Sitten kulkivat kaikki hiljaisina haudalta. Hautausmaan portin
ulkopuolella kysyi pastori vielä kerran oopperalaulajalta ikäänkuin
jotain karvasta olisi tarttunut hänen kurkkuunsa: »Ehkette sentään
oikein hyvin tuntenut vainajata.»
Oopperalaulaja sanoi hänelle: »Johan minä olen vakuuttanut... ja
anteeksi, herra pastori... ettekö itsekin ymmärrä, että te tänään
olette esiintynyt haudanhäväisijänä!» Ja oopperalaulaja käänsi
pastorille selkänsä.
Illalla istuivat oopperalaulaja ja pyöreän pöydän ritarit Viktorian
puhvettihuoneessa ja unohtivat lasinsa. Hiljaiset, kirkkaat kyyneleet
nousivat heidän silmiinsä. He itkivät; ajatelkaas, isot miehet,
totiset totisankarit itkivät. Sitten istuivat he mykkinä ja vilkasivat
sivulleen tuoliin, joka oli tyhjänä.