MAX (katselee arasti huoneeseen).
Täti Terzky![116] Saanko?
(Astuu keskelle huonetta ja silmäilee levottomasti ympärilleen.)
Hän tääll' ei ole! Miss' on?
KREIVITÄR.
Katsokaapas
vain tuonne nurkkaan, kenties siellä piilee
takana kaihtimen --
MAX.
Tuoss' sormikkaansa!
(Aikoo ne siepata, kreivitär ottaa ne itselleen.)
Oi sydämetön täti! Ette salli --
On huvinanne mua kiduttaa.
KREIVITÄR.
Näin vaivat maksatte!
MAX.
Jos tietäisitte,
niin punnittava kaikk on -- sanat, katseet!
Se outoa on mulle!
KREIVITÄR.
Moneen seikkaan
totutte vielä, kaunis ystäväni!
Mun täytyy tästä kuuliaisuutenne
kokeesta kiinni pitää, _sillä_ ehdoin
vain ryhtyä voin tähän asiaan.
MAX.
Vaan miss' on hän? Ja miksi hän ei tule?
KREIVITÄR.
Se minun huolekseni jättäkää!
Ken parastanne toivois enemmän!
Ei kukaan tietää saa, ei isännekään,
ei suinkaan hän!
MAX.
Ei ole pakkokaan.
Nää kasvoja en, joihin kohdistaisin
nyt sielun ihastuneen liikutukset.
Oi, täti Terzky! Onko täällä kaikki
siis muuttunut, vai lienkö minä? Tuntuu
oudoilta ihmiset. En jälkeäkään
nää entistoiveistani, iloistani.
Ne minne kaikki meni? Enhän ollut
tähänkään maailmaan mä tyytymätön.
Kuink' äitelää nyt kaikk' on, arkimaista!
En kumppaneitani mä sietää voi
isälle sanaakaan en osaa haastaa,
ja virka, aseet näyttää turhuuksilta.
Niin tuntuis ehkä hengest' autuaasta,
jok' asunnoista rauhan ikuisen
lapsuudenleikkeihinsä palajaisi
ja mielipuuhiin, veljesseurahan
ja koko ihmiskunta-raukan luo.
KREIVITÄR.
Pyytäisin sentään, että joku katse
myös luotais tänne arkimaailmaan,
tärkeitä jossa juuri tapahtuu.
MAX.
Tääll' ympärillä jokin puuha käy,
tavaton hyörinä sen ilmaisee;
kai tietää saan, kun juoni on jo valmis.
Miss' aattelette minun olleenkaan!
Mut iva pois! Niin mua tuskastutti
tää leirin touhu, tuttuin tungettelu
ja mauton pila, turhat juttelut,
ja mua ahdisti, pois täytyi päästä
täydelle sydämelle hiljaisuutta,
puhdasta paikkaa onnelleni saamaan.
Pois hymy, kreivitär! Mä kirkoss' olin.
Tääll' luostari on, menin sinne, siellä,
ovella taivaan, minä olin yksin.
Siell' oli yläpuolell' alttarin
jumalanäidinkuva, huono taulu,
vaan se ol' ystävä, jot' etsin juuri.
Kuink' usein olen poven heltymättä
mä nähnyt ihanan sen loistossaan
ja hartaan palvonnan -- _nyt_ käsitin
sen hartauden, rakkauden selvään.
KREIVITÄR.
Iloitkaa onnestanne! Unhottakaa
maailma! Sillävälin ystävyys
huolehtii, toimii kyllä puolestanne.
Vain myöntyväinen olkaa silloin myös,
kun teille onnentienne osoitetaan.
MAX.
Vaan missä viipyy hän? Oi armas aika
tuo matka, jolloin aamu jokainen
yhdisti meidät, yö vain eron toi!
Jäi unhoon tuntilasi, kellonlyönti.
Meist' ylenautuaista tuntui aika
juoksustaan ikuisesta pysähtyvän.
Oi, maahan taivaast' on se suistunut,
ken hetken vaiheit' unhottaa ei saata!
Ei kellonlyönti onnellista varten.
KREIVITÄR.
Milloinka sydämenne avasitte?
MAX.
Aamulla tänään virkkaa uskalsin
hänelle ensimäisen sanan.
KREIVITÄR.
Kuinka?
Tänäänkö vasta kolmeen viikkokauteen?
MAX.
Metsästyslinnass' siinä, joka kohoo
välillä Pilsenin ja Nepomukin[117]
ja jossa meidät saavutitte, siinä,
pysähdyspaikass' aivan viimeisessä.
Katsoimme kulmahuoneest' äänetönnä
kentälle autiolle, edessämme
järjestyi rakuunat, jotk' antoi meille
saatoksi herttua. Niin mua kalvoi
eromme tuska, silloin uskalsin
vavisten virkkaa hälle nämä sanat:
tää kaikki, neiti, mieleeni tuo, että
mun tänään onneni on jätettävä.
Isänne pian näätte, ystävät
teit' uudet ympäröivät, minä jään
vieraaksi teille, joukkoon häviän --
"Puhelkaa täti Terzkyn kanssa!" näin
hän heti virkkoi ääni värähdellen,
ihanat posket hehkuen ja mua
tapasi verkkaan maasta yleten
nyt hänen katseensa -- en voinut enää
mä estää itseäni --
(Prinsessa näkyy ovella ja seisahtuu siihen kreivittären
nähden, mutta Piccolominin huomaamatta.)
riistin hänet
syliini, painoin suutelon -- niin silloin
salissa rasahti, se eron toi --
te siellä olitte. Ja mitä nyt
on tapahtunut, tiedätte jo.
KREIVITÄR (lyhyen vaitiolon jälkeen ja salaa katsellen Theklaa).
Niinkö
olette vaatimaton, niinkö vähän
tahdotte tietää, että ette kysy,
mi salaisuus on _minullakin?_
MAX.
Teillä?
KREIVITÄR.
Niin kyllä. Kuinka heti mentyänne
huoneeseen astuin sekä huomasin,
mit' ensi hetkess' siskontyttäreni
sydämen yllätyksen jälkeen --
MAX (vilkkaasti).
Mitä?