XXIV.

Vankilasalaliiton juttu ei tuntunut koskaan loppuvan. Neljäkymmentä

yhdeksän syytettyä täytti nytkin tuon askelmittain korkenevan lavan.

Maurice Brotteaux'lla oli siinä kunniapaikka, ylinnä oikealla.

Hän oli pukeutunut nuuskanruskeaan lievetakkiinsa, jonka hän oli

edellisenä iltana huolellisesti harjannut ja paikannut taskun

kohdalta, jonka pikku Lucretius ajan mittaan oli kuluttanut rikki.

Hänen vierellään istui vaimo Rochemaure maalattuna, puuteroituna,

huomiota herättävänä, inhottavana. Isä Longuemare oli asetettu hänen

ja katutyttö Athénaïsin väliin, joka kehruuhuoneessa oli saanut

takaisin koko nuoruutensa raikkauden.

Santarmit kokosivat lavan askelmat täyteen ihmisiä, joita he

eivät tunteneet ja jotka mahdollisesti eivät myöskään tunteneet

toisiaan, mutta jotka kaikki siitä huolimatta olivat rikostovereita:

parlamentinjäseniä, sanomalehtimiehiä, entisiä aatelismiehiä,

porvarismiehiä ja -naisia. Naiskansalainen Rochemaure huomasi

Gamelinin valamiesten penkillä. Vaikkakaan tämä ei ollut vastannut

hänen hartaisiin kirjeisiinsä ja hänen lukemattomiin viesteihinsä,

niin nainen pani kumminkin toivonsa häneen, lähetti hänelle

rukoilevan katseen ja koetti näyttää niin kauniilta ja liikuttavalta

kuin suinkin. Mutta nuoren tuomarin kylmä katse särki kaikki hänen

toiveensa.

Tuomioistuimen sihteeri luki syytöskirjan, joka, niin lyhyesti kuin

se käsittelikin itse kunkin syytetyn kohtaa, oli pitkä, sentähden

että heitä oli niin paljon. Se selosti yleisin piirtein sitä

salaliittoa, johon vangit vankiloissa olivat ryhtyneet upottaakseen

tasavallan kansanedustajain ja Pariisin rahvaan vereen, ja kunkin

erityisiä rikoksia koskevassa osassa luettiin seuraavasti:

"Yksi tämän tärkeän salaliiton kaikkein vaarallisimpia

alkuunpanijoita on Brotteaux-niminen kansalainen, entinen des

Ilettes, veronkantoasiamies tyrannin aikana. Tämä henkilö, joka

yksinpä jo tyranniuden aikanakin herätti huomiota kevytmielisellä

elämällään, on selvä todistus siitä, että vapaa-ajattelu ja

epäsiveellisyys ovat kansojen vapauden ja onnen suurimpia vihollisia:

niinpä siis ensin haaskattuaan valtion varoja ja tuhlattuaan

irstailuihin huomattavan määrän kansan omaisuutta tämä samainen

henkilö liittoutui entisen jalkavaimonsa vaimo Rochemauren kanssa

harjoittaakseen kirjeenvaihtoa emigranttien kanssa ja antaakseen

kavalasti ulkomaiselle puolueelle tietoja taloudellisesta

asemastamme, sotajoukkojemme liikkeistä, yleisen mielipiteen

vaihteluista.

"Brotteaux, joka halveksittavan elämänsä tällä kaudella eli

konkubinaatissa erään prostituoidun, katutyttö Athénaïsin kanssa,

jonka hän oli löytänyt Rue Fromenteaun likaviemäristä, voitti tämän

helposti tarkoitusperäinsä puolelle ja käytti häntä lietsomaan

vastavallankumousta hävyttömin sanoin ja epäsiveellisin ehdotuksin.

"Eräät tämän turmiollisen miehen lausunnoista antavat selvän kuvan

hänen vääristä mielipiteistään ja vaarallisista tarkoitusperistään.

Puhuessaan siitä isänmaallisesta tribunaalista, joka tänään on

kokoontunut häntä rankaisemaan, hän sanoi aivan raakamaisesti:

'Vallankumousoikeus muistuttaa aivan jotakin tuollaista William

Shakespearen näytelmää, jossa on sekaisin mitä verisimpiä kohtauksia

ja mitä arkipäiväisimpiä narrinkujeita'. Alati hän ylisti ateismia

tietäen sen varmimmaksi keinoksi halventaa kansaa ja vaivuttaa

sitä epäsiveellisyyteen. La Conciergerie'n vankilassa, jossa hän

istui pidätettynä, hän pahoitteli uljaiden armeijoittemme voittoja,

ikäänkuin ne olisivat olleet suurimpia onnettomuuksia, ja koetti

saada epäluulonalaiseksi meidän isänmaallisimpia kenraaleitamme

väittäen heidän ajavan hirmuvaltaisia tarkoitusperiä. 'Odottakaahan

vain', hän sanoi käyttäen kieltä niin julkeaa, että kynä empii sitä

kirjoittaa, 'odottakaahan, vain, niin saatte nähdä, että eräänä

kauniina päivänä nämä samat miekankalistelijat, joita nyt saatte

kiittää pelastuksestanne, nielevät teidät kaikki, niinkuin sadun

kurki nielee sammakot.'"

Ja syytöskirja jatkui edelleen seuraavasti:

"Vaimo Rochemaure, entinen aatelisnainen, Brotteaux'n jalkavaimo,

ei ole vähemmän rikollinen kuin hän. Ei siinä kyllin, että hän oli

kirjeenvaihdossa ulkomaiden kanssa ja itsensä Pittin palkkaama, vaan

lisäksi hän, ollen yhdessä juonessa turmeltuneiden miesten sellaisten

kuin Toulousen Jullienin ja Chabot'n kanssa, samoin entisen parooni

de Batzin kanssa, keksi näiden roistojen avustuksella kaikenlaisia

konnankoukkuja saadakseen Itä-Intian kauppayhtiön osakkeet

laskemaan, ostaakseen niitä alhaisella hinnalla ja nostaakseen

niitä sitten vastakkaiseen suuntaan käyvillä keinotteluilla, täten

kavaltaen sekä yksityistä että valtion omaisuutta. La Bourben ja

Les Madelonnettes'in vankiloissa, joissa häntä on säilytetty, hän

on jatkuvasti punonut juoniaan, keinotellut ja yrittänyt lahjoa ja

vietellä tuomareita ja valamiehiä.

"Louis Longuemare, entinen aatelismies ja entinen kapusiini, oli

astunut konnuuden ja rikoksen tielle jo kauan ennen kuin hän

ryhtyi niihin petoksellisiin tihutöihin, joista hän nyt on täällä

vastaamassa. Eläneenä häpeällisessä yhdyselämässä ilotyttö Gorcut'n,

eli kuten häntä nimitetään, Athénaïsin kanssa, juuri tuon samaisen

Brotteaux'n katon alla, hän on tämän tytön ja tämän entisen

aatelismiehen rikostoveri. Vankeutensa aikana La Conciergerie'ssa on

hän jatkuvasti joka ikinen päivä kirjoittanut lentokirjasia, joissa

hän tekee hyökkäyksiä vapautta ja valtakunnan rauhaa vastaan.

"Mitä Marthe Gorcut'hyn eli Athénaïsiin tulee, niin on sopiva tässä

yhteydessä huomauttaa, että prostituoidut naiset ovat kaikkein

suurin vaara hyville tavoille, joita he loukkaavat, ja häpeäpilkku

koko yhteiskunnalle, jonka juuria he jäytävät. Mutta mitä hyödyttää

kuvailla noita inhottavia rikoksia, jotka syytetty itsekin julkeasti

myöntää?"

Syytöskirjassa siirryttiin sitten noihin viiteenkymmeneen neljään

muuhun syytettyyn, joita ei Brotteaux, ei isä Longuemare eikä

Rochemaure lainkaan tuntenut, paitsi että olivat nähneet useimmat

heistä vankiloissa, ja jotka kaikki olivat ensinmainittujen kanssa

yhdessä nuotassa sotkeutuneet "tuohon inhottavaan salaliittoon, jolle

ei löydy vertaa minkään kansan historiassa".

Syytöskirja päättyi loppuponteen, jossa vaadittiin

kuolemanrangaistusta kaikille syytetyille.

Brotteaux'ta kuulusteltiin ensin.

-- Sinä olet kuulunut salaliittoon?

-- En, en ole kuulunut mihinkään salaliittoon. Koko syytöskirjelmä on

valetta alusta loppuun.

-- Näepäs nyt: vielä tällä hetkelläkin sinä vehkeilet tribunaalia

vastaan.

Ja oikeuden presidentti kääntyi sitten vaimo Rochemauren puoleen,

joka vastasi epätoivoisin vakuutteluin, kyynelin ja viisastelevin

selityksin.

Isä Longuemare alistui kokonaan Jumalan tahdon alle. Hän ei ollut

edes tuonut mukaansa kirjoittamaansa puolustuspuhetta.

Kaikkiin kysymyksiin, joita hänelle tehtiin, hän vastasi

kieltäymyksen ja alistumisen hengessä. Ainoastaan silloin, kun

presidentti nimitti häntä kapusiiniksi, heräsi vanha aatami hänessä

eloon:

-- Minä en ole mikään kapusiini, hän sanoi, -- minä olen

barnabiittimunkkikunnan jäsen ja pappi.

-- Se on sama asia, vastasi presidentti hyväntahtoisesti muhoillen.

Isä Longuemare katsoi häneen harmistuneena:

-- Onko sen kummempaa erehdystä kuultu! hän intti. -- Mennäpäs

sekoittamaan toisiinsa kapusiini ja munkki, joka kuuluu itse pyhän

apostoli Paavalin perustamaan barnabiittien luostarikuntaan.

Kuulijoiden parvesta kuului naurunhohotusta ja vihellyksiä.

Ja isä Longuemare, joka katsoi tämän pilkan vastalauseeksi, vakuutti

juhlallisesti, että hän tulisi kuolemaansa asti pysymään tuon Pyhän

Barnabaan munkkikunnan jäsenenä, jonka pukua hän kantoi sydämessään.

-- Tunnustatko sinä, kysyi presidentti, -- vehkeilleesi yhdessä

ilotyttö Gorcut'n eli niin kutsutun Athénaïsin kanssa, joka sinulle

lahjoitti häpeällistä suosiotaan?

Tämän kysymyksen kuultuaan isä Longuemare kohotti ylös taivaaseen

tuskaisan katseen ja vastasi ainoastaan vaikenemalla, jossa ilmeni

samalla viattoman sielun hämmästys ja turhista sanoista pidättyvän

hengenmiehen vakavuus.

-- Naimaton nainen Gorcut, kysyi presidentti nuorelta Athénaïsilta,

-- tunnustatko sinä olleesi salajuonessa Brotteaux'n kanssa.

Hän vastasi sävyisästi:

-- Herra Brotteaux ei ole minun tietääkseni tehnyt mitään muuta kuin

mikä on oikein ja hyvää. Hän on sellainen mies, jollaisia pitäisi

olla paljon ja jota parempaa ei ole. Ne, jotka väittävät toisin,

erehtyvät. Siinä kaikki, mitä minulla on sanottavana.

Presidentti kysyi häneltä, tunnustiko hän eläneensä konkubinaatissa

Brotteaux'n kanssa. Hänelle täytyi selittää tämä sana, jota hän

ei ymmärtänyt. Mutta heti kun hänelle selvisi, mistä oli kysymys,

vastasi hän, että se asia oli riippunut yksinomaan Brotteaux'sta,

mutta että tämä ei ollut pyytänyt häneltä sellaista.

Lehteriltä tirskuttiin ja presidentti uhkasi ajaa naimattoman

Gorcut'n ulos salista, jos tämä vielä kerran vastaisi niin rivosti.

Silloin Athénaïs tiuskasi, että presidentti oli ulkokultainen,

valkeaksi silattu hauta, aisankannattaja, ja syyti suustaan hänen,

tuomarien ja valamiesten päälle aivan ryöppynään haukkumasanoja,

kunnes santarmit vetivät hänet pois penkistä ja veivät hänet salista.

Presidentti kuulusteli sitten lyhyesti toisia syytettyjä siinä

järjestyksessä, missä he istuivat korokkeilla. Muuan Navette-niminen

vastasi, ettei hän ollut voinut ottaa osaa salaliittoon vankilassa,

jossa hän ei ollut istunut kauempaa kuin neljä päivää. Presidentti

huomautti, että tämä vastaus oli harkinnan arvoinen ja pyysi

valamiehistöä ottamaan sen lukuun. Myös muuan Bellier vastasi

samoin, ja presidentti teki hänen hyväkseen saman huomautuksen

jurylle. Tätä tuomarin hyväntahtoisuutta pitivät toiset ylistettävänä

oikeamielisyytenä, toiset palkkana ilmiannosta.

Virkaatekevä yleinen syyttäjä ryhtyi nyt puheisiin. Hän esitti

laveasti kannekirjan sisällön ja pyysi vastausta seuraaviin

kysymyksiin:

-- Onko tullut toteennäytetyksi, että Maurice Brotteaux, Louise

Rochemaure, Louis Longuemare, Marthe Gorcut, liikanimeltä Athénaïs,

Eusébe Rocher, Pierre Guyton-Fabulet, Marcelline Descourtis jne.

ovat muodostaneet keskenään salaliiton, jonka välineet ovat murha,

nälänhätä, väärien assignaattien ja väärän rahan valmistaminen,

yleisen kansanhengen ja moraalin turmeleminen, vankien kapinat, ja

jonka päämäärä on kansalaissota, kansanedustuslaitoksen lopettaminen,

kuninkuuden uudistaminen?

Valamiehet vetäytyivät eri huoneeseen neuvottelemaan. He olivat

kaikki yksimielisesti myöntävän vastauksen kannalla kaikkiin

vankeihin nähden, lukuunottamatta edellämainittuja Navettea ja

Bellier'tä, jotka presidentti, ja hänen jälkeensä yleinen syyttäjä,

oli tavallaan asiaan kuulumattomina jo erottanut pois jutusta.

Gamelin perusteli lausuntoaan seuraavin sanoi:

-- Syytettyjen rikollisuus on ilmeinen: heidän rankaisemisensa

tapahtuu kansakunnan onneksi ja he mahtanevat itsekin toivoa saada

kuolemanrangaistuksella, tällä ainoalla mahdollisella tavalla

sovittaa rikoksensa.

Presidentti julisti oikeuden päätöksen asianomaisten poissaollessa.

Näinä suurina päivinä ei enää kutsuttu, kuten laki määräsi,

tuomittuja sisälle kuulemaan tuomiotaan epäilemättä siksi, että

niin monen ihmisen epätoivo tuntui peloittavalta. Turha pelko,

sillä uhrien alistuvaisuus oli suuri ja yleinen! Oikeusistuimen

sihteeri meni alas lukemaan päätöstä, jota kuunneltiin niin hiljaa

ja tyynesti, kuin olisivat nämä _prairial-_kuun lain tuomitut olleet

vain hakattaviksi määrättyjä puita.

Naiskansalainen Rochemaure ilmoitti olevansa raskaana. Muuan kirurgi,

joka samalla oli juryn jäsen, sai tehtäväkseen tutkia hänet. Hänet

kannettiin pyörtyneenä koppiinsa.

-- Voi, huokasi isä Longuemare, -- nuo tuomarit ovat tosiaan hyvin

säälittäviä ihmisiä. Heidän sieluntilansa on todella surkuteltava.

He sotkevat kaikki asiat eivätkä osaa erottaa barnabiittia

fransiskaanista.

Teloituksen piti tapahtua vielä samana päivänä "Kumotun valtaistuimen

aidan" luona. Kun tuomitut olivat asiaankuuluvassa asussa, hiukset

kerittyinä, paidan kaulanreikä kaarteelle leikattuna, odottivat he

pyöveliä, yhteensullottuina kuin karjalauma, siinä pienessä salissa,

jonka lasiseinä erotti kansliasta.

Kun pyöveli ja hänen apurinsa saapuivat, pani Brotteaux, joka

rauhallisesti luki Lucretiustaan, merkin vasta-aloitetulle sivulle,

sulki kirjan, pisti sen lievetakkinsa taskuun ja sanoi barnabiitille:

-- Arvoisa isä, etenkin minua kiusoittaa se, etten voi mitenkään

saada teitä uskomaan. Me käymme nyt molemmat nukkumaan viimeistä

untamme, enkä minä voi vetää teitä hihasta ja herättää teitä

sanoakseni: "Siinä nyt näette: teillä ei ole enää tuntoisuutta

eikä tietoisuutta, te olette hengetön. Se, mikä seuraa elämää, on

samanlaista kuin se, mikä käy sen edellä."

Hän tahtoi hymyillä; mutta julma tuska kouristi hänen sydäntään ja

hän oli vähällä kadottaa tajuntansa.

Hän jatkoi sentään:

-- Isäni, minä annan teidän nähdä heikkouteni. Minä rakastan elämää

enkä luovu siitä ilman kaipausta.

-- Hyvä herra, vastasi munkki lempeästi, -- huomatkaa, että te

luonnostanne olette rohkeampi kuin minä ja että kuolema sentään tekee

teidät levottomammaksi. Mistä muusta se johtuisi kuin siitä, että

minä näen sen valon, jota te ette vielä näe?

-- Voisihan sen ehkä selittää niinkin, sanoi Brotteaux, -- että minä

kaipaan elämää sentähden, että olen siitä nauttinut enemmän kuin te,

joka olette tehnyt sen mahdollisimman paljon kuoleman kaltaiseksi.

-- Herra Brotteaux, sanoi isä Longuemare kalveten, -- tämä hetki on

vakava. Olkoon Jumala turvanani! Varmaa on, että saamme kuolla ilman

uskonnon viimeistä lohdutusta. Varmaankin olen ottanut sakramentit

vastaan laimealla ja kiittämättömällä sydämellä, koskapa taivas

kieltää sen minulta nyt, kun sitä niin kipeästi tarvitsisin.

Kärryt odottivat jo. Siihen kuormattiin tuomitut, kädet selän taa

sidottuina. Vaimo Rochemaure, jonka raskaudentilaa kirurgi ei ollut

voinut todeta, hilattiin myös rattaille. Hän sai takaisin vähän

entisestä tarmostaan tarkastellakseen katselijajoukkoa, josta hän

vielä, niin vähän todennäköistä kuin se olikin, toivoi keksivänsä

pelastajan. Hänen silmänsä rukoilivat. Tungos oli pienempi kuin ennen

ja osanotto vähemmän kiihkeää. Ainoastaan muutamat naiset huusivat:

"Kuolema heille!" tai pilkkasivat kuolemaantuomittuja. Miehet

kohauttivat olkapäitään ja vaikenivat joko varovaisuudesta tai lain

kunnioituksesta.

Pieni humaus kävi väkijoukossa, kun Athénaïs astui ulos portista. Hän

oli aivan kuin lapsi.

Hän painoi päänsä alas munkin edessä:

-- Herra rovasti, hän sanoi tälle, -- antakaa minulle synninpäästö.

Isä Longuemare kuiskutti vakavasti sakramentin sanat ja sanoi:

-- Tyttäreni, te olette langennut suureen syntiin; mutta toivoisinpa,

että itse voisin tulla Herran eteen yhtä yksinkertaisin lapsensydämin

kuin te!

Athénaïs hypähti keveästi kärryille. Ja sieltä hän suoraryhtisenä,

lapsekas pää ylpeästi pystyssä, huudahti:

-- Eläköön kuningas!

Hän antoi pienen merkin Brotteaux'lle osoittaakseen, että hänen

vierellään oli tilaa. Brotteaux auttoi barnabiitin rattaille ja

asettui itse munkin ja tuon viattoman tytön väliin.

-- Herra Brotteaux, sanoi isä Longuemare epikurolaisfilosofille, --

minä pyydän teiltä vielä yhtä palvelusta: rukoilkaa tuota Jumalaa,

johon ette vielä usko, rukoilkaa häntä minun puolestani. Ei ole

varmaa, vaikka te olisitte häntä lähempänäkin kuin minä; se voi

riippua yhdestä ainoasta hetkestä. Yhdessä ainoassa sekunnissa voi

teistä tulla Herran valittu. Hyvä herra, rukoilkaa minun puolestani.

Ja sill'aikaa kun kärryt rätisten vierivät esikaupungin pitkiä

katuja, luki munkki sydämellään ja suullaan kuolevien rukouksia.

Brotteaux koetti johdattaa mieleensä suuren luonnonrunoilijan

säkeitä: _Sic ubi non erimus_... Niin sidottuna kuin hän seisoikin

noiden häpeällisten rattaiden tärinässä, hän kuitenkin säilytti

rauhallisen ja melkein vaivattoman asenteen. Hänen vierellään

Athénaïs, ylpeänä saadessaan kuolla samalla tavalla kuin Ranskan

kuningatar, heitti väkijoukkoon ylvästeleviä katseita ja vanha

rahamies, joka tuntijan silmäyksin tarkasteli tuon nuoren tytön

valkeaa kaulaa, ajatteli kaivaten päivän kirkkautta.