»Ei!»--Miten arvokkaan ja puhtaan näköiset kasvot niillä onkaan!
Rivin päästä hän sen vihdoin löysi--lihavan, punaisen naaman ja
hätäräiset, vilkkuvat silmät.
»Kyllä vaan, kyllä tunnen!»--kiiluva silmä iskee tutunomaisesti. »Nuoria
tyttöjä, hienoja tyttöjä, eikä rahalla väliä--niinkö?»
»Niin.»
»Herra on hyvä ja istuu!»
Katu jyrisee.--Niinkuin hän olisi saanut hyvinansaitun hyvityksen.
Portista pihalle. Ajuri nousee, Olavi nousee.
Ruoskanvarsi koputtelee luukulla varustettua ovea.
»Flickorna ä' int' hemma nu!»--luukku sulkeutuu.
»Mennään! Ajakaa vaikka tulimaiseen kattilaan, mutta ajakaa täältä
pian!» huutaa Olavi.
»No no, ei sitä niin heitetä, kun kerran on reisuun lähdetty...» Ajuri
kääntää kadulle ja kiertää täyttä vauhtia eräälle toiselle pihalle.
Olavi jää kuin tajutonna kärryjen viereen seisomaan.
Taasen koputusta ... sitte nuorekas, sointuva ääni. Ja se nuorekas ja
ajurin basso puhelevat hiljaa, tutunomaisesti.
»Selvä--ja nuori--eikä rahasta puutetta», selittää basso.
Olavin veri kiehahtaa. Onko hän markkinaraavas, josta rietasnaamainen
ajuri hieroi kauppaa? Hän aikoo huutaa ajurin pois--silloin ovi
raottautuu.
»Selvä on!» puhelee ajuri kiiluvin silmin----
»Iltaa--stig in, var så go'!» hymyili nuori, miltei hienosti puettu
tyttö veitikkamaisesti Olavia vastaan.
Eteiseen, siitä pieneen salintapaiseen. Väkevä hajuveden tuoksu lemahtaa
vastaan, huumaavana ja Olavin levotonta mieltä tyynnyttävänä.
»Istukaa!--Mutta miksikäs te noin totinen olette? Henttuko jätti...
rukkaset antoi, vai?»
»Niin--miten ihmeessä te sen arvasitte?» huudahtaa Olavi keventynein
mielin. Mikä onni että tyttö on noin hilpeä ja alkaa lörpötellä! Ja hän
tuntee pakottavaa tarvetta itsekkin lörpötellä, lörpötellä ja
valehdella--muuten hän ei voisi täällä viihtyä hetkeäkään kauvemmin.
»Kuinka minä en sitä arvaisi! Tännehän te aina tulette, kun teidän
tulee siellä ikävä ... ja siellä teidän onkin melkein aina
ikävä.--Olikos se nätti?» kysyy hän silmää iskien.
»Nättipä tietenkin--melkein yhtä nätti kuin te...»
»Pyh!» Tyttö purskahti nauramaan. »Antoikos se edes suukkoa?»
»Ei ei, ei sinnepäinkään!»
»Ja sitte te nipistitte jotakin toista tyttöä poskesta--ja saitte
rukkaset?»
»Ihme, millainen arvaaja te olette! Niinhän minä nipistin--nipistin ja
taisin vähän näpistääkkin. Eikä muuta tarvittu.»
»Sellaisia ne ovat ne familjin naiset! Jes sentään, kuinka ne ovat
raaria sen rakkautensa päälle! Niinkuin sitä ei olisi hevosenkuorma
vielä hautaankin viedä.»
He nauroivat molemmat--toinen kevyttä ilkkanaurua, toinen vapauttavaa
'maassa maan tavalla' -naurua.
»Mitäs te mieluimmin haluatte? Sherryä--madeiraa--portteria? Minä juon
mieluimmin sherryä.»
»Kaikkia!» huudahti Olavi.
»Kaksikymmentä yhteensä», nauroi tyttö, sai rahat ja katosi.
»Mitähän tästä tulee?» Olavi tunsi joka tapauksessa tyydytystä että
huone oli siisti, melkein hienosti kalustettu, ja että tyttö osasi edes
puhua.
Pullot tulivat, pullot ja lasit.
»Skool!» Tyttö kohotti keimeän viehkeästi lasiaan.
He joivat--Olavi ensi kertaa ijässään. Niinkuin kaikki se karvas ja
levoton, mikä hänessä oli lainehtinut, olisi tyyntynyt ja sammunut
sherryn aaltoihin.
»Ensikertaako te olette 'Iisakinkirkossa'...?» nauroi tyttö silmää
iskien.
»Ensimäistä.» Niinkuin pala olisi tarttunut Olavin kurkkuun.
»Kaadatteko lisää?» ehätti hän kiireisesti.
»Mjuka tjänare!» Lasit kilahtivat.
»Onkos teillä paperossia mukana?»
Molemmat sytyttivät tupakan. Tyttö nojausi rennosti taaksepäin,
kohottaen toisen jalkansa toiselle polvelleen ja puhallellen
savukiehkuroita ilmaan.
»Eikös tämä ole erinomainen laitos?» puheli hän nauraen. »Yleinen
hospitaali--kruunu pöllö vaan ei älyä antaa edes ilmaisia huoneita! Te
tulette tänne sairaina ja totisina ja levottomina, ja kaikki te lähdette
täältä terveinä ja tyytyväisinä. Eikös vain?»
»Kyllä kai...»
»Niin, hitto soi, lähdettekin! Ja mitenkäs te muuten tulisitte
aikaankaan? Kuolisitte kuin kiiskit kuivalla maalla! Ja kuitenkin me
olemme muka muita huonommat. Jes sentään niitä familjin naisia!
Tuostakin kulkee joka päivä ohi muuan asessorinrouva--ylhäinen, ylpeä
kuin viirikukko, ja ukko----
»Puhukaa jotain hauskempaa!» huusi Olavi ja hänen täytyi taasen
huuhtaista sherryllä alas sitä, mikä alkoi uudelleen kohota.
»Hauskempaa? Kippis!--Joo, joo; hauskaahan teille olla pitää. Laulankos
minä vai vihellän? Pidättekös te laulusta?»
»Kyllä, kun ette vaan rivoa laula.»
»Vai rivoa--fint ska' de' vara!
Sohva, sohva, sänky sekä sohva
Eikös meill' ole mööpeleitä,
sänky sekä sohva?