VIIDES KOHTAUS.

THEKLA ja MAX PICCOLOMINI.

THEKLA (heti kreivittären poistuttua, nopeasti ja

salavihkaa Piccolominille).

Heit' älä usko! Petosta.

MAX.

He voisi --

THEKLA.

Vain minuun täällä luota! Niillä, näin sen,

on suunnitelma.

MAX.

Niinkö? Mutta mikä?

Eduksi oisko heille toiveitamme --

THEKLA.

En tiedä. Varmaan vaan ne meit' ei aio

onnellisiksi tehdä, yhdistää.

MAX.

Mitäpä Terzkyt kuuluu meihin? Onhan

meill' äitisi. Se sydän herttainen

ansaitsee meiltä lapsenluottamuksen.

THEKLA.

Sinua rakastaa ja kunnioittaa

hän enemmän kuin muita, mutt' ei hän

tämmöistä salaisuutta tohtis peittää

isältä. Äidin rauhan vuoks ei tästä

hänelle saada virkkaa.

MAX.

Hyödyttääkö

tuo salaperäisyys? Näin aion tehdä:

isäsi jalkain juureen heittäydyn,

hän ratkaiskoon mun onneni, hän onkin

niin suorava ja vihaa kiertoteitä,

on hyvä, jalo --

THEKLA.

Sinä itse olet!

MAX.

Vain tästä päiväst' asti hänet tunnet.

Minäpä olen vuosikymmenen

elänyt hänen nähtävillään. Eikö

hän ennen ole tehnyt tavatonta?

On hänenlaistaan lailla Jumalan

yllättää, hänen täytyy ihastuttaa

ja hämmästyttää. Kenties juuri nyt

vain tunnustustamme hän odottaa

liittääkseen meidät yhteen -- Olet vait?

Epäilet? Mitä sull' on isääs vastaan?

THEKLA,

Minulla? Ei, ei mitään -- Liian paljon

hän puuhaa vain, jott' aikaa tuskin jäänee

onnemme miettimiseen.

(Hellästi tarttuen Maxin käteen.)

Kuule mua!

Pois meistä liika ihmisluottamus!

Jokaista Terzkyin suomaa suosiota

muistamme kiitollisna, vaan myös heihin

luotamme vain min verran ansaitsevat,

povemme ääntä muutoin seuratkaamme!

MAX.

Oi, saavutammeko me onnen koskaan?

THEKLA.

Meill' eikös se jo ole? Etkös ole

omani? Enkös ole sun? Nyt elää

minussa uljuus, rakkauden lahja --

Näin avomielinen en olla saisi,

enemmän pitäisi muu sydäntäni

salata sulta, niinhän vaatii tapa.

Vaan mistä kuulisit nyt totuuden,

jos sit' ei minun suuni ilmaisisi?

Löysimme toisemme, on syleilymme

ikuinen, luja. Usko, ei ne näin

ois suoneet väliemme kehittyvän!

Siks onnemme kuin pyhä ryöstösaalis

sydämen sisimpään me kätkekäämme!

Ylhäältä taivaasta se meille tuli,

vain taivasta siit' tahdomme me kiittää.

Se ihmetyön voi meille vielä tehdä.

Wallenstein 1: Wallensteinin leiri; Piccolominit Runomittainen näytelmä · 第 54 / 75 题