On lokakuu. Tyttö ei tullut ramman luokse takaisin.
Nelma jätti hänet, ja muutenkaan ei Sakriksen elämä toden totta ole
helppoa.
Ainoastaan suurella vaivalla, tavattomasti ajatuksiaan ponnistaen, uskoi
Sakris viimein ... että petos oli petos ... että Nelma oli vetänyt häntä
nenästä: lähtenyt hänen luotaan ainaiseksi.
Silloin ei Sakris sietänyt olla kotona ... yhtäkkiä synkäksi ja
surulliseksi muuttuneessa kamarissaan. Hän oli aprikoinut siellä asiaa,
mitään syömättä. Ulos täytyi hänen nyt väkisinkin tunkeutua, vaikka
sääret ja selkä olivat kurjassa kunnossa. Täytyi lähteä tapaamaan
ihmistä, jolle olisi puhunut tästä petoksesta. Niin oli hänen alussa.
Minne nyt mennä? Peltiseppä Savolaisenko luokse? Sakris oli kuullut
hänen muuttuneen, yhä rikastuessaan, merkillisen porvarilliseksi. Olivat
kertoneet Sakrikselle, ettei hän enää suvainnut entisiä tuttaviaan ...
vaan haukkui heitä punikeiksi ja mahtaili. Mitä oli onnettomalla
tekemistä sellaisen ihmisen kanssa? Hänellekö valittaisi Sakris, jonka
asiat olivat niin hullusti.
Mutta köyhää kivimies Bergmania puhuttelemaan konttasi hän ylimpään
kerrokseen eräänä lauantaina ... ilmaistakseen hänelle katkeruutensa ja
surunsa. Olihan Bergmanilla itselläänkin ... ilkeä akka: komenteleva ja
ärhentävä. Nyt ei akka sattunut olemaan kotona. Mutta Bergman kuunteli
Sakrista melkein ilveilevän näköisenä... Naurahteli hänelle ... ja alkoi
sitten kertoa matkustelleensa etsimässä töitä, sekä junalla että
jalkaisin. Töitä ei ollut täällä saatavissa ... edes hänellä, sellainen
oli aika... Yhä lisääntyi kaiken elämiseen tarvittavan kalleus. Bergman
oli alakuloinen ... ja aprikoi, pitäisikö tästä sittenkin lähteä
Venäjälle. Mutta siellähän kuului olevan vielä hullumpaa kuin Suomessa.
Sakris ei vielä silloin tällaisia seikkoja oikein ajatellut. Eikä
Bergman tuntunut välittävän hänen asiastaan. Muita läheisiä tuttuja ei
Sakriksella paljon ollutkaan; ainoastaan etäisempiä ... mutta ne asuivat
loitolla Sakriksen mörskästä ... hän ei olisi jaksanut tallustaa heidän
luokseen, eikä varsin voinutkaan, kun ei vakituisesti niissä käynyt.
Mutta kompuroidessaan rauhattomana pitkin kylää ja tullessaan Krokelbyn
pienen ja suippotornisen kappelikirkon lähelle, näki Sakris kirkon
aitovierellä ukon, jota pidettiin yleensä tylsäpäisenä. Mies istui
maassa ja kalvoi jotain kerjäämäänsä leivänpalaa ... ja mutisi itsekseen
tolkuttomia sanoja. Kukkelmanin piti nyt ehdottomasti saada puhua. Niin
kuin sanottu, tämä tapahtui alussa: Sakris oli ollut Nelmasta erossa
vasta viikon päivät. Sakris pysähtyi siis tylsäpäisen eteen ... ja alkoi
haukkua hänelle naisia. Kertoi, minkälainen nainen hänellä oli ollut:
varastanut häneltä ... karannut ... ja petkuttanut hänet. Sakris
naurahti:
-- Kun menet naisen luokse, älä unhota ottaa mukaasi ruoskaa, se on
viisaan Sara Hustan puhetta.
Rampa puhalsi halveksivasti hampaittensa välistä. Ja sitten hän piteli
ohimoaan niin kuin sitä olisi kauheasti särkenyt. Hattunsa otti hän
päästä ... ja lähti nyt vaivalloisesti horjuilemaan pois ukon edestä,
joka ei ollut vastannut hänelle mitään eikä katsonutkaan häneen:
mutisteli vain palaa suussaan ja supatteli itsekseen järjettömiä.
Sillä tavalla sai Kukkelman kertoa asiastaan. Mutta ei sekään
helpottanut. Kotonaankin hän soimasi Nelmaa itsekseen yhä rumilla ja
törkeillä nimityksillä.
Hänen oli aivan mahdotonta ajatellakaan uusia töitä. Ei hän olisi
jaksanut edes syödä ... jos hänelle kuka olisi ruokaa tarjonnut.
Kahdesti kävi hän sitten Helsingissä, Nelmaa tavatakseen. Aikoi pyytää
häneltä anteeksi ... taivuttaa tyttöä tulemaan luokseen takaisin.
Niin kaunista ja siivoa, puhdasta ja palvelevaista kuin Nelma ei hän
ollut koskaan ennen tuntenut. Pahat henget olivat Sakriksen itsensä
vietelleet ilkeyteen.
Sakris meni siis Helsinkiin. Mutta vedet silmissä palasi hän näiltä
retkiltään Krokelbyhyn. Ensimmäisellä kerralla näki hän Mimmin
huoneistossa paljon vieraita ... noita kirotuita ja vihatuita ... joten
hänen täytyi kömpiä tyhjin toimin portaita alas.
Ja toisella kerralla kertoi Mimmi, että Nelma menisi nyt naimisiin! Se
sähkömonttööri, joka asui Mimmin vuokralaisena, oli tutustunut siellä
Nelmaan, ja oli Nelmaan niin rakastunut, että ottaisi hänen pikku
tyttönsäkin itselleen.
Missä sitten Nelma nyt oli?
Hän oli sulhasensa kanssa toisella paikkakunnalla. Siellä heidät pian
vihittäisiin. Se monttööri oli saanut toimen siellä.
Sakris ei vieläkään tahtonut uskoa kuulemaansa.
Mutta kotonaan repäisi hän Romeon ja Julian kuvan irti seinältään ...
tallasi sitä jaloillaan ja poltti sen. Sinä iltana tultiin hänelle
tarjoamaan vähän räätälöimistä. Sakris teki kyllä sen työn: hän tarvitsi
rahaa. Hänen piti saada Helsingistä sanomalehtiä ... joista hän voisi
etsiä kihlausilmoitusta. Eräällä eukolla tuotti hän itselleen molemmat
työväen lehdet. Ilmoitusta ei vielä ollut.
Sakris ajatteli, että Nelma tulee hänen luoksensa takaisin: kuluu
ainoastaan muutama viikko, ja Nelma tulee!
Mutta sitten kertoi Bergman nähneensä "Mokraatissa" sen Kukkelmanin
heilan vihkimäilmoituksen. Sitä numeroa ei Sakriksella vielä ollut. Hän
hankki sen. Bergman puhui totta.
Mutta Sakris ajatteli, että sittenkin Nelma tulee. Ahhah, kovin
onnettomana hän tulee. Surkeana ja ... pahoinpideltynä. Ei viihdy tuon
monttöörin parissa. Alkavat välit kylmetä. Tulee takaisin ... huomaten
Sakriksen rakkauden. Lankeaa uskollisena kaulaan ... ja sitten vasta
alkaa se heidän oikea elämänsä.
Sakris odotti ja odotti. Hän tunsi, että Nelma tulee. Bergmanille hän
sanoikin uskovansa Nelman varmasti palaavan. Mutta Nelma ei tullut.
Sakris istuu ikkunansa ääressä, surkeana ja sinertävänä ... ja
tähystelee maantielle. Yöksi jättää hän ovensa lukitsematta ... ja
hätkähtää silloin tällöin valveille horteesta, johon hän tuokioksi
vaipuu: hän on kuulevinaan eteisestä Nelman kantapäitten kapsavia ääniä.
Mutta Nelmaa vain ei...
Meni viikkoja. Rampa ei haeskellut itselleen työtä.
Kylällä ei häntä näkynyt konttaamassa.
Epätoivokseen myönsi hän nyt itselleen hyvin mahdolliseksi, ettei Nelma
tulisikaan. Yhä useammin hän tunsi ... ettei Nelma tulisi koskaan.
Satoi yhtä mittaa. Oli märkää ja kylmää. Ramman jalat panivat hänet
konttaamaan huoneessaankin. Mutta enimmäkseen hän köllötti koukussa
lavitsalla, kosteassa ja hiljaisessa mörskässään. Luki vanhoja lehtiä,
joissa sekin Nelmaa koskeva ilmoitus oli ... ja ajatteli Nelmaa ... ja
maailman asioita.
Tekikö se akka Nelmalle niin pahaa? Sakris ei oikein ymmärtänyt, oliko
se ihan pahaa. Mutta Nelma vihastui siitä Sakrikselle.
Sakris antoi Nelman mennä akan luo ... ja oli muutenkin ilkeä. Sitä
ajatellessa tuntui kuin pahathenget olisivat liehuneet hänen
ympärillään...
Päivät pimenivät.
Oli aikaa aprikoida.
Nykyinen yhteiskunta se oli syypää Sakriksen ilkeyteenkin! Se oli
rikollinen ... kun se ei ollut rakentanut ja järjestänyt suuria
lastenkoteja ... sellaisia, joihin ne isät ja äidit, jotka eivät jaksa
lapsiaan elättää, saattaisivat rehellisesti viedä lapsensa. Jos niin
olisi ... silloin ei tytöille tulisi mitään hätää ... eikä Sakrikselle.
Venäjällä kai tehtiin sellaisia seimiä? Siellähän olivat naisetkin
yhteiset ... kaikki naiset. He saattoivat elää luontonsa mukaan. Hyvän
ja laupiaan Luonnon määräyksiä totellen. Täyttää maan ... niin kuin
Luonto alunpitäen oli käskenyt.
Illoin pauhasi sade vesikouruissa seinän takana... Rampa koetti lukea
... ja ajatella Venäjän neuvostovaltaa: kuinka kaikki siellä oli toisin
kuin täällä... Kaikki järjestetty köyhien ja työtätekevien etujen
mukaisesti... Ja rikkaat, jotka miltei kaikki olivat rikastuneet
hävyttömyytensä avulla eivätkä kovalla työllä ... sellaiset kuin
esimerkiksi Mikko, joka rakasti koiria, mutta ei ihmisiä ... ne rikkaat
oli Venäjällä tapettu ... ammuttu ja mestattu...
Kaikki kävi siellä toisin kuin täällä. Ja hyvin siellä kävi: niin
"Työmies" kertoi. "Mokraatti" ... kai petkutti... Minkälaista siellä
oikeastaan oli?
Sakris alkoi jälleen toivoa ja uskoa onnellisemman ajan aamunkoittoon.
Jos nyt Suomi karkaisi työläisten oman valtakunnan kimppuun, aikoen
tukehduttaa alkuunsa sen valon, mikä idästä koittaa, niin ... miksi ei
Sakriskin voisi jotain tehdä? Suomen työläiset vastustaisivat sellaista
sotaa ... muodostaisivat sotaa vastaan ... armeijan. Sakris neuloisi
univormuja ... taikka nikkaroisi jälleen sänkyjä haavoittuneille
sankareille. Niin vastenmielistä kuin hänestä tappaminen onkin, täytyisi
tehdä jopa sitäkin ... jos ei muu auttanut. Jos oikein koville ottaisi,
Sakris ... ampuisi.
Näitä Sakris aprikoitsi... Odotti venäläistä neuvostoarmeijaa.
Ikään kuin Nelmankin puolesta hän sitten kostaisi...
Kamari oli autio, roskainen ja likainen. Perunoita hän keitti, mutta kun
hän muutaman päivän kuluttua aikoi niitä jälleen maistaa, olivat ne
hapanneita, pahoja. Sitten eleli hän kahvilla.
Mitäpä nyt enää ... kun ei Nelmaakaan ollut. Nukkua olisi parasta ollut.
Kerran oli hän lähtenyt metsään, haeskelemaan risuja. Siellä hän kasteli
itsensä ... eikä päässyt kahteen päivään sängystään. Kiusa oli
pahentunut keväästä ... paastoista huolimatta. Olisipa Nelma ollut häntä
hoitamassa! Nyt ei tulisi hoidosta mitään... Ja mitäpä siitä.
Vähän kahvinkeitto-lastuja sai hän silloin naapureilta. Niitä on hänellä
yhä.
Kuinka kauan pitää hänen vielä vetää tällä tavoin itseään maata
pitkin..? Montako talvea?
Kyttyräkin seljässä varmaan kasvaa ... koska sitä niin särkee.
Jos yhteiskunta ... varakkaampi elämä ... olisi sallinut hänen olla
Nelmalle hellempi, niin...
Musta käsi taivaasta painuu ramman päälle...
Milloin alkaisi sota? Milloin joutuisi sellainen ... kosto?
Mahtavaa Venäjää ei vain kuulunut.
Ja eräänä päivänä sattui sen harmaan huvilan pihalle, jossa Sakris asui,
tulemaan muudan seppä, joka juuri oli palannut Venäjältä. Sinne hän oli
paennut punaisten laumassa kapinan päättyessä. Sepän näköinen hän ei
ollut ... vaikka sanoi eläneensä sillä ammatilla parikymmentä vuotta ...
valtion konepajassa. Niin laiha hän oli ... ja kurjissa vaatteissa.
Eivätkö nämä miehet ja naiset, hänen entiset tuttunsa, joiden keskellä
hän seisoi, häntä enää tunteneet? No, hän oli nähnyt kurjuutta
toisenmoista kuin Suomessa. Täällä hän nyt haeskeli työtä itselleen.
Sakris oli kontinut eteisen kynnykselle ja kuunteli siinä kyyryllään.
Uteliaisuudesta hänen silmänsä kiiltelivät. Mutta sepän kertomuksesta
hän masentui. Venäjällä oli muka kauhea nälkä ... se uhkasi tappaa
kaikki, niin työläiset ja köyhät talonpojat kuin vähät entiset
herratkin. Miksi siellä oli nälkä? Ei ainoastaan poutien tähden, vaan
siksi, ettei saada talonpoikaa viljelemään maatansa ... kun häneltä
riistetään veroina kaikki muu paitsi se, mitä hän tarvitsee oman
henkensä ja perheensä hengen pitimiksi. Ja jos talonpojalla ei ole jakaa
viljaa, ei työmies jaksa tehdä työtä ... eikä seppä rupea takomaan
komissaarien pettupalkalla ... toisten toverien laiskotellessa.
Työläistoverien: herrastoverien. Herrain? Oliko Venäjällä siis yhä
herroja? Kyllä, uusia herroja: entisiä työläisiä, joita nyt sanotaan
komissaareiksi. Heiltä ei tosin mitään puutu ... mässäävät herkuilla ja
ruoskivat muita orjinaan ... ammuttavat työmiehiä ja talonpoikia
pienimmästäkin syystä.
-- Sinä valehtelet! huusivat akat.
-- Hm ... he eivät usko, vaikka heitä löisi lekalla päähän! sanoi
kirvesmies Bergman sepälle, pörröistä tukkaansa ravistellen. -- He
uskovat omiaan.
-- Eläköön köyhälistön tiktatuuri! kirkui joukko nuorukaisia.
Seppä sanoi:
-- Siinä se on. Teidän mielenne tekisi tiktaattoreiksi? Me oltiin ennen
typeriä ... mutta ei niin ilkeitä kuin te.
Bergman meni huokaillen Sakriksen ohitse ylös asuntoonsa. Sakris
ajatteli:
Onko ... onko sitten köyhien valtio vielä huonompi kuin porvareiden?
Kuinka olisi mahdollista ... ettei maailma kirkastuisikaan? Olivatko
ihmiset sitten ... niin pahoja..?
Tuuli alkoi kohista, kuljetti pilviä, joista sade romahti. Väki hävisi
katon alle. Sakris istui yhä kynnyksellä.