Saulo ja Esther tulevat vasemmalta. Esther on sangen nuori ja kaunis,
hiuksilta tummanruskea, kasvoilta kuultavahipiäinen ja kalvakka. Hänen
käyntinsä ja liikehtimisensä on ujoa ja viehkeän arkaa.
_Saulo_ (kääntyen vielä näkymättömissä olevan Estherin puoleen). Älä
arkaile enää — — ei ihmistä ketään, ei niin kärpäsen kääppää.
Juoksetkos nopsaan, taikka ma sylissä kannan.
_Esther_ tulee arkana ja uteliaana.
_Saulo_ (vetäen hänet kädestä lähelleen). Katso, vain päivänpaiste
leikkii seinämällä, ja pienet hiukkaset tanssivat myötä kuin kultaiset
jyvät. Niitäpä kelpaisi myllärin jauhattaa! Katso, noin ne tanssivat ja
niin ovat leikkineet koko tämän kevään. Ja tiedätkös? Myllyn hyrinässä
tuolla! Kuin hopeaiset pisarat ovat jyvät tuutista sataneet — —
(Painaa riemussa Estherin käden rinnalleen.)
_Esther_ (irtautuen). Mutta — — jos on tuvassa joku?
_Saulo_. Eipäs ole. Kouno juoksi sinne ja äiti tuonne — — laakson
perimmäiseen mökkiin saakka, palaa koska muistaa. — Mennäänkös tupaan?
_Esther_ (liikehtien vapautuneempana). Täällä ollaan — — katsellaan.
Kuin unettaisi aivan, niin on hiljaista täällä. (Iloisesti.) Täällä
taitavat myllytontut silmäluomia kutittaa. (Kuulostelee leikillään
myllylle päin.) Kuuluneekin sipsutusta ja tassutusta — —
_Saulo_. Ho-hoo — — elokuun hämäriin saakka kuorsaavat täyttä päätä
ne pienet pakanat. (Lähestyen.) Ja tiedätkös, Esther, siihen saakka on
kaikkien rakastuneitten valvottava illasta aamuun — —
_Esther_ (huomaa seinällä olevat sydämenkuvat; juosten ja painaen
kätensä kuvien päälle). Kumman sydän on sininen? Arvaapas — —
_Saulo_. Sen ken pakenee kuin metsien sininen ranta. (Lähestyy; ottaen
takaapäin Estherin käsivarsiensa väliin, kuiskaten.) Sinun se on, sinä
kaunis ja arka. Minun on hullu ja punainen.