Saulo tulee vasemmalta.
_Saulo_ (reippaasti). Kutsuitko, äiti?
_Ristin_ (kääntymättä ja Sauloon katsomatta). Missä on Esther?
_Saulo_. Esther? Hänestäkö? — —
_Ristin_ (yhä tuijottaen katsomoon). Olet mieltynyt kartanon neitoon.
Saat siunauksen multa. Missä on hän nyt?
_Saulo_. Jäi vaaralle — — odottamaan.
_Ristin_ (melkein käskevästi). Lähde oitis, hae neito tänne. (Kääntyy
Saulon puoleen.) Ja näytäpä sille, minkälaiset tokeet olet veistänyt
omalla kädellä, minkälaisen pärehöylän, vesirattaat ja hammasrattaat
olet käymään pannut. (Salaperäisesti, hyväilevästi.) Viepäs se sinne
hämärään myllyyn — — sieltä se akkuna joelle katsoo kuin uninen
silmä. (Kiihoittavasti.) Näytäpä kaikki — —
_Saulo_ (malttamattomasti). Näytän, näytän — —
_Ristin_. Ja tuutit ja laarit, ja kuinka olet teroittanut pyöreät
kivet. — Sitten — vie tupaan ja kamarinkin puolelle, saatte siellä
rauhassa keskenänne haastaa. Lähde, hae. Menen asioimaan laakson
puolelle.
_Saulo_. Lähden — — kuin näätä männikön laitaa. (Rientää
taka-alalle.)
_Ristin_ (pysähdyttäen Saulon). Koko talo jää yksin. Varmaankin — —
vasta pimeässä palaan.
_Saulo_. Mitäs hulluttelet, nythän ei koko aurinko laskekaan. (Katoo
oikealle.)
_Ristin_. Kouno!