mongolilais-tatarilainen
maailmanvalta hajosi pienempiin osiin, asettui eräs heidän
ruhtinoistansa tähän Wolgajoen rannalle ja perusti valtakunnan, joka
seisoi noin 300 ajastaikaa eli vuoteen 1552 asti. Monien reistausten
perästä onnistui tällöin Wenäläisille suuriruhtinas Ivan Wasiljevitsin
johdolla Kasanin valtaaminen. Hirmuisen verenvuodatuksen pidettyänsä
hävitti tämä ruhtinas sen entisen linnan, kukisti kaikki mahometiläisten
kirkot ja ajoi kaupungin tähän uskoon kuuluvat asujamet sen edustalla
esikaupungeissa elämään. Pysyttääksensä voiton varmemmaksi rakensi hän
kaupungin entisen tatarilaisen linnan sijalle europalaisen sotataidon
mukaan varustetun linnan useammilla torneilla, jotka samoin kuin
muuritkin vielä seisovat ja ulkonäöltänsä ovat samanlaiset kuin esim.
Savonlinnan tornit Suomessa. Myös muutti hän Wenäjältä rahvasta
kaupungin asukkaiksi, ja siitä ajasta on se niin venäläistynyt, että
siinä paikan entisiä asujia Tatarilaisia ei ole kuin noin kuudenneksi
osaksi koko väkiluvusta.
Nämät Tatarilaiset ovat Krimin Tatarilaisten kuin myös Turkkilaisten
kanssa yhtä kansaa, ja tämä on kielensä puolesta heimolaisuudessa Suomen
kansojen kanssa. Muista kaupungin asujamista keksii oudonkin silmä pian
Tatarilaisen hänen runnokkaasta ja solakasta varrestansa, mustista ja
vilkkaista silmistänsä, ja suoranenäisestä sekä kauniista muodostansa.
Hänen ihonkarvansa ei ole mustempi kuin muidenkaan Europalaisten, ja
monesti näet aivan valkeaverisiäkin Tatarilaisia. Hänen käyntinsä ja
ulkokäytöksensä on tasaista ja hiljaista, jonka tähden se aina
kutjasteleva Wenäläinen kutsuukin häntä haukkumanimellä _havinaksi_
(herraksi). Luonteensa puolesta on hän puhtautta rakastava, tyyni ja
rehellinen; missä hän valehtelee tahi harjoittaa koiruutta, on se muilta
opittua. Kuin hän tavaraa myödessänsä näkee kenen muukalaiseksi,
ilmoittaa hän oikean hinnan kohdallensa, ja jos sitten venäjän tapaan
vielä rupeat tinkimään, sanoo hän: "minä en ole Wenäläinen, olen
mahometiläinen, ja meidän laki kieltää kohtuutointa hintaa ottamasta".
Häpeällä seisot Kristin uskosi kanssa miehen edessä, etkä voi hänen
lauseesensa mitään virkkaa.
Maalla ovat maanviljelys ja karjanhoito Tatarilaisten elatuskeinot,
ja kiivaimmatkin Wenäläiset myödyttävät, että tämä kansa samoin kuin
Tschuvaschitkin ovat paljoa taitavammat ja ahkerammat maanviljelijät
kuin Wenäläinen. Kaupungissa on Tatarilainen yksi kolmesta: joko
kauppamies, käsityöläinen tahi rahtimies. Ensimmäisen luokan
kauppamieheksi jaksaa harva tästä kansasta kiivetä. Sitä enemmän
rakastavat he rihkamakauppaa, ja missä heitä enemmältä löytyy, niinkuin
Kasanissakin, kuluu harva päivä, ett'ei luonasi käy näitä itämaalaisia
saksoja, tulitikkuja, saippuata, halaattia (makuunuttuja),
hyvänhajullisia voiteita ja muuta semmoista kaupalla. Käsitöistä on
saippuan ja nahkan valmistaminen heiltä varsinkin sujuvaa. Kasanin
saippua on ympäri koko Wenäjän kiitettyä, ja täältä tulevat juhdit ja
sahvianit ulompanakin kuuluisat. Molemmat ovat Tatarilaisten tekoa. Vaan
muihinkin käsitöihin on tämä kansa hyvin taipuvaa, niin että harva
työhuone löytynee Kasanissa, olipa sen isäntä Wenäläinen, Saksalainen
tahi muu, jossa ei joku osa työmiehistä olisi Tatarilaisia. Täkäläisen
yliopiston kirjapainossa, jossa on noin pariin kymmeneen työmieheen,
ovat enimmät näistä tätä kansaa (käyttäjä on Saksalainen).
Niinkuin tuttu on ja edellisestäkin näkyy ovat Tatarilaiset Mahometin
uskoa. Kasanissa ja sen esikaupungeissa on heillä kymmenkunta
_metschedejä_ (kirkkoja). Joka kirkolla on kaksi, toisinaan kolmekin,
_mullaa_ (pappia) ja yksi eli pari _aschantia_ (lukkaria). Harvemmassa
löytyy _ahunia_, jotka meidän tiloihin verrattuina vastaavat
kontrahtirovastia, ja piispaa (_mufti_) ei ole koko Wenäjän
valtakunnassa kuin yksi, jolla on istuimensa Ufan kaupungissa. Tällä,
joka myös on korkein tuomari hengellisissä asioissa, on palkka
kruunulta, mutta muilla papeilla ja kirkonpalvelijoilla ei ole
määräpalkkaa; he ovat siihen tyytyväiset, mitä seurakunnan jäsenet
vapaehtoisesti tuovat heille, ja saavat myös osan siitä lahjasta, jonka
jokainen on velvollinen kymmenennellä osalla irtaimesta tavarastansa
vuosittain antamaan vaivaisille ja köyhille. Mahometiläinen on harras
uskonharjoituksissa. Viisi kertaa päivässä pitää hän rukouksia, nim.
auringon noustessa, kello yhden ja neljän paikoilla, auringon lasketessa
ja viimeisen kerran yön alkaessa. Joka sairastaa, on matkalla tahi
muuten ei voi tätä käskyä jolla-kulla ajalla täyttää, hänen täytyy
jäljestäpäin sitä useamman kerran pitää rukouksia, niin että niiden
määrä kunkin päivän päälle tulee täysi. Kaikki muut miehet, sillä
vaimoilla ei ole lupa käydä kirkossa, toimittavat rukouksensa
metschedissä. Tämä on nelisnurkkainen, soikea, kaksinkertainen rakennus
puusta tahi kivestä, jonka alakertaa käytetään monenlaisiin tarpeihin,
niinkuin kouluksi, kauppapuodeiksi j.n.e. Yläkerta on kirkkona. Sen
harjalta nousee korkealle pyöreä kaitainen torni (_minaret_), jonka
nastalla mahometiläisten omituinen merkki puolikuu kullittuna paistaa.
Heillä ei ole kelloja; kirkkoon kutsutaan he siten, että lukkari
minaretin ympäri kulkevasta rautahäkistä joka haaralle huutaa
surullisenkaltaisella nuotilla: _Allah on korkein! Minä todistan, että
Muhamed on hänen lähettiläisensä! Tulkaa rukoilemaan! Tulkaa autuutta
etsimään! Allah on korkein! Muuta Jumalaa ei ole kuin Allah_!
Aamurukoukseen huutaessaan lisää hän tähän: _rukous on parempi kuin
uni_! -- Tämän huudon perästä tulee rahvas metschediin. Sen porstuassa
eli etuhuoneessa on pitkin seiniä hyllyjä, joille sisäänmenijät jättävät
päällyskenkänsä. Itsessä kirkossa ei ole penkkiä; lattia on peitetty
joko kirjaompeleilla koristetulla villaisella tahi vaan oljesta
kudotulla puhtaalla matolla. Paitse tätä ei siinä metschedissä, jonka
minä Kasanissa näin, ollut muuta erinomaista kuin opetusistuimen
kaltainen saarnastuoli, kaksi tavallista kynttiläkruunua, muutamia
lamppuja seinillä ja Mekkaan päin oleva ikkuna, monivärisistä ruuduista
tehty. Matolle istukset seurakunnan jäsenet riveihin, pannen jalat
ristiin allensa. Kellä turbaani on päässä, se irtauttaa sen peräliepeen
hartioillensa riippumaan. Muuten pidetään niin hyvin turbaani kuin
lakkikin päässä. Tätä ei suvaittu kuitenkaan minulle, vaan minun
käskettiin ottaa lakki päästäni, lieneekö tähän syynä ollut tämän muiden
päävaatteuksesta eroava muoto vai mikä muu. Noin kymmenen minuutin ajan
toimitti jokainen yksinäistä hartauttansa, rukoillen ja päätänsä maahan
kumartaen. Rukoillessa pitää mahomettiläinen kätensä lanteillaan,
pyhkäsee vähän väliä niillä silmiänsä ja kasvojansa, ikäskuin unta
karkoittaakseen. Toisinaan asettaa hän kätensä eteensä avonaisen kirjan
tavoin, ja toisin paikoin taas panee peukalojensa päät korvanlehdille,
toiset sormet hajoittaen pystyyn, ja rukoilee näin jonkun ajan. Mitä
nämät äkkinäistä oudostuttavat temput kuvaavat, en tiedä. Rukoiltua
mainitun ajan, nousee mulla saarnastuolille ja lukee siinä luvun
alkoranista. Tämän lukemisen toimittaa hän messunlaatuisella
nuotilla, joka ei kuulu pahalta, ja jonka oppimista sanotaankin suureksi
pääasiaksi papinkoulussa. Sen tehtyä laskeksen hän alas, menee ja
istuksen seurakunnan etunenään, päin Mekkaa osoittavaan ikkunaan, ja
messuaa tässä taas rukouksen. Hän kumartaa useasti, syvään ja kauan,
ja seurakunta tekee hänen mukaansa. Tällä päättyykin jumalanpalvelus,
yleensä kestänyt noin kolme neljännestä tuntia.
Mahometin uskonopista ei tässä ole tilaisuutta puhua. Kerran sanoi muuan
katoolinen piispa eräässä julistuksessansa mahometiläisyyden olevan vaan
"lahkokunnan Kristin uskosta", joka lause hänen tilassansa lienee ollut
vähän liikanaista. Melkein yhtä tahtoi eräs mullakin, jonka kanssa
asiasta puhuin, päättää, sanoen: "me uskomme saman näkymättömän
kaikkivaltiaan Jumalan päälle kuin tekin, kristityt. Vaikka hänellä
on 99 nimeä, ei hänen voimaansa ja viisauttansa kuitenkaan voi täysin
määrin käsittää. Hurskaalle antaa hän onnen ja menestyksen jo tässä
maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa. Jumalatointa
rangaistakseen antaa hän pahan liikkua maailmassa, ja rankaisee pahateon
vielä tulevassakin elämässä." Tästä tulevaisuudesta oli hänellä
kumminkin mahometiläisyyden tavalliset lihalliset ajatukset. Taivaassa
sanoi hän aina elettävän riemussa ja hyvillä päivillä. Syödä on siellä,
mitä vaan mieli ennättää ja muistaa haluta, ja tämän yltäkylläisyyden
kanssa on se etu yhdistettynä, jota syömärillä tässä maailmassa ei
ole, että ruokahalu aina on hyvä. Helvettinsä kuvaa mahometiläinen yhtä
lihallisesti ja paljon peloittavammaksi kuin kristittyjen kylmä
mieli sen jaksoi ennen aikaan edesasettaa. Rukousten ja muiden
uskonharjoitusten täyttämisellä on hänen kuitenkin paljoa helpompi
välttää helvettiä kuin kristityn.
Kunkin metschedin kanssa on koulu yhdistettynä. Maalla toimittaa mulla
opettajankin virkaa, vaan kaupungissa pidetään tavallisesti koululla
erittäin opettaja, jonka vaivat palkitaan samoin kuin mullankin
vapatahtoisilla lahjoilla. Lapset pannaan kouluun noin 8 vuoden iässä,
ja käyvät sitä noin 5 vuotta, jos heitä ei tarkoiteta mullaksi tehdä.
Täksi oppivaisten täytyy käydä koulua 12-15 vuotta, joista viimeiset
korkeamman opin saamiseksi tavallisesti vietetään Bokharan kuuluisissa
papinkouluissa Aasiassa. Kouluun tulevat lapset päivännousu-rukouksille
ja ovat siinä koko päivän, kaksi kertaa syöden mukanansa tuotua evästä,
josta myös yhteisessä kattilassa keittoruokaakin tehdään. Koulussa
istuvat lapset lattialla samoin kuin kirkossa istutaan. Oppiaineet eivät
ole suuret: sisältäluku, rukousten ulkoaoppiminen ja kirjoitus on
kaikki, mitä tavallisesti vaaditaan. Kuin alkorania ei saa lukea muuten
kuin sen alkuperäisellä s.o. Arapian kielellä ja sen lukeminen
koulussa myös on välttämätöin asia, niin saattaa joku parempipäinen
koululapsi edellämainitun opin lisäksi myös tulla vähän tuntemaan tätä
kieltä. Sen tarkempi tunteminen kuin myös taito Persian kielessä
eroittaa mullan muusta rahvaasta. Mutta jo sekin vähäinen tieto, jonka
yhteinen kansa näin muodoin saa, kohottaa Tatarilaiset suuresti
täkäläisen kristityn rahvaan rinnalla, ja ei vähäinen ole sivistyksen
rakastajan nautinto, kuin näkee esim. vanhan ja köyhän Tatarilaisen
omakielisiä kirjojansa lukevan paljon selvemmästi kuin kirjanluku
juoksee häntä vastaavilta ukoilta esim. Suomessa. Tämän luvuntaidon kuin
myös luvunhalun tässä kansassa todistaa selvimmästi se seikka, että
Kasanissa usein painetaan alkorania suuret painokset ja joka vuosi
tuhansi-määrin hengellisiä kirjoja Tatarin kielellä. Muiden kuin
hengellisten ja taloutta koskevien kirjain painaminen kiellettiin
tältäkin kansalta muutama vuosikymmeninen takaperin, jota kieltoa vielä
(v. 1856) ei ole peruutettu. Tatarilaisten kirjojen sensori Kasanissa on
eräs saksalainen rohvessori. Näiden painamista varten löytyi täällä joku
aika takaperin yksin omituinen kirjapainokin, joka tätä nykyä kuitenkaan
ei taida olla voimassa. Kaikki tämä tapahtuu kansassa, joka ei elä
yhdessä ryhmässä, vaan hajallansa muiden kansojen seassa, jolla ei ole
enemmän pipliaseuroja kuin muitakaan yhdistyksiä ja jonka tila, kuin
sodassa voitetun konsanansakin, on monin puolin määritelty ja tarkasti
katsastettu. Epäilemättä todistaa tämä asioiden laita kansan suuria
luonnonlahjoja.
_Ahlqvist_.