Sakris on varsin rehellinen kansanmies. Mutta kansanihminenkin saattaa
olla ovela ... kun niikseen tulee ... yhtä hyvin kuin porvarikin.
Koko yön ja päivän mietiskeli hän, millä tavoin narraisi Nelman
johtajattarelta pois.
Nyt hän menee ja soittaa turvakodin porttikelloa. Tullaan avaamaan.
Kukkelman kysyy, onko täällä sellainen tyttö, jonka nimi on Sanelma
Kinnunen.
Ja sitten pääsee hän johtajattaren pieneen ja sievään huoneistoon.
Johtajatar on herrasneiti, vanha ja kookas. Hänen päänsä on harmaassa.
Nenällä kiiluvat silmälasit, joiden läpi ankarat ja kunnialliset, mutta
herkkäuskoiset silmät tähystelevät.
Johtajatar näkee pitkätukkaisen tontun jalkainsa juuressa ... ja
hämmästyy.
Sakris on hyvin siististi puettu.
Mutta punajuovaista liinaa ei hänellä nyt ole kaulassa, vaan sininen.
Sakris on vakava ja nöyrä, lähes alakuloinen. Hänen vaaleat silmänsä
tirkistelevät vilpittöminä ja viattomina. Hän puhelee kohteliaasti ...
seikkaperäisesti ja verkalleen. Ja nyökyttää hartioitaan ... huokailee.
Neiti pyytää rampaa istumaan. Sakris kapuaa tuolinreunalle ... nököttää
siinä, hipoen kierolla jalkoterällään permantoa.
Rakennusmestari siis...
Mitä onkaan rakennusmestarilla asiaa?
Niin, Sakris on tullut pyytämään täältä onnettomien naisten kodista,
missä tehdään ihmisille niin paljon hyvää, erästä sukulaistaan.
Päästämään hoitolaa siitä raskaasta huolesta. Se sukulainen on Sanelma
Kinnunen ... hyvin onneton tyttö.
Aivan ihmeellinen seikka oli, että Kukkelman sai tietää Nelman olevan
täällä. Kukkelman näet liikkuu urakoissa milloin missäkin ... ja juuri
eilen, kun Nelman tädiltä oli tullut hänelle kirje tuonne Krokelbyhyn,
hänen varsinaiseen asuinpaikkaansa, oli hän sattunut käväisemään
Krokelbyssä. Ja nyt kiiruhti hän kohta tänne.
Ja sitä paitsi osui niin hyvin, että hän tarvitsee nyt itselleen
emännöitsijää. Entisen hän oli erottanut: se oli hävytön ... juoksenteli
kaiket illat ulkona ... ja oli epäsiisti. Vaikeaa, jopa mahdotonta on
nykyisinä pahoina aikoina löytää oikeaa ihmistä. Mutta juuri nykyään,
kaiken yhä kallistuessa niin hirveästi, on yksinäisen ja ... jos siitä
puheen ottaa ... kivulloisen ihmisen suorastaan mahdotonta tulla toimeen
ilman naisihmistä, joka keittäisi hänen ruokansa, korjailisi hänen
vaatteitaan, paikkaisi hänen sukkiaan. Sakris sanoi toivovansa aina olla
siisti, tahtovansa sitä, palavasti haluavansa. Mutta täkäläiset kylien
naiset ovat likaisia ja kauhean viekkaita: ei suinkaan niistä tiedä,
lintujako ne ovat vai kaloja. Sellaista elämää ei Kukkelman rakasta: ei
hienoakaan huhua, että hän eläisi sillä tavalla. Juorujen suun hän
tahtoo nyt pistää tukkoon. Siksi hän ottaisi sukulaisen
emännöitsijäkseen...
Johtajatar hymyili: mitähän tuostakin juoruttaisiin? Mutta hyvä, että
hänkin pelkäsi juoruja! Sakris jatkoi:
-- Rahoja minulla kyllä on... Aina toimeen tullaan... Ja siellä
Krokelbyssä minulla on ... omat huoneet...
Niin, pienen, malmisen keittiön onkin Sakris jo aikonut hankkia, kun
asettuisi Nelman kanssa yhteen.
-- Rakkaus on kaunis asia maailmassa, sanoo Kukkelman. -- Ihmisen täytyy
rakastaa ... se on hyvä ... rakastaa lähintänsä. Saita hän ei saa olla
... eikä sydäntä vailla. Kyllä minä ylöspitää tuon köyhän orvon, jolta
vanhemmatkin ovat hukkuneet.
Sakris ajatteli, että kaunis Nelma oli niin avuton ja yksin.
Todellisestakin hellyydestä hersyi pari kyyneltä hänen
silmäkoloihinsa...
Sitten kaiveli hän povitaskuaan, levitti auki ja ojensi johtajattarelle
Nelman tädiltä, Rosina Kypenäiseltä, tulleen kirjeen, jonka Mimmi oli
tehnyt vasemmalla kädellään.
Kovin runsaasti siinä kirjeessä oli sanoja: "Rakas, kaukana asuva
Sakri-serkku" ja "Rakas serkku".
Sitten seurasi:
-- Terveisiä maalta se musta lehmä kuoli punatautiin se oli Tuntuva
vahinko köyhälle perheelle. Kohtahan ne pääsevät lapsetkin sieltä
koulusta kotitöihin ja minä olen nyt käymässä täällä Kaupungissa
käymässä Ananjas ei ole kotona niin ei saa vielä haurata sitä Lehmää
suohon, Vaan ensi viikolla jonakin päivänä kuin näkee. Tottahan ne
apteekkarit lienevät antaneet niin kovat rohdot kun se niin pian
kuoli...
Toisella sivulla puhui muka Rosina Kypenäinen Pertta Kinnusesta ja
Maunosta, noista hurjista, jotka saivat Jumalan kurituksen huonosta
elämästään. Mutta Sanelman pitäisi joutua silmälläpidon alle, ettei hän
eksyisi pahoille teille. Rosina oli kuullut reissuavaisilta, että
Sanelma oli jossakin orpojen kodissa täällä päin: kai sinne maalle on
lähtenyt kesälomalle piikoja ... tai muut matkustavaiset ovat Rosinalle
kertoneet. Siirtyyhän niitä ihmisiä sinne pohjoiseen.
Yksi ihme asia vielä: miltei kohta, kun Kukkelman sai tämän kirjeen,
näki hän yhtäkkiä, eilen, paluumatkallaan Krokelbyssä, Nelman täällä
ikkunassa. Se oli tapahtunut niin kuin jonkin sisällisen olemuksen
neuvosta! Niin kuin jokin olisi hänelle aivan sanonut, että katsokoon
hän nyt tuonne ikkunaan. Niin, eilen oli Kukkelman nähnyt Nelman. Hyvät
henget olivat häntä neuvoneet.
-- Jumalan kaitselmus ehkä..! Jumalan kaitselmus, kuulkaas ... mikä
olikaan nimi? oikaisi johtajatar.
-- Niin, tosiaankin ... se voi olla sitä, vastasi Sakris.
Kirje päättyi sanoilla:
-- Jos nyt pitäisit huolen Nelma-parasta kun meillä ei ole varoja ja on
oltu terveitä, jota herran lahjaa toivotamme sinullekin. Hyvästi niin
kuin Käestä käteen, vaikkei kätemme ylety eikä äänemme kuulu.
Kukkelman vakuutti uudestaan kyllä pitävänsä tytöstä huolen ... niin
kauan kuin Nelma häntä tarvitseisi; ja se olisi kauan!
Kukaan ei saisi Nelmaan koskeakaan! Sitä vakuuttaessaan Sakriksen silmät
välkähtivät.
Johtajatar kysyi nyt, että kai rakennusmestari tiesi ... mikä nimi
olikaan ... tiesi kai Kukkelman Sanelman heikkoudet? Ettei hänen
tahtonsa ole luja ... että hän oli ollut vankilassakin.
-- Vankilassa? ällistyi Sakris.
-- Aivan niin, ajatelkaas, näpistelystä, selitti johtajatar.
Sakris raapaisi korvallistaan ... ja myönteli:
-- Jaha, niin ... näpistelystä... No ... kyllä se kusiini siitä minulle
kirjoittikin, silloin ... siihen aikaan.
Ja vastenmielinen tunne Sakriksen sydämessä helpponi: Nelma oli siis
ollut vankilassa ainoastaan pienestä näpistelystä. Sakris sanoi
parantavansa erehtyneen tytön. Köyhyydessään oli Nelma voinut sellaista
tehdä.
-- Mutta kai tiedätte senkin, että Nelma on ollut hyvin hermostunut,
jatkoi johtajatar. -- Mielisairaalassa. Ehkä hänestä voisi tulla teille
liian paljon huolta.
Sakris joutui yhä enemmän ymmälle. Mutta ikään kuin välttääkseen, ettei
hänelle kerrottaisi enää jotain muutakin, mikä hävittäisi hänen
kuvitelmansa tästä nuoresta ja kauniista tytöstä, alkoi hän hokea:
-- Jaa ... jaa, minä tiedän kyllä ... kaikki. Minä pidän hänestä niin
kuin omasta silmästäni.
Johtajatar lupasi sitten harkita asiaa ... ja kuulustella itseltään
Sanelmalta, haluaisiko tyttö lähteä tälle sukulaiselleen
emännöitsijäksi.
Eipä vanha ja viaton herrasneiti aavistanut pikku sutta sentään
tällaisessa miehessä ... rakkaudesta hehkuvaa sydäntä Sakriksen surkean
kyttyrän kätkössä ... sydäntä, joka himoitsi nuorta karitsaa. Moinen
olisi tässä maailmassa ollut hänelle uskomaton ihme, sellainen
kummallisuus, että hänen hapsensa olisivat nousseet pystyyn ...
maailmassamme, jossa ei kuitenkaan mikään kumma ole mahdotonta, koska
kaikki on maailmasta syntyisinkin.
Entä Sanelma? Hänellä oli täällä ikävä... Yksitoikkoista ja yksinäistä.
Hän olisi kyllä saanut joskus kävellä hoitolan ulkopuolellakin, mutta
ainoastaan jonkun sisaren seurassa... Se tuntui hänestä vangitsevalta.
Mutta viime aikoina ei hän ollut halunnutkaan kävelylle. Minnekä mennä
... tällaisella seudulla? Eihän täällä ollut edes järveä. Ainoastaan
vieraita, apeita, alavia maita ... ja tuo synkkä meri, tylyn näköinen:
sen vesikin oli hänestä iljettävän sameaa.
Pikku tyttöään hän halusi nähdä. Mutta Mimmi sanoi, että jos hän siitä
täällä hiiskuisi, niin vietäisiin se lastenkotiin ja Nelma saisi
elävältä hautautua sinne. Sen sijaan: jos hän nyt menisi emännöitsijäksi
tälle pikku rakennusmestarille, niin voisi hän kenties pian ottaa
lapsensakin luokseen.
Mimmi lupasi kyllä pitää huolen siitä, että hän itse ilmestyisi Nelman
seuraksi.
Miksi ei Nelma olisi valehdellut? Se ei ollut hänelle kovin vaikeaa. Hän
sanoi siis johtajattarelle tuntevansa Kukkelmanin, äiti-vainajansa
orpanan ... ja menevänsä hoitamaan Kukkelmanin taloutta.