XIV.

Kokous oli päättänyt punaisen julistuksen kohtalosta. Se oli luettava

kansalle porvarillisten vaatimuksien mukaisesti muutettuna.

Sosialistit olivat raivoissaan syyttäen tappiostaan kaikkea muuta

paitsi ei asianmenon luonnollisuutta ja omaa vähemmistöään.

Ensimmäiseksi kohdistui heidän vihansa johtajaan, joka ei ollut

mukana edellisen illan metelissä eikä nytkään läsnä tärkeässä

kokouksessa.

Hirvi oli heittänyt tuon tuostakin kiihkeitä silmäyksiä Auerille päin

torin toiseen laitaan, toivoen Poudan saapuvan, vaikkei muuta niin

ainakin kuulemaan puolueensa harminpurkaukset ja syytökset tappiosta.

Kun Pouta sitten ilmestyi näkyviin, valmisti Hirvi tovereitaan häntä

vastaanottamaan.

-- Vihdoinkin pääsee mies irti, on kai apaja vedetty, mutta meillä on

myöskin mitta täynnä!

-- Välipä tuosta, hymähti Porras, -- mies saa, minkä pyytää.

Kai asia nyt on kypsä, onhan se sitä koko viikon keittänyt.

Hänen sosialisminsa on kai ollut pelkkää huiputusta, tuollaisten

nietuherrain kalastelua!

Poudan tulo herätti huomiota, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi

salissa hänen sisään astuessaan. Kaikki tiesivät pienessä

kaupungissa, mitä oli tekeillä. Poudan käynti Auerilla ja nuorten

peittelemätön tuttavallisuus ja ahkera seurustelu teki ihmiset

viisaiksi. Sekin seikka, että tohtori Allas oli lähtenyt kaupungista

juuri nyt, kun punaisen julistuksen käsittely ja edellisen illan

meteli olisi vaatinut kaikkien läsnäoloa kokouksessa, todisti jotakin

merkillistä tapahtuneen.

-- No, herra maisteri, tulitte kai toivottamaan meille onnea, sanoi

Hirvi.

-- Onko mennyt läpi? kysyi Pouta äkkiä.

-- On, ja aika kolo tulikin, mutta me kyllä täytämme sen omalla

johdollamme.

-- Vai niin kävikin, sanoi Pouta tyynesti ymmärtäen miehen

viittauksen. -- Ikävä on, että asia näin päättyi. Minä luultavasti

lähden aivan pian matkalle kotiin päin, on kiireellisiä asioita

järjestettävänä. Eihän se oikeastaan mitään tee, vaikka päätös täällä

menikin vähän vinoon, jos se muualla onnistuu täydelleen.

Joukossa syntyi äänekästä melua ja hälinää, kiisteltiin mies mieheltä

ja huudettiin ääneen.

-- Selvä pesäero! huusi joku punaisten joukosta.

-- Pois omaan koppiin!

-- Rihkama jääköön tänne! säesti muuan nuori mies katsellen

ivallisesti Poutaan.

Nyt ei enää peitelty katkeruutta, joka oli painostanut mieliä ja

Pouta sai kuulla suoria sanoja petturuudesta ja herruudesta.

-- Herralla on hattu ja se tarvitsee siipan ja kun siipalla

on miljoona ja silmät kuin samettia, niin hiis vieköön

sosialidemokraatit ja muut neuvoston raadit! laverteli muuan

velikulta pyörien joukossa kantapäillään ja hänelle naurettiin

halusta.

-- Maisterin metkut ovat olleet hemmetin monimutkaiset, sanoi Porras.

-- Pahasti teitte käyttäessänne puolueen nuottaa apajan vedossa. Hei,

pojat, pois anastajien parista ja köydet poikki, nyt mennään omia

teitä!

Melu yltyi yhä ja kun ulkoa kuului laulu, alettiin polkea tahtia,

jotta rakennus tuntui huojuvan. Kaikki hukkui huutojen, naurun ja

puhelun pauhuun, kunnes melu järjestyi rytmilliseksi polkemiseksi ja

laulun into nousi yhtyen viimein ääniin kadulla.

Nouse, kansa köyhä!

Kauas meistä jää,

ken on veltto, löyhä.

Eespäin rientäkää!

Herää, joukko, sorron alta,

syttyköön jo sota,

kerää taistoon voimas valta,

oikeutes ota!

Pouta istui yksin pöydän päähän huumaantuneena melusta. Sydän heidän

mukanaan hän jäi kuitenkin paikoilleen puolueen poistuessa. Ilkkuvat

sanat ja katseet eivät häntä liikuttaneet, nostattivat vain hymyn

miettiville kasvoille ja sekin hävisi ystävälliseen päännyökkäykseen

ja hän olisi tahtonut heille sanoa: hyvästi kunnon veikot ja

näkemiin, toiste tavataan tosityössä!

Huoneeseen jäi innokkaasti kiistelevä joukko maalaisia ja porvareita.

Maija läheni Poutaa hyvin tietäväisenä.

-- Kuulkaas, kun ne sanoo, ettei herra oliskaa oikea sosialisti.

Sithää miekii aattelin, ettei ne sentää niin höyliä oo, kun työ

oletten!

-- Niinkö ne sanoo?

-- Min on oikein hyvä mielein, kun etten ole! sanoi Maija

tyytyväisenä.

-- Mutta jos minä nyt kuitenkin olen?

-- Häi, narraatten!

-- Kuinka sen tasaamisen on käynyt? kysyi Pouta johtaakseen puheen

toisaanne muistaessaan edellisen keskustelun Maijan kanssa.

-- Kuinkas sen olisi käynyt? Häi, hullusti, Mikko, nähkääs, otti

suuttuakseen eikä lepy vaikka...! valitti Maija yhä tuttavallisemmin.

-- Kattokaas, tuol se on eikä ole tietääkseen, juttelee Karrin kanssa.

-- Oikeinko te olette vihoin? kysyi Pouta.

-- No, niin että Amerikkaan se tuppaa!

-- Entä te itse?

-- Mitäs min on väliä, aina mie olisin siin kun Mikkokii!

-- Odottakaas, minulla on asiaa Karrille.

-- Älkäi vaan puhu Mikolle, jos viel äkämystyy teitillekkii!

Pouta harppasi miesten luo ja pian kaikki kolme miestä naureskelivat,

ja Mikon naama alkoi loistaa tyytyväisyydestä.

Maija ei voinut melussa kuulla, mitä he puhuivat, ja livahti toisten

taa oven puoleen, missä puhe kävi porinana eikä kukaan hänestä

välittänyt.

Hetken kuluttua Mikko kaarteli pujotellen joukossa Maijan taakse ja

nykäisi hiukan hameesta.

Maija kääntyi äkkiä ja veti pois liepeensä.

-- Jokos nyt tulit sanomaan hyvästit? Luulin sin ilman lähteväs.

-- Sanonhaa mie hyvästit sille poikuurelle.

-- Mitä? äännähti Maija säikähtyen. -- Jokos nyt valaskii rikot ijäks

päiväks?

-- En, nyt se on vasta tehtäväkii! -- Mikäs sinua nyt oikein riivaa?

-- Mentäis pappilan kautta.

-- My-my-myökö mentäis?

-- Myö, kutkas sitte?

-- Mie vaan aattelin...

-- Aattelit, mitä aattelit, olethaa sie min Tipateijain!

-- Sus, siunaa! huudahti Maija, -- kun puhut niin kovaa, että kaikki

kuulee!

-- Kuulee ne sen vastakii, sanoi Mikko.

Pouta oli hyvästellyt tuttaviaan ja läheni nyt Mikkoa ja Maijaa.

-- Joko nyt ollaan selvillä? sanoi hän nähdessään parin sovinnolliset

hymyilyt.

-- Kiitoksia, herra maisteri, selvät ollaa, myö tasataan tän Mikon

kanssa! selitti Maija niiaten.

-- Se on oikein ja onneksi olkoon! hymyili Pouta tyytyväiselle

parille, kätellen heitä, ja poistui kokoushuoneesta.

* * * * *

Sosialistit ja porvarit olivat tehneet täydellisen pesäeron. Punainen

lippu kannettiin Talolle, ja lakkokomitea kokoontui kahdessa paikassa.

Porras ja Hirvi pitivät joukkojansa yöt ja päivät Talolla vaihdellen

vahtivuoroja, lähetellen sanansaattajia toisille seuduille ja

vastaanottaen viestejä kuin sotaleirissä. Punakaartilaiset

harjottivat pihalla temppujaan -- ilman aseita -- hiki hatussa ja

vakavalla hartaudella. Naiset pohtivat "punaisen manifestin pykäliä"

Hilma Roiman johdolla ja pitivät huolta siitä, etteivät miehet

päässeet heitä aatteissa sivuuttamaan. Porvarillisia pidettiin

kurissa ja silmällä.

-- "Maailman maalarin" aate voidaan kyllä saavuttaa, oli Hilma Roima

vakuuttanut.

-- Se taitaa olla yhtä lähellä kuin kuu entisen pojan mielestä, kun

hän yritti sitä saunan katolta seipäällä alas hosua, sanoi muuan

porvarirouva.

Ihmiset olivat taaskin kerääntyneet asemalle odottelemaan junan

saapumista pääkaupungista. Olihan kulunut kolme päivää siitä, kun

lakkojuna sivutse kiiti ja ratkaisevia tietoja odotettiin kiihkeästi.

Huhut olivat kertoneet pääkaupungissa ratkaisun tapahtuneen; miten ja

milloin, siitä ei suuri yleisö mitään tiennyt, ainoastaan muutamat

porvarien johtomiehet olivat siitä päivää ennen manifestin julkaisua

saaneet sähköteitse vihiä. Pouta tiesi sen nyt junassa saapuvan ja

tuli sitä vastaanottamaan lukeakseen sen heti kansalle suurella

torilla.

Vielä kerran kokoonnuttiin sykkivin rinnoin, puoleksi toivorikkaina,

puoleksi pelokkaina, kuin tuomiotaan tai palkintoaan odottamaan ja

henkeä pidätellen kuunneltiin manifestin vahvistamaa Suomen suurta

ja ihanaa tulevaisuutta -- ansaittua, toivottuako? Siitä ei kysymys.

Se oli todellisuutta, jonka tieltä väistyivät haaveilut ja punaiset

toiveet.

-- "Maamme" laulu kajahti torin toisella syrjällä ja heti sen jälkeen

"Työväen marssi" toisella, kumpikin uhkuen hehkuvaa halua tarttua

työhön uutta uraa alkaakseen.

Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta · 第 16 / 17 题