Sininen akka, tihrusilmäinen, puettuna siniseen akan pukuun, tulee
oikealta.
_Sininen akka_ (kulkee hitaasti taka-alan yli, havaitsee syleilevät
nuoret; tuikeasti). Synnissäkö liehutte täällä?
_Esther_ kavahtaa Saulosta erilleen.
_Sininen akka_ (aikoen astua lähemmäksi). Jokos kavahdit, sinä korea
tytär?
_Saulo_. Jatka matkaasi, vaimo.
_Sininen akka_. Vai Ristinin Saulo. — — Riettaankos pelimanniksi olet
ruvennut sinäkin? Ettes häpeä. (Mennen nopeasti aivan Estherin eteen.)
Ja kenenkäs kanssa? (Peräytyy kauhistuneena. Hetken vaitiolo.)
_Saulo_. Niin, eikös se katekeetta lie jo lukujansa alkanut.
_Sininen akka_ (melkein vavisten). Isotilan neiti — — (Vakavasti.)
Eikös teillä, lapsiparat, ole tietoa, keitä te olette. Tekös
toisillenne annatte suuta? Ettekös ymmärrä, että turmio jo rintojanne
kopristelee? (Hätäisenä.) Hyvät lapset, kavahtakaa — — paetkaa
toisianne, niin kauan kuin vielä on aika. (Menee vasemmalle;
pysähtyen.) Sinä, Otto-herran tytär, pakene kuin tiainen käärmettä
pakenee. Ja sinä, Ristinin poika, valvo ja rukoile, ettet kiusaajaksi
tulisi. (Poistuu vasemmalle. Nuoret seisovat hetken vaiti toisiansa
arasti katsoen.)
_Saulo_ (rohkaisevasti). Lie ollut hupsunsekainen koko vaimo.
_Esther_ (vieläkin väristen; kulkien Saulon ohjaamana oikeanpuolista
istuinta kohti). Miten kovia ja julmia ovatkaan ihmiset täällä.
(Istuutuu; puoliksi itsekseen.) Niiden pelkoon ja erämaan kauhuun
riutui äitinikin, itki ja vapisi itsensä hautaan. Niin ovat minulle
kertoneet. (Saulon puoleen kääntyen.) Tahtoisin kauaksi pois, etelään,
missä äitini syntyi ja kasvoi.
_Saulo_ (innostuen). Siellä on, kuulema, talvi kuin kevät täällä, ja
kesä kestää kylväjän kylvää ja leikkuumiesten riemukkaita talkoita
pitää. Suuret on kaupungit siellä, ihmistä ja kansaa täynnä. Niissä
kerran käymme ja katselemme komeata maailmaa. Niinhän? (Kumartuen
Estherin puoleen.) Vieläkö pelkäät?
_Esther_ (taipuen lähemmäksi Sauloa). Enhän enää — — Mutta — —
vieläkin haasta, miten menemme sinne, koska pääsemme sinne — —