Sinä nukut, Robespierre! Hetki rientää, kallis aika kuluu...
Vihdoin, _thermidorin_ kahdeksantena, nousee Lahjomaton konventissa
puhumaan. Sinä toukokuun 31:n päivän aurinko, nousetko vielä
toisen kerran? Gamelin odottaa, toivoo. Siis vihdoinkin on
Robespierre heittävä nuo lainsäätäjät, jotka ovat rikollisempia kuin
federalistit, vaarallisempia kuin Danton, ulos penkeistään, joita
he häväisevät... Ei, ei vielä! "Minä en tahdo", hän sanoo, "vielä
kokonaan reväistä rikki sitä verhoa, joka peittää vääryyden syvän
mysteerin". Ja hajoittunut salama, joka ei iske keneenkään erityiseen
kapinallisista, säikyttää heidät kaikki. Kuusikymmentä heistä ei
kahteen viikkoon ole uskaltanut paneutua vuoteeseensa levolle. Marat
mainitsi petturit nimeltä, osoitti heitä sormellaan.
Lahjomaton epäröi, ja siitä silmänräpäyksestä lähtien hän on itse
syytetty...
Jakobiinien klubissa on samana iltana kokoushuone tupaten täynnä
väkeä, samoin käytävät ja piha.
Siellä ovat kaikki, kovaääniset ystävät ja mykät viholliset.
Robespierre lukee heille saman puheen, jota jo konventti on kaamean
hiljaisuuden vallitessa kuunnellut ja jota jakobiinit tervehtivät
liikuttunein suosionosoituksin.
-- Se on minun testamenttini, sanoo mies, -- saatte nähdä minun
tyynenä tyhjentävän myrkkypikarin.
-- Minä tyhjennän sen sinun kanssasi, vastaa David.
-- Me kaikki teemme sen, kaikki! huutavat jakobiinit, jotka
hajaantuvat tekemättä mitään päätöstä.
Sill'aikaa kun Oikeamielisen kuolemaa valmisteltiin, nukkui Évariste
niinkuin opetuslapset Öljymäen yrttitarhassa. Seuraavana päivänä hän
lähti tribunaaliin, jossa kahdella osastolla oli istunto. Se, mihin
hän kuului, tutki par'aikaa kahdenkymmenen yhden Lazaren salaliittoon
kuuluvan rikollisen juttua. Ja silloin saapui uutinen: "Konventti on
kuuden tunnin neuvottelun jälkeen päättänyt nostaa kanteen Maximilien
Robespierreä, Couthonia, Saint-Justia sekä Augustin Robespierreä ja
Lebas'ta vastaan, jotka viimeksimainitut ovat pyytäneet saada jakaa
syytettyjen kohtalon. Nuo viisi rikollista on haastettu oikeuteen."
Vielä saadaan tietää, että viereisessä salissa istuvan osaston
presidentti, kansalainen Dumas, on vangittu tuomarintuoliltaan, mutta
että istunto jatkuu. Kuuluu rummun pärinää ja hätäkellon ääntä.
Évariste penkillään saa kunnallisneuvostolta käskyn lähteä
kaupungintaloon ottamaan osaa yleisneuvoston kokoukseen. Kellojen ja
rumpujen metelissä hän virkaveljineen antaa päätöksensä ja rientää
sitten nopeasti kotiinsa syleilläkseen äitiään ja ottaakseen päälleen
virkanauhansa. Place de Thionville on aivan autio. Piirihallitus
ei uskalla antaa lausuntoa puoleen eikä toiseen konventin
menettelystä. Ihmiset hiipivät pitkin seinän vieruksia, pujahtelevat
porttikäytäviin ja menevät kotiinsa. Rummun pärinään ja hätäkellon
kumahteluun vastaa sulkeutuvain akkunaluukkujen läiskähdykset
ja kiinni kiertyväin lukkojen kirahtelu. Kansalainen Dupont
vanhempi on sulkeutunut myymäläänsä; portinvartija Remacle laittaa
sulkuja asuntonsa oven eteen. Pikku Joséphine kiertää pelokkaasti
käsivartensa Moutonin kaulaan. Kansalainen leskirouva Gamelin
huokailee elintarpeiden kalleutta, josta kaikki paha saa alkunsa.
Portaiden alapäässä Évariste kohtaa Élodien, joka kiiruhtaa sisään
henki kurkussa, mustat kiharat liimautuneina hikiseen kaulaan.
-- Olen etsinyt sinua tribunaalista. Olit jo lähtenyt. Minne nyt
menet?
-- Kaupungintaloon.
-- Älä mene sinne! Se on turmiosi: Hanriot on vangittu...
Piirihallitukset eivät toimi, Piques-piiri, Ropespierren oma piiri,
on aivan rauhallinen. Minä tiedän sen: isäni kuuluu siihen. Jos menet
kaupungintaloon, syökset itsesi turhan päiten perikatoon.
-- Tahdotko siis, että olisin pelkuri?
-- Päinvastoin on uljasta olla uskollinen konventille ja totella
lakia.
-- Laki on kuollut, silloin kun rikolliset voittavat.
-- Évariste, kuule mitä oma Élodiesi sanoo: kuuntele sisaresi neuvoa;
tule istumaan hänen viereensä, että hän saa tyynnyttää myrskyävän
sielusi.
Évariste katsoi häneen: ei milloinkaan vielä Élodie ollut näyttänyt
hänestä niin kiehtovalta; ei milloinkaan vielä tämä ääni ollut
kaikunut hänen korvissaan niin suloisena ja vakuuttavana!
-- Pari askelta minun kanssani vain, pari askelta, ystäväni!
Hän veti Évaristen mukanaan kumotun kuvapatsaan jalustan juurelle.
Sen ympärillä oli penkkejä, joilla istui miehiä ja naisia. Muuan
rihkamankaupustelijatar tarjoili pitsejä; limonadin kauppias kulki
ympäri säiliö selässään kulkustaan helistellen; muutamat pikkutytöt
leikkivät seppelleikkiä. Rannalla istui onkijoita, liikkumattomina,
vapa kädessään. Ilmassa oli ukkosta, taivas oli pilvessä. Gamelin
nojautui kaidepuuta vasten ja pysähtyi tuijottamaan saarta, joka
oli terävä kuin laivan kokka, kuunnellen tuulen huokausta puiden
latvoissa ja tuntien sydämessään ääretöntä kaipuuta rauhaan ja
yksinäisyyteen.
Ja aivan kuin hänen oman ajatuksensa suloinen kaiku kuiskasi Élodien
ääni:
-- Muistatko, kuinka sinä silloin maalla toivoit pääseväsi
rauhantuomariksi pikku kylään? Se olisi onnea se!
Mutta halki tuulen huminan ja naisen kuiskauksen hän kuuli hätäkellon
ja rummun äänen, hevosten kavioiden ja kanuunain pyöräin kaukaisen
jyrinän kiveyksellä.
Parin askelen päässä hänestä virkahti muuan nuori mies, joka jutteli
erään hienosti puetun naiskansalaisen kanssa:
-- Oletteko kuullut viimeistä uutista?... Ooppera on muutettu Rue de
la Loille.
Yhtä ja toista jo tiedettiin: kuiskailtiin Robespierren nimeä,
mutta vavisten, sillä häntä pelättiin vielä. Ja kuullessaan hiljaa
huhuiltavan hänen kukistumisestaan koettivat naiset salata hymyilyään.
Évariste Gamelin tarttui Élodien käteen, mutta työnsi sitten sen heti
rajusti pois.
-- Hyvästi! Minä olen sekoittanut sinutkin hirvittävään
elämäntehtävääni, minä olen ainaiseksi turmellut sinun elämäsi.
Hyvästi. Koeta unohtaa minut!
-- Älä missään nimessä vain, sanoi Élodie, -- mene kotiisi
tänä, yönä: tule _Maalaavaan Amoriin_. Älä soita! Heitä kivellä
ikkunaluukkuun. Minä tulen itse avaamaan sinulle oven ja piilotan
sinut ullakolle.
-- Sinä saat nähdä minut voittajana tai et enää milloinkaan. Hyvästi!
Lähestyessään kaupungintaloa hän kuuli taas noiden suurien
päivien sorinan kohoavan raskasta taivaankantta kohden. Place de
Grèvellä on aseiden kalsketta, sotapukujen ja nauhojen kirjavaa
vilinää, Hanriot'n kanuunat ovat ampumakunnossa. Hän kiipeää ylös
juhlaportaita, astuu neuvossaliin ja merkitsee itsensä läsnäolevaksi.
Kaikki kommuunin yleisneuvoston läsnäolevat 491 jäsentä äänestävät
syytettyjen puolesta.
Määri antaa tuoda esiin ihmisoikeuksien taulun ja lukee sen
pykälän, jossa sanotaan: "Kun hallitus loukkaa kansan oikeuksia, on
kapina kansan pyhin ja tärkein velvollisuus", ja Pariisin korkein
hallitusvirkamies julistaa, että kunnallisneuvosto on vastaava
konventin vallankaappaukseen yleisellä kansan kapinalla.
Yleisneuvoston jäsenet vannovat kuolevansa paikalleen. Kahdelle
kunnalliselle virkamiehelle annetaan tehtäväksi mennä Place de
Grèvelle kehoittamaan kansaa yhtymään päällysmiehiinsä pelastaakseen
isänmaan ja vapauden.
Koetetaan tavata toisiaan, vaihdetaan uutisia, annetaan neuvoja.
Näiden virkamiesten joukossa on vain vähän käsityöläisiä.
Kunnallisneuvosto on kokoonpanoltaan nyt sellainen, miksi
jakobiininen puhdistus sen on tehnyt: vallankumousoikeuden tuomareita
ja valamiehiä, taiteilijoita, sellaisia kuin Beauvallet ja Gamelin,
koroillaeläjiä ja opettajia, vakavaraisia porvareja, suuria
tukkukauppiaita, puuteroituja päitä, koruvitjoilla koristettuja
mahoja; erittäin vähän puukenkiä, pitkiä housuja, _carmagnoleja_ ja
punaisia myssyjä. Nämä porvarit ovat mieslukuisia, päättäväisiä.
Mutta, kun asiaa lähemmin ajattelee, niin siinä onkin kaikki, mitä
Pariisissa on tosi tasavaltalaisia. He seisovat nyt kaupungintalossa
niinkuin vapauden kallio ympäröivän välinpitämättömyyden valtameressä.
Sill'aikaa saapuu suotuisia uutisia. Kaikki vankilat, joihin nuo
lainsuojattomat on teljetty, avaavat porttinsa ja luovuttavat
pois saaliinsa. Augustin Robespierre, joka tulee La Foreestä,
saapuu ensimmäisenä kaupungintaloon ja otetaan vastaan suurella
riemulla. Kello kahdeksan saadaan tietää, että Maximilien pitkän
vastarinnan jälkeen on luvannut jättäytyä kunnallisneuvosten turviin.
Häntä odotetaan, hän on saapuva, hän saapuu: hirvittävä suosion
myrsky tärisyttää vanhan kunnallispalatsin holveja. Hän saapuu
kahdenkymmenen käsivarren kantamana. Tuo hintelä, huolellisesti
siistiytynyt mies, sinisessä takissa ja keltaisissa polvihousuissa,
hän se on. Hän nousee puhujantuoliin, hän puhuu.
Hänen saapuessaan neuvosto antaa määräyksen, että raatihuoneen
julkipuoli on heti valaistava ilotulituksella. Hän puhuu, hän
puhuu ohuella äänellä, sirostelevasti. Hän puhuu luistavasti,
pitkään. Läsnäolevat, jotka ovat laskeneet henkensä hänen päänsä
varaan, huomaavat kauhukseen, että hän onkin vain sanan mies,
valiokuntien, lehterien mies, kykenemätön nopeaan päätökseen ja
vallankumoukselliseen tekoon.
Hänet raahataan mukaan istuntosaliin. Nyt he ovat siellä kaikki, nuo
kuuluisat lainsuojattomat: Lebas, Saint-Just, Couthon. Robespierre
puhuu. Kello on puoli yksi yöllä: hän puhuu vielä. Mutta Gamelin
seisoo neuvossalissa otsa ikkunaruutua vasten ja tuijottaa ulos
levottomana; hän näkee maljatulien käryävän pimeässä yössä. Hanriot'n
kanuunapatteri on kaupungintalon edessä. Pimeällä torilla liikkuu
epämääräinen, levoton ihmisjoukko. Kello puoli yksi näyttäytyy
soihtuja Rue de la Vannerien kulmassa; ne ympäröivät erästä konventin
valtuusmiestä, joka arvomerkkeihinsä sonnustautuneena aukaisee jonkin
paperin ja lukee soihtujen punaisessa valossa konventin päätöksen,
jossa kapinallisen kunnallisneuvosten jäsenet julistetaan lain
ulkopuolella oleviksi, samoin sitä avustavat yleisneuvoston jäsenet
ja kaikki ne kansalaiset, jotka noudattavat sen kehoitusta.
Olla lainsuojaton, tulla surmatuksi ilman laillista tuomiota!
Pelkkä sen ajatteleminenkin saa jo päättävimmätkin kalpenemaan.
Gamelin tuntee kylmän hien kohoavan otsalleen. Hän näkee ihmisten
kiireimmiten rientävän pois Place de Grèveltä.
Ja kun hän kääntää päänsä, hän huomaa, että sali, jossa neuvoston
jäsenet vielä äsken tunkeilivat, on melkein tyhjä.
Mutta turhaan he ovat paenneet; he ovat kirjoittaneet itsensä
läsnäolleiksi.
Kello on kaksi. Lahjomaton neuvottelee viereisessä salissa
kunnallisneuvosten ja lainsuojattomien edustajien kanssa.
Gamelin suuntaa epätoivoisen katseensa pimeälle torille. Hän
näkee lyhtyjen valossa puukynttilöiden lyövän toisiaan vastaan
sekatavarakauppiaan suojakaton yllä kolahdellen niinkuin keilapallot;
katulyhdyt huojuvat ja lekottavat: myrskytuuli on virinnyt. Hetkistä
myöhemmin lankeaa ankara ukkossade: tori tyhjenee kokonaan; nekin,
joita ei tuo hirvittävä julistus ollut karkottanut, hajautuvat
nyt muutaman vesipisaran vuoksi. Hanriot'n kanuunat ovat vailla
puolustajia. Ja kun samassa salamain välkkeessä konventin
sotajoukkojen nähdään vyöryvän esiin yht'aikaa pitkin Rue Antoinea
ja rantakatua, niin ovat raatihuoneen sisäänkäytävät jo ilman yhtään
vartijaa.
Vihdoinkin on Maximilien päättänyt konventin julistuksen johdosta
vedota Piques-piirin apuun.
Yleisneuvosto tuottaa itselleen miekkoja, pistooleja, kiväärejä.
Mutta aseiden kalske, askelten töminä ja särkyvien ruutujen helinä
täyttää samassa talon. Konventin sotajoukot hyökkäävät niinkuin
lumivyöry istuntosalin läpi ja vyöryvät neuvossaliin. Kuuluu laukaus:
Gamelin näkee Robespierren kaatuvan musertunein leukapielin. Itse hän
tempaa kääntöveitsensä, tuon saman kuuden soun veitsen, jolla hän
eräänä suurena nälkäpäivänä oli leikannut leipää köyhälle äidille
ja jota Élodie eräänä kauniina kesäiltana oli pidellyt helmassaan
Orangis'n majatalossa panttileikkiä leikittäessä; hän avaa sen,
työntää sen sydämeensä: terä iskee kylkiluuhun, veitsi taipuu
käänteestään, ja hän haavoittaa itseään kahteen sormeen. Gamelin
vaipuu verissään maahan. Hän makaa liikkumattomana, jäätävä kylmän
tunne koko ruumiissaan; ja kauheassa taistelun melskeessä jalkoihin
survoutuneena hän kuulee selvästi nuoren rakuuna Henryn äänen
huutavan:
-- Tyrannia ei ole enää; hänen henkivartiostonsa on lyöty!
Vallankumous on jälleen jatkava majesteetillista ja hirvittävää
valtauraansa!
Gamelin pyörtyi.
Kello seitsemän aamulla hänet sitoi konventin lähettämä lääkäri.
Konventti piti erittäin hyvää huolta Robespierren rikostovereista:
se ei tahtonut, että yksikään heistä säästyisi giljotiinista.
Taidemaalari, entinen valamies ja kommuunin yleisneuvoston entinen
jäsen kuljetettiin paareilla La Conciergerie'hin.