EDELLISET. THEKLA, joka nopeasti astuu esiin.
THEKLA.
Vaivanne, täti, säästäkää! Hän kuulee
minulta paremmin sen.
MAX (taapäin astahtaen).
Hyvä neiti! --
Mit' annoitte mun haastaa, täti Terzky!
THEKLA (kreivittärelle).
Hän onko kauankin jo ollut täällä?
KREIVITÄR.
On kyllä. Aikansa on kohta mennyt.
Ja missä viivyitte niin kauan tekin?
THEKLA.
Oi, äiti itki taas. Hän kärsii -- enkä
voi olla olematta onnellinen.
MAX (hurmautuneena katsellen Theklaa).
Nyt rohkenen taas teitä silmäellä.
En äsken voinut. Enhän löytänyt
timanttiloistostanne rakkaintani.
THEKLA.
Silmänne ainoastaan näkivät
mun sellaisena, mutt' ei sydämenne.
MAX.
Oi tätä aamua, kun teidät näin
omainne piirissä ja syliss' isän
ja itseni niin vieraaks siellä tunsin --
Mitenkä silloin minun teki mieli
halata isäänne ja nimittää
_isäksi_ häntä! Mutta tunteen kuohun
hän vaiens ankaralla katseellaan,
myös jalokivistänne pelästyin,
jotk' ympäröivät teitä tähtivyönä.
Oi, miksi vastaanotoss' oitis piti
isänne teidät taiall'[118] ympäröidä,
paikalla enkel' uhriks koristaa,
säätynsä taakall' ilomieltä painaa!
Tavoittaa lempeä saa lempi, mutta
semmoista loistoa vain kuningas.
THEKLA.
Oi, hiljaa näistä naamiaisist' olkaa!
Näette, kuinka pian taakka poistui.
(Kreivittärelle.)
Ei ole iloinen hän. Miksi ei?
Te, täti, teitte hänet murheiseksi!
Matkalla hän ol' aivan toisenlainen,
niin päivänpaisteinen, niin puhelias!
Semmoisna toivoin teidän pysyvänkin.
MAX.
Isänne syliss' olitte ja teitä
maailma aivan uusi palvoi sekä,
vaikk' yksin uutuudellaan, teitä kiehtoi.
THEKLA.
Viehättää täällä kyllä moni seikka,
tää sotanäyttämökin värikäs,
monesti joka uusii kuvan rakkaan,[119]
todellisuuteen, eloon liittää sen,
mi sulounelt' on vain näyttänyt.
MAX.
Se uneks onneni vei todellisen.
Nää viime päivät elänyt mä olen
saarella taivaisella; sepä saari
on alas painunut, ja tämä silta,
jok' elämään mun johtaa entiseen,
erottaa minut siitä taivaastani.
THEKLA.
Elämän leikki näyttää valoisalta,
jos sydän varman aarteen omistaa.
Kun leikkiä sit' olen nähnyt, palaan
kauniimman aarteeni luo riemuisemmin.
(Vaikenee ja sitten leikillisellä äänellä jatkaa.)
Mit' uutta sekä outoa nyt olen
ajalla lyhyellä nähnytkin!
Vaan kaiken sen se ihme voittaa, jonka
tää linna kätkee salaperäisesti.
KREIVITÄR (mietteissään).
Mit' olisi se? Kaikki tunnenhan
pimeät nurkat tämän rakennuksen.
THEKLA (hymyillen).
Suojaavat henget sinne vievää tietä,
kaks aarnia[120] on ovenvartijana.
KREIVITÄR (nauraa).
Ah, astrolooginenko torni? Kuinka
niin tarkoin vartioitu pyhä paikka
on teille ensi hetkist' auennut?
THEKLA.
Mies pieni, vanha, valkohapsinen,
näöltään suopea, jok' antoi mulle
jo heti suosionsa, avas ovet.
MAX.
Se herttuan on astroloogi, Seni.
THEKLA.
Hän paljon kyseli, hän tahtoi tietää
mun syntymäni päivää, kuuta sekä
synnyinkö minä päivällä vai yöllä --
KREIVITÄR.
Hän kysyi horoskooppianne varten.
THEKLA.
Myös katsoi kättäni ja epäillen
pudisti päätään, eikä näyttäneet
käteni viivat häntä miellyttävän.
KREIVITÄR.
No miltä tuntuikaan se sali teistä?
Vain kiireesti sit' olen vilkaissut.
THEKLA.
Kummalta tuntui, kun ma nopeasti
täydestä päivänvalost' astuin sinne,
mun heti ympäröi näät synkkä yö,
jot' outo valo hälvensi vain hiukan.
Puol'ympyrässä kuusi, seitsemän
kuninkaankuvaa suurta seisoi siellä
valtikka kädessä ja jokaisella
pään päällä tähti; ainoastaan niistä
valonsa näytti saavan koko torni.
Ne planeettoja oli, sanoi vanhus,
ihmisten kohtaloiden valtiaita,
siks oli kuvattu ne kuninkaiksi.
_Saturnus_ oli nimi äärimmäisen,
se oli synkkä vanhus, keltatähti;
punaista tähteä sen vastapäätä
sotainen asu yllään kantoi _Mars_ --
ne niukan onnen ihmisille tuo.
Vaan Marsin rinnall' oli kaunis nainen,
pään päällä lempeästi tähti loisti,
se oli _Venus_-tähti, ilontuoja.
_Merkuriuksen_, siivet jaloissaan,
näin vasemmalla. Keskell' ilomieli,
kuningasotsa urho hohteen loi,
isäni tähti, kirkas _Jupiter_,
ja vieress' seisoi _Aurinko ja Kuu_.
MAX.
Oi, enpä koskaan moiti, että uskoo
hän tähtiin taikka voimaan henkien!
Ei ihmis_ylpeys_ vain yksin täytä
hengillä, salavoimill' avaruutta;
on sydämestä lempivästäkin
tää tavallinen luonto liian ahdas,
ja syvemmät on lapsuuteni sadut
kuin totuus, jota elo opettaa.
Iloinen ihmemaa vain antaa voi
povelle hehkuvalle vastauksen,
ijäiset alansa se mulle avaa,
tuhannet oksat tarjoo tuhlaten
auvoista henkeäni keinuttamaan.
On satu rakkauden kotimaa,
keskellä keijuin, taikain viihtyy lempi
ja jumalaisna uskoo jumaliin.
On poissa vanhat satuolennot,
pois siirtynyt se viehättävä suku;
vaan kiel' on sydämelle tarpeen, nimet
palauttaa ikivanhat ikihehku,
ja tähtitaivaalla ne kulkee nyt,
jotk' ennen täällä meill' ol' ystävinä;
sielt' ylhäältä ne viittaa lempiville,
ja nytkin _Jupiter_ tuo meille kaiketi,
mi suurta on, ja _Venus_ kaiken kauniin.
THEKLA.
Jos _semmoista_ on tähtitaito, silloin
riemuiten liityn siihen valouskoon.
Suloista ajatella, että meille
rajattomissa taivaan tarhoiss' on
lempemme seppele jo syntyissämme
tähdistä tuikkivista solmieltu.
KREIVITÄR.
Ei yksin ruusuja, vaan okaitakin
suo taivas. Hyvä, jollei seppelettäs
ne pilaa! Mink' on Venus, onnentuoja,
solmeillut, murtaa sen voi tyly Mars.
MAX.
Valtansa synkkä pian kukistuu!
Siunattu olkoon into ruhtinaan,
oliivinoksan laakeriin[121] hän kietoo,
suo rauhan riemullisen maailmalle.
Se suuri sydän muut' ei toivo silloin,
mainettaan varten kylliks on hän tehnyt,
voi elää itselleen ja omaisilleen.
Maatiloillensa hän on palajava,
asunto häll' on kaunis Gitschinissä,
Friedlandin linna myös ja Reichenberg[122]
hauskoilta näyttää -- Riesenbergiin[123] saakka
metsästyspuistojensa aidat kulkee.
Hän silloin suurta luomisintoansa
voi tyydyttää ja ruhtinaallisesti
taiteita elähyttää, turvaa suoda
kaikelle arvokkaalle, ihanalle --
rakentaa, kylvää, tähtiin tähystää --
Voimansa uljas jos ei lepoon suostu,
hän elementtein kanssa taistelkoon,
virroille urat luokoon, kallioita
halkaiskoon sekä ammateille tehköön
tiet tasaisiksi. Silloin talviöinä
jutellaan meidän sotateoistamme --
KREIVITÄR.
Neuvoisin, orpanani, sentään, ettei
pois miekkaa pantais aivan aikaisin.
Ansaitsee tämän morsiamen arvo,
miekalla että häntä kositaan.
MAX.
Oi, jospa hän ois asein saatavissa!
KREIVITÄR.
Ai, mitähän se? Kuuletteko? Tuntui
kuin ruokasalissa ois kiivas riita.
(Menee huoneesta pois.)