Myöhemmin keväällä, kun kissat jo lepäsivät naamat naarmuisina, korvat
raapimisesta pöhöttyneinä ja kurkut käheinä huvilain portailla ja
aidoilla ... ja lapset kirkuivat yhä kovemmin ... ja koirat juoksivat
kujilla, silmissä ihasteleva ja malttamaton hohde ... myöhemmin
keväällä, kun alastomat koivut saivat punertavan värin ... silloin näki
Sakris Kukkelman merkillisen unen...
Ihmeellisempi se oli kuin hän oli pitkiin aikoihin nähnyt.
Minkälainen uni!
Aurinko oli kaiken päivää paistanut hänen kamariinsa ... ulkorakennusten
yli se pääsi sinne. Edellisenä iltana oli Sakris lukenut "Suomen
Työmiehestä", jonka hän lainasi peltiseppä Savolaiselta, erään
alakerran.
Suorastaan mahdotonta oli enää tutkia Nietseskeäkään... Kamarikin
muuttui jo päivin ihan kuumaksi...
Siinä alakerrassa oli pitkä kuvaus jostakin vallankumouksesta ...
kertomus, joka oli jatkoa ja johon luvattiin jatkoa. Siinä puhuttiin
paitsi Venäjän kuuluisasta Rasputiinista ... häntä ei Sakris oikeastaan
vihaa, vaan ihmettelee hänen taikavoimaansa ... myöskin Venäjän
keisarinnasta ja jostakin toisesta tämän kelvottoman keisarinnan
kaltaisesta hovinaisesta, joka oli ollut aikoinaan Ranskan kuninkaan
hempukkana. Mikä tämän naisen nimi olikaan? Kultaa oli ollut kaikki
hänen ympärillään, maaorjina elävältä kansalta kiskottua kultaa ...
verta. Sakris vimmastui lukiessaan, että kuninkaan, ja tietysti samalla
myöskin tuon hempukan, aamukahvikin oli tullut maksamaan
kaksisataatuhatta markkaa vuodessa! Kahden hengen aamukahvi! Mutta
tietysti oli kymmenet pikentit varastamassa niitä aamukahvirahoja ...
maakuopissa elävien talonpoikien ja työläisten rahoja. Kaunis oli se
nainen ollut... Maidossa kylpenyt... Maidossa!
Ja Sakris lensi valkeaksi suuttumuksesta ... kun se hempukka oli muka
tehnyt mielestään yhteiskunnallista hyötyä rakennuttamalla sellaisen
porsliinitehtaan, jossa valmistettiin ruusuja... Koristuksia ylhäisten
piirongeille ... sellaiset maksoivat tavattomasti kansan varoja ... nuo
naisellisen turhamaisuuden keksinnöt... Mutta sittenpä tulikin toinen
peli..! Vallankumous. Hempukan poikkileikattua päätä kannettiin piikin
kärjessä katuja myöten.
Myöhään luki Sakris... Joku kissa vielä kulki ja vonkui ikkunan alla.
Sitten hän nukahti ... muistamatta edes nousta sammuttamaan sähköä.
Heittelehti lavallaan... Henki sirahteli epätasaisesti ... ja joskus
aukesi hänen leveä suunsa ilkeään nauruun, paljastaen keltaiset hampaat.
Ja hän näki unta.
Kukkelman oli muka oikein komeassa salissa... Hänen ympärillään kaikki
kultaa ... lamput, kukkaruukut ja kahvikupit.
Ja Kukkelmanilla oli toverina siellä oikein nuori ja kaunis ... joka
sitten yhtäkkiä muuttui Venäjän keisarinnaksi ... tahi tuoksi maidossa
kylpeneeksi hempukaksi. Ja heillä oli yhdessä hauskaa. Sakris istui
maassa hänen jalkojensa juuressa ... ja puhui hänelle palavasti ... ja
viisaita asioita. Pikentit kantoivat koko ajan heille kahvia ja omenoita
ja päärynöitä ja appelsiineja ja marjahillolla siveltyjä
vehnäsvoileipiä.
Mutta sitten näki Sakris jotakin merkillistä ja pelottavaa.
Näki oman päänsä irrallaan ruumiista! Arvokkaan ja kauniin, kiharaisen
päänsä: kellertävistä hiuksista hän sen tunsi. Mutta se pää oli leikattu
poikki: kaulasta valui vielä hyytynyttä verta ... valui niin kuin suonet
olisivat kaulasta yhä riippuneet.
Ja kuitenkin: tuo pää oli elävä! Se puhui!
Sakris itse näki oman päänsä ... vaikkei hänellä ollut enää päätä eikä
siis silmiäkään. Hän ihaili kasvojaan ... ei kuvastimesta, vaan omasta
päästään ... katseli komeaa tukkaansa. Oli näkevinään edessään aivan
kuin venäläisen papin ... taikka itse Rasputiinin.
Ja yhtäkkiä hymyili se irti leikattu pää ... naurahti hänelle iloisesti
ja veitikkamaisesti. Sakris näki sinisten silmiensä vilkuttavan hänelle
tuttavallisesti. Kohottaen sormeaan pää sanoi hänelle aivan selvästi:
-- Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee!
Ja vielä sanoi pää uudestaan ne sanat.
Silloin ilmestyi se nainen, joka oli ollut hänen seurassaan ja
rakastanut häntä ... keisarinna taikka se hovihempukka.
Sakris heräsi. Sähkö paloi kalpeana... Kevään ensimmäinen kottarainen
vihelteli ikkunan takana, ulkorakennusten päädyssä, karamellipurkista
tehdyn pönttönsä puikolla.
Mikä uni!
Sakris ajatteli sitä tarkoin ... tällaista henkien ilmoitusta.
Kuta kauemmin hän sitä ajatteli, tunsi hän, että juuri sen näköistä
naista oli hän aina halunnut. Vaaleaverinen ... niin kuin maidossa
kylpenyt...
Ja Sakriksen oma pää, siis hänen omien ajatustensa lähde, oli sanonut
hänelle, kummallisesti erotettuna hänen ruumiistaan ja sillä tavalla
ikään kuin kirkastettuna, sanonut selvästi ja iloisesti:
-- Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee! Päivällä Sakris kulki
kujilla ja katseli, eikö tulisi jotakin naista. Pysähtyi polkujen
varsilla ja kallioilla ... ja tähysteli ympärilleen innokkaasti.
Tällainen merkillinen uni! Milloinkaan hän ei ollut nähnyt moista ...
vaikka hän yleensä näki paljon unia. Ja tosi unia! Että unet joskus
olivat pettäneet, ei hän ajatellutkaan.
Viimein ei Kukkelman enää jaksanut hillitä itseään, vaan päätti
tiedustella asiaa sellaisesta paikasta, jossa se tiedettiin.
Mistä?
Eräänä päivänä jätti hän työnsä kesken jo aamupuolella ... jonkin
sikoläätin ikkunapuitteiden nikkaroimisen. Hän meni osuuskauppaan ...
kiipesi puoleksi konttaamalla ylös korkeita portaita. Tervehti
puotineitejä silmäänsä iskien:
-- Terve, terve, flikuskit.
Mutta nyt hän ei ollut samanlaisilla asioilla kuin ennen ... nimittäin
jauhoja tai kahviksia ostamassa.
Sitä, jonka hän oli nähnyt unessa, ei näissä tytöissä ollut...
Sakris oli tullut tänne ainoastaan hankkiakseen kolme paria kananmunia:
kaksi munaa itselleen ... ja neljä povarirouvalle, joka asui täällä
Krokelbyssä.
Niin, kaikkivaltiaaseen ja vanhurskaaseen Jumalaan ei Kukkelman uskonut
enempää kuin suurin osa niistä muistakaan kansanmiehistä ja naisista,
joita heidän sosialistiset lehtensä ja julkaisunsa ovat ennättäneet
päästää entisistä erehdyksistä ja kasvattaa uuteen elämänkatsomukseen.
Kuinka olisi Sakris voinut uskoa kirkkoon ... ja Jumalaan? Nuo
iankaikkiset papithan ... siunasivat esimerkiksi sotaan lähteviä
sotamiehiä, vastoin sitä käskyä, ettei saa tappaa. Ja keskiaikaisten
kirkkoruhtinaitten tavalla he kantoivat tarkasti veronsa ... eivätkä
eläneet köyhistä köyhimpinä, vaikka Kristus käski luovuttamaan toisen
hameensa lähimmäiselleen, jos kenellä on kaksi hametta... Samapa lienee,
onko kysymyksessä hame taikka palttoo ... tahi muut vaateparsellit ja
omaisuus...
Ei; Sakris uskoi pitkätukkaisiin miehiin ... tautien parantamiseen ilman
lääkärin apua ... ja uniin ja ennustajarouviin.
Uskoivathan povareihin hienommatkin ... sellaiset, jotka uskoivat kyllä
kristinoppiin.
Suorastaan pakko oli uskoa tällaiseen rouvaan. Hän oli ennustanut monta
kertaa ihan totta ... salaperäisellä tavalla. Hänen luonaan käytiin
paljon ... neidit ja rouvat aina Helsingistä asti ... niin tarkkaan
osasi hän tulevat asiat ... sekä menneetkin. Mielellään hänelle
kannettiin paitsi sokeria, kahvia ja kananmunia myöskin rahaa.
Ja siinä määrin oli povari rikastunut, että oli voinut hankkia itselleen
täällä oman huvilan ... tuon punaisen, kaksikerroksisen talon. Työväen
lehdissä hän enimmäkseen ilmoitti. Viimeksi oli Sakris nähnyt
ilmoituksen:
-- Elämällä ei ole raiteita, mutta joka tahtoo löytää raiteille, se
tulkoon Krokelbyhyn, ennustetaan unista ja kananmunista.
Punaiseksi maalattu, valkeilla ikkunanpielillä somistettu huvila on
kalliolla, niin jyrkällä, että Kukkelmanin täytyy turvautua kouraansa
... kömpiessään kevätvettä hiljaa tihkuvan kallion juurelle ja sitten
pihalle ... toisessa kädessä paperipussi ja siinä kananmunat. Pihalla,
jossa ei ole aitaa eikä rajaa ... joka yhtyy ilman muuta lehdettömään
koivikkoon, hän seisahtuu jännityksessä ja odottaen ihmettä.
Ennustaakohan rouva hänelle samaa kuin uni?
Mutta kesken kaiken vilkaisee hän julmasti ympärilleen. Tänne on
kerääntynyt leikkimään ja kirkumaan lapsiparvi, josta muutamat
pilkkaavat häntä ... ja uskaltavat nykäistäkin jo hänen paperipussiaan.
Sakris ärähtää: missään hän ei ole nähnyt näin kelvottomia lapsia... Ja
vielä kerran uhkaavasti taaksepäin käännyttyään pääsee hän pakoon,
huvilan portaille ja eteiseen. Paperiliuskasta tekaistu nimilappu on
ovella. Tässä se rouva asuu.
Sakris pujottautuu hiljaa sisälle.
Noita-akka ei istu suinkaan tulikiven savussa suuren ja mustan padan
ääressä ... taikka lentele luudanvarrella sisään ja ulos uunista.
Sellaiset kertomukset ennustajista ovatkin Sakriksen mielestä joutavaa
satua, keskiajan taikuutta... Kirkko ... se juuri ... uskotteli muinoin
ihmisille tällaisia hullutuksia ... saadakseen pitää heidät itsellään,
veronkantajina. Siksi poltettiin muka noitia rovioilla ... useinkin
naisia, jotka tiesivät paljon salatuimpia asioita kuin papit. Mutta
papit sanoivat, että velhot paransivat ihmisiä paholaisten avulla.
Oikeastaan he tekivät sen ilmassa liitelevien ja kiemurtelevien voimien
avulla, joita ainoastaan harvat vielä nykyäänkään ymmärtävät ... joskin
sellaisia harvoja jo löytyy!
Povari ei istu, vaan loikoo lattialla... Sänky hänellä kyllä on, hyvä
onkin, mutta nyt on kuuma ... tänne kalliolle paistaa aurinko ... ja hän
on suunnattoman lihava. Niin lihava, että Sakris katselee häntä
ällistyneenä ja ihastuneena ... sellaisia rintapieliä ei Sakris ole
nähnyt missään. Jotakin yliluonnollista niissäkin on.
Tällaiselle lihavuudelle on helpotus loikoa viileällä lattialla.
Rouvan hiukset ovat sekaisin ... suortuvat riippuvat tukkuina siellä ja
täällä kasvoilla. Iho ei ole punainen, vaan harmahtava.
Nyt rouva kohottautuu ähkien istumaan ja katsoo Sakrista ihmetellen ja
kysyvästi... Raaviskelee päätänsä ja poveaan ... rinnat ovat kuin
mitkäkin tavattoman suuret kumipallot, jollaisia lapset Helsingissä
Esplanaadilla potkivat. Sitten kysyy rouva Sakriksen asiaa ... eikä
rampa tiedä, kuinka alkaa. Ilmoista Kukkelman ensin puhuu ... ja
nykyisen ajan mutkallisuudestakin. Sakris ei aavista, kuinka oikeastaan
olisi elettävä ... hän kun on yksinäinen mies, ei ole koti kunnossa...
Kyllä hän voisi pitää emännänkin siellä ... ja varmasti hän kyllä
sellaisen vielä saa... Sakris oli viime yönä nähnyt niin merkillisen
unen. Koskaan hän ei ole nähnyt sellaista. Hän sanoo:
-- Ja se oli vissiä unta: minun unet ja förebuudit eivät petkuta
milloinkaan.
Ja Sakris alkaa kertoa untaan, ovenpieleen nojautuen ... verkalleen ja
vakavasti... Kertoo kaikki yksityiskohdat, kursailematta.
Mutta yhtäkkiä keskeyttää Sakris juttelunsa; keskeyttää vuorostaan
ällistyneenä. Sillä rouva, joka ei vielä ole kysellyt häneltä mitään,
mutta on jo päässyt pystyyn, ottaa nenänsä irti! Vetäisee nenänsä
naamasta erilleen. Varmaankin se on tekonenä ... jostakin aineesta
tehty. Ja rouva alkaa puhdistella, itse tuolille asettuen, nenäänsä
käsissään ... nenäliinansa nurkalla, kovin likaisen. Kauheana ammottaa
hänen nenänreikänsä ... niin kuin luurangon.
Sitten sovittelee hirvitystä ja kunnioitusta herättävä ennustaja
tekonenänsä paikoilleen ... ja Sakris aloittaa unensa alusta.
Ihanan ja vielä ihanampaa lupaavan unensa.
Lopulta povari naurahtelee:
-- Vai niin, vai oikein keisarinna! Missä sinä asut? Onko sinulla
kananmunia? No ... annahan tänne. Vai kaulasi katkaistu ... kylläpä oli
merkillinen uni. Näin ihmeellistä unta en ole koskaan kuullut.
Koetellaan ... tutkitaan asia. Tällainen selvittää koko sinun
tulevaisuutesi... Ja sinä tahtoisit yhtä kauniin naisen kuin unessa
näit?
Tietysti Sakris sen ottaisi ... se näytti siistiltä ja hauskalta
naiselta.
Rouva kaivaa esille nuuskarasiansa ... työntää tekonenäänsä nuuskaa...
Ja pärskii. Ja sitten ojentaa hän kätensä ... ja saa Sakrikselta
paperipussin, jossa ne kananmunat ovat. Siitä latoo hän pöydälle kaikki
kuusi munaa. Iloinen hän on. Sakris ei voi sanoa, että oli aikonut
munista kaksi itselleen.
Rouvalla on kamarissaan jonkinlainen verho nurkassa. Hän menee sen
taakse... Sakris ei tiedä, mitä hän siellä toimittaa ... mutta yhden
munan ja ruokailulasin vei hän sinne mukaansa. Hän tuntuu naputtavan
siellä munan rikki ... ja puhelee:
-- Hyvää ... hyvää ... ja valoisaa tulevaisuutta. Ihan huntupää morsian
tuntuu tästä nousevan...
Nyt tuo hän lasin Sakriksen nähtäväksi:
-- Katso itsekin, niin näet, että huntupää morsian tästä nousee.
Vielä nakuttelee ennustaja toisenkin munan rikki verhon takana ... ja
istahtaa sitten pöydän ääreen miettiväisen näköisenä... Aprikoi,
tekisikö hän tällä kertaa oikein sokerikakun, koska sai näin paljon
munia. Sakris odottaa vakavana ja uskoo rouvan ajattelevan hänen untaan.
Sitten rouva sanoo:
-- Sinun pääsi oli siinä unessa Rasputiinin pään näköinen, eikö niin?
Jaa, jaa ... niin. Tosiaan, kun minä nyt sinua katselen, niin sinun
silmissäsi on jotain sellaista ... viehätystä... Ne lumoavat minkä tytön
tahansa!
-- Niin, vastaa Sakris Kukkelman, -- minulla onkin aina oikein vaikea
olla, kun kaikki flikat, jotka minut näkevät, rakastuvat minuun.
Rouva naurahtaa. Sitten hän ennustaa:
-- No ... ennen kuin tämä vuosi on ummessa, joutuu se unessa nähty
kaunotar, viaton ja nuori ... sinun luoksesi, ja on sinuun kovin
ihastunut. Joutuu piankin. Ja jos ei tämä asia mene, niin saat sylkeä
minua vasten silmiä. Siinä se!
Sakris ihastuu. Kysyy kuitenkin:
-- Mutta ... mitä se meenaa, että minulta oli pää poikkastu?
-- Mitäkö? toistaa ennustaja. -- Eikö sitten mieheltä, kaikkein
parhaaltakin, ole ikään kuin oma päänsä poikki, kun häntä mieleinen
nainen ohjailee? Ja sinun oma pääsi neuvoi sinut ottamaan tämän, joka
sinulle tulee ... ja niinpä hän on sinulle mieleinen, ja ota.
Todellakin: Sakris antaisi koko oman itsensä, jos saisi oikean naisen
... sellaisen kuin toivoo.
Ja nyt ennustaja lupaa sen hänelle ... piankin.
Onni täyttää Kukkelmanin sydämen.
Kun hän lähtee povarin luota, katselee hän yhä voitokkaammin ja entistä
innokkaammassa jännityksessä naisia, joita tulee tiellä vastaan. Mutta
ei vielä: likaisia nämä ovat ... ja toiset vanhoja. Eivätkä nuoret ole
läheskään sellaisia kuin se, jota hän... Täytyy odottaa.