Kouno on tullut säkeistön aikana juosten vasemmalta ja aikonut rientää
äitinsä luo, mutta tämä on pysähdyttänyt hänet taka-alalle.
_Ristin_ (laulun loputtua; puoliksi itsekseen). Kenen on tuo heleä
ääni?
_Kouno_. Se on Isotilan neiti, etkös sitä tiedä. Sille se Saulo
sydämenkuvia maalaa ja vuolee. — Mutta kyllä nyt on paha merrassa
tänään — —
_Ristin_ (keskeyttäen). Vaikene! (Siirtyy tuohtuneena etualalle.)
Esther Enarsson — — se tytär, joka teki minun esikoisestani
jalkasikiön — Sekö laulaa nyt ja veljeänsä houkuttaa. (Nauraa
kamalasti. Vaitiolo.) Kurjat lapset, vain kadotuksenko kuopan olette
meiltä perineet? Ei, ei, se on tasoitettava ajoissa. Tulvan on noustava
vaaralle saakka ja ajettava syylliset tilintekoon. (Aikoo rientää
vasemmalle.)
_Kouno_ (pysähdyttäen äitinsä). Etkö kuule, äiti. Se herra tulla
koikkii tänne.
_Ristin_. Tänne? Puhutko totta? Näitkö sen?
_Kouno_. Tuolla vastaan harppoi rantatolaa. Ympäri kiekkasin oitis ja
viiletin tänne.
_Ristin_. Juokse, Kouno, nopeasti ja kutsu Saulo kotiin. Mutta sano,
että yksin on hänen tultava. Juokse.
_Kouno_ (aikoo lähteä, mutta palaa takaisin, koskettaen kömpelösti
äitiänsä, ääni värähtäen). Jos juoksen oikein nopsaan, olenko sitten
— — Ristinin poika?
_Ristin_ (laskien kätensä pojan olalle; väsyneesti). Olet kyllä
Ristinin poika. (Kylmähkösti.) Mene.
_Kouno_ katsoo hetken epätietoisena; lähtee hitaasti oikealle.
_Ristin_ (keskinäyttämöllä, yksin). Hän tulee — — hän tulee!
(Hitaasti.) Tuleeko anomaan katumuksen armoa, vai vieläkö vastustaa hän
— — kovaa armonjärjestystä. (Siirtyy hitaasti oikealle ja nojaa
seinään.) Miten onkaan ruumis turta ja raihnas. Jo liekin kyyhkynen
väsynyt lentämästä — — tämän synnintulvan yllä. Ei ainoata öljypuun
oksaa, ei ainoata levon sijaa tämän kirotun maan päällä. (Hetken
vaitiolo; vartalonsa jälleen suoristaen, kuin taisteluun valmistuen.)
Ja kuitenkin: taivaaseen et nukkumalla kostu. Väärällä armolla et
lähimmäistäsi pelasta. (Kuin juhlallisena valana.) Tänään, tunnen sen,
on suuri Riihenperkaaja eroittava jyvistä akanat — — minä tunnen sen.
(Jännittyen; melkein kuiskaten.) Hän tulee. — Hänen kasvojansa olen
katsova kuin iankaikkisuuden portilla. (Jää tuijottamaan vasemmalle.)