Kokous oli päättänyt punaisen julistuksen kohtalosta. Se oli luettava
kansalle porvarillisten vaatimuksien mukaisesti muutettuna.
Sosialistit olivat raivoissaan syyttäen tappiostaan kaikkea muuta
paitsi ei asianmenon luonnollisuutta ja omaa vähemmistöään.
Ensimmäiseksi kohdistui heidän vihansa johtajaan, joka ei ollut
mukana edellisen illan metelissä eikä nytkään läsnä tärkeässä
kokouksessa.
Hirvi oli heittänyt tuon tuostakin kiihkeitä silmäyksiä Auerille päin
torin toiseen laitaan, toivoen Poudan saapuvan, vaikkei muuta niin
ainakin kuulemaan puolueensa harminpurkaukset ja syytökset tappiosta.
Kun Pouta sitten ilmestyi näkyviin, valmisti Hirvi tovereitaan häntä
vastaanottamaan.
-- Vihdoinkin pääsee mies irti, on kai apaja vedetty, mutta meillä on
myöskin mitta täynnä!
-- Välipä tuosta, hymähti Porras, -- mies saa, minkä pyytää.
Kai asia nyt on kypsä, onhan se sitä koko viikon keittänyt.
Hänen sosialisminsa on kai ollut pelkkää huiputusta, tuollaisten
nietuherrain kalastelua!
Poudan tulo herätti huomiota, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi
salissa hänen sisään astuessaan. Kaikki tiesivät pienessä
kaupungissa, mitä oli tekeillä. Poudan käynti Auerilla ja nuorten
peittelemätön tuttavallisuus ja ahkera seurustelu teki ihmiset
viisaiksi. Sekin seikka, että tohtori Allas oli lähtenyt kaupungista
juuri nyt, kun punaisen julistuksen käsittely ja edellisen illan
meteli olisi vaatinut kaikkien läsnäoloa kokouksessa, todisti jotakin
merkillistä tapahtuneen.
-- No, herra maisteri, tulitte kai toivottamaan meille onnea, sanoi
Hirvi.
-- Onko mennyt läpi? kysyi Pouta äkkiä.
-- On, ja aika kolo tulikin, mutta me kyllä täytämme sen omalla
johdollamme.
-- Vai niin kävikin, sanoi Pouta tyynesti ymmärtäen miehen
viittauksen. -- Ikävä on, että asia näin päättyi. Minä luultavasti
lähden aivan pian matkalle kotiin päin, on kiireellisiä asioita
järjestettävänä. Eihän se oikeastaan mitään tee, vaikka päätös täällä
menikin vähän vinoon, jos se muualla onnistuu täydelleen.
Joukossa syntyi äänekästä melua ja hälinää, kiisteltiin mies mieheltä
ja huudettiin ääneen.
-- Selvä pesäero! huusi joku punaisten joukosta.
-- Pois omaan koppiin!
-- Rihkama jääköön tänne! säesti muuan nuori mies katsellen
ivallisesti Poutaan.
Nyt ei enää peitelty katkeruutta, joka oli painostanut mieliä ja
Pouta sai kuulla suoria sanoja petturuudesta ja herruudesta.
-- Herralla on hattu ja se tarvitsee siipan ja kun siipalla
on miljoona ja silmät kuin samettia, niin hiis vieköön
sosialidemokraatit ja muut neuvoston raadit! laverteli muuan
velikulta pyörien joukossa kantapäillään ja hänelle naurettiin
halusta.
-- Maisterin metkut ovat olleet hemmetin monimutkaiset, sanoi Porras.
-- Pahasti teitte käyttäessänne puolueen nuottaa apajan vedossa. Hei,
pojat, pois anastajien parista ja köydet poikki, nyt mennään omia
teitä!
Melu yltyi yhä ja kun ulkoa kuului laulu, alettiin polkea tahtia,
jotta rakennus tuntui huojuvan. Kaikki hukkui huutojen, naurun ja
puhelun pauhuun, kunnes melu järjestyi rytmilliseksi polkemiseksi ja
laulun into nousi yhtyen viimein ääniin kadulla.
Nouse, kansa köyhä!
Kauas meistä jää,
ken on veltto, löyhä.
Eespäin rientäkää!
Herää, joukko, sorron alta,
syttyköön jo sota,
kerää taistoon voimas valta,
oikeutes ota!
Pouta istui yksin pöydän päähän huumaantuneena melusta. Sydän heidän
mukanaan hän jäi kuitenkin paikoilleen puolueen poistuessa. Ilkkuvat
sanat ja katseet eivät häntä liikuttaneet, nostattivat vain hymyn
miettiville kasvoille ja sekin hävisi ystävälliseen päännyökkäykseen
ja hän olisi tahtonut heille sanoa: hyvästi kunnon veikot ja
näkemiin, toiste tavataan tosityössä!
Huoneeseen jäi innokkaasti kiistelevä joukko maalaisia ja porvareita.
Maija läheni Poutaa hyvin tietäväisenä.
-- Kuulkaas, kun ne sanoo, ettei herra oliskaa oikea sosialisti.
Sithää miekii aattelin, ettei ne sentää niin höyliä oo, kun työ
oletten!
-- Niinkö ne sanoo?
-- Min on oikein hyvä mielein, kun etten ole! sanoi Maija
tyytyväisenä.
-- Mutta jos minä nyt kuitenkin olen?
-- Häi, narraatten!
-- Kuinka sen tasaamisen on käynyt? kysyi Pouta johtaakseen puheen
toisaanne muistaessaan edellisen keskustelun Maijan kanssa.
-- Kuinkas sen olisi käynyt? Häi, hullusti, Mikko, nähkääs, otti
suuttuakseen eikä lepy vaikka...! valitti Maija yhä tuttavallisemmin.
-- Kattokaas, tuol se on eikä ole tietääkseen, juttelee Karrin kanssa.
-- Oikeinko te olette vihoin? kysyi Pouta.
-- No, niin että Amerikkaan se tuppaa!
-- Entä te itse?
-- Mitäs min on väliä, aina mie olisin siin kun Mikkokii!
-- Odottakaas, minulla on asiaa Karrille.
-- Älkäi vaan puhu Mikolle, jos viel äkämystyy teitillekkii!
Pouta harppasi miesten luo ja pian kaikki kolme miestä naureskelivat,
ja Mikon naama alkoi loistaa tyytyväisyydestä.
Maija ei voinut melussa kuulla, mitä he puhuivat, ja livahti toisten
taa oven puoleen, missä puhe kävi porinana eikä kukaan hänestä
välittänyt.
Hetken kuluttua Mikko kaarteli pujotellen joukossa Maijan taakse ja
nykäisi hiukan hameesta.
Maija kääntyi äkkiä ja veti pois liepeensä.
-- Jokos nyt tulit sanomaan hyvästit? Luulin sin ilman lähteväs.
-- Sanonhaa mie hyvästit sille poikuurelle.
-- Mitä? äännähti Maija säikähtyen. -- Jokos nyt valaskii rikot ijäks
päiväks?
-- En, nyt se on vasta tehtäväkii! -- Mikäs sinua nyt oikein riivaa?
-- Mentäis pappilan kautta.
-- My-my-myökö mentäis?
-- Myö, kutkas sitte?
-- Mie vaan aattelin...
-- Aattelit, mitä aattelit, olethaa sie min Tipateijain!
-- Sus, siunaa! huudahti Maija, -- kun puhut niin kovaa, että kaikki
kuulee!
-- Kuulee ne sen vastakii, sanoi Mikko.
Pouta oli hyvästellyt tuttaviaan ja läheni nyt Mikkoa ja Maijaa.
-- Joko nyt ollaan selvillä? sanoi hän nähdessään parin sovinnolliset
hymyilyt.
-- Kiitoksia, herra maisteri, selvät ollaa, myö tasataan tän Mikon
kanssa! selitti Maija niiaten.
-- Se on oikein ja onneksi olkoon! hymyili Pouta tyytyväiselle
parille, kätellen heitä, ja poistui kokoushuoneesta.
* * * * *
Sosialistit ja porvarit olivat tehneet täydellisen pesäeron. Punainen
lippu kannettiin Talolle, ja lakkokomitea kokoontui kahdessa paikassa.
Porras ja Hirvi pitivät joukkojansa yöt ja päivät Talolla vaihdellen
vahtivuoroja, lähetellen sanansaattajia toisille seuduille ja
vastaanottaen viestejä kuin sotaleirissä. Punakaartilaiset
harjottivat pihalla temppujaan -- ilman aseita -- hiki hatussa ja
vakavalla hartaudella. Naiset pohtivat "punaisen manifestin pykäliä"
Hilma Roiman johdolla ja pitivät huolta siitä, etteivät miehet
päässeet heitä aatteissa sivuuttamaan. Porvarillisia pidettiin
kurissa ja silmällä.
-- "Maailman maalarin" aate voidaan kyllä saavuttaa, oli Hilma Roima
vakuuttanut.
-- Se taitaa olla yhtä lähellä kuin kuu entisen pojan mielestä, kun
hän yritti sitä saunan katolta seipäällä alas hosua, sanoi muuan
porvarirouva.
Ihmiset olivat taaskin kerääntyneet asemalle odottelemaan junan
saapumista pääkaupungista. Olihan kulunut kolme päivää siitä, kun
lakkojuna sivutse kiiti ja ratkaisevia tietoja odotettiin kiihkeästi.
Huhut olivat kertoneet pääkaupungissa ratkaisun tapahtuneen; miten ja
milloin, siitä ei suuri yleisö mitään tiennyt, ainoastaan muutamat
porvarien johtomiehet olivat siitä päivää ennen manifestin julkaisua
saaneet sähköteitse vihiä. Pouta tiesi sen nyt junassa saapuvan ja
tuli sitä vastaanottamaan lukeakseen sen heti kansalle suurella
torilla.
Vielä kerran kokoonnuttiin sykkivin rinnoin, puoleksi toivorikkaina,
puoleksi pelokkaina, kuin tuomiotaan tai palkintoaan odottamaan ja
henkeä pidätellen kuunneltiin manifestin vahvistamaa Suomen suurta
ja ihanaa tulevaisuutta -- ansaittua, toivottuako? Siitä ei kysymys.
Se oli todellisuutta, jonka tieltä väistyivät haaveilut ja punaiset
toiveet.
-- "Maamme" laulu kajahti torin toisella syrjällä ja heti sen jälkeen
"Työväen marssi" toisella, kumpikin uhkuen hehkuvaa halua tarttua
työhön uutta uraa alkaakseen.