Kyyneleet valahtivat Sakris Kukkelmanin keltaisille poskille, kun hän
muisteli onnen aikoja ... huoletonta, kirkasta kesää, jonka hän oli
viettänyt Nelman kanssa. Vuoteellaan hän loikoi, polvet pystyssä,
nälistyneenä, huohottaen, kipeänä. Kukaan ei häntä hoitanut ... eikä hän
ketään pyytänyt eikä tahtonutkaan itseään hoitamaan. Työtä ei hän ollut
etsinyt kahteen viimeiseen viikkoon ... ei jaksanutkaan. Hänen naamansa
oli parroittunut. Se oli ikään kuin kaventunut. Luonnostaan vetisen
harmaat silmät ammottivat isoina. Kyttyrää pakotti... Jaloilla ei
pitkälle kontattu...
Kyyneleet valuivat, ja hän oli onnellinen ja onneton samalla:
onnellinen, että Nelma oli hänellä ollut, ja onneton, että häneltä oli
mennyt Nelma, hänen ainoa ilonsa.
Mutta sekä tämä onni että onnettomuus oli häneltä loppuva. Asia oli
nimittäin niin, ettei hän ollut maksanut vuokraansa kahteen kuukauteen.
Sellaisista asioista ovat varsinkin nykyaikaiset talonomistajat
melkoisen hermostuneita, vihaisia ja hävyttömiä. Niinpä tuli tänä iltana
tuon vuokrahuvilan isännöitsijä ... huvilan, jossa Sakris suvaitsi
pelkästään makailla ja aprikoida ja lopulta sairastua heikkouteensa ja
kivulloisuuteensa ... tuli Sakriksen kamariin ja uhkasi nostattaa
huomisaamuna Sammakon vähäiset tavarat pihalle, taivasalle, ellei rampa
silloin maksaisi vuokraansa. Sakris vastasi hänelle ainoastaan:
-- Bra, bra!
Mutta Sakriksen mitta oli täysi. Pikari, joka nousee täydeksi tuskaa ja
harmia, synkeyttä ja epätoivoa, itsensä soimaamista ja itsensä
halveksumista ... vihaa ihmisiä kohtaan ... ja uskonpuutetta, että
tällainen on maailma aina oleva; pikari, joka on kukkuroitu
kummallisilla aprikoimisilla; noitamalja, josta kieppuu ja huuruaa
pahojenhenkien haamuja ja joka saa taivaan näyttämään valtavalta,
ihmistä kohti kynsiään kurottelevalta ja tähti-silmillään ilkkuvalta
paholaiselta, kun taas Jumalaa ei ole missään, vaan ainoastaan luonto,
mikä sekin huvikseen kehittää vaivaisuutta ja kipuja, antaen hulttion
äidin katkaista lapsensa selän pienenä ja hänen selkäytimensä vikaantua;
niin, sellainen malja ei lopulta tarvitse enempää kuin pisaran lisää,
niin se vuotaa yli reunojensa.
Vuokrahuvilan isännöitsijä meni kamarista. Sakris nousi leukapieliään
pureskellen lavaltaan ja konttasi myöskin ulos. Oli ilta ... pihalla
pimeää ... ja satoi.
Seuraavana aamuna satoi myöskin. Vuokrahuvilan asukkaiden lukuisat
lapset eivät nyt enää voineet leikkiä ja meluta pihamaalla. He keksivät
ruveta piilosille halkoliitereissä. Kolme, neljä pikku tyttöä koetteli
Sakris Kukkelmanin liiterin ovea. Ovi oli lukitsematta. He aikoivat
sinne sisälle piiloon. Näkivät siellä jotain pelottavaa, joka riippui
katosta. He luulivat ensin, että se oli jokin humalainen. Mutta sitten
he koskivat siihen ... ja se oli heistä hauskaa, sillä se heilui. He
alkoivat keinuttaa sitä. Yksi tytöistä, punapäinen ja huima, riuhtoi
Sakris Kukkelmania kaikin voimin takinkauluksesta edestakaisin.
Sakriksen mustista kasvoista, auki jääneestä suusta, jäykästi
ammottavista, lasittuneista silmistä tyttöset eivät paljon välittäneet.
Joku heistä rupesi heiluttamaan Sakrista pitkästä tukastakin.
Pellavainen tukka oli nyt kuin sotkettu kuontalo. Samalla tytöt
lauloivat:
-- Sammakko heiluu henkseleistä!
Siihen tuli joku aikaihminen ... ja katsoi vainajaa, ajoi tytöt pois.
Mutta tytöt huusivat poikiakin avukseen. Nyt naurettiin ja kiikuteltiin
Sakrista oikein kilvalla.
Viimein tuli taas aikuisia, ja kylän poliiseja. Pisin poliiseista löi
hiukan tuota hurjinta, punapäistä tyttöä ja sanoi:
-- Menettekös, penikat, siitä! Ei sitä saa riepotella ... muuten sitä ei
voida tutkia!