XII.

Eräänä iltana, kun vanha Brotteaux taas tuli kansalainen Cailloun luo

Rue de Loille mukanaan kaksitoista tusinaa jäsennukkeja, niin otti

tuo tavallisesti niin ystävällinen ja kohtelias leikkikalukauppias

hänet ja hänen nukkensa ja ilvekojeensa vastaan verrattain tylysti.

-- Pitäkää varanne, kansalainen Brotteaux, hän sanoi, -- pitäkää

varanne! Ei ole aina aika nauraa; kaikenlainen leikinlasku on nyt

poissa paikaltaan. Muuan varmuusvaliokunnan jäsen, joka eilen

kävi täällä liikkeessäni, näki teidän jäsennukkenne ja piti niitä

vastavallankumouksellisina.

-- Hän laski leikkiä! sanoi Brotteaux.

-- Ei sinne päinkään, kansalainen. Ei sinne päinkään. Hän oli

sellainen mies, joka ei laske leikkiä. Hän sanoi, että noissa pikku

ukkeleissa oli kansan edustavia henkilöitä ilkimielisellä tavalla

vääristelty ja että etenkin helposti tunnettavia olivat Couthonin,

Saint-Justin ja Robespierren irvikuvat, ja hän takavarikoi ne. Se on

aikamoinen tappio minulle puhumattakaan niistä vaaroista, jotka tuon

asian vuoksi minua uhkaavat.

-- Mitä ihmettä! Että nuo arlekiinit, nuo pajatsot ja klovnit, nuo

paimenet ja paimentytöt, jotka olen maalannut aivan samanlaisiksi

kuin Boucher viisikymmentä vuotta sitten, että ne muka olisivat

Couthonin ja Saint-Justin irvikuvia! Ei yksikään järkevä ihminen voi

sellaista väittää!

-- Mahdollista kyllä on, jatkoi Caillou, -- että te ette ole ehdoin

tahdoin tarkoittanut mitään pahaa, vaikkakin tuollaisesta älyniekasta

kuin te aina voi epäillä mitä tahansa. Mutta se on vaarallista

peliä. Tahdotteko, että kerron teille erään esimerkin? Natoile,

jolla on pieni teatteri Champs-Elysées'llä, vangittiin toissapäivänä

kansalaisvastaisen mielialansa vuoksi, sentähden että hän oli antanut

_Polichinellin_ ilvehtiä konventin kustannuksella.

-- Mutta katsokaahan toki, sanoi Brotteaux nostaen liinaa, joka oli

levitetty noiden pienten hirsipuussakeikkujain peitoksi,--katsokaahan

toki vielä kerran noita naamioita ja noita kasvoja! Ovatko ne

nyt mitään muuta kuin selviä huvi- ja paimennäytelmäin hahmoja?

Kuinka saatoittekaan uskoa ja sanoa, että minä tein pilaa

kansalliskonventista?

Brotteaux oli hämmästynyt ja yllättynyt. Vaikkakin hän tiesi

inhimillisen typeryyden kykenevän melkein mihin tahansa, niin ei hän

sentään ollut uskonut, että se koskaan voisi saattaa epäilynalaisiksi

hänen _Scaramouchejaan ja Colinettejaan_. Hän vakuutti heidän

viattomuuttaan ja omaansa. Mutta kansalainen Caillou ei tahtonut

kallistaa korvaansa sille puheelle.

-- Kansalainen Brotteaux, viekää pois nukkenne! Minä pidän teitä

suuressa arvossa, minä kunnioitan teitä, mutta minä en tahdo teidän

tähtenne joutua huonoon huutoon enkä hankkia ikävyyksiä itselleni.

Minä kunnioitan lakia. Minä tahdon olla edelleenkin hyvä kansalainen

ja tulla kohdelluksi sen mukaan. Hyvästi, kansalainen Brotteaux,

viekää pois nukkenne!

Brotteaux-ukko asteli takaisin kotiinsa kantaen noita epäilyttäviä

luomiaan olallaan pitkän tangon päässä, jäljessään joukko pilkkaavia

lapsia, jotka luulivat häntä rotanloukkujen kaupustelijaksi. Hänen

ajatuksensa olivat murheellisia. Tosin hän ei elänyt yksinomaan

jäsennukeillaan: hän piirusteli kahdestakymmenestä sousta muotokuvia

porttikäytävissä ja eräässä Hallin tynnyrissä sukanparsijain

seurassa, ja monet nuorukaiset, jotka lähtivät armeijaan, tahtoivat

antaa kuvansa nuorelle lemmitylleen. Mutta nämä pikku työt olivat

hänelle sanomattoman tuskallisia, eikä hän tehnyt muotokuvia

lähestulkoonkaan niin hyvin kuin jäsennukkeja. Väliin hän taas oli

sihteerinä Hallin naisväelle, mutta se oli samaa kuin sekoittaa

itsensä rojalistisiin salaliittoihin, ja vaaran uhka oli suuri. Hän

muisti, että Rue Neuvedes-Petits-Champs'in varrella, lähellä entistä

Vendome-toria, asui muuan toinen lelukauppias nimeltä Joly, ja hän

päätti heti seuraavana päivänä mennä tarjoamaan hänelle tuota samaa

tavaraa, jota arka Caillou kieltäytyi vastaanottamasta.

Hieno vihmasade alkoi laskeutua. Brotteaux, joka pelkäsi, että

hänen jäsennukkensa voisivat siitä pilautua, kiiruhti askeliaan.

Mentyään synkän ja aution Pont-Neufin yli ja juuri kääntyessään

Place de Thionvillen nurkan taa hän näki lyhdyn valossa, että

rajapyykkikivellä istui vanha, laiha mies, joka näytti olevan

nälästä ja väsymyksestä aivan näännyksissä, mutta kumminkin vielä

oli säilyttänyt kunnianarvoisan ulkomuodon. Hän oli risaisessa

mekkokaavussa, hänellä ei ollut mitään hattua ja iältään hän

näytti olevan yli kuudenkymmenen. Käydessään lähemmäksi tuota

onnetonta Brotteaux tunsi hänet isä Longuemareksi, jonka hän puoli

vuotta sitten oli pelastanut lyhtynuorasta kerran jonottaessaan

hänen kanssaan yhdessä leipomon edessä Rue de Jérusalemilla. Tuon

ensimmäisen hyväntyön velvoittamana, jolla hän oli aloittanut

tuttavuutensa tämän munkin kanssa, Brotteaux nytkin lähestyi häntä

ja teki tiettäväksi, että hän oli se sama publikaani, joka kerran,

eräänä nälkäpäivänä, oli seisonut hänen vieressään leipäjonossa

roskaväen joukossa, ja kysyi häneltä, eikö hän voisi jollakin tavoin

palvella häntä.

-- Te näytätte väsyneeltä, arvoisa isä. Ottakaa tästä pieni

vahvistusryyppy!

Ja Brotteaux veti nuuskanruskean lievetakkinsa taskusta pienen

konjakkipullon, jota hän säilytti siellä yhdessä Lucretiuksensa

kanssa.

-- Juokaa! Ja sitten minä autan teitä pääsemään kotiin.

Isä Longuemare torjui kädellään pois pullon ja yritti nousta. Mutta

hän vaipui takaisin kivelleen.

-- Hyvä herra, hän sanoi heikolla, mutta rauhallisella äänellä,

--kolme kuukautta olen asunut Picpusissä. Mutta kun sain tietää,

että minua eilen kello viisi iltapäivällä oli käyty etsimässä

vangitsemistarkoituksin, en enää palannut asuntooni. Minulla ei ole

mitään kattoa pään päällä; harhailen pitkin katuja ja tunnen itseni

hieman väsyneeksi.

-- Siispä, arvoisa isä, tehkää minulle se kunnia, että tulette

jakamaan kanssani minun pienen ullakkokomeroni.

-- Mutta, hyvä herra, sanoi barnabiitti, -- kuulittehan, että olen

epäilyksenalainen.

-- Minäkin olen, sanoi Brotteaux, -- ja minun jäsennukkeni ovat

myöskin, mikä seikka onkin pahinta kaikesta. Juuri tämän ohuen

liinan alla ne ovat, tämän tihkusateen syövytettävinä, joka meitäkin

hyydyttää. Sillä tietäkää, isäni, että lakattuani olemasta publikaani

valmistan nyt jäsennukkeja elääkseni.

Isä Longuemare tarttui käteen, jonka tuo entinen pankkiiri

hänelle ojensi ja otti vastaan tarjotun vieraanvaraisuuden.

Ullakkokomerossaan Brotteaux pani hänen eteensä leipää, juustoa sekä

viiniä, jonka hän oli pannut kylmenemään kattokouruunsa, sillä hän

oli suuri nautiskelija.

Tyydytettyään nälkänsä sanoi isä Longuemare:

-- Hyvä herra, minun täytyy esittää teille ne olosuhteet, jotka

ovat aiheuttaneet pakoni ja heittäneet minut puolikuolleena

tuolle kivelle, josta te minut löysitte. Tultuani ajetuksi pois

luostaristani elin sillä laihalla eläkkeellä, joka minulle oli

myönnetty; annoin latinan ja matematiikan tunteja ja kirjoittelin

pieniä lentolehtisiä kirkon vainoamisesta Ranskassa. Kirjoitinpa

erään suuremmankin teoksen todistaakseni, että hallituksen papeilta

vaatima virkavala on vasten kaikkia kirkollisia säädöksiä.

Edelleen kehkeytyvä vallankumous riisti minulta kaikki oppilaani,

enkä myöskään voinut nostaa eläkettäni, kun minulta puuttui lain

vaatima kansalaistodistus. Tällaista todistusta juuri kävin

pyytämässä kaupungintalolla, täysin varmana siitä, että olin sen

ansainnut. Ollen itse pyhän Paavalin, tuon Rooman kansalaiseksi

lukeutuvan pyhän Paavalin perustaman munkkikunnan jäsen kuvittelin

itserakkaasti kyllä, että minäkin hänen esimerkkiään seuraten voisin

käyttäytyä kuten hyvän Ranskan kansalaisen tulee, kunnioittaen

kaikkia inhimillisiä lakeja, jotka eivät ole ristiriidassa

jumalallisten lakien kanssa. Esitin anomukseni herra Colinille,

joka on lihakauppias ja kunnollinen virkamies ja toimii tällaisten

korttien jakajana. Hän kysyi säätyäni. Sanoin olevani pappi.

Hän kysyi minulta, olinko naimisissa, ja kun vastasin, että en

ollut, sanoi hän, että sitä pahempi minulle. Vihdoin kaikenlaisten

utelujen jälkeen hän kysyi minulta, olinko antanut todisteen

kansalaiskunnostani elokuun 10:nä, syyskuun 2:na ja toukokuun 31:nä

päivänä. "Ei voida antaa todistuksia", hän lisäsi, "muille kuin

niille, jotka käytöksellään ovat antaneet näytteen kansalaisinnostaan

näissä kolmessa tilaisuudessa". En voinut vastata hänelle

tyydyttävästi. Kuitenkin hän kirjoitti muistiin nimeni ja osoitteeni

ja lupasi nopeasti ottaa selvän minun asiastani. Hän pitikin sanansa

ja tuloksena hänen tutkimuksistaan oli se, että kaksi Picpusin

varmuusvaliokuntaan kuuluvaa komissaaria saapui minun poissaollessani

aseistetun miesvoiman kanssa asuntooni minua vangitsemaan. En tiedä,

mistä rikoksesta minua syytetään. Mutta myöntäkää, että täytyy

surkutella tuota herra Coliniä, jonka järki on niin pimitetty,

että hän voi soimata jotakin kirkonmiestä siitä, että tämä ei ole

osoittanut kansalaiskuntoaan elokuun kymmenentenä, syyskuun toisena

ja toukokuun kolmantenakymmenentenä yhdentenä! Mies, joka voi

ajatella noin, on todellakin säälittävä.

-- Minullakaan ei ole henkilötodistusta, sanoi Brotteaux. -- Me

olemme epäilynalaisia. Mutta te olette väsynyt. Käykää levolle,

arvoisa isä. Huomenna koetamme huolehtia turvallisuudestanne.

Hän antoi matrassin vieraalleen ja varasi itselleen olkipatjan, jota

kuitenkin munkki osoittaakseen nöyryyttään pyyteli itselleen niin

itsepintaisesti, että hänen täytyi myöntyä tämän pyyntöön: muuten

hengenmies olisi nukkunut kivipermannolla.

Näitten toimenpiteitten jälkeen Brotteaux säästäväisyydestä ja

varovaisuudesta puhalsi kynttilän sammuksiin.

-- Hyvä herra, sanoi hänelle munkki, -- olen syvästi kiitollinen

teille siitä, mitä teette minun vuokseni; mutta, voi, mitäpä se

teitä hyödyttää. Palkitkoon teitä siitä Jumala! Siitä olisi teille

loppumatonta siunausta. Mutta Jumalakaan ei laske ansioksi sellaista,

joka ei ole tehty hänen kunniakseen, vaan joka on ainoastaan

puhtaasti luonnollisen hyveellisyyden ilmaisu. Sentähden kehoitan

teitä, hyvä herra, hartaasti tekemään Hänelle sen, mitä aiotte tehdä

minun hyväkseni.

-- Isäni, vastasi Brotteaux, -- älkää yhtään huolehtiko siitä,

älkääkä tunteko olevanne minulle kiitollisuuden velassa. Sitä, mitä

tällä hetkellä teen hyväksenne ja jonka arvoa te liioittelette, en

tee lainkaan rakkaudesta teihin: sillä vaikkakin te, arvoisa isä,

olette rakastettava, tunnen teitä kuitenkin liian vähän rakastaakseni

teitä. Minä en tee sitä myöskään rakkaudesta ihmiskuntaan: sillä minä

en ole niin yksinkertainen kuin Don Juan, että luulisin ihmiskunnalla

olevan joitakin oikeuksia; ja tämä ennakkoluulo hänenlaisessaan

vapaamielisessä henkilössä minua todella murehduttaa. Minkä teen,

sen teen itsekkyydestä, josta kaikki ihmisen jalomieliset ja

uhrautuvat teot johtuvat, koska se saa ihmisen näkemään oman kuvansa

kaikissa kurjissa, saa hänet säälimään omaa onnettomuuttaan toisten

onnettomuudessa ja innostaa häntä auttamaan toista kuolevaista, joka

luonnon ja kohtalonsa puolesta on siinä määrin samanlainen kuin hän

itsekin, että hän luulee auttavansa omaa itseään auttaessaan häntä.

Minkä teen, sen teen vielä muun työn puutteessa: sillä elämä on siinä

määrin tympäisevä, että täytyy koettaa etsiä itselleen hupia millä

hinnalla tahansa, ja hyväntekeväisyys on yksi sellainen, vaikkakin

sangen laimea huvitus, johon turvautuu paremman puutteessa. Minä teen

sen vielä ylpeydestä ja saadakseni jonkinlaisen yliotteen teistä;

minä teen sen kaiken lopuksi oman maailmankatsomukseni nimessä,

näyttääkseni teille, mihin ateistikin kykenee.

-- Älkää mustatko itseänne ollenkaan, hyvä herra, vastasi

isä Longuemare. -- Minä olen kyllä saanut Jumalalta enemmän

armonosoituksia, kuin mitä hän on suonut teille tähän päivään asti,

mutta minä olen arvottomampi kuin te, ja minulla on paljon vähemmän

luonnollisia hyveitä kuin teillä. Sallikaa sentään minunkin yhdessä

asiassa olla teistä edellä. Te ette voi rakastaa minua, koska ette

tunne minua. Mutta minä, herra Brotteaux, vaikka en tunnekaan teitä,

rakastan teitä sittenkin enemmän kuin itseäni; Jumala määrää niin.

Näin puhuttuaan isä Longuemare polvistui kivilattialle, ja luettuaan

rukouksensa hän paneutui pitkäkseen olkipatjalle ja vaipui

rauhalliseen uneen.