Kuuluu vaaralta _Saulon_ laulu:
Yli vaarojen,
yli tunturien
lens etelän lintujen jata.
— Mut vaaralla armahan polku.
_Ristin_. Ken kauniimmin laulaa kuin poikamme Saulo?
_Enarsson_ kääntyy vaieten poispäin; jää tuijottamaan synkkänä.
_Saulon_ laulu kuuluu jo lähempää:
Yli laaksojen,
yli virtojen
soi etelän riemussa tuuli.
— Mut vaaralla armahan laulu.
_Ristin_. Nyt avaa käsivarret poikasi tulla. Tuon hänet sinulle. (Menee
oikealle, josta ottaa Saulon vastaan, ja johtaa häntä etualalle
Enarssonia kohti; Saulolle.) Katso, ken on tullut — — pitkästä aikaa.
_Saulo_ (ystävällisesti, mutta hieman arasti). Terve tuloa, herra.
(Katsoen ihmetellen äitiinsä.) En ymmärrä — —
_Ristin_. Kohta ymmärrät — — ilosanoman saat kuulla kohta.
_Enarsson_ (jyrkästi). Miksi on rakennettu täksi kevääksi laittoman
korkeat tokeet?
_Saulo_. Vihassa teitä kohtaan ne rakensin, herra.
_Enarsson_. Tiedän — — tiedän. Äitisikö käski nyt ne avaamaan?
_Saulo_. Ei, itse sitä tahdon, koska en jaksa vihata enää. — Vihasin
teitä lappalaisten puolesta, vihasin koko prameata elämäänne täällä
akanaleivän, jäkäläleivän ja pettuleivän maassa. Niin, oli paljon
syitä. (Etsien sanoja.) Ja — — kuitenkin — — nyt en jaksa vihata
enää. En tiedä sitäkään —. (Päättävästi.) Uskokaa, herra, en tahdo
teille turmiota enää — —
_Ristin_ (Enarssonille, pyytävästi, melkein kuiskaavasti). Älä viivytä
sovintojuhlaa.
_Saulo_. Niin, menen Kounolle apuun. Ja pian on virta uomassansa taas.
(Poistuu vasemmalle.)
_Ristin_ (kiihkeästi). Riennä hänen jälkeensä, kiireesti riennä, ja
palatkaa isänä ja poikana.
_Enarsson_ (jyrkän päättävästi). Ei, vaan suoraa tietä kotiin. (Astuu
lujin askelin oikealle taka-alalle.)
_Ristin_ (kauhistuneena). Oletko sokeudella lyöty!
_Enarsson_ (kääntyen vielä Ristiniin päin). Ei, vaan estän sydämeni
horjumasta, jotta en joutuisi viekkaisiin ansoihinne. En usko
pahantekijöitten kääntymyksiin. Ja sitäpaitsi: vaikka poikasi olisi
enkeli, en hänelle nimeäni antaisi, sillä menneitten syntien — —
_Ristin_ (keskeyttäen). Sovittamattomien syntien!
_Enarsson_ (jatkaen järkkymättömästi). Menneitten syntien en salli
nousta tyttäreni elämää häiritsemään, ehkäpä turmelemaan. Velipuolen on
pysyttävä hänelle tuntemattomana, se muista.
_Ristin_ (muuttuen koko hahmoltaan). Tuntemattomana — — tottamaarin
tuntemattomana ihan. Miten viisasta ja juhlallista! Aateltu oikein ja
jalosti — — kuten tuleekin maailman herrain. (Salauhmaavasti.)
Tottamaarin! Tuntemattomina — — kuin vieras mies ja nainen he
toisensa kohdatkoot. (Lähestyy, ottaen Enarssonia käsivarresta.)
Kuulepas, kunnian herra, rakastatko tytärtäsi?
_Enarsson_ (irtautuen Ristinista jäykästi). Sen olen jo sanonut.
_Ristin_. Totta kai — — rakastathan toki, kuin köyhä mies ainoata
karitsaa. Hänhän on puhdas kuin laakson liepeillä koskematon koivupuu.
Vain Herran salama sen voi turmella ja taittaa.
_Enarsson_ kääntyy poispäin ja astuu hitain askelin taka-alalle.
_Ristin_ (yksin etualalla). Enkös tietänytkin, että musta aurinko
paistaa kuumimmasti. (Enarssonille.) Miten kirkastikin sinun suusi
kautta totuuden — — se kunnian rietas.
_Enarsson_ (hitaasti, hiljaisesti). Hyvästi. (Kääntyy menemään, katoo
oikealle. Alkaa kuulua vasemmalta voimakas kosken kohina, joka
vähitellen vaimenee.)
_Ristin_ (Enarssonin lähtiessä). Mene! Hitaasti kulje tai juokse kuin
hullu, ei vältä Saulus parka Damaskon tietä. (Yksin, kääntyen etualaa
kohti.) Eikä vältä se tytär Herran salamaa. (Kääntyy jälleen ja rientää
vasemmalle.) Pojat! Saulo! Sulut auki laidasta laitaan! Maan päältä
kuivukoonkin virtojen juoksu. (Palaten hitaasti keskinäyttämölle.) Ja
syntyköönkin alamaihin suvanto laaja kuin meri, hiljainen, lyijynraskas
ja autio meri. Ja pimeys liikkukoon syvyyden päällä — — (Naurahtaa
kolkosti, jäykistyy. Lyhyt vaitiolo. Kuohahtaen jälleen raivoon.) Ja
heidän pitää huokaaman ja huutaman ja kumartaman polviansa, kunnes vain
katumuksen riekale tuulessa lepattaa! (Lyhyt vaitiolo.) Etkö näe,
Herra! Olen valmis patriarkan jäljessä Morian maalle, eikä ole minulla
lammasta polttouhriksi. Oman poikani annan! (Kääntyen vasemmalle päin.)
Saulo, Saulo! (Jälleen itsekseen.) Hänet pahimmalta säästä tai turmele
turmelematon siemen. (Synkän hiljaisesti.) Täällä — — Morian maalla
— — täyttyköön kunkin kohtalo tahtosi mukaan.